Ottakaamme lisää

Tämänhetkinen työttömyyden kasvu on väliaikaista. Jo reilun kymmenen vuoden päästä maatamme kohtaa raju työvoimapula kansan jäädessä eläkkeelle. Pääministeri Matti Vanhanen haluaa kitkeä myös rasismin pois puoluepolitiikasta ja on samalla kannalla tulevaisuuden työvoimapulasta.

Kuka hoitaa vanhuksemme tulevaisuudessa? Kuka ajaa busseja? Kuka jakaa lehtiä? Ei kukaan, ellemme ota lisää turvapaikanhakijoita, työintoisia ja epäinhimillisiä oloja paenneita. Maahamme sopisi arvioideni mukaan jopa kaksi miljoonaa uutta tulokasta. Meidän kansamme voisi muuttua avarakatseisemmaksi, jos saisimme vaikutteita kaukaisista kulttuureista, kuten afrikkalais- ja aasialaisperäiset kulttuurit. Yrittäjyys saisi innovatiivisuutta. Kokonaisuus olisi muutamassa kymmenessä vuodessa niin vahvasti plussalla, ettei meidän maallamme olisi hätäpäivää!

Nyt pois rasismi, ja suljetut rajat!
3202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

uuden provon :/
Suomessa on erittäin vähän rasismia. Uusia tulokkaita ei vain haluta pelkästään jakamaan kakkua,oli väri mikä tahansa.
Kun tiedetään arabien ja afrikkalaisten työkulttuuri, sieltä ei ole apua odotettavissa.

Äänestä

Suomen saaristoon voisi perustaa siirtokuntia joissa tuo "työvoima" voisi harjoittaa omaa kulttuuriaan parhaaksi katsomalla tavalla. Tietysti merirosvouksen estämiseksi vesikulkuneuvot kiellettäisiin.

Äänestä

Rasismia pitäisi opettaa jo alaluokilla kilpailevan työvoiman maahan tuottamisen estämiseksi.
Työnantajapiirit kyllä tietävät,että ulkotyövoima on pääasiassa käytännössä työkyvytöntä.
Mutta on tärkeää luoda maahan korkea työttömyys, jolla saadaan työttömyyskassat polvilleen ja näin pakotettua yritysten palkat kilpailukykyiseksi !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pakolaisia! kirjoitti:

Tämänhetkinen työttömyyden kasvu on väliaikaista. Jo reilun kymmenen vuoden päästä maatamme kohtaa raju työvoimapula kansan jäädessä eläkkeelle. Pääministeri Matti Vanhanen haluaa kitkeä myös rasismin pois puoluepolitiikasta ja on samalla kannalla tulevaisuuden työvoimapulasta.

Kuka hoitaa vanhuksemme tulevaisuudessa? Kuka ajaa busseja? Kuka jakaa lehtiä? Ei kukaan, ellemme ota lisää turvapaikanhakijoita, työintoisia ja epäinhimillisiä oloja paenneita. Maahamme sopisi arvioideni mukaan jopa kaksi miljoonaa uutta tulokasta. Meidän kansamme voisi muuttua avarakatseisemmaksi, jos saisimme vaikutteita kaukaisista kulttuureista, kuten afrikkalais- ja aasialaisperäiset kulttuurit. Yrittäjyys saisi innovatiivisuutta. Kokonaisuus olisi muutamassa kymmenessä vuodessa niin vahvasti plussalla, ettei meidän maallamme olisi hätäpäivää!

Nyt pois rasismi, ja suljetut rajat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu