KEPU romahti: Kannatus enää 19,2 %

Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen on onnistunut pudottamaan KEPUn kannatuksen jo alle maagisen 20 %:n. KEPUn kannatus on pudonnut 1,5 prosenttiyksikköä edellisen mittauksen jälkeen.

KEPUn kannatus on enää 19,2 %.

Samaan aikaan päähallituspuolue Kokoomus vahvistaa kannatustaan. Kokoomusta kannattaa 25,1 %.

Kokoomus ja demarit ovat selvästi suurimmat puolueet. Sinipunaa pukkaa.

Hyvin on äimät hatussa! ;)


Vanhasen kannatus presidenttivaaleissa taisi olla sentään 19,6 %, joten siitäkin katastrofista on menty edelleen alaspäin.

5

281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aikansa kutakin

      Vanhanen on toimintatapoineen menneen talven lumia. Kokoomus huokuu raikkautta. Kepu taas suorastaan ummehtuneisuutta, kun ministereinäkin on jopa kolmannen ja neljännen vuosikymmenen kansanedustajia.

      Politiikan sisällössä ei ole siis vikaa, vaan tekijöissä. Eikä sisältöön voida radikaalisti edes vaikuttaa, koska hallitustyöskentely on yhteistyötä. Ainoa millä voidaan vaikuttaa, ovat henkilövaihdokset.

      Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei kepulla ole parempaakaan heittää kehiin. Lehtomäki on jo kulunut kasvo. Hänelle on annettu kevyitä salkkuja ja niissäkin hän on osoittautunut aika heikoksi (mm. vetkuttelu Pallaksen tunturihotellin rakentamislupien kanssa). Puumala taas on liian nuori ollakseen uskottava pääministeriehdokas.

      Lisäksi keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaan pääkirjoituksessa varoiteltiin taannoin, että Vanhasen syrjäyttäminen puheenhohtajan/pääministerin tonteilta johtaisi ennen aikaisiin eduskuntavaaleihin. Vanhas-uskovaisia siis riittää, eikä keinot ole heilläkään kaikkein puhtaimpia.

    • Tästä kunnon huumoria

      kepusta, tosin toivotaan, että cittarin uhkaus ei totea;

      Koska uskon parhaaseen keskustalaiseen maalaisjärkeen ja sen tunteen oikeuden voittoon, säilytän monen kaltaiseni tavoin jäsenyyteni puolueessa varauksella, toistaiseksi. Jos Matti Vanhasen viitoittama meno kuitenkin jatkuu vielä juhannukseen 2009 tultaessa, en katso silloin enää voivani tukea sellaista kansanliikettä, joka sallii liikkeen ja sen mukana suuren osan maan kansalaisista ajautua vaikeuksiin ja pahimmillaan jopa yhteiskunnan ulkopuolelle, - en voi kannattaa sellaista johtoa joka johtaa puoluetta ja maata äänestäjiensä tahdon vastaiseen, kansalaisten ja puolueen edun vastaiseen suuntaan.

      Muutos vaatii pahimmillaan ylimääräisen puoluekokouksen järjestämisen. Jos muu ei auta, on sellainen sitten järjestettävä.


      Seppo Hietanen
      "kerimäki st"
      CITY-Keskusta

      • siirtojen

        jälkeen kannatus on lähempänä 15 kuin 20%...?


      • ainakin on
        siirtojen kirjoitti:

        jälkeen kannatus on lähempänä 15 kuin 20%...?

        hyvä asia että lääkelaitos tulee kuopioon. Helsingissä kyllä saa töitä, toista se on monessa paikassa muuallapäin Suomea jossa saatetaan sanoa satoja ihmisiä irti.


      • tuli minulta
        siirtojen kirjoitti:

        jälkeen kannatus on lähempänä 15 kuin 20%...?

        yksi ääni lisää, tuon siirron johdosta.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      198
      1519
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      931
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      720
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      719
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      646
    Aihe