Siis tunnen kolme jt:tä ,niistä kaksi syö mieliala-
lääkkeitä.Taitaa olla tosi kovat paineet näillä
todistajilla lahkon suunnalta.
Tunnen
8
385
Vastaukset
- salaisuus?
Ihmettelen kuitenkin onnelisena kansana mainostettua Jt kuinka monella näitä mieliala ongelmia tuntuu olevan...
- Jouin
Tunnen itsekin aika monta todistajaa, jotka syö, tai ovat syöneet em. lääkkeitä.
Uskoisin myös, että paineet ovat kovat sekä uskonnon taholta, että maailman tilan ja sen arvojärjestelmän takia, sekä myös ihmisen taustan, perintötekijöiden, perhetaustan ym. monen muun vaikuttavan tekijän takia.
Sanalla sanoen moni ihminen on sisäisten ristiriitojen repimä, eikä vähiten uskomustensa takia.
Mutta se täytyy sanoa, että monet näistä ihmisistä, jotka syövät tai ovat syöneet kyseisiä lääkkeitä, ovat ehkä myös antaneet minulle eniten ihmisinä, varsinkin, jos he ovat nousseet uudelleen jaloilleen, syövätpä he lääkkeitä edelleen tai eivät, niin tämä kokemus on antanut heille jotain, mistä olen voinut ammentaa voimaa, jos he ovat pystyneet kertomaan minulle tunnoistaan ja kokemuksistaan ja kuinka he ovat muuttuneet suhtautuessaan toisiin ihmisiin. Kaikki eivät tosin ole pystyneet hyödyntämään kokemuksiaan aivan tällä tavoin.
Kysymys on usein herkkätuntoisista ihmisistä, monesti ajattelevista ihmisistä ja kunnioitan heitä.
Mielenterveyden tasapainoilijoita on tietysti yhtä paljon kuin on ihmisiä maan päällä, ehkä kukaan meistä ei ole mieleltään terve sanan täydessä merkityksessä, ehkä Jeesus edusti tällaista ihmistä, me muut jäämme auttamattomasti jälkeen, vaikka monet saavuttavatkin tasapainon, joka herättää kunnoitusta minussa ja myös rohkaisee minua tavoittelemaan sitä itsekin.
Mitä omaan kokemukseen ihmisistä tulee, niin usein on ajatukseen astunut, että suurin osa, jollei lähes kaikki tarvitsisivat terapeuttia elämänsä jossakin vaiheessa. Niin hukassa tuntuu ihmiset olevan siitä, mikä on tärkeää ja mikä ei, miten suhtautua terveesti itseensä ja toisiin ihmisiin. Valitettavaa vaan on, että mitä todennäköisemmin hyviä terapeutteja, joilta tulee todellista apua, ei kasva joka oksalla. Onneksi rakastava toinen kanssaihminen voi olla tällainen terapeutti, joka auttaa ihmistä paljon, jos ihminen aistii toisesta aidon välittämisen, rakkauden.
Olen monesti ihmetellyt, miksi ihmiset jaksaa kalistella miekkojaan päivästä toiseen, etenkin tällaisella anonyymi foorumilla. Piikitellään toisia, yritetään murentaa ihmisarvoa oikein todenteolla...ja minkä takia?
Koska luullaan niin paljon toisesta ja hänen tarkoitusperistään ja vaikuttimistaan. Olisiko tämä eräs merkittävä syy? Porukka tuntuu piiloutuvan mitä ihmeellisempien muurien, suojien, kilpien taakse - varjellakseen itseään, tai he kuvittelevat tekevänsä niin. Ehkä joitakin suojia tarvitaan, mutta kannattaako niitä ehdoin tahdoin vahvistaa ja keskittyä vain itsensä suojelemiseen?
Kuka meistä pitää ihmisestä, joka on valtavan älykäs ja hoksaavainen, oikein osaaja -- ja hän ei anna itsestään mitään muuta? Hän voi olla kovin varautunut, kun tulee kysymys todellisista tunteista ja miten me tätä elämää koetaan täällä. Kuka meistä haluaa olla tällaisen ystävä, korkeintaan halutaan olla hänen kanssaan, jotta voisi hyötyä hänen taidoistaan, mutta se ei ole ystävyyttä.
Kuka rakastaa osaajaa, joka ei ole käytännöllisesti mitään muuta kuin hieno kone johonkin määrätarkoitukseen, sitä voi ihalla näiltä osin, mutta että tämä tyydyttäisi meidät ihmisenä, jotka haluamme osaksemme rakkautta ja haluamme osaltamme sitä antaa.>>Uskoisin myös, että paineet ovat kovat sekä uskonnon taholta, että maailman tilan ja sen arvojärjestelmän takia, sekä myös ihmisen taustan, perintötekijöiden, perhetaustan ym. monen muun vaikuttavan tekijän takia.
Näinhän se menee, paineita voi halutessaan ottaa hyvin monelta taholta, ja jotkut (useimmat) ottavat niitä vaikka eivät halua. Tuo maailman tilasta stressaaminen taitaa olla ominaista nimenomaan jehovantodistajille ja muille 'maailmanlopun' odottajille. Sitä (maailman tilaa) kun on opittu tarkkailemaan harmagedonia silmällä pitäen. En voi välttyä ajatukselta, että kun liki kaikista tapahtumista on vedettävä harma-päätelmiä, etteikö se voisi vaikuttaa haitallisesti joidenkin mielenterveyteen.
Yksi oiva esimerkki tuollaisesta järjettömästä maailman tilan tulkitsemisesta harman kannalta, on arvailu "etelän ja pohjan kuninkaasta". Sekin muuttuu alvariinsa.
>>Olen monesti ihmetellyt, miksi ihmiset jaksaa kalistella miekkojaan päivästä toiseen, etenkin tällaisella anonyymi foorumilla. Piikitellään toisia, yritetään murentaa ihmisarvoa oikein todenteolla...ja minkä takia?
Katsoisin vt-seuran lietsoman luopiovihan olevan ehkä suurin syy siihen, miksi keskustelu jehovantodistajuutta koskevilla palstoilla saattaa näyttäytyä miekkojen kalistelulta. Ilman jehovantodistajien ennakkoasenteita entisiä jehovantodistajia kohtaan, keskustelut voisivat olla lähtökohdiltaan jopa rakentavat. Nyt kun lähtökohta on se, että entiset jehovantodistajat valehtelevat jehovantodistajuuteen liittyvissä asioissa aina ja poikkeuksetta, ei alku ole keskusteluille kovinkaan lupaava.
Lisäksi se että jehovantodistaja tuntee keskustelupalstoilla jatkuvaa huonoa omaatuntoa järjestönsä taholta (kun palstoilla kirjoittelu ja niiden lukeminenkin on kiellettyä), lisää se keskusteluiden kannalta epäedullista negatiivista varausta.- Jouin
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Uskoisin myös, että paineet ovat kovat sekä uskonnon taholta, että maailman tilan ja sen arvojärjestelmän takia, sekä myös ihmisen taustan, perintötekijöiden, perhetaustan ym. monen muun vaikuttavan tekijän takia.
Näinhän se menee, paineita voi halutessaan ottaa hyvin monelta taholta, ja jotkut (useimmat) ottavat niitä vaikka eivät halua. Tuo maailman tilasta stressaaminen taitaa olla ominaista nimenomaan jehovantodistajille ja muille 'maailmanlopun' odottajille. Sitä (maailman tilaa) kun on opittu tarkkailemaan harmagedonia silmällä pitäen. En voi välttyä ajatukselta, että kun liki kaikista tapahtumista on vedettävä harma-päätelmiä, etteikö se voisi vaikuttaa haitallisesti joidenkin mielenterveyteen.
Yksi oiva esimerkki tuollaisesta järjettömästä maailman tilan tulkitsemisesta harman kannalta, on arvailu "etelän ja pohjan kuninkaasta". Sekin muuttuu alvariinsa.
>>Olen monesti ihmetellyt, miksi ihmiset jaksaa kalistella miekkojaan päivästä toiseen, etenkin tällaisella anonyymi foorumilla. Piikitellään toisia, yritetään murentaa ihmisarvoa oikein todenteolla...ja minkä takia?
