Hermot menee kun eivät saa Hyvinkään kaupungin verkkosivuja kuntoon! Ongelmia on ollut pitkään ja nyt ovat poissa käytöstä. Voiko se olla niin hankalaa, kysyn vaan?? Mm. kirjaston sivuille ei pääse.
Hermot menee
huuh
8863
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mutkikkaammasta ongelmasta, mutta nythän ne melkein saatu toimimaan. Toisaalta se melkein ei ole sama kuin jos toimisi, joten ongelma on edelleenkin kiusallinen. Asian korjaamiseksi on varmaan tehty se mikä tehtävissä on, näin ollen ei kovin pitäisi valittaa.
Etsin juuri terveyspuolen asioita ja yhtäkkiä olisi pitänyt antaa tunnuslukuja!!!
Tilanne on ihan kaoottinen, ollut sitä jo useamman viikon. Yritin taannoin tavoittaa asiasta vastaavaa henkilöä, joka oli, yllätys yllätys, lomalla!
Ala-arvoista toimintaa. Onneksi on olemassa yksityiset numeropalvelut, jotka pystyvät auttamaan tiedonhakijaa. Mihinköhän helskuttiin kunnallisveroeuroni menevät? Kaupungin isokenkäisten bileisiin, uudenvuoden ilotulituksiin ynnämuuhun turhaan.
joten asian eteen on tehty kaikki inhimillisesti mahdollinen, ongelman kanssa ollaan ns. kulminaatiopisteessä. Toisin sanoin asianhan on jo melkein hoidettu, vaikkakin jotain pientä häikkää voi vielä ilmetä, enää ei pitäisi valittaa.
Eivät todellakaan toimi vieläkään - sivuilta löytyy aivan murto-osa siitä infosta joka siellä kuuluisi olla. Nykyään verkkosivut ovat aivan ensisijaiset mm. yhteystietojen hankkimisessa. Ja kirjasto ei ainakaan voi veloittaa myöhässä olevista kirjoista jos verkkosivut eivät toimi!
Kirjaston myöhästymismaksut tullaankin hoitamaan täysin manuaalisesti,joten sekin ongelma pn ollut tiedossa ja valmiudet seb hoitoon on nyt hyvät. Joten hiukan jäitä hattuun, ja asia on taas kunnossa.
niinkuin jo todettu, ongelma tuli hoidettua, eikä enää ole syytä valittaa ja vaikertaa asiasta.
Ei mitään valittamista niissä.
Mene suoraan
http://ratamo.kirjas.to:8005/Intro?formid=find2