Vanhanen kirjoitti lauantaina blogissaan, että Suomen on syytä olla tukemassa järjestelyitä, jotka luovat kuria ja kontrollia kansainväliseen rahan liikkeeseen. Toista kertaa samanlaista holtittomuutta ei saa syntyä, hän kirjoitti.
Vanhanen ehdotti keskiviikkona talouteen niin sanottua kolmatta tietä, joka tarkoittaa valtion roolin vahvistamista. Tuoreessa kirjoituksessaan hän vetoaa useaan ulkomaiseen poliitikkoon, jotka ovat ehdottaneet samantyyppistä ratkaisua. Esimerkiksi Saksan liittokansleri Angela Merkel on Vanhasen mukaan vaatinut, että talouteen tarvitaan kansainvälisiä standardeja.
Suomessa on syytä käydä kunnon keskustelu siitä, toimiiko talousmallimme toivotulla tavalla, Vanhanen sanoi. http://www.iltalehti.fi/uutiset/200901188934588_uu.shtml
yle.fi löytyy juttua Vanhasen mielipiteestä osinkojen suhteen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kokoomus on jo kerännyt kaikki pisteet teiltä ja persut äänestäjät!