Katsoisin vt-seuran lietsoman luopiovihan olevan ehkä suurin syy siihen, miksi keskustelu jehovantodistajuutta koskevilla palstoilla saattaa näyttäytyä miekkojen kalistelulta. Ilman jehovantodistajien ennakkoasenteita entisiä jehovantodistajia kohtaan, keskustelut voisivat olla lähtökohdiltaan jopa rakentavat. Nyt kun lähtökohta on se, että entiset jehovantodistajat valehtelevat jehovantodistajuuteen liittyvissä asioissa aina ja poikkeuksetta, ei alku ole keskusteluille kovinkaan lupaava.
Lisäksi se että jehovantodistaja tuntee keskustelupalstoilla jatkuvaa huonoa omaatuntoa järjestönsä taholta (kun palstoilla kirjoittelu ja niiden lukeminenkin on kiellettyä), lisää se keskusteluiden kannalta epäedullista negatiivista varausta.Näin minustakin näyttää asian laita olevan, mitä tulee miten Jehovan todistajilla on taipumus nähdä asioita.
Ja tuo on aivan totta, mitä sanoit kalistelun syistä, yhdyn lähes kaikkiin ajatuksiisi.
Sen verran kuitenkin haluan sanoa tuosta maailman tilasta. En puhunut siitä JT näkökulmasta, vaan oman kokemukseni pohjalta hengessä: Yksilö voi olla viisas, maailma on tyhmä. Eli kysymys on pitkälti hallitsemattomuuden ongelmasta, mutta en halua mennä siihen juuri nyt.
Haluan vain todeta, että minusta ilman uskonnollista taustaakin maailmassa tapahtuu erittäin typeriä asioita ja ihmiset ovat pilanneet pallonsa aika perusteellisesti ja kaupallisuutta korostaen vääristäneet ihmisten todelliset tarpeet.
Vaikka olen näkevänäni tällä hetkellä Jehovan todistajien yhdyskunnassa erittäin epäterveitä piirteitä, niin ei se saa minua näkemään maailmaa kauniina, vaikka siinä olevat yksilöt voivat sitä olla ja ovatkin, kunhan oppivat tuntemaan itsensä ja osaavat tuoda sen esille. Näitä ihmisiä löytyy täältä monta ja tuntuu, että suurin osa on erotettuja tai eronneita.
Mutta on muistettava, että se osa, joka Jehovan todistajista näkyy täällä, ei välttämättä kerro sitä, missä Jehovan todistajien keskuudessa mennään, vaikkakin antaa vahvoja viitteitä perustalle.
Tämä exiin suhtautuminen tuntuu minusta tällä hetkellä erittäin sairaalloiselta ja henkilökohtaisesti uskon, että Raamattua on tulkittu väärin. En voi väittää tietenkään näin, mutta tältä se minusta vahvasti näyttää tällä hetkellä.
On hämmästyttävää, miten sama ihminen, joka huomaa jonkin vääryyden jossain tilanteessa hänen oikeudentajunsa sotii sitä vastaan ja toisessa tilanteessa, kun on kysymyksessä entinen Jehovan todistaja tilanne muuttuu aivan toiseksi ja hän käsittelee asian aivan eri tavalla, yleensä erittäin epäedullisesti entistä Jehovan todistajaa kohtaan.
Eikä tässä kaikki. Pahimmasta päästä tässä asiassa on se, että sitä kutsutaan rakkauden ilmaukseksi. Tällaista fanaattista antibatiaa! Rakkautta! Voi hyvä sylvi!
En puhu nyt Raamatun mainitsemasta "huonon seuran karttamisesta", se on aivan eri juttu, kuin tämä "spitaalin" karttaminen, josta monen JT:n mielestä exässä on kysymys.
Minun mielestä Jehovan todistajuudessa on tällainen kypsymätön "pinnasänky"-ideologia vallalla, kun asiat yksinkertaistetaan väärin, tai niin tarkoituksenhakuisesti, että asia vääristyy olennaisesti.
Sanoisinko, että tämä on jaotteleva mielentila, johon kannustetaan, sen sijaan, että mentäisiin tilanne kerrallaan, joka tietysti vaatii kypsyyttä. Nyt kun tähän kypsyyteen ei uskota, niin sitten mennään tähän pykäläviidakkoon ja pelotteluun, jotta pysytään aitauksen sisällä.
Eli niinkuin Kletos voisi todeta, kysymys on mielenhallinnasta. No siitä sinäkin puhut. Olen samaa mieltä.
Mutta niinkuin ei juuri mikään, niin ei mielenhallinta laajassa merkityksessä ole väärin sinänsä, sitä käytetään eri tavoin. Mutta tällainen mielenhallinta, joka ylittää tietyn rajan, menee liian pitkälle. Riippuu tietysti, mitä kukakin tarkoittaa sanalla mielenhallinta jne.
Minusta ei ole järkevää mennä puolin eikä toisin tähän leimaamiseen. Vaikkakin täällä vierailevat Jehovan todistajat siihen usein kannustavatkin käytöksellään.
Minun on erittäin vaikea hillitä itseäni, kun näen noita JT-toopeja seikkailemassa täällä piikikkäine heittoineen. Tekis mieli sanoa. Jumalauta, sä olet just sellainen paska, jonka takia minun on vaikea uskoa mihinkään hyvään.
No siinä se tuli. Mutta auttaako tämä? Jos tää toope on mielenhallinnassa, niin hän kääntää tämänkin ihan päin helvettiä, vaikka muut ympärillä, jolla on tajua, näkevät missä mennään. Mitä näitä kusipäitä opettamaan? Ja niiden kanssa puljamaan, vaikka luonnolle ottaa niin hirveästi.
Täällä on IHMISIÄ, JOTKA ON KYPSIÄ AIKUISIA ja joista heijastuu valtaisa elämänkokemus. Nautitaan heidän annista sen sijaan, että täällä haisee silkka paska ja minä en halua sitä enää omalta osalta lisätä tänne, enkä usko, että moni muukaan. - Jouin
Jouin kirjoitti:
Näin minustakin näyttää asian laita olevan, mitä tulee miten Jehovan todistajilla on taipumus nähdä asioita.

Täällä on IHMISIÄ, JOTKA ON KYPSIÄ AIKUISIA ja joista heijastuu valtaisa elämänkokemus. Nautitaan heidän annista sen sijaan, että täällä haisee silkka paska ja minä en halua sitä enää omalta osalta lisätä tänne, enkä usko, että moni muukaan.Lähti vähän lapasesta ja ajattelin että päästellään vähän kunnolla, niin ei tuu niin Jeesusmainen olo. Yritän löytää tuon lapasesta kadonneen.
En varmaankaan pysty allekirjoittamaan edellä kirjoittamaani, kaikkia sanoja ja ajatuskuvioita ei ollut harkittu, se oli lähinnä purkausta. Toivottavasti ei toistu kohdallani....kovin usein :). Jouin kirjoitti:
Näin minustakin näyttää asian laita olevan, mitä tulee miten Jehovan todistajilla on taipumus nähdä asioita.
Ja tuo on aivan totta, mitä sanoit kalistelun syistä, yhdyn lähes kaikkiin ajatuksiisi.
Sen verran kuitenkin haluan sanoa tuosta maailman tilasta. En puhunut siitä JT näkökulmasta, vaan oman kokemukseni pohjalta hengessä: Yksilö voi olla viisas, maailma on tyhmä. Eli kysymys on pitkälti hallitsemattomuuden ongelmasta, mutta en halua mennä siihen juuri nyt.
Haluan vain todeta, että minusta ilman uskonnollista taustaakin maailmassa tapahtuu erittäin typeriä asioita ja ihmiset ovat pilanneet pallonsa aika perusteellisesti ja kaupallisuutta korostaen vääristäneet ihmisten todelliset tarpeet.
Vaikka olen näkevänäni tällä hetkellä Jehovan todistajien yhdyskunnassa erittäin epäterveitä piirteitä, niin ei se saa minua näkemään maailmaa kauniina, vaikka siinä olevat yksilöt voivat sitä olla ja ovatkin, kunhan oppivat tuntemaan itsensä ja osaavat tuoda sen esille. Näitä ihmisiä löytyy täältä monta ja tuntuu, että suurin osa on erotettuja tai eronneita.
Mutta on muistettava, että se osa, joka Jehovan todistajista näkyy täällä, ei välttämättä kerro sitä, missä Jehovan todistajien keskuudessa mennään, vaikkakin antaa vahvoja viitteitä perustalle.
Tämä exiin suhtautuminen tuntuu minusta tällä hetkellä erittäin sairaalloiselta ja henkilökohtaisesti uskon, että Raamattua on tulkittu väärin. En voi väittää tietenkään näin, mutta tältä se minusta vahvasti näyttää tällä hetkellä.
On hämmästyttävää, miten sama ihminen, joka huomaa jonkin vääryyden jossain tilanteessa hänen oikeudentajunsa sotii sitä vastaan ja toisessa tilanteessa, kun on kysymyksessä entinen Jehovan todistaja tilanne muuttuu aivan toiseksi ja hän käsittelee asian aivan eri tavalla, yleensä erittäin epäedullisesti entistä Jehovan todistajaa kohtaan.
Eikä tässä kaikki. Pahimmasta päästä tässä asiassa on se, että sitä kutsutaan rakkauden ilmaukseksi. Tällaista fanaattista antibatiaa! Rakkautta! Voi hyvä sylvi!
En puhu nyt Raamatun mainitsemasta "huonon seuran karttamisesta", se on aivan eri juttu, kuin tämä "spitaalin" karttaminen, josta monen JT:n mielestä exässä on kysymys.
Minun mielestä Jehovan todistajuudessa on tällainen kypsymätön "pinnasänky"-ideologia vallalla, kun asiat yksinkertaistetaan väärin, tai niin tarkoituksenhakuisesti, että asia vääristyy olennaisesti.
Sanoisinko, että tämä on jaotteleva mielentila, johon kannustetaan, sen sijaan, että mentäisiin tilanne kerrallaan, joka tietysti vaatii kypsyyttä. Nyt kun tähän kypsyyteen ei uskota, niin sitten mennään tähän pykäläviidakkoon ja pelotteluun, jotta pysytään aitauksen sisällä.
Eli niinkuin Kletos voisi todeta, kysymys on mielenhallinnasta. No siitä sinäkin puhut. Olen samaa mieltä.
Mutta niinkuin ei juuri mikään, niin ei mielenhallinta laajassa merkityksessä ole väärin sinänsä, sitä käytetään eri tavoin. Mutta tällainen mielenhallinta, joka ylittää tietyn rajan, menee liian pitkälle. Riippuu tietysti, mitä kukakin tarkoittaa sanalla mielenhallinta jne.
Minusta ei ole järkevää mennä puolin eikä toisin tähän leimaamiseen. Vaikkakin täällä vierailevat Jehovan todistajat siihen usein kannustavatkin käytöksellään.
Minun on erittäin vaikea hillitä itseäni, kun näen noita JT-toopeja seikkailemassa täällä piikikkäine heittoineen. Tekis mieli sanoa. Jumalauta, sä olet just sellainen paska, jonka takia minun on vaikea uskoa mihinkään hyvään.
No siinä se tuli. Mutta auttaako tämä? Jos tää toope on mielenhallinnassa, niin hän kääntää tämänkin ihan päin helvettiä, vaikka muut ympärillä, jolla on tajua, näkevät missä mennään. Mitä näitä kusipäitä opettamaan? Ja niiden kanssa puljamaan, vaikka luonnolle ottaa niin hirveästi.
Täällä on IHMISIÄ, JOTKA ON KYPSIÄ AIKUISIA ja joista heijastuu valtaisa elämänkokemus. Nautitaan heidän annista sen sijaan, että täällä haisee silkka paska ja minä en halua sitä enää omalta osalta lisätä tänne, enkä usko, että moni muukaan.>>Haluan vain todeta, että minusta ilman uskonnollista taustaakin maailmassa tapahtuu erittäin typeriä asioita ja ihmiset ovat pilanneet pallonsa aika perusteellisesti ja kaupallisuutta korostaen vääristäneet ihmisten todelliset tarpeet.
Kyllä kyllä, eiköhän tähän maailmaan epäinhimillisyyksiä ja typeriä asioita mahtuisi ilman ensimmäistäkään uskontoakin. En nyt kuitenkaan menisi ihan viimeistä tuomiota antamaan pallollemme tai meille ihmisille - vielä. Tiedä sitten, se tuntuu olevan joku trendi olla huolissaan ihmisten ja pallomme tilasta, vaikka tuolla huolehtimisella pelkästään nyt ei mitään aikaan saakaan. Itse olen ajatellut elää ihmisiksi ja nauttia elämästä, ottaa muutkin ihmiset huomioon, niin ettei monttubileideni jälkeen kukaan ole kovin näreissään meikäläiselle. Pallomme ja ihmiskunnan tilalle en saa yksin tehtyä mitään, miksi siis stressaisin siitä? Kun en toisaalta henkilökohtaisella panostuksella sitä ole tärviöllekään viemässä.
Pelko - onko päivän sana? Kuka sitä tai epävarmuutta huomisesta lietsoo? Media vai vallan kahvassa olevat? Kummatkin, mikäli minulta kysytään, eikä osa uskonnoistakaan Pekkaa pahemmaksi jää. Sopivasti varpaillaan seisova kansalainen on aina parempi vaihtoehto valtaa pitäville hallittavuutensa kannalta, kuin onnellinen, tyytyväinen ja turvallisuuden tunnetta poteva sellainen.
Vt-seura on ymmärtänyt monien muiden lahkojen kanssa saman asian. Alituisesti harmagedonia odotteleva joukko on lapsellisen helppo pitää uskollisena sille taholle, joka uskottelee joukolle olevansa pelastus tuon _itse hehkuttamansa_ harmagedonin yli. Toki joukon hallitsemiseksi voi ottaa lisäksi vielä joitain sosiaalisia sanktioita, etteivät jäsenet vain millään tulisi ajatelleeksikaan omaehtoista ajattelua tai elämää.
>>Täällä on IHMISIÄ, JOTKA ON KYPSIÄ AIKUISIA ja joista heijastuu valtaisa elämänkokemus. Nautitaan heidän annista sen sijaan, että täällä haisee silkka paska ja minä en halua sitä enää omalta osalta lisätä tänne, enkä usko, että moni muukaan.
No, kuten varmasti itsekin tiedät, sen huomaaminen ettei se jehovantodistajuus sittenkään ollut se absoluuttinen totuus, portti ikuiseen elämään, ole ollenkaan helppoa. Paljon helpompaa on suhtautua vähättelevästi niitä kohtaan, jotka tuovat tuota ikävää sanomaa ja vieläpä perustelevat sen. Ainoan Oikean Totuuden menettäminen sattuu, se sattuu ihan oikeasti jokaiseen joka sen menettää havahtuessaan siltä osin todellisuuteen. Useimmat eivät ole valmiita ottamaan vastaan niitä iskuja, jotka objektiivinen totuutensa tarkastelu heille väistämättä aiheuttaa. Ainahan on kivun kannalta edullisempaa mätkiä totuudella jotain muuta kuin itseään.Jouin kirjoitti:
Lähti vähän lapasesta ja ajattelin että päästellään vähän kunnolla, niin ei tuu niin Jeesusmainen olo. Yritän löytää tuon lapasesta kadonneen.
En varmaankaan pysty allekirjoittamaan edellä kirjoittamaani, kaikkia sanoja ja ajatuskuvioita ei ollut harkittu, se oli lähinnä purkausta. Toivottavasti ei toistu kohdallani....kovin usein :).>>Lähti vähän lapasesta ja ajattelin että päästellään vähän kunnolla, niin ei tuu niin Jeesusmainen olo. Yritän löytää tuon lapasesta kadonneen.
No, olemmehan niin kovin inhimillisiä otuksia, joten tuo on enemmän kuin ymmärrettävää.- Jouin
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Haluan vain todeta, että minusta ilman uskonnollista taustaakin maailmassa tapahtuu erittäin typeriä asioita ja ihmiset ovat pilanneet pallonsa aika perusteellisesti ja kaupallisuutta korostaen vääristäneet ihmisten todelliset tarpeet.
Kyllä kyllä, eiköhän tähän maailmaan epäinhimillisyyksiä ja typeriä asioita mahtuisi ilman ensimmäistäkään uskontoakin. En nyt kuitenkaan menisi ihan viimeistä tuomiota antamaan pallollemme tai meille ihmisille - vielä. Tiedä sitten, se tuntuu olevan joku trendi olla huolissaan ihmisten ja pallomme tilasta, vaikka tuolla huolehtimisella pelkästään nyt ei mitään aikaan saakaan. Itse olen ajatellut elää ihmisiksi ja nauttia elämästä, ottaa muutkin ihmiset huomioon, niin ettei monttubileideni jälkeen kukaan ole kovin näreissään meikäläiselle. Pallomme ja ihmiskunnan tilalle en saa yksin tehtyä mitään, miksi siis stressaisin siitä? Kun en toisaalta henkilökohtaisella panostuksella sitä ole tärviöllekään viemässä.
Pelko - onko päivän sana? Kuka sitä tai epävarmuutta huomisesta lietsoo? Media vai vallan kahvassa olevat? Kummatkin, mikäli minulta kysytään, eikä osa uskonnoistakaan Pekkaa pahemmaksi jää. Sopivasti varpaillaan seisova kansalainen on aina parempi vaihtoehto valtaa pitäville hallittavuutensa kannalta, kuin onnellinen, tyytyväinen ja turvallisuuden tunnetta poteva sellainen.
Vt-seura on ymmärtänyt monien muiden lahkojen kanssa saman asian. Alituisesti harmagedonia odotteleva joukko on lapsellisen helppo pitää uskollisena sille taholle, joka uskottelee joukolle olevansa pelastus tuon _itse hehkuttamansa_ harmagedonin yli. Toki joukon hallitsemiseksi voi ottaa lisäksi vielä joitain sosiaalisia sanktioita, etteivät jäsenet vain millään tulisi ajatelleeksikaan omaehtoista ajattelua tai elämää.
>>Täällä on IHMISIÄ, JOTKA ON KYPSIÄ AIKUISIA ja joista heijastuu valtaisa elämänkokemus. Nautitaan heidän annista sen sijaan, että täällä haisee silkka paska ja minä en halua sitä enää omalta osalta lisätä tänne, enkä usko, että moni muukaan.
No, kuten varmasti itsekin tiedät, sen huomaaminen ettei se jehovantodistajuus sittenkään ollut se absoluuttinen totuus, portti ikuiseen elämään, ole ollenkaan helppoa. Paljon helpompaa on suhtautua vähättelevästi niitä kohtaan, jotka tuovat tuota ikävää sanomaa ja vieläpä perustelevat sen. Ainoan Oikean Totuuden menettäminen sattuu, se sattuu ihan oikeasti jokaiseen joka sen menettää havahtuessaan siltä osin todellisuuteen. Useimmat eivät ole valmiita ottamaan vastaan niitä iskuja, jotka objektiivinen totuutensa tarkastelu heille väistämättä aiheuttaa. Ainahan on kivun kannalta edullisempaa mätkiä totuudella jotain muuta kuin itseään.Kaiken sanomasi lisäksi se vaatii suurta rohkeutta ja tämänkaltaiselle pupupöksylle, kuin minä, se ei ole helppo tehtävä.
On peloittavaa kun ei voi luottaa kuin syviin tuntoihin sydämessään ja yrittää toimia oikein vajavaisena ihmisenä, samalla kokea ehkä juuri mielenhallinnan takia, että tekee jotakin kovin väärin.
Olen oppinut jotakin tärkeää elämässäni, luottamalla näihin sydämen sopukoihin, olkoon kysymys nyt sitten intuitiosta, alitajunnasta, "hengestä", vaistosta, ties millä nimellä tätä asiaa voidaan ilmaista ja sen eri puolia. Se on johtanut minua rakkaudellisempaan ajattelumalliin ja siihen yritän luottaa nytkin, meni syteen tai saveen. Mut helppoa ei tämä ole, sen voin vakuuttaa ja monet sen ovat täällä varmasti kokeneet, sanoo ihmispoloiset mitä tahansa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52821- 53786
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253677Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10660Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58634- 53604