Kaverukset A ja B olivat läpi elämänsä hyviä ystäviä. Nyt heille on koittanut viimeisen tuomion hetki. Pyhä Pietari punnitsee ensin A:n teot, hyvät asetetaan oikeaan vaakakuppiin, synnit vasempaan. Teot punnitaan käänteisessä suoritusjärjestyksessä, vanhemmalla iällä tehdyt ensin, nuorena tehdyt viimeiseksi. Ennen viimeisen teon lisäämistä oikea kuppi (hyvät teot)
on hiukan vasenta (synnit) painavampi. Viimeinen teko, lakritsapatukka, lisätään syntikuppiin. Se on A:n
osuus kaverien varhaisnuoruudessa suorittamasta myymälävarkaudesta. Vaaka huojahtaa...,mutta oikea kuppi jää lopulta hiukan painavammaksi. Pääset Taivaaseen, sanoo Pietari. Suoritetaan B:n tekojen punnitus. Ennen viimeistä tekoa siinäkin oikea kuppi on lupaavasti hiukan painavampi, mutta voi onnetonta, kaksi lakritsapatukkaa ( B:n osuus varkaudesta ) riittää juuri ja juuri tekemään syntikupin painavammaksi ! Joudut Helvettiin, toteaa Pietari. Kaverukset takertuvat itkien toisiinsa ja B anelee että hänen tuomionsa muutettaisiin. A taas sanoo, että jos se ei käy ,hän haluaisi lähteä B:n kanssa Helvettiin, etteivät joutuisi eroon toisistaan. Pietari pudistaa päätään ja toteaa: "Valitettavasti loppusijoituspaikkoja on vain nämä kaksi." Viittaa sitten apuarkkienkelit erottamaan kaverukset. Kauhun lamauttamaa B:tä lähdetään viemään ikuiseen kadotukseen ja vastaan rimpuilevaa A:ta ikuiseen taivaan iloon !

Vastaukset 6
Vanhimmat
Taas joku pelottelija pelottelemassa ihmiset ihan poskettomaksi... Jos lähdetään kumminkin siitä että on armo ja anteeksianto. Tai ainakin jos ei voi heti antaa anteeksi niin armollisuus. Jokainen meistä on syntinen, enemmän tai vähemmän, ei kukaan ihmisistä ole ihan erehtymätön valitettavasti. Helvetti on ihmisen sisällä jos on, maanpäällä esim. jos ei saa apua päästä pois siitä tilasta. Rukoilemalla apua voi päästä pois siitä. Ja itse voi myös koittaa tehdä oikeita valintoja.
Uskon että Jumala on armollinen ja rakastava. Me ihmiset voisimme antaa anteeksi toisillemme eikä tuomita toisia heti. Usein tekoihin on joku syy, ei hyvä syy mutta syy. Karma toki voi olla.
Rukoillaan Jumalalta anteeksiantoa kaikille. Ja voimme oppia ja tulla paremmaksi. Ihminen on joskus kuin pikkukakara kiukuttelee, onko silloin arjessa stressiä ja voisiko sitä hallita. Mitä muuta on.
Minä katson ainakin peiliin, virheitä tehneenä elämässä. Silloin voi pyytää anteeksi ja yrittää tulla paremmaksi sekä aidoksi ihmiseksi, vaikka jokaisella onkin ne roolinaamiot suojana.
please use the following devices:
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=1546
Pidätkö noita tosiaan synteinä jotka vievät oikeuden iänkaikkiseen elämään? Miten sitten rangaistaan sitä joka pudotti atomipommin?
suoraviivaista logiikkaa: rike kuin rike niin tuomio sama.
Koska lapset eivät aina ymmärrä tekojensa seurauksia.Eli nämä satuhöpötykset voitaisin jo lopettaa.
ovat uskovaisille täyttä totta! On ymmärrettävää, että kiinnostaa, kuinka pienestä se on kiinni kumpaan joutuu! Rankaisu tai palkitseminen kun ei tässä armottomassa systeemissä mitään välimuotoja tunne.