Sosiaalietuuksiin korotuksia 2009
Hyvä uutinen
398
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hallitus lisää samanaikaisesti menoja ja kaventaa tulopohjaa. Porvarihallituksen valitsema tie johtaa jättimäiseen velanottoon, jonka maksumiehiksi tavalliset työtätekevät joutuvat muutaman vuoden päästä. Vuoden 2011 vaalien jälkeen alkaa juustohöylä viuhumaan, mikäli porvaripuolueet ovat hallituksessa.
Kyllä hallituksen rikkaita suosiva talouspolitiikka näkyy pienituloisten voimakkaana kasvuna. Näin asunnottomuus, leipäjonot, köyhyys... ovat voimakkaasti kasvaneet.
Eriarvoisuuden aiheuttama ahdinko on näkynyt ihmisten hätähuutona: ampumatapaukset perheissä ja nuorten lisääntyneinä itse- ja yhteismurhina. Mielenterveysongelmaisten heitteillejättö on käsittämätöntä hyvinvointiyhteiskunnassa. Pitäisikö alkaa puhua pahoinvointiyhteiskunnasta ja puhua hyvinvoinnista menneessä aikamuodossa?
Viime vuonna pienituloisiin kotitalouksiin kuului 150 000 lasta.
--------------
Julkaistu: 19.1.2009 (Tilastokeskus)
Pienituloisia 708 000 vuonna 2007
Pienituloisiin kotitalouksiin kuului vuonna 2007 noin 708 000 henkilöä, mikä oli 55 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1995. Pienituloisten osuus koko väestöstä oli 13,6 prosenttia vuonna 2007. Edellisenä vuonna osuus oli 12,3 prosenttia. Vuonna 1995 osuus oli 7,2 prosenttia.
Pienituloisiksi määritellään henkilöt, joiden kotitalouksien käytettävissä olevat vuositulot kulutusyksikköä kohden olivat pienemmät kuin 60 prosenttia koko väestön vastaavasta mediaanitulosta. Tällä tavoin suhteellisesti määriteltyä pienituloisuusastetta kutsutaan myös köyhyysriskiksi ja pienituloisia henkilöitä köyhyysuhan alaisina oleviksi. Pienituloisuusraja oli noin 13 000 euroa yhden henkilön kotitaloudessa vuonna 2007.
Pienituloisten lukumäärä vuosina 1995-2007
Pienituloisten lukumäärä vuosina 1995-2007
Suurin pienituloisten ryhmä vuonna 2007 olivat eläkeläiset. Pienituloisiin kotitalouksiin kuului lähes 200 000 eläkeläistä, mikä vastaa 28 prosenttia kaikista pienituloisista henkilöistä. Kaikista eläkeläisistä 17 prosenttia oli pienituloisia vuonna 2007. Yksin elävien 65 vuotta täyttäneiden suhteellinen pienituloisuus on kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla. Vuonna 2007 heistä oli 30 prosenttia pienituloisia, vuonna 1995 13 prosenttia.
Sosioekonomisista ryhmistä korkein köyhyysriski oli työttömillä, joiden suhteellinen pienituloisuus oli 48 prosenttia vuonna 2007. Vuonna 1995 vastaava osuus oli 20 prosenttia.
Pienituloisiin kotitalouksiin kuului 150 000 lasta. Lapsiköyhyysaste oli vuonna 2007 14 prosenttia alle 18-vuotiaista lapsista, vuonna 1995 vastaava luku oli 5 prosenttia. Yksinhuoltajaperheisiin kuuluvista noin kolmasosa, 32 prosenttia, oli pienituloisia vuonna 2007. Osuus oli kahdeksan prosenttia vuonna 1995.
Keskimäärin 83 prosenttia köyhyysrajan alapuolella olevan väestön käytettävissä olevista tuloista oli saatuja tulonsiirtoja. Muulla väestöllä niiden osuus oli 32 prosenttia vuonna 2007. Viime vuosina keskimääräisten tulonsiirtojen reaalikasvu on ollut vähäinen.
Suomen yli 700.000 pienituloisen eläminen ei näistä hallituksen vaatimattomista toimenpiteistä kohene eikä ostovoima parane.
Hallitus nostaa joitakin vaatimattomia sosiaalietuuksia nippa nappa inflaation verran. Vero näistä etuuksista nousee vastaavasti.
Pienituloisten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti seuraavissa tuloryhmissä - mikä on hallituksen tiedossa. Näiden asemaa hallitus ei kuitenkaan kohenna.
Yksinhuoltajaperheet ja
muut lapsiperheet
Opiskelijat
Eläkeläiset
Työttömät
Hallituksen huoli on omien intressiryhmiensä lamasta selviytymisessä.
Hallitus huolehtii omistaan keventämällä näiden verotusta. Valtion verokertymä on pienentynyt nopeasti rikkaita suosivan veropolitiikan johdosta. Siitä huolimatta lamaelvytystä tehdään rikkaita suosivaksi. Elvytysmiljoonat annetaan yrityksille, jotta nämä voivat maksaa verovapaita osinkoja entisten vuosien tahtiin. Pankkitalletukset taataan valtion varoin.
Kuka takaisi nälkäisille lapsiperheille ruokaa. Hyväntekeväisyysjärjestöt toistaiseksi. Leipäjonot ovat kasvaneet ja kasvavat erityisen voimakkaasti. Jos hallituksen nykymeno jatkuu, hyväntekeväisyysjärjestöjen resurssit eivät riitä ja nälkäiset lähtevät teille ja turuille kerjäämään kuin nälkävuosina. '
Kiitos nykyisen hallituksen - jota me kaikki pienituloiset ja köyhät kannatamme joko äänestäen tai äänestämättä jättäen. Oman etumme vastaisesti.
Työttömyysturvaetuuksia nostetaan elinkustannusindeksiä vastaavasti eli
se nousee 25,63 € päivässä. Kaikkia muita sosiaaliturvaetuuksia pitäisi siis korottaa saman verran eli 25,63 € vähintää, jotta se vastaisi inflaatiota.
Lapsilisä nousee vasta kolmannesta lapsesta 10 €.
Monellako pienituloisella on mahdollisuus hankkia kolmea tai sitä useampaa lasta.
Pienituloisten perheissä on jo tällä hetkellä 150.000 köyhyyttä kokevaa ja nälkää näkevää lasta. Lapsilisät ovat jääneet auttamattomasti jälkeen inflaation laukatessa... Tästä on ollut huolissaan mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitto - mutta ei sinivihreä hallituksemme.
-----
Tähän SAK:n informaatioon viittaat. Se on surullista luettavaa. 500 euron sosiaalietuudet eivät riitä tänä päivä normaaliin elämiseen. Pienituloisten lapsiperheiden hätä on erinomaisen suuri.
SAK - 30.12.2008 - 09:00 - Vuodenvaihteen muutoksia
Pienimpien päivärahojen vähimmäistasoa korotetaan vuoden 2009 alusta.
Sairaus-, äitiys-, isyys-, vanhempain- ja kuntoutuspäivärahat sekä erityishoitoraha nousevat 22,04 euroon päivässä (551 euroa/kk, 380 e/kk vuonna 2008).
Lapsilisiä nostetaan vuoden alusta 10 euroa kuukaudessa kolmannesta lapsesta alkaen. Kolmannesta lapsesta maksettava lapsilisä on korotuksen jälkeen 141 e/kk, neljännestä 161,50 e/kk ja viidennestä lapsesta eteenpäin 182 e/kk.
Työttömyysturvaan korotuksia
Työttömyysturvaetuudet nousevat vuonna 2009 elinkustannuksia vastaavasti. Peruspäiväraha, työmarkkinatuki ja ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan perusosa nousevat 25,63 euroon päivässä (yhteensä 551 e/kk, 527 e/kk vuonna 2008).
Kaikkien työttömyysetuuksien lapsikorotukset nousevat yhdestä lapsesta 4,86 euroon, kahdesta lapsesta 7,13 euroon ja kolmesta tai useammasta lapsesta 9,19 euroon.