Hiljaisuudessa syntynyt

Kuu roikkuu pakastuneista kynsistään
vaienneiden luotojen yllä
kuurapartainen ikimetsä
aavistaa jo liukuvan aamun.

Yö on kaiutta poissa
haparoin vuoteeni hämärässä
ja ikävä
pusertuu sylini uumeniin.

Se on niin todellista
että halu
unenlämpimien hiusten
ja kohoilevan poveni kosketuksiin herää.

Ihmiskädet
voisivat puhua kaipaukseni puhki.

20

605

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies-v57

      Tänäin tajuan oikeasti, miten
      ikävä minulla on sinua. Kun
      lumi on puuteroinut maan ja
      peittänyt alleen niin paljon.

      Aina, kun sinä olet, tunnen
      itsessäni, miten sinussa unohdan
      negatiivisuuden. Sinä vain peität
      ikävät muistot ja osiot elämässä.

      Ja tarvitsen sinua samoin kuin
      paljaaksi paleltunut maa lunta
      käämyynsä. Suojaa riisuutumiselleen.
      Jotain, ettei alastomuus näkyisi niin.

      Kevät ja lämpö pukee maan vihreään.
      Ja kasvit heräävät elämään. Hyväilysi
      kuivaavat minun kaipuun kyyneleni.
      Minusta nousee kasvun ituja esiin.

      Ideoita ja ajatuksia purkautuneena.
      Ikävä sinuun on pitänyt niin paljon
      piilossa ja sitten, tullessasi, tuot elämän
      ja virvoitat minut. Niin on Rakkaus.

      Ja silloin tajuan, miten tärkeä on kokea
      ikävä ja sen jälkeen rakastaa kuin kevät.


      http://www.youtube.com/watch?v=HR9m1QU7nKI


      Kiitos runostasi.

      Rakkaudessa huomaa,
      miten ikävä ja kaipaus
      on kaikessa.

      Kaikessa mitä kädet tekevät,
      mitä ajatus työstää.

      Minne jalat kuljettavat.

      Kaikessa tuntuu kaipuu ja
      näkyy ikävöinti.

      Ja se on Rakkautta.

      Työkaluja Rakkauden auran
      vetämiseen, läpi vehreän
      maan.

      Kauniisti ja herkin säkein
      kuvasit kaipuuta, ikävää.

      Todellisia ja aitoja
      tunteita kaikkialla
      kehossa ja kokonaan.

      Runosi kuin hellä kuiskaus.

      Lämmöllä lausuttuja lauseita,
      joita vainj herkin korva kuulee.

      Ja ymmärtää.

      Sympaattinen ja kaunis
      runosi.

      Voimia päivääsi.

      • lindalinda1

        jos osaisin, niin noin olisin varmaan ikäväni
        kirjoittanut. Mutta Sinä kirjoitit sen, enkä mi-
        tään ottaisi pois, enkä lisäisi ripaustakaan yh-
        tikäs mitään.

        Oma runoni on varjo vain Sinun runosi rinnalla.

        Nöyrästi kiittää linda !


    • Eräs nainen

      Pidin ensimmäisen kappaleen kuvailusta. Siinä oli tuoreutta.

      Seuraavat kappaleet poikkesivat, mutta toimivat ensimmäisen kappaleen kanssa.

      Allekirjoitan myös viimeisen kappaleen. Se päättää runon hyvin.

      • lindalinda1

        ensimmäinen säkeistö johdattelee ihan toimivasti
        siihen mitä hain - ikävään. Se korostuu aamun
        hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä. Ja totuushan
        on, että kaipauksen voi korjata vain ihmiskäsi.

        Kiitos kommentoinnistasi, arvostan sitä.


    • Kaipuu on joskus raastavaa, voin hyvin kuvitella
      kuinka suuri kaipuu ja ikävä repii sisintä kappaleiksi.

      Runosi oli hyvä kuvaus juuri tästä suuresta kaipuusta
      ja ikävästä ja niin hienosti kuvailtuna, kuten aina sinulla. :)

      • lindalinda1

        elämä kaikkine kaipuineen ja ikävineen
        toisinaan. Runosta tuli vaan huomattavasti molli-
        voittoisempi kuin alunperin oli tarkoitus. En
        tiedä, miten siitä tuollainen tuli.

        Mutta olen sanoistasi kiitollinen Diinuskainen -
        kiitos.


    • runo64-1

      ...kaipausten kaipaus runo
      upeilla luontokuvauksilla somistettu.

      ei riitä rakkauden ikävälle sydämesi
      vaan koko kehoasi se moukaroi
      ja rakkautta todellista ihan liki
      sinuun haluaa,
      se sydämesi.

      voi hitsi!!! ja wau!!!
      mikä runo ja taas pitää puhua
      lukuelämyksestä.
      hyvä upea linda!!!

      • lindalinda1

        ne luontokuvaukset olisi voinut jättää poiskin,
        mutta ne sopi omasta mielestäni tunnelman
        luojiksi aamuisiin hetkiin. Hetkiin, jolloin yk-
        sinäisyys ja kaipaus herää henkiin.

        Hiivatti soikoon, kun nämä Sinun palautteesi on
        syvällisiä. Näkee kaikesta, että olet todellakin
        perehtynyt runon sieluun ja sanomaan. Olet kyllä
        melko tarkkasilmäinen, jonka olen kai
        aikaisemminkin sanonut.

        Enpä tiedä lukuelämyksestä, eiköhän Sinun kehusi
        nyt ole hiukan yläkanttiin kirjoitettu. Olen kyl-
        lä tietysti sanoistasi otettu kuten aina.

        Lämmin kiitokseni Jouni.


    • Flaika

      Musta tämä on todella hyvä. Sä olet tämän lajin kiistaton valtiatar (lajeja on n. 6 miljardia:).

      Mutta itse ottaisin nuo kaksi viimeistä riviä veks. Musta runo ei tarvitse niitä.

      t. pööpötin

      • lindalinda1

        vai oikeen valtiatar, höh. Eiköhän tuo Sinunkin
        sanomasi nyt ole hiukka liikaa tästä
        tekeleestäni, johon en ole itse ollenkaan
        tyytyväinen. Joku tässä jäi häiritsemään jo alun-
        perinkin silmää, mutten nyt suoralta kädeltä osaa
        sanoa mikä se on.

        Oukkidoukki, voi olla että olet ihan oikeessa.
        Siis niiden parin viimosen rivin suhteen, kai se
        olis toiminut ilman niitäkin pööpötin =)

        Hauskan nimen on likka itselleen
        väkeltäny, mutta toisaalta sitä tarvii ihmetellä
        kun Sinusta on kysymys.

        Mamma kiittää pursuavasta palautteesta.

        PS Saamari kun temppuilee joko sivusto tai sitten
        mun masina - grrrrr.


    • Onkohan tämä runosi syntynyt
      omassa hiljaisuudessasi...tässä
      mietin lukiessani.

      Sinä - arjen runon mestari,jonka
      jo moneen kertaan lausunut.

      Hiljaisuudella - on paljon
      kerrottavaa,joka osaa ja
      pystyy sitä kuuntelemaan.
      Se myös rentouttaa kuin
      myös synnyttää jotain uutta.

      Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle.

      • lindalinda1

        ihan omassa hiljaisuudessa syntynyt. Olen ehkä
        itsekin niin arkinen, että runoistanikin taitaa
        olla vain arkimietelmiksi paremminkin kuin rak-
        kausrunoiksi. Mestari minä nyt en kyllä ole mis-
        sään runossani, eikä minusta sellaista varmaan
        koskaan tule. Mutta kiitos nyt nimityksestä, hy-
        vältähän se tietty kuulostaa.

        Kyllä hiljaisuudessa on oma
        viehättävyytensäkin, jos nyt lie
        satuttavuutensakin toisinaan. Mutta joskus on
        ihan hyvä olla yksin omien ajatustensa kanssa.

        Kiitos kommentoinnista ja mitä parhainta viikon
        jatkoa myös itsellesi.


    • tomppa2006

      ...runosi, mutta ei missään nimessä synkkä...

      Lopussa on toivoa, jota monet meistä kaipaavat. Kosketusta.

      Pidin runostasi tavattoman paljon.

      • lindalinda1

        se taisi jäädä melko suruvoittoiseksi, vaikka ei
        alkuperäinen tarkoitus ollutkaan sellainen.

        Onneksi kuitenkin loppu piti sisällään jonkinlai-
        sen kevennyksen - toivon.

        Kiitos Tomppa, yritän kirjoittaa seuraavaksi hie-
        man valoisampaa.


    • Tanssi-tuulispää

      Kaipuun maisemasi on kaunis.
      Upea on runosi :)

      • lindalinda1

        olin eilen juuri Sinun runossasi, kun täältä
        katkesi yhteys. Teen sen tänään, jos tämä linja
        nyt suostuu toimimaan.

        Lämmin kiitos palautteestasi,
        sait hyvän mielen sillä aikaiseksi.


    • Yön hiljaisuus jos kertoa vois,
      sitä missä elämän repailen,
      samaistuu kiteeks.

      Luonnon kylmä retki kierroksellaan.
      "Kuu roikkuu pakastuneista kynsistään
      vaienneiden luontojen yllä
      kuurapartainen ikimetsä
      aavistaa jo liukuvan aamun".

      lindalindal1
      herkkää väkevää, hiljaisuus puhuu
      kiitän nautin kuuraisesta metsästä..Liisa

      • lindalinda1

        niin kuin olen aina sanonut, Sinun palautteesi on
        kuten runosi - yhtä herkällä kynällä
        kirjoitettu.

        Kun asun tässä ihan metsän kyljessä, niin että
        näen sen jokaisesta ikkunasta, se pyrkii väkisin-
        kin runoihini. Ja se aamun hiljaisuus korostaa
        yksinäisyyttä silloin kun on yksin ajatustensa
        kanssa.

        Kiitos kun poikkesit runossani lämpimine ajatuk-
        sinesi.


    • Vapaamittainen runous on hyvää kun se osaa kuten tämä. Itse vanhana taattona kirjoitan vanhanaikaisesti.

      • lindalinda1

        sen helppous on pitänyt minut vapaassa
        runoudessa. Mitallinen runo vaatii niin paljon
        enemmän ajattelua, taitoakin ettei minusta ole
        oikein sille saralle. Olen kyllä muutamia sellai-
        siakin kirjoittanut, mutten tunne sitä lajia
        omakseni. Siispä pitäydyn nykyrunoudessa, vaikka
        en olekaan sinä mikään taitaja.

        Kirjoita Sinä vain vanhanaikaisesti, koska Sinä
        osaat sen todella. Kerrassaan upeita runoja on
        olleet kaikki tyystin, mitä olen Sinulta tähän
        asti lukenut.

        Kiitä huomiostasi omaan runooni soori.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4721
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      512
      2486
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      144
      2055
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      1999
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      81
      1606
    6. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      18
      1536
    7. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1515
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      108
      1057
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      125
      863
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      849
    Aihe