Alhaalla ja esim. asunnon osto kohta todella realistinen. Yrittäjänä minulla ei ole mitään kahleita ammattiliittojen orjasysteemeihin. Voin hinnoitella palveluni markkinahintaan ja homma toimii! Lamasta selvitään töitä tekemällä ja kuluttamalla. Nyt kannatta mennä lomille, sillä lennot on halpoja. Sillä tuetaan kotimaista lentoyhtiötä. Nyt on aivan eri tilanne, kuin viime lamassa. Silloin oli aivan eri tavalla tiukat paikat!
Hurraaaa!
Nyt on korot
6968
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyvä juttu, mutta mitä sillä on tekemistä EUn kanssa?
Onkin: edellisessä lamassa kun olimme reippaina poikina ihan omassa valuutta-alueessa, korot pyyhki 15%. Eipä perhana tehnyt mieli ostaa asuntoa. Olitko silloin vielä edes syntynyt, vai joko dementia pätkii päässäsi?
Nuo korot olivat pääosin seurausta markan kytkemisestä ylioptimistisella kurssilla Euroopan valuuttajärjestelmään. Markkinat eivät uskoneet tuohon kurssiin ja sitä jouduttiin puolustamaan korkeilla koroilla. Kytkentä oli osa valmistautumista EU-jäsenyyteen; Elettiin aikaa, jolloin Eurooppaan piti mennä pää pystyssä vahvalla markalla. Korot laskivat ja talous kääntyi nousuun kun tuo kytkentä purettiin.
Oletko verrannut tilannettamme naapuriimme Ruotsiin, joka viisaasti pysytteli kaukana eurosta? Käytännöllisesti katsoen koko sen ajan, minkä Suomi on ollut euro-maa, ovat korot oleet Ruotsissa alhaisemmat. Niin ovat tänäkin päivänä.
Minä muuten ostin asunnon edellisen laman aikana. Asuntokuplan puhjettua sain sen erittäin sopivaan hintaan hintojen romahdettua ja myyjän jäätyä kahden asunnon loukkuun. Vajaassa vuosikymmenessä liki tuplasin sijoitukseni.
Mutta silti, olemme paremmassa turvassa kuin silloin.
Meille ei käy nyt "islantilaisittain". Eikä "ruotsalaisittain". Länsinaapurilla tulee turskat noista Baltian sijoituksistaan.
Ei Eurokaan pelasta huonoilta sijoituksilta. Jos velkarahalla tehdään järjettömiä ostoksia on seurauksena todennäköisesti vaikeuksia, kuten pitääkin.
Yltiöpäiset sijoitukset Baltiaan. Toivotaan parasta, että länsinaapurit pärjää, ja meidän rahojamme Nordean ja Sampopankin kautta ei käytetä "apurahoina". Vaara on suuri!