Tympäisevää

Joskus kun tarvitsen raskaan älyllisen ahertamisen jälkeen jotakin kevyttä lukemista, aukaisen tämän palstan. Hetken verran lueskelen pienten mitättömyyksien melko turhanaikaisia sepustuksia, kunnes kirjoittelijoiden joukossa tympäisevän yksinkertaisesti kirjoittavat ateistit alkavat väsyttämään minua.

Tietenkin minä tiedän varsin hyvin, että myös yksinkertaisia ihmisiä tarvitaan, he suorittavat yksinkertaisimmat tehtävät ja työt. Niin tämä yhteiskunta toimii. Meille, älyköille ja neroille ovat suuremmat kysymykset ja vaikeimmat pulmat, tarpeellista haastetta pitääkseen meidät älyllisesti korkeimmassa vireessä. Mitä onkaan älykkyys ja nerous, ellei sitä käytetä.

Olen havainnut, että tällä palstalla on muutamia sangen nerokkaita kirjoittelijoita, joista suotuisissa olosuhteissa voi kehittyä luovia ja aikaansaavia älykköjä. Mutta tämän ja kaikki muutkin yleiset kirjoituspalstat ovat kansoittaneet massaihmiset, jotka tekevät mitä käsketään ja jotka ajattelevat sitä mitä tahdotaan, he ovat vaikutteille niin altista massaa, että heidän mielipiteitään ohjaillaan älykköjen toimesta suuntaan ja toiseenkin.
13381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

käy viisaasta, jos vaiti on; joka huulensa sulkee, on ymmärtäväinen.
Raam. sananlaskut 28:16

Äänestä

omassa persoonassaan.vai onko puska-jussina kivampi olla?rekkaa kuule oma nikki.sä vaan mokasit ittes wiimeks sen vert pahasti,et kukaan ei wiitti enää sua pahemmin kuunnella.

Äänestä

Itseironia on parasta ironiaa ja on hyvä, että ihminen pystyy tekemään leikkimielistä ja viatonta pilaa itsestään. Mutta olet varmasti huomannut tällä palstalla, että massojen mielipiteiden ohjailu ei olekaan niin helppoa, kuin ensin saattoi ja uskalsi odottaa?

Äänestä
  • Inhimillisellä "älykkyydellä" kirjoitetuilla sielullisilla kirjoituksilla ei kyetä manipuloinaan suntaan tai toiseen Pyhässä Hengessä vaeltavia massoja. Vielä vaikeampaa on saada massoja LIIKKEELLE. Mutta tällaistakin Jumalan oman ihmismassan LIIKKEELLE LÄHTÖÄ oikean asian puolesta olen näillä palstoilla tavannut.

    Äänestä

  • huomannut. kirjoitti:

    Inhimillisellä "älykkyydellä" kirjoitetuilla sielullisilla kirjoituksilla ei kyetä manipuloinaan suntaan tai toiseen Pyhässä Hengessä vaeltavia massoja. Vielä vaikeampaa on saada massoja LIIKKEELLE. Mutta tällaistakin Jumalan oman ihmismassan LIIKKEELLE LÄHTÖÄ oikean asian puolesta olen näillä palstoilla tavannut.

    Jälleen kerran, älyllisen ahertamisen jälkeen, selailen tuhansia viestejä, etsien niistä pientä toivon pilkahdusta, hauskasti kohdallensa sattuneita sanoja, mutta löydän vain kurjia ja mitäänsanomattomia keskitason kirjoituksia.

    Annan kyllä hiukan arvoa sinun kirjoituksellesi, koska kuitenkin kunnioitat Jumalaa.

    Sopii hyvin tarkoituksiini, että massat lähtevät liikkeelle, ilman että he huomaavat olevansa liikutettuja. Kuvittelevat, raukat, että ovat itse luoneet ajatuksia, eivät ymmärrä itse miten alttiita ovat vaikutuksille. Toistelevat niiden älykköjen lauseita, jotka ovat heidän yläpuolellaan.

    Massat eivät yleensä anna arvoa Jumalan Pyhälle Hengelle, massat tahtovat vain ruokaa ja sirkushuveja. Jumalan sana, ei oikein kelpaa massoille, jotka etsivät helpompia ja vaivattomampia ratkaisuja.

    Ei yksikään ihminen mahda mitään Jumalalle, joka toteuttaa tahtoaan. En minäkään.

    Äänestä

  • yksinkertaisuutta kirjoitti:

    SANAHELINÄÄ kirjoitit, niin kuin aina ennenkin, vailla minkäänlaista hengellistä arvoa.
    Ala tutkimaan Pyhän Hengen avulla Raamatun sanaa ja kirjoittamaan HENGELLISIÄ ja yksinkertaisia kirjoituksia, ilman turhanpäiväistä sanavääntöä, mikä vie huomion olennaisesta.
    HENGELLISISTÄ kirjoituksista tulisivat toiset ihmiset siunatuiksi ja oma egosi pienenisi huomattavasti.
    Tämä olisi varmasti Jumalalalle mieluinen muutos sinussa.
    Minä ainakaan en anna minkäälaista arvoa tuollaisille kirjoituksille, päinvastoin, ne ovat mielestäni SIELULLISTA turhanpuhumista eli ROSKAA.
    Muista myös, että uskottavuus tulee siitä, että oma elämä on sopusoinnussa ja yhteneväisessä linjassa sen kanssa mistä toisille saarnaa.

    Äänestä

  • ja turhanpäivaistä kirjoitti:

    Pienet laumasielut ymmärtävät vain uskonnollisen siirapin päälle, paremmasta he eivät tiedä. Eivät edes ymmärrä.

    Olen tavannut monia mukavia mitättömyyksiä, olen huvittunut heidän tärkeilystään ja siitä kuinka he ponnistelevat tuodaksensa esille omaa erinomaisuuttaan.

    He ovat kuin siipiänsä heiluttelevia kukkoja jaloissani, kiekumassa kanojen suosiota etsien, sellaisia kukkoja on nähty näilläkin foorumeilla.

    Monesti annan heidän pitää suuret luulonsa, mutta joskus vedän sanoillani maton heidän jalkojensa alta, niin että kaikki huomaavat heidän yksinkertaisuutensa ja turhan pöyhkeilynsä.

    ja ihmisten mieliä sekoittavien (tai yrittävien) kirjoitustesi perusteella. SIELULLISEN ROSKAN puhumista on kaikki kirjoituksesi minun mielestäni, mitään varsinaista hengellistä ja Kristuksen ruumista rakentavaa asiaa ei niissä ole. Mene pois täältä eksyttämästä omiesi, toisten eksyttäjien joukkoon. Onhan teillä omat katkerista ihmisistä koostuvat pilkkaaja- piirit.

    Erinomaista HENGELLISTÄ opetusta tässä kirjassa. Kannattaa hankkia ja lukea se (valikoiden) Pyhän Hengen opastuksella.
    http://www.ilonpolku.fi/kauppa/product_details.php?p=186

    Äänestä

  • yksinkertaisuutta kirjoitti:

    Pienet laumasielut ymmärtävät vain uskonnollisen siirapin päälle, paremmasta he eivät tiedä. Eivät edes ymmärrä.

    Olen tavannut monia mukavia mitättömyyksiä, olen huvittunut heidän tärkeilystään ja siitä kuinka he ponnistelevat tuodaksensa esille omaa erinomaisuuttaan.

    He ovat kuin siipiänsä heiluttelevia kukkoja jaloissani, kiekumassa kanojen suosiota etsien, sellaisia kukkoja on nähty näilläkin foorumeilla.

    Monesti annan heidän pitää suuret luulonsa, mutta joskus vedän sanoillani maton heidän jalkojensa alta, niin että kaikki huomaavat heidän yksinkertaisuutensa ja turhan pöyhkeilynsä.

    Teitä ja teidän hengellisesti sokeaa toimintaanne katsotaan Suomessa eri seurakunnissa ja yhdistykssä lähinnä säälien.

    Luen mieluummin jaikalin ja Psalmi50.15 hengellisiä, hyviä, rakentavia, raamatullisia selkeitä ja kirkkaita kirjoituksia.

    Äänestä

  • pilannut. kirjoitti:

    Mitään hyvää mainettahan teillä ei ole koskaan ollutkaan.

    Äänestä

  • pilannut. kirjoitti:

    Teitä ja teidän hengellisesti sokeaa toimintaanne katsotaan Suomessa eri seurakunnissa ja yhdistykssä lähinnä säälien.

    Mikä sinulla on Nokia Missiota vastaan ?

    Etkö arvosta Markku Koiviston palvelutyötä ?

    Äänestä

  • roskaa. kirjoitti:

    Luen mieluummin jaikalin ja Psalmi50.15 hengellisiä, hyviä, rakentavia, raamatullisia selkeitä ja kirkkaita kirjoituksia.

    Olet todella erilainen nainen, sinussa on tulta ja tunteita. Hämmästelen Jumalan luomistöiden monipuolisuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksinkertaisuutta kirjoitti:

Joskus kun tarvitsen raskaan älyllisen ahertamisen jälkeen jotakin kevyttä lukemista, aukaisen tämän palstan. Hetken verran lueskelen pienten mitättömyyksien melko turhanaikaisia sepustuksia, kunnes kirjoittelijoiden joukossa tympäisevän yksinkertaisesti kirjoittavat ateistit alkavat väsyttämään minua.

Tietenkin minä tiedän varsin hyvin, että myös yksinkertaisia ihmisiä tarvitaan, he suorittavat yksinkertaisimmat tehtävät ja työt. Niin tämä yhteiskunta toimii. Meille, älyköille ja neroille ovat suuremmat kysymykset ja vaikeimmat pulmat, tarpeellista haastetta pitääkseen meidät älyllisesti korkeimmassa vireessä. Mitä onkaan älykkyys ja nerous, ellei sitä käytetä.

Olen havainnut, että tällä palstalla on muutamia sangen nerokkaita kirjoittelijoita, joista suotuisissa olosuhteissa voi kehittyä luovia ja aikaansaavia älykköjä. Mutta tämän ja kaikki muutkin yleiset kirjoituspalstat ovat kansoittaneet massaihmiset, jotka tekevät mitä käsketään ja jotka ajattelevat sitä mitä tahdotaan, he ovat vaikutteille niin altista massaa, että heidän mielipiteitään ohjaillaan älykköjen toimesta suuntaan ja toiseenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu