Gallupit on

Eilen Taloustutkimus Oy julkaisi galluppinsa, jossa povattiin, että 2011 Kokoomuksesta tulisi pääministeri ja nykyinen hallituspohja jatkaisi.

Galluppeihin kannattaa suhtautua varauksella.

Varsinkin, kun tämä Taloustutkimus Oy on yksityisomisteinen ja sen omistaa Eero Lehti (kok).

"Eero Heikki Lehti (s. 23. elokuuta 1944 Tuusula) on keravalainen yrittäjä, Keravan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja Kokoomuksen kansanedustaja vuodesta 2007 Uudenmaan vaalipiiristä. Lehti on valtiotieteiden maisteri, kauppaneuvos ja kauppatieteiden kunniatohtori. Hän omistaa Taloustutkimus Oy:n"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Lehti

Eero Lehti on Kokoomuksen kansanedustaja.

Monet yhteiskuntatieteilijät kritisoivat galluppeja, sillä niillä voidaan saada aikaan melkein minkälaisia tuloksia vain, riippuu kysymyksen asetteluista ja tulkinnoista.

Ei liene ihme, että Taloustutkimus Oy tehtailee Kokoomusta mairittelevia Galluppeja, kun Kokoomuslainen kansanedustaja omistaa kyseisen galluppi puljun.

Galluppeihin ei voi luottaa, ei varsinkaan Taloustutkimus Oy:n tekemiin galluppeihin, joka on yksityisessä omistuksessa ja jonka omistaa tietyn puolueen edustaja.

Eikö olisi hiukan outoa, jos esim. ydinvoimaa ajava yritys teettäisi kyselyn, "että suositteko ydinvoimaa?" jne.

Monissa diktatuureissahan, diktatuurien tekemissä kyselyissä kansa rakastaa diktatuuria esim. 96 prosentin enemmistöllä.

Miten tuollainen gallupfirma saa edes tehdä kyselyjä, kun se on täysin jäävi, sekä yksityisomistuksessa?
390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tulee vielä presidentti ja, miksei vaikkapa Tarja Halosestakin poikkeuslailla, jollei radikaalisti muuteta lainsäädäntöä ainakin meidän maamme osalta.
Kaikki somalit jotka maassa ovat lorvineet ovat äänestyskelpoisia parinvuoden kuluttua ja äänestävät tietenkin kommunisteja tai virheitä.

Äänestä

Vastauksia onkin sitten vaikeampi saada.

Totta puhut, bullshitiä kaikki gallupit, mutta rahaa tulee.

Esimerkiksi Taloustutkimuksen gallupeissa saadaan aina puolueiden välille vähemmän eroa kuin kyselyn virheprosentti.

Äänestä

niitä galluppeja tekee vaan se joka niihin uskoo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KUSETUSTA! kirjoitti:

Eilen Taloustutkimus Oy julkaisi galluppinsa, jossa povattiin, että 2011 Kokoomuksesta tulisi pääministeri ja nykyinen hallituspohja jatkaisi.

Galluppeihin kannattaa suhtautua varauksella.

Varsinkin, kun tämä Taloustutkimus Oy on yksityisomisteinen ja sen omistaa Eero Lehti (kok).

"Eero Heikki Lehti (s. 23. elokuuta 1944 Tuusula) on keravalainen yrittäjä, Keravan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja Kokoomuksen kansanedustaja vuodesta 2007 Uudenmaan vaalipiiristä. Lehti on valtiotieteiden maisteri, kauppaneuvos ja kauppatieteiden kunniatohtori. Hän omistaa Taloustutkimus Oy:n"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Lehti

Eero Lehti on Kokoomuksen kansanedustaja.

Monet yhteiskuntatieteilijät kritisoivat galluppeja, sillä niillä voidaan saada aikaan melkein minkälaisia tuloksia vain, riippuu kysymyksen asetteluista ja tulkinnoista.

Ei liene ihme, että Taloustutkimus Oy tehtailee Kokoomusta mairittelevia Galluppeja, kun Kokoomuslainen kansanedustaja omistaa kyseisen galluppi puljun.

Galluppeihin ei voi luottaa, ei varsinkaan Taloustutkimus Oy:n tekemiin galluppeihin, joka on yksityisessä omistuksessa ja jonka omistaa tietyn puolueen edustaja.

Eikö olisi hiukan outoa, jos esim. ydinvoimaa ajava yritys teettäisi kyselyn, "että suositteko ydinvoimaa?" jne.

Monissa diktatuureissahan, diktatuurien tekemissä kyselyissä kansa rakastaa diktatuuria esim. 96 prosentin enemmistöllä.

Miten tuollainen gallupfirma saa edes tehdä kyselyjä, kun se on täysin jäävi, sekä yksityisomistuksessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu