itseensä? Niin itsekkäitä ja minä keskeisiä ovat hänen jokainen viestinsä, että näyttäisi siltä.
Ei noin minäkeskeisyys ole ainakaan uskon aikaansaannosta. Mutta kun ihmiseltä puuttuu Kristuksen tuntemus, niin sen myötä puuttuu KAIKKI:(
Armi siskoa kehottaisin menemään sinne kammioonsa ja odottamaan siellä paastoten sitä, että mitä Jumala hänelle puhuu ja mitä Jumala kehoittaa toisille kertomaan.
Tule Armi vihdoinkin pois sieltä syyttäjän alaisuudesta ja anna Jumalan tehdä sinussa työnsä loppuun. Tätä sinulle rakkaudella toivon!
Ei noin minäkeskeisyys ole ainakaan uskon aikaansaannosta. Mutta kun ihmiseltä puuttuu Kristuksen tuntemus, niin sen myötä puuttuu KAIKKI:(
Armi siskoa kehottaisin menemään sinne kammioonsa ja odottamaan siellä paastoten sitä, että mitä Jumala hänelle puhuu ja mitä Jumala kehoittaa toisille kertomaan.
Tule Armi vihdoinkin pois sieltä syyttäjän alaisuudesta ja anna Jumalan tehdä sinussa työnsä loppuun. Tätä sinulle rakkaudella toivon!
Vastaukset 45
Vanhimmat
sehän on julkinen salaisuus. Jeesusta hän rakastaa, mutta mites kun moni muukin tuntee samoin?
Eilen hänelle sattui kuitenkin anteeksiantamaton kömmähdys,
kun vahingossa tuon rakkautensa paljasti:
Valossa
Kirjoittanut: ArmiK 18.1.2009 klo 22.32
olen.
Ja juuri sen olen tuonut aikanaan tänne mitä on pitänyt
tuoda Jumalan TAHDOSTA, HUOMAA JUMALAN TAHDOSTA
en siis saatanan tahdosta tuo mitään.
Oikein todella kirjoitit
Kirjoittanut: TeuvoSuni 18.1.2009 klo 22.52
"en siis saatanan tahdosta tuo mitään."
Juuri niin kuin sinulle olen jo useammankin kerran muistuttanut:
"Se, joka tekee pahaa; kaihtaa valoa, hän ei tule valoon,
etteivät hänen tekonsa paljastuisi."
Ja juuri tässä se Saatanan tahto sinun kohdallasi on täydellisesti toteutunut.
Osaat tehdä vihamiehiä itsellesi kenestä vaan.
kuten Jeesus sanoo:
"Kaikki vihaavat teitä minun nimeni tähden."
Totuuden Henki on todella kaikille tästä Hengestä osattomille uskomaton Henki.
Ei sinua kukaan vihaa Jeesuksen nimen tähden, ( huom. sinua säälitään yleisesti tällä palstalla ) vaan sinä vihaat muita oman nimesi tähden ja koska se sinusta näyttää olevan niin sairaan kivaa.
purkautuu ulos vihana ja sinun tapauksessasi säälinä.
Pienet koiratkin ovat pahimpia räkyttäjiä.
Jeesuksen pelkälle nimelle, koska Saatana on joka ainoan
porttoseurakuntansa Jeesuksen nimelle perustanut, kuten Jeesus
ilmoitti: "Minä se olen."
Nyt tälläkin palstalla raivotaan nimenomaan Jeesuksen Hengelle.
Sillä ei ole ainuttakaan väärämielistä, jolle ei Totuuden Henki
olisi Saatanan henki, koska se opettaa sellaista, mitä porttopapit
eivät ole koskaan opettaneet.
Raivoat 145 cm;n lyhyyttäsi.
En kadehdi sinun katkeruuttasi, enkä vihaasi, vaan todellakin säälin. No aikasi sinä täällä riehut ja herjaat ja sitten sinun pitää menemän TUOMIOISTUIMEN eteen.
Kun Teuvon aika tulee
Se on jo ennalta niin valmistettu, ettei yksikään porttopappi
tule tekopyhittämäänsä multaa arkulleni heittämään.
ainakin EU-direktiivit täyttävä kaksi metrinen metrimitta.
Puolitoistametrinen ei riitä.
Hehehheee, ei riitä ei ei puolitoistametriä 152 cm. aika nappula silti olet, eikä ihmeettä niin vihanen..
ja tervetuloa mittaamaan.
Tarjoan pullaa ja vihreää teetä palkaksesi, ja ekäpä
saat kuulla omin korvin muutaman sanan totuudestakin.
kuvaamaan useimpien tunteita Teuvo Sunia kohtaan,
sanoit asian naulan kantaan: "säälitään yleisesti..."!
"Hätä ja tuska maailman
suurempi on kuin aavistan.
Ken tahtoo kärsivää auttaa?"
vanhoillislestadiolaisetkin käyttivät kun saivat tiedon Pyhän Hengen saamisestani:
"Miten sille Teuvolle nyt noin kävi, kun se oli niin mukava mies?"
olisi uskonut...
Mutta mitä tähään tulee:"Osaat tehdä vihamiehiä itsellesi kenestä vaan." Niin miksi Teuvoa vihaisin?
Jeesus minussa EI ketään ihmistä vihaa vaan VALHETTA kaikkea SAASTAA kohtaan on "viha".
Ja kun näin on niin ne jotka valheen, saastaisuuden
vallassa ovat he näkevät vihan ja luulevat se kohdistuu heihin itseensä, mutta EI KOHDISTU YHTEENKÄÄN IHMISEEN mitään vihaa. Miksi ihmisiä
vihata?
Liekö niin ne jotka ihmisvihasta puhuvat itse vihaavat esim. minua?
Joten jokainen joka sanoo Armi vihaa lähimmäisiään ANTAA JOKA KERTA VÄÄRÄN TODISTUKSEN
ihmisestä JA mitä JUMALA SANASSAAN SIITÄ SANOO.
EIKÖ Jumalan sanalla ole mitään merkitystä, kun se
mennen tullen pokkana rikotaan?
Vaan nyt on käynnissä taistelu Armia ohjaavan Saatanan omavanhurskauden
hengen ja Teuvoa ohjaavan Kristuksen Totuuden Hengen välillä.
saakoon todella paljastaa miten on.
Itse kyllä tiedänkin, mutta sinä et. Tämä on Totuus
sanot mitä sanot valhetta se on.
Ja valheistaan ihminen joutuu kerran vastaamaan.
Musta kylki kummallakin.
Et pääse pyhään maahan TS, vaan uskosta osattomat polkevat tuhkaasi ja itse olet siihen syypää.
Ei oo Jumalasta teidän henkenne,
koska se kaatui.
ei henkesi Jumalasta sillä olet monen eri hengen oma Jumalalla on YKSI PYHÄ HENKI jonka omilleen antaa.
ovatkin nyt tulleet mittanauhoineen minun kimppuuni?
Siitäkös tässä kysymys olikin? Hyvä tietää.
Nauraen ihmettelen, miten pian Saatana apupappinsa tänne lähetti,
kun näki, että yksi apupappi tulikin paljastetuksi sen papiksi.
joka haluaa aina sanoa viimeisen sanan. :)
että luulee sen olevan totta.
sanoo lähettäjäni Jeesus Kristus.
Totuuden Henki on luulotautisten henki.
ja myöskin näin Jumalan Henki minussa on "portto"
"väärämielinen" "paatunut" jne....
Jumalan Hengessä ei todellakaan taistella Jumalan
omaa vastaan, Jumalan Hengessä ei kenestäkään
lausuta,"olet väärämielinen, olet paatunut, olet
portto jne.."
Hän Jeesus Kristus.
Kun ne sanat sinulle lausutaan, silloin itse tiedät, kuka hän on.
EI OLE välinpitämättömyyden Henki
Voiko Armiin rakastua? Pitäisi ensin lähestyä luonnossa. Naisethan muuttuvat viehättäviksi, kun heitä ihailee. Kehon kieli puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Sehän puhuukin paljon Armin kohdalla, kun tuo kielikiintiö on huimasti ylittynyt. Teuvohan on nähnyt Armin luonnossa, vai?
mieleen;olisiko itsessäsi vika?
Onko siis vika vastaan ottajassa eikä niin kuin sanot lähettäjässä?
Sillä ne jotka Jumalan Pyhän Hengen johdatettavana ovat eivät näe noin kuin sinä, he eivät näe ihmistä vaan sanoman johon voivat yhtyä.
Silloin kun näet noin kun näet niin miksi et pysty
tutkimaan itsessäsi miksi niin koet?
Miksi et pysty Jumalan puoleen kääntymään JA ILMAN
VILPPIÄ kysymään Häneltä onko tuo TOTTA mitä
Armi tuo?
Mikä on sinun uskosi, kun et USKO, että JUMALA on
JA VAIN HÄN kykenevä TOTUUDEN näyttämään?
JA VAIN HÄN ON KYKENEVÄ TOTUUDEN NÄYTTÄMÄÄN!"
Et sinä!
>Armi siskoa kehottaisin menemään sinne kammioonsa ja odottamaan siellä paastoten sitä, että mitä Jumala hänelle puhuu ja mitä Jumala kehoittaa toisille kertomaan.
Tule Armi vihdoinkin pois sieltä syyttäjän alaisuudesta ja anna Jumalan tehdä sinussa työnsä loppuun. Tätä sinulle rakkaudella toivon!<
ei ole sinulle Totuuttaan saanut näyttää?
Taitaa olla valheen herra nyt sinulla johdattamassa ja totuuksiaan, SE ON omia valheitaan näyttämässä.
vaan viestisi oli vaan tämän mailman rakkauden herralta.
kenelle näyttää, ei siihen sinulla ole osaa, eikä arpaa, eivätkä siihen sinun sanomisesi mitään vaikuta.
Minä uskon Jumalaan, en sinuun!
täällä ajassa tahdo Jumalan Totuuteen tulla niin kyllä sinä kerran sen tulet näkemään, mutta liian myöhään.
en siis luule.
Turhaa taistelet, sillä Jumalan omia sinä et eksytä, siitä pitää Kristus meissä huolen.
Ei siis mikä tahansa "automaatikirjoitusta" aikaansaapa "totuuden henki", joka sinussa syyttää Jumalan lapsia. Sinun henkesi ei ole Jumalasta, vaan on antikristuksen henki.
Minä pyydän edestäsi esirukousta, että tuo riivaajahenki poistuisi sinusta, niin että Jumalan Pyhä-Henki saisi tulla sinunkin elämäsi valoksi.
ne yhteen soppii, huomenna pannaan pussauskoppiin. Vähän aikaa leikitään piirileikkiä, ja kaikki tullaan ystäviks. Näin lapsena! entä nyt aikuisina?