Inhibitio käsitettä uskovaisuuden suhteen käytti Helsingin yliopiston dosentti Marjaana Lindeman tutkiessaan inhibion vaikutusta uskovaisuuteen. Inhibio tarkoittaa estomekanismia, joka estää tiedostamattoman nousun tietoisuuden alueelle. Heikko inhibitio tarkoittaa sitä, että ihminen sekoittaa tiedostamattoman ja tietoisen keskenään. Tämä olisi tavallisempaa uskovaisilla, kuin uskonnottomilla. Siis he, joilla on vahva inhibitio, eivät usko jumaliin, mutta he joilla on heikko inhibitio uskovat.
Olen tehnyt asiasta aloituksia ainakin neljä kertaa viimeisen vuoden aikana, joten en tule kommentoimaan asiaa tämän enempää. Uskovaiset eivät tähän keskusteluun ole yleensä puuttuneet muilta osin kuin, silloin kun sanoin, että opettajilla on yleensä heikompi inhibitio, kuin väestöllä keskimäärin.
Olen tehnyt asiasta aloituksia ainakin neljä kertaa viimeisen vuoden aikana, joten en tule kommentoimaan asiaa tämän enempää. Uskovaiset eivät tähän keskusteluun ole yleensä puuttuneet muilta osin kuin, silloin kun sanoin, että opettajilla on yleensä heikompi inhibitio, kuin väestöllä keskimäärin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Otetaanpa sana ja nimi muistiin. Tähänhän taisi viitata pieneltä osaltaan myös tuo kysely fanittamisesta - ateisit eivät taida yleensä ottaen olla kiihkeimpiä faneja maallisillekaan palvonnan kohteille.
Näen jo sieluni silmillä piirroksen kahdesta tyypistä jotka kulkevat Pyhän Pietarin porttivahdin kopilta sinne alamäkeen päin. Jutustelevat siinä mennessään: "Mikäs sinut tänne toi?" "Inkvisitio" "Ja minut inhibitio..."
sinulla on siis myös huumorintajua. Siitä ei ainakaan ole haittaa täällä:-) Tämän artikkelin tästä inhibitiosta luin kylläkin Skeptikko-lehdestä, joka ei ole mikään meriitti ainakaan uskispiireissä. Siinä julkaisusssa ei kuitenkaan puhuta potaskaa, olen kuulunut jäsenistöön pari vuotta.
...kun olen toistakymmentä vuotta piirrellyt muiden töiden ohella sarjakuvia ja pilapiirroksia. Yritän vain näin uskon/epäuskon asioissa pysyä tiukasti asialinjalla...
minäkin nimittäin teen työtä mediassa; tosin vain sivutoimenani. Olen kulttuuritoimittajana Sanoma Oyj:n eräässä julkaisussa.
Suokaa toki anteeksi sananvalinta ;o)