Entelekia

Tässä olen koettanut löytää kompromissin evoluution ja luomisopin välille.


   ENTELEKIA

Jo Aristoteles käytti entele´kheia -käsitettä, jolla hän tarkoitti sitä aktiivista prinsiippiä, jonka vaikutuksesta aine saa tietyn muodon ja joka ohjaa olion kehitystä täydellisyyttä kohti. Sitä on sanottu myös elimistön kehitystä ohjaavaksi voimaksi (H. Driesch) ja täydellistymisaktiksi. Olioihin kuten koko olemassaoloon sisältyy tämän ajattelutavan mukaan tekijä, joka tähtää täydellisyyteen.

Mistä tällainen piirre ja voima voisi olla peräisin? Vastaukseksi ei riitä, että Jumala on luonut sen, sillä Hän itsessään, jos Hän on olemassa, on suurin todiste entelekian vaikutuksesta. Hänen syntymiseensä on täytynyt vaikuttaa sama voima, jonka olemassaoloa selitetään Hänellä itsellään, jos sanotaan Hänen luoneen täydellisyyteen tähtäävän piirteen olemassaoloon. Entelekia on siis syy Jumalan olemassaoloon, jos Hän on olemassa. Olemassaolo ei liioin itsessään voi olla Jumala, mutta olemassaolossa on voinut kehittyä olento, joka on saavuttanut sen täydellisyyden, johon entelekia tähtää. Tämä sillä edellytyksellä, että olemassaoloon sisältyvä entelekia on päässyt päämääräänsä eli täydellisyyteen. Tämä tuntuu varmalta sillä perusteella, että aikarajoituksia ei ikuisessa olemassaolossa ole. Ikuisuutta on kutsuttu myös yhdeksi ajan ulottuvaisuudeksi.

Koska olemassaolo itsessään ei voi olla jumaluutta, ei ole perusteita uskoa persoonattomaan Jumalaan. Jumaluus on jotain, joka on syntynyt, jos on syntynyt, olemassaoloon entelekian vaikutuksesta. Ihmisen olemassaolon päämääränä ei liioin voi olla se - kuten buddhalaisuudessa ajatellaan - että sulautuisimme takaisin alkuumme, nirvanaan eli sammumiseen sen jälkeen, kun olemme vapautuneet jälleensyntymisten kiertokulusta. Entelekia toimii yksilöllisen kehittymisen suuntaan eikä sen hävittämiseen. Yksilöllisyys on jotain, johon entelekia tähtää.

Termodynamiikan (fysiikan ja kemian ala, joka tutkii luonnonilmiöitä tarkastelemalla niihin liittyviä energiamuutoksia) yksi perussuureista on entropia. Sitä voidaan pitää järjestelmässä vallitsevan epäjärjestyksen mittana. Entropian kasvaminen merkitsee epäjärjestyksen kasvamista ja järjestyksen vähenemistä.

Kybernetiikassa ja matematiikassa käytetään entropiaan liittyvää käsitettä negentropia. Tämä tarkoittaa elävässä luonnossa tavattavaa ilmiötä, jossa entropia pienenee eli järjestelmän järjestys lisääntyy. Näin tapahtuu, kun esimerkiksi kromosomeihin tallentunut informaatio tuo negatiivista entropiaa eli negentropiaa elävään olentoon. Jos negentropiaan lisättään täydellisyyteen tähtäävä ominaisuus, voitaneen puhua entelekiasta. Negentropiaa voitaisiin pitää myös entelekian edellytyksenä.

Entelekian vaikutuksen voimme havaita monissa luontoilmiöissä. Tuuli saa aikaan aaltoja, kun vesimolekyylit järjestyvät ryhmiksi pyörivään liikkeeseen. Tuuli saa myös hiekan järjestymään laineiksi ja sopivissa olosuhteissa valtaviksi dyyneiksi. Kun tarkastelee muurahaisten hyörinää, näyttää yksittäisen muurahaisen toiminta melko sekavalta ja tyhmältä, mutta kuitenkin niiden yhteistoiminta saa aikaan kunnioitettavan keon ja mahdollisuuden selvitä talven yli varastoidun ruuan avulla. Muurahaisilla on sanottu olevan ryhmä-älykkyyttä.

Alkeishiukkaset tai muut aineen pienimmät esiintymismuodot kokoontuvat yhä monimutkaisemmiksi aineiksi, ensin atomeiksi ja sitten molekyyleiksi.

Makrokosmoksessa aine kokoontuu suuriksi kappaleiksi ja kappaleet edelleen järjestelmiksi kuten aurinkokunniksi ja linnunradoiksi ja linnunradatkin keskenään järjestelmiksi eli avaruuden jänteiksi. Tässä kaikessa voi havaita entelekian periaatteen toteutumista.

Monimutkaisin tunnettu mikrokosmoksen ilmiö on elämää ylläpitävä DNA-molekyyli, jonka pystyy jakautumaan toiseksi samanlaiseksi ja yhtymään toiseen hiukan erilaiseen DNA-molekyyliin. Tästä yhtymisestä alkaa kehittyä elävä yksilö yhä uusien jakautumisten ja DNA-molekyyliin sisältyvän informaation vaikutuksesta. Entelekia on pystynyt hämmästyttäviin saavutuksiin, kunnes sen tulos ihmisenä alkaa itsekin ihmetellä omaa olemassaoloaan ja sen tarkoitusta. On esimerkiksi ihmeellistä, että kaikki yksilöt ovat erilaisia identtisiä kaksosia lukuun ottamatta. On väitetty, ettei olisi olemassa myöskään kahta samanlaista lumihiutaletta, koska lumikiteen muoto voi vaihdella niin paljon huolimatta perusmuodon samankaltaisuudesta.

Ihminen on jotain kummallista luonnossa, jos huomaamme, ettei ole itsestään selvää, että ihminen ihmettelee olemassaoloaan ja kyselee sen tarkoitusta. Olennaisimmat ihmistä koskevat kysymykset ovat: ” M i t ä i h m i n e n o n ? Mikä on ihmisen olemus, ihmisen idea?” (Erik Ahlman ”Ihmisen probleemi”, WSOY 1953, s.8) Ahlman jatkaa: ”Meidän tulee olla selvillä siitä, ettei lopullista ja täydellistä, tyhjentävää vastausta sellaiseen kysymykseen, kuin m i t ä i h m i n e n o n, milloinkaan voida antaa. Ihmisen olemus – niin kuin jokainen olemus – on käsitykseni mukaan tietty olevaisen l a a t u ; ja laatua, varsinkaan sellaista, mistä tässä on puhe, ei koskaan voida adekvaatilla tavalla tyhjentävästi ilmaista.”

Mitä sitten olisi pidettävä adekvaattina eli täysin oikeana käsityksenä ihmisen olemuksesta? Ahlmanin näkemys tuntuu varsin pessimistiseltä. Tuttu hokema saattaa tässäkin pitää paikkansa: ”Ei pidä koskaan sanoa: ei koskaan”. Varmaan onkin niin, ettei ihminen omin keinoin pysty ratkaisemaan olemuksensa perimmäisiä kysymyksiä, mutta jo entelekian tarkastelu voi antaa tästä viitteitä. Lisäksi on otettava huomioon se mahdollisuus, että pyhät kirjoitukset, jotka perustuvat Jumalalta saatuihin ilmoituksiin, ovat antaneet tietoa ihmisen olemuksesta. Tällainen tarkastelutapa vaatii hiukan uskoa ja avoimuutta.

Entelekian ja negentropian ilmeneminen ovat saaneet aikaan yhä kehittyneempiä elämän muotoja. Darvinismi selittää tämän ilmiön luonnollisen valinnan tulokseksi (Charles R. Darwin, 1809 – 1882). Sen mukaan säälimätön luonnonvalinta suosii edullisten elämänmuotojen säilymistä. Sen on kuitenkin vaikea selittää sitä, mikä saa aikaan kuolleessa luonnossa pyrkimyksen luoda järjestystä yhä monimutkaisempina rakenteina. Ei ole mahdotonta entelekian kannalta ajatella, ettei ihminen ole täydellisin elävän luonnon muoto. Darvinismi on ymmärretty oppina, joka panee Jumalan viralta kaiken luojana, mutta ottaako se huomioon, että Jumala on voinut syntyä juuri sen esittämän teorian mukaisesti, kunhan ajatellaan kehityksen päämäärää entelekian kannalta? Aikaa entelekian toteutumiseen ikuisessa olemassaolossa on ollut!

Ihminen osaa pelätä kuolemaa ja tietää joskus kuolevansa, vaikka ei olisikaan välittömässä hengenvaarassa. Eläin ei tunne syyllisyyttä samoin kuin ihminen. Eläin ei tiedä kuolevansa, vaikka vaistonvaraisesti koettaakin varjeltua kuolemalta. Ihmisellä on tarve löytää kuolemattomuus. Olisiko mahdotonta, että siinä olisi onnistuttukin joskus ennen meitä? Kun verrataan ihmiskunnan ikää maailmankaikkeuden ikään - jos edes iästä voidaan puhua - niin syntyy ajatus, että emme tiedä muiden itsestään tietoisten olentojen kehitysvaihetta. Hyvinkin voi olla, että muilla planeetoilla muissa aurinkokunnissa tai muissa galakseissa ollaan jo paljon pidemmällä. Voi olla niinkin, että meidän ulottuvaisuuksistamme kehittyneen tai kadonneen maailman asukkaat ovat ratkaisseet kuolemattomuuden arvoituksen, koskapa se meitä askarruttaa. Tuo maailma olisi se, mitä me sanoisimme taivaaksi.

Jos ajattelemme maapallon ihmisten teknologian kehittymistä viimeisten sadan vuoden aikana, niin ei liene vaikea kuvitella, mihin jossain muualla on jo voitu päästä muutama tuhat vuotta meitä kehittyneemmissä sivilisaatioissa. Helsingin Sanomissa 6.1.2000 olleessa artikkelissa mainittiin Yrjö Karilaan ”Pikku Jättiläisen” mainitsevan uljaasti 1930-luvulla vuosisadan alkupuolen ihmeinä seuraavat: radio, Panaman kanava, ilmalaiva, lentokone, radium, elokuva, suuri valtamerilaiva. Lehti mainitsee edelleen, että 1900-luvun jälkipuolisko teki tuloaan vielä ihmeellisempänä: televisio, atomipommi, transistori, tietokone, ydinvoimala, laser, hologrammi, optinen kuitu, e-pilleri, satelliitit, sydämensiirto, Saturnus-5 -kantoraketti, kuumatkat, mannertenväliset ohjukset, Hubble-kaukoputki, geenisiirrot, internet ja kloonaus. – Viimemainittu alkaa jo lähetä kuolemattomuuden saavuttamista, kunhan kloonaus toteutetaan entropiasta vapaalla aineella, joka pystyy säilyttämään entelekian saavutukset.

Jos on niin, että kuolemattomuuden toteutuminen on jo olemassaolossa ratkaistu, voi kysyä, miten sellaiset olennot haluavat toimia. On hyvin mahdollista, että he haluavat luoda oman kuvansa kaltaisia olentoja eli lisätä olemassaoloon iloa hyvän toteuttamisen kautta. Jumalia ihmisestä katsoen olisi tämän ajattelutavan mukaan useita, mutta silti meille maan asukkaille voi olla vain yksi taivaallinen Isä, jolla tässä maailmassamme on oma tarkoituksensa ja jota meidän tulee etsiä.
6869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tämä artikkeli löytyy eKotimaan sivuilta Tapio Puolimatkan jutun keskusteluista sekä yhdestä blogista:

http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=7171&Itemid=38

http://blogitus.net/httpblogitusnet151027/2008/05/29/entelekia/


Kirjoituksen herättämiä ajatuksia:

1. Entelekia vaikuttaa vitalismilta karkkipaperissa.

2. Vitalismista luovuttiin sen jälkeen, kun Friedrich Wöhler valmisti ammoniumsyanaatista ureaa.
Todettiin, että orgaanisia (ns. eloperäisiä) yhdisteitä on mahdollista valmistaa epäorgaanisista lähtöaineista eikä ainoastaan eristämällä elävistä olennoista.

Äänestä
  • Aloittaja

    Se on osa kirjasta, josta olen tekemässä uudistettua painosta. Ihmettelen, ettei asia kiinnosta enempää. Siksi laitoin sen kokeeksi tälle foorumille.

    Äänestä

Kuvitteletko todella että maapallolla on tuhannen vuoden kuluttua vielä ihmisiä? Minusta satavuottakin olisi jo saavutus. Meillä on teknologia jonka moottorina toimii unelma kasvusta ja kulutuksesta. Mikään ei viittaa että kuormittaisimme vähemmän luontoa tulevaisuudessa.
On paljon todennäköisempää että me olemme tällähetkellä universumin huippua kuin että olisimme jotenkin jäljessä muista.

Äänestä
  • Aloittaja

    että tämä maailma häviää ja kaikki tehdään uudeksi. Luonnossa tapahtuu faasimuutoksia. Kaipa niitä voi tapahtua universumissakin. Alkuräjähdys oli sellainen. Jotain muuttui hetkessä.

    Äänestä

Miksi ihmeessä keksityn tarinan ja luonnossa havaitun faktan välille pitäisi keksiä kompromissi?

Saahan sitä tietenkin huvikseen kaikenlaisia teorioita kehitellä, mutta pelkäänpä, että tässä asiassa jotkut ovat tosissaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Luomiskertomus on tietenkin vertauskuvallinen. Olen entelekian esiin tuomalla koettanut osoittaa, miten kehitys on ehkä tapahtunut. Olen liittänyt siihen ekstrapoloimalla kuoleman voittamisen ja ihmisen tietoisuuden säilymisen kuoleman jälkeen. Jotain meissä on joka tapauksessa luomatonta, kuten elementititkin ovat ikuisia ja luomattomia. Luominen on elementtien järjestämistä eikä tyhjästä luomista.

    Olemassaoloon on voinut kehittyä entelekian vaikutuksesta olento, joka pystyy vaikuttamaan siihen tapaan kuin Raamatussa kuvataan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_6767016 kirjoitti:

Tässä olen koettanut löytää kompromissin evoluution ja luomisopin välille.


   ENTELEKIA

Jo Aristoteles käytti entele´kheia -käsitettä, jolla hän tarkoitti sitä aktiivista prinsiippiä, jonka vaikutuksesta aine saa tietyn muodon ja joka ohjaa olion kehitystä täydellisyyttä kohti. Sitä on sanottu myös elimistön kehitystä ohjaavaksi voimaksi (H. Driesch) ja täydellistymisaktiksi. Olioihin kuten koko olemassaoloon sisältyy tämän ajattelutavan mukaan tekijä, joka tähtää täydellisyyteen.

Mistä tällainen piirre ja voima voisi olla peräisin? Vastaukseksi ei riitä, että Jumala on luonut sen, sillä Hän itsessään, jos Hän on olemassa, on suurin todiste entelekian vaikutuksesta. Hänen syntymiseensä on täytynyt vaikuttaa sama voima, jonka olemassaoloa selitetään Hänellä itsellään, jos sanotaan Hänen luoneen täydellisyyteen tähtäävän piirteen olemassaoloon. Entelekia on siis syy Jumalan olemassaoloon, jos Hän on olemassa. Olemassaolo ei liioin itsessään voi olla Jumala, mutta olemassaolossa on voinut kehittyä olento, joka on saavuttanut sen täydellisyyden, johon entelekia tähtää. Tämä sillä edellytyksellä, että olemassaoloon sisältyvä entelekia on päässyt päämääräänsä eli täydellisyyteen. Tämä tuntuu varmalta sillä perusteella, että aikarajoituksia ei ikuisessa olemassaolossa ole. Ikuisuutta on kutsuttu myös yhdeksi ajan ulottuvaisuudeksi.

Koska olemassaolo itsessään ei voi olla jumaluutta, ei ole perusteita uskoa persoonattomaan Jumalaan. Jumaluus on jotain, joka on syntynyt, jos on syntynyt, olemassaoloon entelekian vaikutuksesta. Ihmisen olemassaolon päämääränä ei liioin voi olla se - kuten buddhalaisuudessa ajatellaan - että sulautuisimme takaisin alkuumme, nirvanaan eli sammumiseen sen jälkeen, kun olemme vapautuneet jälleensyntymisten kiertokulusta. Entelekia toimii yksilöllisen kehittymisen suuntaan eikä sen hävittämiseen. Yksilöllisyys on jotain, johon entelekia tähtää.

Termodynamiikan (fysiikan ja kemian ala, joka tutkii luonnonilmiöitä tarkastelemalla niihin liittyviä energiamuutoksia) yksi perussuureista on entropia. Sitä voidaan pitää järjestelmässä vallitsevan epäjärjestyksen mittana. Entropian kasvaminen merkitsee epäjärjestyksen kasvamista ja järjestyksen vähenemistä.

Kybernetiikassa ja matematiikassa käytetään entropiaan liittyvää käsitettä negentropia. Tämä tarkoittaa elävässä luonnossa tavattavaa ilmiötä, jossa entropia pienenee eli järjestelmän järjestys lisääntyy. Näin tapahtuu, kun esimerkiksi kromosomeihin tallentunut informaatio tuo negatiivista entropiaa eli negentropiaa elävään olentoon. Jos negentropiaan lisättään täydellisyyteen tähtäävä ominaisuus, voitaneen puhua entelekiasta. Negentropiaa voitaisiin pitää myös entelekian edellytyksenä.

Entelekian vaikutuksen voimme havaita monissa luontoilmiöissä. Tuuli saa aikaan aaltoja, kun vesimolekyylit järjestyvät ryhmiksi pyörivään liikkeeseen. Tuuli saa myös hiekan järjestymään laineiksi ja sopivissa olosuhteissa valtaviksi dyyneiksi. Kun tarkastelee muurahaisten hyörinää, näyttää yksittäisen muurahaisen toiminta melko sekavalta ja tyhmältä, mutta kuitenkin niiden yhteistoiminta saa aikaan kunnioitettavan keon ja mahdollisuuden selvitä talven yli varastoidun ruuan avulla. Muurahaisilla on sanottu olevan ryhmä-älykkyyttä.

Alkeishiukkaset tai muut aineen pienimmät esiintymismuodot kokoontuvat yhä monimutkaisemmiksi aineiksi, ensin atomeiksi ja sitten molekyyleiksi.

Makrokosmoksessa aine kokoontuu suuriksi kappaleiksi ja kappaleet edelleen järjestelmiksi kuten aurinkokunniksi ja linnunradoiksi ja linnunradatkin keskenään järjestelmiksi eli avaruuden jänteiksi. Tässä kaikessa voi havaita entelekian periaatteen toteutumista.

Monimutkaisin tunnettu mikrokosmoksen ilmiö on elämää ylläpitävä DNA-molekyyli, jonka pystyy jakautumaan toiseksi samanlaiseksi ja yhtymään toiseen hiukan erilaiseen DNA-molekyyliin. Tästä yhtymisestä alkaa kehittyä elävä yksilö yhä uusien jakautumisten ja DNA-molekyyliin sisältyvän informaation vaikutuksesta. Entelekia on pystynyt hämmästyttäviin saavutuksiin, kunnes sen tulos ihmisenä alkaa itsekin ihmetellä omaa olemassaoloaan ja sen tarkoitusta. On esimerkiksi ihmeellistä, että kaikki yksilöt ovat erilaisia identtisiä kaksosia lukuun ottamatta. On väitetty, ettei olisi olemassa myöskään kahta samanlaista lumihiutaletta, koska lumikiteen muoto voi vaihdella niin paljon huolimatta perusmuodon samankaltaisuudesta.

Ihminen on jotain kummallista luonnossa, jos huomaamme, ettei ole itsestään selvää, että ihminen ihmettelee olemassaoloaan ja kyselee sen tarkoitusta. Olennaisimmat ihmistä koskevat kysymykset ovat: ” M i t ä i h m i n e n o n ? Mikä on ihmisen olemus, ihmisen idea?” (Erik Ahlman ”Ihmisen probleemi”, WSOY 1953, s.8) Ahlman jatkaa: ”Meidän tulee olla selvillä siitä, ettei lopullista ja täydellistä, tyhjentävää vastausta sellaiseen kysymykseen, kuin m i t ä i h m i n e n o n, milloinkaan voida antaa. Ihmisen olemus – niin kuin jokainen olemus – on käsitykseni mukaan tietty olevaisen l a a t u ; ja laatua, varsinkaan sellaista, mistä tässä on puhe, ei koskaan voida adekvaatilla tavalla tyhjentävästi ilmaista.”

Mitä sitten olisi pidettävä adekvaattina eli täysin oikeana käsityksenä ihmisen olemuksesta? Ahlmanin näkemys tuntuu varsin pessimistiseltä. Tuttu hokema saattaa tässäkin pitää paikkansa: ”Ei pidä koskaan sanoa: ei koskaan”. Varmaan onkin niin, ettei ihminen omin keinoin pysty ratkaisemaan olemuksensa perimmäisiä kysymyksiä, mutta jo entelekian tarkastelu voi antaa tästä viitteitä. Lisäksi on otettava huomioon se mahdollisuus, että pyhät kirjoitukset, jotka perustuvat Jumalalta saatuihin ilmoituksiin, ovat antaneet tietoa ihmisen olemuksesta. Tällainen tarkastelutapa vaatii hiukan uskoa ja avoimuutta.

Entelekian ja negentropian ilmeneminen ovat saaneet aikaan yhä kehittyneempiä elämän muotoja. Darvinismi selittää tämän ilmiön luonnollisen valinnan tulokseksi (Charles R. Darwin, 1809 – 1882). Sen mukaan säälimätön luonnonvalinta suosii edullisten elämänmuotojen säilymistä. Sen on kuitenkin vaikea selittää sitä, mikä saa aikaan kuolleessa luonnossa pyrkimyksen luoda järjestystä yhä monimutkaisempina rakenteina. Ei ole mahdotonta entelekian kannalta ajatella, ettei ihminen ole täydellisin elävän luonnon muoto. Darvinismi on ymmärretty oppina, joka panee Jumalan viralta kaiken luojana, mutta ottaako se huomioon, että Jumala on voinut syntyä juuri sen esittämän teorian mukaisesti, kunhan ajatellaan kehityksen päämäärää entelekian kannalta? Aikaa entelekian toteutumiseen ikuisessa olemassaolossa on ollut!

Ihminen osaa pelätä kuolemaa ja tietää joskus kuolevansa, vaikka ei olisikaan välittömässä hengenvaarassa. Eläin ei tunne syyllisyyttä samoin kuin ihminen. Eläin ei tiedä kuolevansa, vaikka vaistonvaraisesti koettaakin varjeltua kuolemalta. Ihmisellä on tarve löytää kuolemattomuus. Olisiko mahdotonta, että siinä olisi onnistuttukin joskus ennen meitä? Kun verrataan ihmiskunnan ikää maailmankaikkeuden ikään - jos edes iästä voidaan puhua - niin syntyy ajatus, että emme tiedä muiden itsestään tietoisten olentojen kehitysvaihetta. Hyvinkin voi olla, että muilla planeetoilla muissa aurinkokunnissa tai muissa galakseissa ollaan jo paljon pidemmällä. Voi olla niinkin, että meidän ulottuvaisuuksistamme kehittyneen tai kadonneen maailman asukkaat ovat ratkaisseet kuolemattomuuden arvoituksen, koskapa se meitä askarruttaa. Tuo maailma olisi se, mitä me sanoisimme taivaaksi.

Jos ajattelemme maapallon ihmisten teknologian kehittymistä viimeisten sadan vuoden aikana, niin ei liene vaikea kuvitella, mihin jossain muualla on jo voitu päästä muutama tuhat vuotta meitä kehittyneemmissä sivilisaatioissa. Helsingin Sanomissa 6.1.2000 olleessa artikkelissa mainittiin Yrjö Karilaan ”Pikku Jättiläisen” mainitsevan uljaasti 1930-luvulla vuosisadan alkupuolen ihmeinä seuraavat: radio, Panaman kanava, ilmalaiva, lentokone, radium, elokuva, suuri valtamerilaiva. Lehti mainitsee edelleen, että 1900-luvun jälkipuolisko teki tuloaan vielä ihmeellisempänä: televisio, atomipommi, transistori, tietokone, ydinvoimala, laser, hologrammi, optinen kuitu, e-pilleri, satelliitit, sydämensiirto, Saturnus-5 -kantoraketti, kuumatkat, mannertenväliset ohjukset, Hubble-kaukoputki, geenisiirrot, internet ja kloonaus. – Viimemainittu alkaa jo lähetä kuolemattomuuden saavuttamista, kunhan kloonaus toteutetaan entropiasta vapaalla aineella, joka pystyy säilyttämään entelekian saavutukset.

Jos on niin, että kuolemattomuuden toteutuminen on jo olemassaolossa ratkaistu, voi kysyä, miten sellaiset olennot haluavat toimia. On hyvin mahdollista, että he haluavat luoda oman kuvansa kaltaisia olentoja eli lisätä olemassaoloon iloa hyvän toteuttamisen kautta. Jumalia ihmisestä katsoen olisi tämän ajattelutavan mukaan useita, mutta silti meille maan asukkaille voi olla vain yksi taivaallinen Isä, jolla tässä maailmassamme on oma tarkoituksensa ja jota meidän tulee etsiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu