en vastusta...

perheenyhdistämistä, koska tositilanteessa hajoaminen on paha uni.
MUTTA riittääkö perusteluksi ; että mennään virastoon ja sanotaan, serkkuplikka saapui tarttee avustusta. minkälainen on käytäntö, jos joku viitsi valaista ennenkuin möläytän jotain asian vierestä.
11957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Perheen yhdistämistä käytetään massiivisesti hyväksi. Operaatio on suunniteltu jo valmiiksi ja vasta sitten lapsi lähetetään matkaan.

100%:sta länsimaiden hyväksikäyttöä. Emme me voi vastaanottaa koko maailman pakolaisia. Tilanne alkaa muuttua jo sietämättömäksi. Konfliktit on ratkottava eri tavoin. Vanhat mallit eivät toimi, peli on puhallettava poikki ja nyt on korkea aika etsiä uusia keinoja.

Äänestä
  • on myöskin tosi että suomen pateettinen toiminta ei vaikuta mitään lopputulokseen.
    on kysy sadoista miljoonista ihmisistä, suomesta ei takuulla löydy taitoa eikä resursseja selvittää tilanne.

    Äänestä

Onhan tästä keskusteltu jo toisellakin palstalla.

Perheen yhdistäminen ei aina onnistu, koska todistusaineisto kerätään lähtömaan Suomen lähetystössä dokumenteilla tai DNA-tutkimuksilla. Käytännössä Suomen lähetystöä ei ehkä edes ole tai se on kaukana, ja tarvittavien dokumenttien saaminen on työlästä, jopa mahdotonta.

http://www.redcross.fi/ajankohtaista/uutiset/fi_FI/perheenyhdistaminen/

Perheeksi lasketaan avo- tai aviopuoliso (moniavioisuutta ei sallita), alle 18-vuotias lapsi, jonka holhooja Suomeen saapunut on, tai alle 18-vuotiaan isä ja äiti. Lapsi ei saa olla avioliitossa.

Avioliitosta on esitettävä todistus ja lisäksi se on rekisteröitävä Suomessa.

Maahanmuuttovirasto täsmentää lisäksi:

"Yhdessä olemista lomamatkojen aikana vuoroin kummankin puolison kotimaassa ei pidetä riittävänä yhdessä asumisena, jos puolisot ovat kirjoilla ja heillä on kotipaikka eri valtioissa.

Kumpikaan avopuolisoista ei saa olla avioliitossa toisaalla."

Joku muu sukulainen voidaan hyväksyä, mikäli Suomessa oleva perheenjäsen on sekä sosiaalisesti että psyykkisesti täysin riippuvainen kyseisestä henkilöstä; pelkkä taloudellinen riippuvuus ei riitä. Perhe-elämän katkeamisen on ollut tapahduttava pakottavasta syystä. Tähän ryhmään kuuluvina täsmennetään täysi-ikäisen henkilön iäkkäät vanhemmat tai Suomessa olevan perheen kokoajan täysi-ikäinen lapsi tai naimaton sisarus. Tässä on siis oltava se täydellinen riippuvuussuhde. Ovat melko tiukkoja tässä; lehdissä oli tapaus, jossa avutonta iäkästä äitiä oltiin häätämässä maasta.

Äänestä
  • käytäntö toimii tietenkin sääntöjen mukaan. tunteet eivät tietenkään aja factojen ohi kun lähetystöt tsekkaavat serkkuplikkoka
    ja suomessa tietenkin tehdään uusinta tarkastus.
    avoliitto??? tietääkseni afrikassa melko tuntematom paitsi e-afrikan valkoisten keskuudessa, ei niin yleinen kuin täällä.

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    käytäntö toimii tietenkin sääntöjen mukaan. tunteet eivät tietenkään aja factojen ohi kun lähetystöt tsekkaavat serkkuplikkoka
    ja suomessa tietenkin tehdään uusinta tarkastus.
    avoliitto??? tietääkseni afrikassa melko tuntematom paitsi e-afrikan valkoisten keskuudessa, ei niin yleinen kuin täällä.

    ovat piikivenkovia paikkoja. Siellä eivät tunteet jyllää.

    Mitä tulee avoliittoihin, niin Suomeen tulee - kumma kyllä - turvapaikanhakijoita muualtakin kuin Afrikasta, ja sitä paitsi avo- ja avioliiton käsite kattaa kaikki yhdessäasumisen kiinteät muodot. Olisi lisäksi aika outoa hyväksyä Suomessa avoliitto avioliiton kaltaiseksi, mutta ,kiistää se muilta. Toinen asia on, aineellistuuko rajalle todellisuudessa avoliittolaisia.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    minulla on huomattavasti enemmän kokemusta
    lähetystöjen henkilökuntien kanssakuin joillakin muulla.
    olen esim. laulanut rannanjärveä sisäpiirin hipoissa, että jotain ehkä tietäisin tunteiden jylläämisestä.
    se on tosi että kokemukseni rajoittuu eteläiseen
    efrikkaan, lusakasta etelään, joten on parempi etten kommentoi uus-suomalaisten tuontia muualta
    esim eestistä.
    liittokuin liitto,MUTTA milloin aloitetaan kovia kokeneiden e-afrikan köyhien valkoisten maahantuonti, voisin toimia tulkkina ek praat taal. sieltä muuten löytyisi ammattimiehiä ja huom. työhaluisia.
    tasapuolisena ja ymmärtäväisenä yksilönä tietenkin kannatat ideaani.niin että tuumasta toimeen???

    Jos Etelä-Afrikasta löytyy valkoisia, jotka ovat valmiita tulemaan töihin Suomeen suomalaisin ehdoin, suomalaisilla palkoilla ja suomalaisilla palvelijaeduilla, ja suomalaiset työnantajat heitä haluavat, niin minusta se on aivan ok. Onhan Suomestakin aikoinaan mennyt työväkeä Etelä-Afrikkaan.

    Suomen kielen taito luonnollisesti vaaditaan, kuten muiltakin työllistettäviltä maahanmuuttajilta. Turvapaikanhakijoiksi päästäkseen heidän tietenkin täytyy olla uhattuja samoin kuin muidenkin. Muistathan säännöt?

    Turvapaikanhakija on henkilö, joka hakee turvaa vieraasta valtiosta sen vuoksi, että hän on joutunut vainotuksi kotimaassaan. Vainon syy voi olla uskonto, rotu, kansallisuus tai poliittinen mielipide. Henkilö voi myös kuulua tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään.

    Valitettavasti minulla ei ole tarjolla työpaikkaa, koska en ole yrittäjä, mutta yritäpä vaikka Työnantajien Keskusliiton kautta. Etelä-Afrikassa on varmasti osaamista, jota voitaisiin hyödyntää Suomessa. Vaikkapa kaivosalalla?

    sääntöjä. mitä tulee työvoimaan, siellä olisi ammattimiehiä työttöminä mutta niin on täälläkin. sielläpäin ei vielä ole kellään tietoa sellaisesta paikasta kuin suomi, eikä tarjolla olevista eduista. toisaalta heidän olisi vaikea uskoa että rahaa saa ilman että sen eteen joutuu töitä tekemään vrt. suomen somalit.
    palvelija-etu on turhaa nälvimistä, kyllä jopa buuri pystyy hoitamaan huushollinsa itse.
    toisaalta esim. e-afrikassa asuneet israelilaiset veivät taloudenhoitajat mukanaan muuttaessaan takaisin luvattuun maahan.
    on vähän outoa että työnantajat -liitto- ole
    kiinittänyt tähän seikkaan huomiota, etsiessään ammattimiehiä.
    suoranaista rotusortoa ei sanottavammin esiinny,
    toistaiseksi heidän ei tarvitse juosta henkensä edestä.mutta jos duunareita tarvitaan minä voin konsultoida. ai niin , duunakin palkka=n. 50 randia tunti, 12 randia=1 euro
    jos kiinnostaa, olen emeritus mainari.

    Luin juuri kirjan, jonka kirjoittaja muun muassa keskusteli Johannesburgiin töihin hakeutuneiden eurooppalaisten (muun muassa yhden liettualaisen) kanssa, ja monet olivat antaneet syyksi juuri mahdollisuuden ansaita niin paljon, että oli varaa hankkia oma talo ja palvelusväkeä. Se liettualainen oli melko kiihkeä siitä, että häntä oli huijattu - palkka riittänytkään. Hän oli muuten taksinkuljettaja.

    kuinka halpaa palvelijan pitäminen on.
    ei se niin yksinkertaista ole, palkallaan taloudenhoitaja elättää perheensä.
    valkoisia on ollut saatavilla näihin tehtäviin pari vuosikymmentä.
    olipas kiva kuulla mamukertomus jo'burgista.
    meinaan ei siellä hyvinvoiti automaattisesti tule valkoisellekaan, töitä joutuu tekemään.
    palkka jonka mainitsin on kovanluokan ammattimiehen ja keskitason johdon tuloja.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    ovat piikivenkovia paikkoja. Siellä eivät tunteet jyllää.

    Mitä tulee avoliittoihin, niin Suomeen tulee - kumma kyllä - turvapaikanhakijoita muualtakin kuin Afrikasta, ja sitä paitsi avo- ja avioliiton käsite kattaa kaikki yhdessäasumisen kiinteät muodot. Olisi lisäksi aika outoa hyväksyä Suomessa avoliitto avioliiton kaltaiseksi, mutta ,kiistää se muilta. Toinen asia on, aineellistuuko rajalle todellisuudessa avoliittolaisia.

    Jos sillä perusteella (avoliitto) on ovet auki maahamme niin mikä heitä sitten estää tänne tulemasta?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

suomi suomalaisille kirjoitti:

perheenyhdistämistä, koska tositilanteessa hajoaminen on paha uni.
MUTTA riittääkö perusteluksi ; että mennään virastoon ja sanotaan, serkkuplikka saapui tarttee avustusta. minkälainen on käytäntö, jos joku viitsi valaista ennenkuin möläytän jotain asian vierestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu