Suomi aikoo

ottaa vastaan palestiinalaispakolaisia !!

Oikein hyvä ! Saavat päättäjät myöskin meidän maassa maista mitä ovat kylvänneet! Niittävät pommit allensa ja perheet kun terroristit mieleenosoittajat vaati toiminta heiltä Israelissa! Tänne vaan kaikki terroristit ministerien isku kohteexi...
9250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lue keitä he ovat! Suomi suunnittelee tarjoavansa suojan 50 palestiinalaiselle pakolaiselle, jotka asuvat erittäin vaikeissa oloissa telttaleirissä Syyrian ja Irakin raja-alueen autiomaassa.

Alueen pakolaisleirien tilanne on herättänyt laajaa huolta niin YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:ssä, EU:ssa kuin kansalaisjärjestöissäkin.

Kyse on palestiinalaisista, joita on paennut Irakiin vuodesta 1948 lähtien. Joukossa on myös toisen ja kolmannen polven Irakin palestiinalaisia.

He menettivät suhteellisen turvatun asemansa, kun Saddam Husseinin hallinto kaatui Irakin sodassa.

Esimerkiksi Amnesty on kertonut, että palestiinalaisia on sen jälkeen uhkailtu, pidätetty, siepattu, kidutettu ja tapettu. Tuhansia palestiinalaisia on paennut Irakin sisämaasta telttaleireihin Irakin ja Syyrian rajan tuntumaan. Ihmisiä on asunut näissä leireissä jo parin vuoden ajan.

Muut pohjoismaat, Ranska, Hollanti, Sveitsi, Italia, Yhdysvallat, Kanada, Australia ja eräät muut maat ovat jo päättäneet ottaa Irakin palestiinalaisia suojiinsa.

Äänestä
  • he tulevat tappamaan kafiirit!

    Äänestä

  • aktiivinen islam... kirjoitti:

    he tulevat tappamaan kafiirit!

    ja jos. Kysymys olikin esitetty lahopää-arolalle.

    Äänestä

  • Katkeroituneita pakolaisia jotka vaati oikeuxia Israelissa pommittamalla eduskunta ja heidän perheet! Olen huolissaan meidän kanssalaisista ja heidän hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta !! Mutta myydään vaan kanssamme halvalla! Öljysheikkit kyllä ostaa mielellään kun eduskuta ottaa vastaan dollareita! Vai luuletteko että ilmaisexi nää tänne tulee?

    Äänestä

  • old_profile_19805 kirjoitti:

    Katkeroituneita pakolaisia jotka vaati oikeuxia Israelissa pommittamalla eduskunta ja heidän perheet! Olen huolissaan meidän kanssalaisista ja heidän hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta !! Mutta myydään vaan kanssamme halvalla! Öljysheikkit kyllä ostaa mielellään kun eduskuta ottaa vastaan dollareita! Vai luuletteko että ilmaisexi nää tänne tulee?

    ollenkaan, keitä he ovat. Koita tavata uudestaan. He ovat Irakin pakolaisia, ei Gazan. Minä en ole muslimi, mutta koen olevani ihminen. Ihmisen erottaa eläimestä, inhimimillisyys. Sinä taidat elellä jo taivaan valtakunnassa, unohtaen maallisen, inhimillisen elämän? ;=)

    Äänestä

runkkaaja paikalla rakkauden sanomineen?

:D

Äänestä

Miksi noita kivenheittäjiä tänne otetaan?Mielummin tuetaan heidän asumistaan kotimaassaan.Varmasti tuovat ongelmia tänn,joten ei kiitos.

Äänestä
  • Nuo ovat kaikki terroristeja. Turha jauhaa muuta paskaa.

    Äänestä

  • Hottarainen kirjoitti:

    Nuo ovat kaikki terroristeja. Turha jauhaa muuta paskaa.

    Suomi aikoo ottaa n.50 Syyrian ja Irakin rajalla teltoissa elänyttä pakolaista. Heidän olonsa ovat muuttuneet huonommiksi Saddamin hallinnon kaaduttua.

    OLot huonontuneet. Kukahan siellä Irakissa on nyt vallassa jos diktaattoriksi ja hirviöksi haukutun Saddamin aikana olot olivat paremmat?.

    Sinne hyökkäsi koaliitio tuomaan vapautta ja demokratiaa. Kuolleita satojatuhansia. Vankiloissa kymmeniätuhansia miehittäjien "kuulusteltavina". Siinä aluksi sitä demokratiaa.

    Ainoita rajoittamattomia vapauksia ovat miehittäjien kiristämät öljynporaus ja myyntioikeudet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


savonarola kirjoitti:

ottaa vastaan palestiinalaispakolaisia !!

Oikein hyvä ! Saavat päättäjät myöskin meidän maassa maista mitä ovat kylvänneet! Niittävät pommit allensa ja perheet kun terroristit mieleenosoittajat vaati toiminta heiltä Israelissa! Tänne vaan kaikki terroristit ministerien isku kohteexi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu