Viime vuosina on keskusteltu varsin paljon poliittisesta vastuusta. Tehyn lakon uhatessa, se oli eräs tärkeimmistä teemoista. Kauhajoen koulusurmien jälkeen, vastuuta perättiin sisäministeriltä.
Suomessa poliittista vastuuta on otettu varsin harvoin, Arja Alho erosi ministerin virastaan aikoinaan, näin hänen vastuunsa eskaloitui. Sirpa Pietikäinen vetäytyi vaalityöstä, ottaen näin poliittisen vastuun omalta osaltaan.
Vastuukysymykset ovat yhteiskunnan moraalia koskevista kysymyksistä kipeimpiä. Syynä on se, että jos valtaa on paljon, silloin myös vastuuta pitäisi myös olla. Kuinka paljon ministerillä on vastuuta silloin, jos jotain yllättävää tapahtuu? Sisäministerimme koki, ettei hänellä ole lainkaan vastuuta koulusurmista, koska hän ei ollut osallinen niihin. Olisiko lain kiristäminen estänyt surmat? Kysymys ei ole moraalisen vastuun kannalta oleellinen, kyse on siitä, ettei mitään aikoinaan tehty. Tietämättömyys ei riitä puolustukseksi, ei näin moraalin kannalta katsottaessa.
Lääkelaitoksen siirtämisessä on kyse myös poliittisesta vastuusta. Nykyinen hallitus on hämärtänyt vastuukysymyksiä, perustamalla erilaisia lautakuntia, joiden tutkimustulokset eivät ole julkisia ja kuitenkin näiden perusteella päätöksiä kerrotaan tehtävän. Kenellä siis vastuu lopuksi on?
Enemmistöhallitukset ovat erittäin suuria vallankäyttäjiä, tämän tyyppisellä koalitiolla ei ole vallan vartioita lainkaan. Keskinäisillä sopimuksilla "lehmän kaupoilla" voidaan siis varsin vapaasti tehdä ratkaisevan suuria päätöksiä. Poliittista vastuuta ei myöskään tarvitse kantaa, koska vallankäyttö on hämärretty ja yhtenäisyyden vaatimus on suuri ja koska kollegiaalisuus on moraaliakin suurempi arvo, tämä on luonnollista suljetuissa yhteisöissä.
Poliittisen vastuun ajatellaan konkretisoituvan vaaleissa, tämän näkemys vaatii vahvaa ryhmäkuria. Kuri on tarpeen, koska vaaleissa toimitaan puolueina ja kansan vastalause koskettaa siis suoraan koko puolueen kannatuslukuja. Onkin varsin mielenkiintoista esim. Lääkelaitoksen tilanteessa, että Katainen saa äänestyspisteet itselleen, kävipä siirrossa kuinka vain, hän toi vaalipiiriinsä lisäarvoa. Hyssällän tilanne on hieman toinen, mikäli siirto aiheuttaa ihmisille hankaluuksia mm. lääkkeiden jakelun pätkiessä, tai sairaalateknologian käyttöön oton viivästyessä, silloin Hyssälän poliittinen vastuu tulisi näkyä, mutta näkyykö se? Kataisellehan vastuukysymys ei missään vaiheessa voi konkretisoitua.
Edelleen voimme kysyä, Juvenalisksen tavoin: "Sed quis custodiet ipsos custodes?". Kuka vartio vartioita?
Suomessa poliittista vastuuta on otettu varsin harvoin, Arja Alho erosi ministerin virastaan aikoinaan, näin hänen vastuunsa eskaloitui. Sirpa Pietikäinen vetäytyi vaalityöstä, ottaen näin poliittisen vastuun omalta osaltaan.
Vastuukysymykset ovat yhteiskunnan moraalia koskevista kysymyksistä kipeimpiä. Syynä on se, että jos valtaa on paljon, silloin myös vastuuta pitäisi myös olla. Kuinka paljon ministerillä on vastuuta silloin, jos jotain yllättävää tapahtuu? Sisäministerimme koki, ettei hänellä ole lainkaan vastuuta koulusurmista, koska hän ei ollut osallinen niihin. Olisiko lain kiristäminen estänyt surmat? Kysymys ei ole moraalisen vastuun kannalta oleellinen, kyse on siitä, ettei mitään aikoinaan tehty. Tietämättömyys ei riitä puolustukseksi, ei näin moraalin kannalta katsottaessa.
Lääkelaitoksen siirtämisessä on kyse myös poliittisesta vastuusta. Nykyinen hallitus on hämärtänyt vastuukysymyksiä, perustamalla erilaisia lautakuntia, joiden tutkimustulokset eivät ole julkisia ja kuitenkin näiden perusteella päätöksiä kerrotaan tehtävän. Kenellä siis vastuu lopuksi on?
Enemmistöhallitukset ovat erittäin suuria vallankäyttäjiä, tämän tyyppisellä koalitiolla ei ole vallan vartioita lainkaan. Keskinäisillä sopimuksilla "lehmän kaupoilla" voidaan siis varsin vapaasti tehdä ratkaisevan suuria päätöksiä. Poliittista vastuuta ei myöskään tarvitse kantaa, koska vallankäyttö on hämärretty ja yhtenäisyyden vaatimus on suuri ja koska kollegiaalisuus on moraaliakin suurempi arvo, tämä on luonnollista suljetuissa yhteisöissä.
Poliittisen vastuun ajatellaan konkretisoituvan vaaleissa, tämän näkemys vaatii vahvaa ryhmäkuria. Kuri on tarpeen, koska vaaleissa toimitaan puolueina ja kansan vastalause koskettaa siis suoraan koko puolueen kannatuslukuja. Onkin varsin mielenkiintoista esim. Lääkelaitoksen tilanteessa, että Katainen saa äänestyspisteet itselleen, kävipä siirrossa kuinka vain, hän toi vaalipiiriinsä lisäarvoa. Hyssällän tilanne on hieman toinen, mikäli siirto aiheuttaa ihmisille hankaluuksia mm. lääkkeiden jakelun pätkiessä, tai sairaalateknologian käyttöön oton viivästyessä, silloin Hyssälän poliittinen vastuu tulisi näkyä, mutta näkyykö se? Kataisellehan vastuukysymys ei missään vaiheessa voi konkretisoitua.
Edelleen voimme kysyä, Juvenalisksen tavoin: "Sed quis custodiet ipsos custodes?". Kuka vartio vartioita?
Vastaukset 43
Vanhimmat
Arja Alho ja Sirpa Pietikäinen osoittivat vastuuta teoillaan. He pitivät yllä -omalla päätöksellään- moraalin alustaa: jos et tee työtäsi Suomen kansan hyväksi tarpeeksi hyvin/syyllistyt johonkin kyseenalaiseen, vetäydyt tehtävästä. Tällä päätöksellähän he osoittivat kumpikin, että asiat voitaisiin hoitaa paremminkin.
Levottomuutta herättää käsien levittely. Sisäministeri Holmlundin tapauksessa sai sen kuvan, ettei mitään olisi ollut tehtävissä ennen Kauhajokea. Kuitenkin nimenomaan Kauhajoen jälkeen toteutettiin muutoksia esimerkiksi poliisin nettityöskentelyyn ja aselakia alettiin muuttamaan.
Lääkelaitoksen siirtäminen on herättänyt paljon vastustusta ja olisi ollut asianmukaista julkaista näitä tutkimustuloksia ja avata keskustelu aiheesta ennen päätöksiä. Jos lääkelaitoksen siirtäminen kulminoituu kriisiksi, Hyssälä joutuu kantamaan siitä vastuun, luulen. Katainen vetää potin omaan kotikuntaan. Näin se vain menee.
Keskusta laskee, epäilisin, että sen kannatus pohjoisemmassa kasvaa alueellistamisohjelman myötä, mutta se on aika riskaa peliä. Kokoomus on ollut ohjelman suhteen sekä kritisoiva että myötäävä, se on ollut ovelampi taktiikka kuin keskustan suorasukainen, kritiikistä piittaamaton. Keskustaan tulee kohdistumaan kaikki kritiikki, näyttää siltä. Kokoomus samaan ohjelmaan sitoutuneena pääsee hyvin vähällä.
Sisäministeri Holmlund ei eronnut. Mutta uskoisin, että Hyssälä joutuu vakavasti miettimään sitä vaihtoehtoa, jos esim. lääkkeiden jakelu tökkii. On myös huomattava, että vastustus Hyssälän päätöstä kohden on herättänyt kritiikkiä puoluuesta toiseen. Sisäministeri Holmlundin suhteen Suomi taisi olla hiljaa. Ne tapahtuman järkyttivät, eikä silloin ollut sijaa poliittiselle keskustelulle. Paha oli jo ehtinyt tapahtua. Lääkelaitoksen siirron ollessa kyseessä sitä vasta pelätään.
Kiitos, asiallisesta vastauksesta.
Näin poliittisesti sitoutumatonta ja lähinnä yhteiskuntamoraalista, ei niinkään päätösten täytäntöönpanosta, kiinnostunutta ihmistä kauhistuttaa nykyisen hallituksen osoittama demokratian halveksunta. Mielenkiintoista olisi tietää, mistä tämä nykyinen suuntaus perimältään johtuu. Onko syynä niin yksinkertainen asia, kuin päätös pitää hallituksen valmistelutyö salaisena ja kielto puuttua toisten ministeriöiden asioihin? Vai johtuuko se hallituksen kokoonpanosta, onko ryhmä niin vallantäyteinen?
Hallituksen alkutaipaleelta muistamme hoitajalakon ja sen mukanaan tuoman ns. pakkotyölain valmistelut. Käytännössä lain uhka, kertoi se, että maassamme on työntekijäryhmä jolla ei ole oikeutta missään tilanteessa puolustaa palkkaetujaan. Ryhmän edut uhrataan ns. yleisen edun nimissä.
Vanhasen esitys siitä, että valmisteilla olevaa maahantulolakia ei sovi kritisoida ja MIKÄÄN poliittinen puolue ei voi jatkossakaan vaatia maahanmuuton perusteiden pohtimista. Keskustelemattomuuden vaade on kääritty kauniiseen rasismia vastustavaa moraaliarvoon, mutta... Mikäli hallituspuolueille annetaan oikeus päättää myös siitä, mistä oppositiopuolueilla on oikeus puhua ja mistä ei, silloin demokratiasta ei voida enää edes haaveilla. Mielenkiintoisinta Vanhasen puheessa oli se, kuinka hän katsoi edes oikeudekseen lausua moisia sammakoita?
Maatalousministerin kujanjuoksu on myös varsin eriskummallista seurattavaa. Suomeen on luotu järjestelmä, jossa osalla maata on merkittävästi paremmat tuotannonedellytykset kuin muualla. Raja on veteen piirretty viiva, maantieteellistä merkitystä sillä ei ole. Etelä-Suomen maanviljelijöiden tuohtumuksen ymmärtää hyvin. Tämä tilannehan lähti oikeastaan siitä, että Ruotsin ja Tanskan viljelijät vaativat meidän tukipolitiikan tarkistamista, koska kilpailu oli vääristynyttä. Nyt tämä vääristynyt kilpailutilanne on Suomen sisäinen ongelma. Totta kai kyse on tässäkin poliittisesta moraalista ja myös tasa-arvosta, vaikkakin toiminnan rationaalisena syynä on maksimoida EU.n tuet.
Perintöveron uudistus oli jo rakenteeltaan epäoikeudenmukainen, sen kaatuminen perustuslakiin oli yllätys, niin löysä -lakimme suurelta osaltaan on. Mutta, että lakia ryhdyttiin edes ajamaan?
Pääministerimme perää yksityisyydensuojaa lakiteitse, perusteluna on lehdistön kirjoittelu, lakia käydään kuitenkin yksityistä kirjan kirjoittajaa ja sen julkaisijaa vastaan. Merkillistä toimintaa sekin.
Meillä on siis hallitus, joka ei ole huolissaan demokratian pelisäännöistä, käytännössä ei väitä niistä lainkaan. Hallituksen moraalinen toiminta on kyseenalainen, varsin monessa vastuuseen liittyvässä kysymyksessä. Kuitenkin, avoin valtakirja on annettu ja päättäjämme suunnittelevat elvytyksen nimissä valtavan velkataakan ottamista, tarkoitukseen josta ei ole mitään konkreettista puhetta ollut. Huolissaanhan tässä jokaisen tulisi olla.
Asioiden valmistelu julkisuudelta piilossa on outoudessaan aika suomalainen ilmiö. Vaikka olen seurannut politiikkaa 50-luvun lopulta alkaen, niin huomioni kiinnittyi tähän puoleen vasta Ahon hallituksen aikana, kun päätösten valmisistelun pitämistä pois julkisuudesta puolusteltiin sillä, että aemamme heikentyy, jos asiat "vuotavat" julki ennen aikojaan.
Tämä tapa työskennellä näyttää jääneen politiikkaan. Keskeneräisistä asioista ei saisi keskustella julkisesti, siksi, että ne ovat vielä "kesken". Sitten kun päätökset on tehty, tai lakiesitys tullut komiteasta, siitä ei enää saa keskustella, koska "asiat on yksimielisesti sovittu eikä niitä enää saa repiä auki".
Ei hyvä. Ei ollenkaan. Jokin välimuoto keskustelulle olisi saatava, vaikka se johtaisikin poiittisesti vaikeaan ja riitaisaan tilanteeseen. Vastuu kuuluu näiltä osin myös medialle. joskus tuntuu, että media on edelleen niin "suomettunutta", ettei se halua repiä julkisuuteen päättäjille kiusallisia keskeneräisiä asioita, koska media on riippuvainen päättäjistä saadakseen uutisen aiheita jatkossa. Olisiko niin, että toimittajat pelkäävät joutuvansa "boikottiin", jos kirjoittavat sellaista, mistä ei ole annettu lupaa kirjoittaa?
Nostan tässä esiin vain TEHYn lakon. media kirjoitti sivukaupalla poikkeuslakihankkesta, muttei juuri mitään siitä, mikä oli lakon todellinen tavoite: TEHY:n halu päästä irti terveysalan ammattiliittojen sopimuskartellista, jossa se oli pakotettu hyväksymään ne työehdot, jotka muutkin liitot hyväksyivät.
Tehyn lakon tavoite ei siis ollut palkkojen korottaminen (mitä he saivat loputa aika vähän vaatimuksiinsa nähden), vaan itsenäisen työehtosopimuksen tekemisoikeus, mitä ei media juurikaan kirjoittanut - syytä tai toisesta, jota voi vain arvailla.
Niinpä korostan tässäkin opposition ja median vastuuta niin kuin avaukseesi jättämässäni kommentissa, josta unohdin puumerkkini:
-Jäbä
Seuraukset virheistä ja väärinkäytöksistä vaihtelevat sen mukaan millaisesta toiminnasta on kulloinkin kyse. Karkeimman virheen teki Kauko Juhantalo syyllistyessään ministerinä rikokseen, josta hänet myös tuomittiin. Juhantalon poliittinen vastuu toteutui varsin huonosti, sillä Kepu asetti hänet aina vaan uudelleen ehdokkaaksi ja Juhantalo sain näissä myös suuren kannatuksen. Niin suuren, että voi sanoa joidenkin olleen sitä mieltä, että Juhantalo ansaitsi rikoksestaan palkitsemisen.
Anneli Jäätteenmäki joutui jättämään poliittisen painostuksen takia pääministerin tehtävät. Jäätteenmäki syyllistyi puolitotuuksien ja suoranaisten valheiden kertomiseen vaalien yhteydessä ja sen jälkeen. Jäätteenmäkeä syytettiin myös yllytyksestä/avunannosta virkarikokseen, mutta syyte hylättiin, koska Jäätteenmäen toiminnan ei katsottu vaikuttaneen Martti Mannisen rikolliseen toimintaan.
Ilkka Kanerva puolestaan erosi, kun hän ei enää ykistyiselämään liittyen toilailujen vuoksi nauttinut Kokoomuksen puheenjohtajan luottamusta.
Muuntyyppisissä tapauksissa vastuun uskotaan toteutuvan sitten seuraavissa vaaleissa eli virheen tehneelle ei välttämättä seuraa minkäänlaisia sanktioita.
Toki se mikä on virhe tai väärä päätös on aina kiistanalainen asia ja luonteeltaan poliittinen. Hyssälä esim. pitää ratkaisuaan oikeana ja uskottelee ainakin itselleen, että siitä on vain myönteisiä seurauksia. Lääkelaitoksen henkilökunnan kannoista hän esim. kertoo aina vastoin sitä mitä henkilökunnan itsensä puolelta kerrotaan. Hyssälä esim. kertoi, henkilökunnan valtaosa on tyytyväinen pitkään siirtymäaikaan. Samanaikaisesti henkilökunan puolelta kerrotaan, että väki jalkautuu työpaikoilta protestiksi.
Puolueiden poliittinen vastuu toteutuisi paremmin, jos meillä olisi selkeä kaksinapainen puoluejärjestelmä. Äänestäjä tietäisi silloin nykyistä paremmin mitä hän äänellään ostaa ja voi sitten vaalikauden kuluessa tarkkailla sitä, vastaavatko teot lupauksia. Kolmen pääpuolueen järjestelmässä joudumme kompromissien suohon, missä esim. Kepu on kokonaan alueellistamisen takana ja Kokoomuksesta osa sen puolella ja osa jyrkästi vastaan.
Se, ettei Suomessa ole politiikan kaksinapaisuutta, vaan kolminapaisuus on minusta aika ongelmallista. Sehän merkitsee, että aina yksi kolmesta jatkaa hallituksessa ja vain yksi kolmesta on oppositiossa.
Tilannetta heikentää myös suurten puolueiden keskinäinen sopimus - jota perustuslaki ei tunne - että aina suurimman puolueen puheenjohtaja avaa hallitustunnustelut. minusta tämä puolueiden sopimus voidaan tulkita - jos niin halutaan - perustuslain vastaiseksi eduskunnan vallan rajoittamiseksi. perustuslakihan muistaakseni sanoo, että eduskunta valitsee hallitustunnustelijan ja äänestää myös pääministeristä tunnustelujen jälkeen.
Kolminapaisuus näyttää johtavan kaikenlaisiin omituisuuksiin, mm. siihen, että lipponen piti keskustaa oppositiossa, koska niin halusi, ja vasta Jäätteenmäen niukka vaalivoitto 2003 antoi hallituksen muodstamisen keskustan tehtäväksi - koska puolueet olivat näin sopineet. Samaa linjaa jatkoi Vanhanen 2007. Kumpikin (Jäätteenmäki ja Vanhanen) katsoivat ikään kuin itsestään selvästi, että hallituskumppanin kuuluu olla vaaeissa kakkoseksi noussut puolue.
Voi aiheellisesti kysyä onko tämä demokratiaa? Pitäisikö asia palauttaa eduskunnan päätettäväksi ja hylätä puoluejohtajien keskinäiset sopimukset?
Kolminapaisuus saattaa johtaa myös siihen, ettei oppoitio halua toimia tarpeeksi ärhäkkäästi, koska liian kiusallinen puolue jätetään aina hallituksesta ulos. Näinhän kepulle kävi kaksi kertaa 1995 ja 1999.
Jos sama peli jatkuu, niin hallituksen vaihtoon on vain yksi mahdollisuus: kolmanneksi suurimman pitää nousta ykköseksi, että se pääsisi hallitukseen, koska sopimuksen mukaan se voi vain silloin olla itse hallituksen muodostajana.
Nyt näyttäisi, että kokoomus pysyy suurimpana j voittaa vaalit 2011. Jos suurin puolue silloin muodostaa hallituksen, niin demokratian kannalta olisi paikallaan, että kaikki kaksi vaihtoehtoa päähallituspuolueiden kokoonpanosta olisivat käytännössäkin olemassa.
Mieluummin vaikka kolme vaihtoehtoa, sillä ei minusta olisi lainkaan paha, jos vaalien kakkonen ja kolmonen jättäisivät ykkösen oppositioon,mikäli saavat eduskunnan enemmistön taakseen.
Suurimman uolueen - sori kokoomus - erityisasemalle hallitusta muodostettaessa eitarvittaisi mitään sopimuspohjaista menettelyä, koska valta pitäisi olla vain eduskunnalla, ei puoluejohtajilla.
Suomessa lehdistön toiminta on kohtalaisen keskittynyttä. Alma media on pääsääntöisesti kannattanut hallituksen toimintaa, näin, riippumatta sen kokoonpanosta. Mikäli hallituksessa on Keskustapuolue, silloin myös maakuntalehdistö antaa tukensa, kritiikkiä ei juurikaan ole.
Keskustelujen tuleekin olla vaikeita ja päätöksenteon tulee olla siten kestävää, että kriittistä keskustelua on käyty jo ennen lopullisia ratkaisuja, näin poliittisista päätöksistä ei voi vastuuta välttää sillä, että lopputulemaa ei voitu mitenkään ennakoida. Erilaiset skenaariothan tulisivat esiin keskustelun myötä.
Tehyn lakko oli näytelmänä surkuhupainen. Väittäisin kuitenkin, että lakon syynä oli palkkauksen alijäämäisyys, ei niinkään kunnallisentyöehtosopimuksen kiemurat, näin varmaan ajatteli rivihoitaja. Kunnallinen työmarkkinajärjestelmä on varmasti remonttia kaipaava, niin raskas kuvio on, mutta tuskin hoitajajärjestö pelkästään tästä syystä lakkoiluun oli valmis.
järjestelmässä suurin puolue ei ole mitenkään automaattisesti hallituksessa eikä lähde edes muodostamaan hallitusta. Ruotissa demarit ovat selvästi suurin puolue, mutta oikeisto sai yhteensä enemmän kannatusta vaaleissa, joten demarit jätettiin hallituksen ulkopuolelle kuten pitikin. Nyt poliittiset voimasuhteet ovat taas Ruotsissa muuttuneet gallupien perusteella selvästi ja jos se realisoituu myös seuraavissa vaaleissa, hallitus tullaan muodostamaan siellä demarien johdolla oikeistopuolueiden jäädessä vuorostaan oppositioon.
Tehyn lakossa ei ollut kyse järjestöjen sopimusoikeuksista vaan puhtaasti rahasta, vaikka Jäbä yrittää jatkuvasti hämärtää tämän tosiasian. Kaikki julkituodut vaateet koskivat loppuvaiheessa palkkausta ja vaatimuksia kohdistettiin jopa suoraan Kataiseen, koska hänen katsottiin pettäneen vaalilupauksensa.
Tehyn lakon pääaihe oli itsenäisen sopimisoikeuden saaminen. pelkän palkan takia ei lakkoiltu, mutta sillä motivoitiin joukot liikkeelle.
Koska päätavoite oli hankala, lakkoon oli myös valmistauduttu ajoissa ja perusteellisesti, senhän kampanja tilaisuuksineen, rintanappeineen ja julisteineen osoitti.
Tehy tiesi hyvin, ettei itsenäistä sopimusoikeutta anneta ihan ilmaiseksi, koska sitä vastustivat patsi työnantajaliitot myös muut kunta-alan palkansaajien ammattiliitot
Vastasin tuossa jo Niinpä niin'lle. Tosiasia nimittäin on, että Tehyn omat tavoitteet oli jo niin monella sopimuskierroksella jyrätty muiden kunta-alan palkansaajajärjestöjen toimesta - kun yksimielisyys oli kartellin edellytys - että Tehy oli päättänyt sanoutua siitä irti.
Juuri siksi Tehy irtautui muiden sopimuksesta ja lähti lakkoon. Raha oli tietenkin tärkeä syy, muttei suinkaan järjestöpoliittinen päätavoite.
Tässä en koeta hämärtää mitään, vaan kerron niin kuin asia oli.
Se, että media puhui vain kataisen vaalipupauksesta ja rahasta on tietenkin tosiasia.
Kysyä sietääkin, miksei media puhunut juuri mitään itse pääasiasta: siitä, että Tehy halusi itse tehdä omat työehtosopimuksensa eikä alistua muiden liittojen, akavalaisten ja sak:laisten, määräämään "yksimielisyyteen".
Olen jopa kohtalaisen paljon ollut työni puolesta tekemisissä hoitoalalla työskentelevien kanssa ja kaikella kunnioituksella, tätä raskasta työtä tekeviä kohtaan, heidän yhteiskunnallinen tietoisuutensa ei ole kovinkaan korkeaa tasoa.
Mikäli Tehyn päätavoite oli irtautuminen kunnallisesta työehtosopimuksesta, silloin tavoite salattiin myös järjestöön kuuluvilta. En usko, että hoitajat olisivat lakkoon ryhtyneet, jos järjestö olisi tämän tavoitteensa julkituonut. Median vaikenemisen syitä voisi siis hakea järjestön toiminnasta, mikäli olet oikeassa.
Käytännössä irtautuminen oli välttämätöntä, mikäli palkkatavoitteista haluttiin pitää kiinni. Kunnallinen työnantajahan osti palkkasovun antamalla mm. lääkäreille varsin suuren korotuksen, lähes pyytämättä ja yllättäen. Lääkäreiden palkankorotukset tulivat halvemmiksi, kuin hoitajien vastaavat euromäärät, tämä johtuu työntekijöiden suhteellisesta määrästä .
Jos Tehy ei pitänyt meteliä järjestöpoliittisesta tavoitteestaan, niin olisin odottanut median kaivavan sen esiin, koska sopimuksesta irtautuminen juuri oli edellytys sille, että Tehy pääsi sopimaan itsenäisesti jäsentensä palkoista.
Tuosta kaksinapaisuudesta sen verran, että olemme siihen hyvinkin pian menossa jos kehitys jatkaa edelleen nähtyä pitkän ajan trendiä.
Perinteisen oikeisto-vasemmisto akselin sijaan meille on muodostumassa uudistusmieliset vastaan muutosvastaiset ryhmittymät.
Kaksinapaisuuden uudistusmielisen ryhmän ytimen muodostavat Kokoomus ja Vihreät, muutosvastaisen ryhmän keulilla ovat taasen SDP ja Kepu.
Tämänhetkisen gallupmenestyksen valossa tuon ensimmäisen ryhmän suosio on kasvussa, viimeisin mittaus antaisi tälle ytimelle jo 35% kannatuksen. SDP ja Kepu ovat vielä edellä mutta niidenkin yhteenlaskettu kannatus on jo alle 40 %, ainakin eilen julkaistun tutkimuksen mukaan. Tietysti tuohon muutosvastaisten joukkoon voidan lisätä Vasemmistolitto, jolloin suhde muutuu uudistusmielisille epäedullisempaan suuntaan.
Tämän kaksinapaisuuden toteutuminen saattaa saada ison harppauksen jo seuraavissa eduskuntavaaleissa, etenkin jos tämä talouslama kerkeää kääntyä nousuksi ennen vaaleja.
Kolminapaisuus saattaa muuttua seuraavissa ek-vaaleissa mielenkiintoiseksi jos puolueiden kannatuskehitys toteutuu galluppien nyt ennustaman trendin mukaan.
Kaksi kolmesta suuresta on kärsimässä melkoista tappiota, SDP on tullut oppositioasemastaan huolimatta alas kuin lumipallo vuoronrinnettä ja Kepun alamäki on vielä demareitakin jyrkempää.
Onko näillä kahdella tappiokierteessä olevalla kykyä, tai edes halua, ottaa hallitusvastuuta vaikka jompikumpi niistä edelleen onkin se toiseksi suurin puolue. Molemmilla saattaa olla voimakkaampi halu yrittää nostaa suosiota oppositiossa räksyttämällä, kumpikin kun sen taidon taitaa.
Voisiko meille syntyä punamulta-oppositio?
Jos Kokoomus säilyttää sen suosion jota gallupit sille näyttää, yli 25%, ja jos Vihreät pysyvät siellä 12 % lukemissa ja perussuomalaiset nousevat 10% tasolle, olisi siinä hallituspohja ikihallituspuolue RKP:llä ja vaikkapa Kristillisillä täydennettynä. Ja mikäpä se estää vasemmistoliittoakaan hallitukseen osallistumasta, ei senkään oppositiotaival ole kannatusta nousukäyrälle kääntänyt.
Ei siis ole ollenkaan varmaa että aina kolmesta suuresta kaksi on hallituksessa ja yksi oppositiossa. Kansa voi haluta muutosta muullakin tavalla kuin äänestämällä oppositiota.
Jako uudistusmielisiin ja muutosvastaisiin on kuvaava. Kokoomuksen ja vihreiden kasvu kertoo juuri siitä, että uudistusmielisiä on siirtynyt kumpaankin puolueeseen keskustan ja sdp:n aiemmista kannattajista.
Lipponen oli selkeä visionääri ja uutta linjaava sosialidemokraatti, kun Heinäluoma vei sdp:n takaisin työväenliikkeen konservatiivisille barrikadeille ja käänsi puolueen suosion laskuun. Saman on puoluesihteeri Korhonen tehnyt keskustassa kaivaessaan koko ajan maata Matti Vanhasen uudistuksia suosivan linjan alta.
Kokoomuksen kannatus johtuu minusta puolestaan siitä rehellisyydestä, jolla kokoomus on ryhtynyt yvin suorapuheisesti ja kansantajuisesti puhumaan markkinaehtoisesta taloudesta ja hyvinvoinnin rahoittamisesta, jossa työllisyydestä huolehtiminen turvaa veropohjan ennen kuin vanhaan jakopolitiikkaan on paluuta - jos on ollenkaan.
Vihreiden kasvun selitys on minusta taas siinä, että he ovat saaneet erinomaisia, nuoria ja hyvin koulutettuja ehdokkaita, jotka eivät enää leimaudu entisiin taistolaisiin, yhden asian hihhuleihin eikä kettutyttömäisiin anarkisteihin, vaan lähinnä Soininvaaran tyyppisiin, vastuullisiin liberaaleihin, joilla on äly päässä ja sydän rinnassa.
Minusta tuntuu, että suomalaiset vihreät ovat aika moinen poikkeus muiden maiden vihreiden puolueiden joukossa.
Joka tapauksessa politiikassa menestyvät aina ne, jotka katsovat tulevaisuuteen ja rakentavat uutta, parempaa yhteiskuntaa. Tällä eväällä vasemmisto menestyi 60- ja 70-luvuilla, mikä kantoi vielä 80- ja 90-lukujenkin läpi, mutta on nyt jo täysin jämähtänyttä konservatiivisuutta, Tuomioja tyypillisimpänä esimerkkinään.
Näin on siis oikeisto ottanut edistyksellisyyden viestikapulan vasemmistolta, joka on jäänyt haalareineen ja punalippuineen samaan pysähtyneisyyden tilaan, missä kokoomuksen kypäräpapit aikanaan olivat.
-Jäbä
Mielenkiintoinen visio, että punamulta olisi oppositiossa ja perussuomalaiset kokoomuksen ja vihreiden kanssa hallituksessa. kahden vuoden päästä nähdään, onko tuolle "tilausta".
Perussuomalaiset siinä kuolisivat politiikan kentältä saman tien, jos ne kokoomuksen kelkkaan lähtisivät ilman kepua ja demareita; sen verran pahaa kokoomuskauhua persujen äänestäjät taitavat tuntea.
Toisaalta luulisin, että sdp:ssä on vahvaa halua palata sinipunaan - ja takaisin valtaan - mieluummin kuin oppositioon, koska edistykselliset sosialidemokraatit tietävät hyvin, että kokoomuksen politiikan suuri peruslinja ei tippaakaan poikkea siitä, mikä on hyvinvointiyhteiskunnassa tärkeää.
Jos kepu taas jatkaa alamäkään gallupeissa ja häviää ensi kesän EU-vaalissa, iin se voi aiheuttaa repeämän puolueen sisällä ja siitä johtuen myös ajatuksen koota voimia oppositiossa 2011 vaalin jälkeen, varsinkin, jos ääniosuus ei ole selvästi yli 20%:n.
Tämmöisiä juolahti mieleen mukavasta ajatusleikistäsi. ;-)
-Jäbä
Niin, tuo spekulointi oli nyt enemmän leikkiä kannatusluvuilla kuin politiikan sisällöllä, sillä kaikesta kannatuksen kasvusta huolimatta Soinin puolueen hallituspaikka olisi melkoinen paukku, ja puolueen lopun alku.
Mutta totta toinen puoli, ei tuo demareiden meno oppositiossa vakuuta että se kykenisi vastuulliseen politiikan tekoon - ja hallitukseen. Mutta jospa sillä suunalla nyt ymmärrettäisiin, että hallituksessakin voi nauttia kansansuosiosta jos teot ovat sellaisia joita kansa odottaa ja joita kansa arvostaa, eikö tekojen ja puheiden välillä ole liikaa epäsuhtaa.
Sinipuna on se todennäköisin pohja parin vuoden kuluttua, mutta katotaan ny.
Kokoomus näyttää nyt osoittavan suuntaa, mihin mennään, kepulaisista konservatiivinen laita moittii ja väkyttää vastaan, uudistusmielisempi suunta rakentaa maata kokoomuksen mukana.
SDP:ssä on paljon uudistushaluista, nuorta väkeä, joka ei ollenkan sulattanut heinäluoman ay-henkistä meininkiä, eli sisäsitä halua sinipunaan sdp:stä kyllä löytyy, luulisin että aika paljonkin.
Nyt onkin paljolti kys siitä saako SDP rivinsä kasaan hämmentävän puheenjohtajavaalinsa jälkeen, kun keski-iältään kuuskymppinen kenttäväki sai yllättän suuren joukon puheenjohtajaehdokkaita, kun Heinäluoman perintöprinsseyden epäonnistuttua ei ollutkaan ketään junttaporukoiden valmiiksi katsomaa puheenjohtajaehdokasta.
Urpilaisella on edessään näyttö ensi kesä EU-vaalissa. Siinä demareiden olisi pidettävä prosenttiosuutensa äänistä, mieluummin kasvatettava sitä, muuten sisäinen hajaannus jatkuu, vaikka Lipponen kuinka kehottaisi puolueväkeä joukolla tukemaan puheenjohtajaansa.
Asiantuntemusta sdp:stä löytyy vaikka millä mitalla, mutta löytyykö yksimielisyyttä ja lojaalisuutta Urpilaisen taakse, se on jo toinen juttu, joka jää lähikuukausina nähtäväksi.
Kokoomus voi olla suht. tyytväinen tilanteeseen, sillä kansalle on jo nyt tullut hyvin selväksi se, että tuleva lama aiheutuu ulkoapäin, ei hallituspolitiikasta, ja kansa uskoo myös sen, että hallitus on koko ajan toiminut eri tavalla kuin viime lamassa ja hyvin tietoisena kaikesta siitä, mitä tarvitaan työllisyyden ylläpitämiseksi.
Kokoomus ei ole sallinut siltarumpupolitiikkaa eikä muutakaan verorahojen kylvöä populistiseen hyvään hallituspuolueiden kannatuksen kasvattamiseksi, mitä äänestäjien fiksumpi joukko osaa arvostaa, eli nyt jo yli neljännes kansasta.
tuo asia satanut demarien laariin, kuten olet toivonut. On tietysti väärin sinun mielestäsi, kun tästä synnistä on Kataista enemmän palkittu kuin rangaistu.
viittailu omiin muita parempiin kokemuksiin on mielestäni halpamaista, vaikka sitä monetkin jopa hyvät kirjoittajat harrastavat. Kaiken lisäksi ei tuollainen lähituntuma välttämättä lisää oikeaaa tietoa objektiivisuudesta puhumattakaan. Jos tarvetta on, täytyy tuoda esiin faktat, jotta me voimme sitten niitä yhdessä tarkastella, kuten Oiva sanoisi.
Viittaukseni oli halpamainen, tosi asia on kuitenkin se, että olin hieman ennen lakkoa ja sen jälkeen tekemässä kohtalaisen isossa sairaalassa työilmapiiriin liittyviä tutkimuksia. Lakon syistä ja Tehyn toiminnasta tuli varsin hyvin ensikäden tietoa. Hoitoalalla oltiin lähinnä huolissaan työntekijäpulasta, joka koettiin yhteisössä suurimmaksi ongelmaksi. Palkankorotusten ajateltiin auttavan nimenomaan tähän ongelmaan, hoitajat eivät niinkään olleet euromäärien perässä, arvostusta ja lisää työvoimaa kaivattiin.
Kunnallisen työmarkkinalaitoksen tapaa tehdä ei hahmotettu, ei edes Superin solmiman sopimuksen jälkeenkään, silloinhan paketti oli oikeasti Tehyä vaille valmis. Tehyn lakkotavoitteista puhuttiin, mutta varsin isona yllätyksenä tuli se, että tavoitteiden saavuttaminen vaatii irtautumista kunnallisesta sopimusjärjestelmästä. Kunnallinen virkaehtosopimus oli eräs arvo työntekijöiden keskuudessa, sen puutteista huolimatta.
Hoitoalalla on myös keskinäistä kilpailua, lähi- ja perushoitajien kansoittama Super ja Tehy ovat myös keskenään kiistoissa, lähinnä ongelmana on se, kuinka suuri ero tulee palkkauksessa olla, paremmin koulutettujen hyväksi. Irtautuminen sopimusjärjestelmästä voi johtaa myös tämän eron kaventumiseen, mikäli työjärjestelyt jatkuvat nykyiseen malliin.
Tehyn sopimus oli niin epäselvä, ettei sen palkkatavoitteiden saavuttamista, pystynyt oikeastaan hahmottamaan. Eroamista sopimusjärjestelmästä ei jälkeenpäinkään hehkuteltu voittona, mikäli pääasiallisin tavoite olisi ollut se, olisi luullut tavoitteen saavuttamista hehkuteltavan. Lakkohan oli floppi muuten.
Kysehän oli tietenkin työtaistelusta, ei lakosta. Tavoitteiden saavuttamisen osalta -floppi kuitenkin.
Kuvailet asian niin kuin se oli. Kunta-alan sopimuskartellista irtoaminen taisi olla sellinen Tehyn johdonjärjestöpoliittinen tavoite, josta ei kentälle ja jäsenillepaljoa puhuttu, vaan palkat ja tehyn jäsenten omin vaatimusten läpiajo oli julki tuotu päätavoite.
Niiden saavuttaminen teveysunionin, vai mikä se nyt oli, puitteissa olisi kuitenkin edellyttänyt, että myös akavalaiset j SAK:laiset ammattiliito olisivat suostuneet Tehyn erityisvatimuksiin, mistä syystä Tehyn oliotettava ensimmäiseksi tavoitteekseen oman sopimisoikeuden saaminen.
Tämä tas edellytti ensin irtisanoutumista muiden neuvottelemasta sopimuksestaa (sen jättämistä allekirjoittamatta) ja sitten oman työtaistelun alkamista.
Muistat varmaan hyvin sen kritiikin, jota media ja muut ammattiliitot, työnantajasta puhumattakaan kohdistivat thyyn juuri siksi, että "muut ovat jo hyvöksyneet", mutta tehy vaatii enemmän.
Sovittelut ja neuvottelut pitkittyivät ja myös pakkolain valmistelu tarvittiin siksi, että työnantaja ei muidan ammattiliittojen vastustuksen vuoksi halunnut kirjata sopimukseen sitä, että Thyllä on jatkossakin itsenäinen sopimisoikeus.
Tämä asia tuli esiin vain muutamassa Tehyn puheenjohtajan haastattelusa sen jälkeen kun kompromissi ja sopimus syntyivät.
Tehyn halukkuus oman sopimuksen tekemisestä, tuli yllätyksenä myös kuntatyönantajille. Tarkoitushan oli alunparin se, että antamalla kohtalaisen suuri palkkapotti suurille Akava laisille järjestöille, työrauha saataisiin sovittua kohtalaisen edullisesti. Luotettiin siihen, ettei Tehy irtisanoudu koko sopimusjärjestelmästä, se on kohtalaisen iso riski kuitenkin.
Mikäli neuvotteluissa olisi ollut eräänä tavoitteena oman sopimusoikeuden solmiminen, palkkauksesta olisi päästy nopeammin sopuun ja järjestöjäsenet eivät olisi työtaisteluun olleet kovin halukkaita. Yksittäisen ryhmän edellytykset sopimusneuvotteluihin ovat pienemmät, kuin suurehkon, ongelmia tulee lähinnä aikatauluissa ja ns. lisäsopimuksien kohdalla, vaikka palkkaneuvottelut sujuisivatkin.
Minusta ammattiliitoilla tulee olla itsenäinen sopimisoikeus. Se, että liitot sopivat keskenään siitä, että heidän on oltava yksimielisiä on eritäin huono juttu, koska se asettaa tilanteen, jossa vahva liitto sanelee muiden liittojen kohtalon.
Tällaisissa tilanteissa liittojen tulisi yhdistyä yhdeksi suureksi liitoksi, mutta ellei siihen ole haluja, niin mitään yksimielisyyden pakkoa ei saisi sopimuksin rakentaa.
Hoitoalojen sopimukset ovat aika konstikkaita, syynä on vuorotyö, erilaiset lisäpalkat, työaika, yötyöhön liittyvät tekijä ja nyt mukaan tulleet työnraskauteen/kuormittavuuteen liittyvät tekijät. Kovin erilaisia sopimuksia ei voida tehdä, eri liittojen välillä, jos työ on muuten samanlaista.
Super taitaa olla jäsenmäärältään hoitoliitoista suurin ja sen jääminen kunnalliseen sopimusjärjestelmään., vähentää varsin paljon Tehyn mahdollisuuksia omien ratkaisujen tekemiseen. Jo nyt käydään käden vääntöä siitä, kuuluvatko kaikki palkankorotukset hoitajille jotka eivät liittoon kuulu? Työmarkkinahäiriöt ovat kohtalaisen konstikkaita, mikäli kyseessä on avainammatti tai kohtuullisen suuri jäsenistöine liitto.
Tämä mielipide on tosin aika puolueellinen ja perustuu siihen pelkoon, että näitä ongelmia joudutaan ratkomaan työpaikoilla ja silloin turhaa työtä tulee riittämään.
Minusta vain työtekijät voivat päättää mihin liittoon ne kuuluvat, eli liittojen jäsenet päättävät siitä yhdistyvätkö esim. kaikki hoitolan liitot yhteen vai haluavatko "oikeat" sairaanhoitajat ja "apuhoitajat" olla eri liitoissa.
Ongelma näyttää minusta syntyneen sisältäpäin, sairalahallinnosta, jossa on kovin hierarkinen rakenne ja koulutukseen perustuvia tehtävänimikkeitä ja plkkaluokkia niin, että rajat varsinaisten työtehtävien välillä eivät enää käytännössä näykään siinä, että ihmiset tekisivät niin erilaista työtä, että se edellyttäisi yhden liiton jäsenelle parempaa palkkaa kuin toisen liiton jäsenelle.
Tämä on kuitenkin ongelma, joka pitäisi ratkaista sairaalahallinnossa, ei työehtospoimusneuvottelujen päydissä.
Mitä liittoon kuulumattomien palkkaan ja työehtoihin tulee, niin muistelen, että työlainsäädännössä säädettäisi yleissitovuudesta niin, että sopimuspalkka kuuluu kaikille edellyttämättä mitään liittoon kuulumista, eli palkka riippuu siitä, millaisella tehtävänimikkeellä henkilö on työsopimuksessaan töihin otettu.
-Jäbä
Kun ministeri tekee virheen, hän eroaa. Näin tekivät mm. Arja Alho, Matti Aura ja Suvi Linden. Kauko Juhantalo jouduttiin myllyttämään valtakunnanoikeuden kautta ennen kuin hän erosi. Minusta tämä on yksi poliittisen vastuun kantamisen ulottuvuus. Siinä on Suomessa menetelty pääsääntöisesti aika moraalisesti.
Se olisiko sisäminsterin erottava, kun joukkosurmia tapahtuu, on jo vaikeampi tapaus, Itälän eroa vaadittiin ainakin netin keskustelupalstoilla, kun nuori poika räjäytti pomminsa Myyräen ostokseskuksessa. Jokelan ja Kauhajoen tapaukset nostivat saman asian esiin Holmlundin kohdalla.
Poliittisesta ja moraalisesta vastuusta voidaan minun mielestäni puhua vain, jos on selvää, että ministeri on toiminnallaan jättänyt jotain onkreettista tekemättä,joka on aiheuttanut rikoksen. Em. tapauksissa on kuitenkin ollut kyse mieleltään häiriintyneiden nuorten teoista, joita ei olisi pystytty - näin oletan - estämään tiukallakaan lainsäädännöllä, sillä kyllä aeita saa käsiinsä, vaikka valvonta olisi kuinka tiukkaa tahansa.
Enemmistöhallitukset vastuineen kuuluvat puolestaan demokratian olemukseen, niin kuin sekin, että ne kantavat vastuunsa myös asioiden valmistelusta, salailusta tai avoimmuudesta, oppositiolle, jonka tehtävä on valvoa vallanpitäjiä ja paljastaa heidän väärä toimintansa tuomalla julkisuuteen omat, paremmat vaihtoehtonsa ja paljastamalla kähminnät, jos sellaisia tapahtuu.
Tällaista "kollegiaalisuutta" ja poliittisten sopimusten lehmänkauppoja voi tehdä vain siinä tapauksessa, että oppositio suostuu katsomaan hallituksen toimia läpi sormiensa. Poliittinen vastuu kannetaan nimenomaan vaaleissa tai vaalien välillä välikysymysäänestyksissä, jotka ovat opposition ase nostaa julkisuuteen hallituksen päätökset tai "lehmänkaupat" ja saada niille vhintään äänestäjien tuomio, vaikka hallituspuolueet enemmistönsä turvin pitäisivätkin hallituksen pystyssä.
Moralisesti suljettuja yhteisöjä ei minusta politiikassa ole, jos oppositio on tehtäviensä tasalla eikä sulje suutaan sen pelossa, ettei kelpaisi seuraavaan hallitukseen, jos on liian suorapuheinen. Oppositiolla on minusta hyvin suuri moraalinen vasrtuu, jota sen soisi kantavan paljon nykyistä tarmokkaammin ja enemmän konkreettiselta asiapohjalta.
Nythän oppositio ei juuri muuta kee kuin haukkuu hallitusta vääristä päätöksistä ja vaatii lisää rahaa, mutta ei kerro, mitkä olisivat oikeita päätöksiä ja mihin konkreettiseen kohteeseen lisärahat käytettäisi. Tämä antaa politiikasta kvan, että se on pelkkää riitelyä ilman asiasisältöä, mikä saa poliitikot näyttämään joskus jopa moraalittomilta.
Median rooli poliittisten vastuunkantajien nostamisessa "kansakunnan kaapin päälle" on hyvn merkittävä. Pitää vain muistaa, ettei riippumatonta, arvoista vapaata mediaa ole olemassa. Jokaisella kustantajalla, päätoimittajalla ja toimittajalla on oma arvomailmansa, jonka läpi hän politiikasta raportoi valitsemalla asiat joita korostaa ja jättämällä sivuun asiat, joita ei halua korostaa.
Median tehtävä sananvapaudessa olisi antaa kansalaisille mahdollismman todenmukainen kuva meitä ympäröivästä yhteiskunnsta ja sen osana myös politiikan päätösprosesseista, mitä media ei aina suinkaan tee, kun se näyttää olevn enemmän innstunut siitä, mihin liittyy dramatiikkaa kuin siitä, mitkä ovat esim. lääkelaitoksen siirron myönteiset perustelut.
Usein on myös niin, että oppositio ei saa ääntään kuuluville, ellei se tee jotain dramaattista, esim. välikysymystä. Politiikka myös henkilöidään hyssälöihin ja vastaaviin, vaikka asioiden takana ovat monasti paljon painavammat vaikuttajat virkakoneistossa, asioiden valmistelussa.
Aivan liikaa politiikkaa leimaa myös tekohurskas moralisointi poliitikkojen yksityiselämän kautta, mikä johtuu vain siitä, että media taistelee omista lukija- ja katsojaosuuksista keskenään ja se voittaa joka räväköimpiä otsikoita onnistuu repimään.
Oppositiopolitiikka on varsin hampaatonta mikäli vastassa on enemmistöhallitus, välikysymys on silloin lähinnä keskustelun herättämistä.
Populismia pidetään suomessa vastenmielisenä touhuna ja vääränä politiikan tekotapana, vaikka kyse on silloinkin kansanvallasta ja kansan mielipiteen kuulemisesta. Minusta Soinin puolueen vallankasvu on merkki siitä, että nykyisen politiikan tekemiselle halutaan vaihtoehtoa. Ongelma on siinä, että Perussuomalainen puoluekaan ei kykene innostamaan äänestäjiä vaaliuurnille.
Virkamieskunta, valmistellessaan esityksiä, toimii kaiken valvonnan ulkopuolella, se on täysin vastuusta vapaata, siksi valmistelutyö pitäisikin nähdä ainoastaan keskustelun pohjatyönä, ei lopullisen päätöksenteon perustana.
Koska tilanteemme on tämä, että enemmistöhallituksen muodostamiseen riittää reilun 100 kansanedustajan kannatus. Kun äänestysaktiivisuus on noin 70% luokkaa ja kun vaalijärjestelmämme suosii suuria puolueita, niin silloin riittää, jos hallituspuolueita äänestää noin kolmannes äänioikeutetuista, näin saadaan aikaan enemmistöhallitus, jolla ei poliittista vastuuta juurikaan ole, jos ja kun näin halutaan toimia.
Median roolista olen osaltaan samaa mieltä, sen tärkein tehtävä on toimia vallan vahtikoirana. Mutta, mikäli päätöksenteon perusteet ovat julkisuudelta salattuja ja ainoastaan valmiit päätökset tuodaan keskusteluun, vahtikoiran toiminta ei onnistu. Päätöksenteon salailu toimii demokratiaan vastaan. Mikäli muuta keskusteltavaa ei ole, puhutaan triviaaleista asioista joihin yksityisasiatkin kuuluvat.
Loppujen lopuksi, kyse on yksilöistä, mikäli keskustelemme poliittisista vastuunkantajista. Kokonainen puolue ei voi erota, kuin ainoastaan silloin, jos se vastustaa jotakin päätöstä, päätöksenteon jälkeen se vaikuttaisi hurskastelulta. Yksittäinen ministeri voi sen tehdä ja joskus sitä on jotkut myös vapaaehtoisesti tehneet, nyt vain näyttäisi siltä, että nykyinen hallitus on linnoittautunut monoliittiseksi kokonaisuudeksi ilman vastuuta mistään.
Sen verran on sanottava heti aluksi että Arja Alho tais joutua kantamaan poliittista vastuuta jonkun muun kuin omista tekemisistään.
No, sekin on suomalaista poliittista kulttuuria, demarimies ei hevin paikastaan luovu, naisen uhraaminen on hänelle paljon helpompaa.
Enemmän meillä media on poliitikkoja erottanut kuin poliittisen vastuun kanto. Jäättenmäen ero oli hyvin pitkälle median aikaansaannosta, vaikka Anneli valheita suustaan päästelikin niin tuskimpa hänelle eroon johtanutta painetta olisi tullut ilman median halua löytää huikeaa draamaa naispääministerin tekemisissä. Ja oliskohan Suvi Lindenin erossakin ollut sukupuolella ja sitä kautta median suuremmalla kiinnostuksella osuutta? Monelle miehelle olisi saatettu antaa anteeksi pieni kotiinpäinveto.
Kanervan ero oli ihan puhtaasti median aikaansaannos, jonain muuna aikana Kanervan teot olisi laskettu ansioiksi, nyt ne johtivat eroon ministerin paikalta.
No, media on vallan vahtikoira, eikä sekään täysin aiheetta pysty ketään erottamaan, mutta joskus tosiaan dramatiikan tarve voittaa terveen järjen.
Alho tosiaan kantoi ministerinvastuunsa Lipposen puolesta.
Jäätteenmäki pelasi pelimerkkinsä loppuun, kun vakuutti eduskunnalle faksien tulleen pyytämättä ja yllättäen, kun Manninen sanoi lähettänensä ne Jäätteenmäen nimenomaisesta pyynnöstä. Silti Jäätteenmäki ei millään einannut erota, vaan siihen tarvittiin aika vahva painostus myös kepun taholta ja koko hallituksen kaatumisen uhka.
Linden mokasi ja erosi saman tien, mikä oli oikein. Kanerva menetti uskottavuutensa nimenomaan mediajulkisuuden, ei tekstareittensa vuoksi. Tekohurskastelu ei näemmä siedä, että kuuskymppinen ministeri flirttailee tyttöjen kanssa.
Media saisi joskus käsitellä politiikkaa asiallisemminkin, utta se lienee niin kuivaa, että kustantajat panevat mieluummin toimittajansa metsästämään vain raflaavampaa dramatiikkaa kuin pelkkä fakta siitä, mitä lainsäädäntöä valmistellaan, antaisi lukijoille.
Toivottavasti edes Suomen Kuvalehti, HS:n kuukausiliite ja Ylen entinen Radio Peili, nykyinen Puhe jaksaisivat hoitaa politiikan asialinjan raportoinnin edes siinä mitassa kuin tähän asti.
-Jäbä
Virastojen siirron taustalla on varmaankin laajempia visioita maan tulevaisuudesta kuin se, pitääkö Ville Virtasen muuttaa KUolpioon.
Joskus on tehtävä kauaskantoisiakin päätöksiä. Muutoksia ei muute tapahdu.
Lääkelaitos ei ole niiden työntekijöiden omistama, jotka sieltä palkkaa nauttivat. Se palvelee koko Suomea. Koko Suomea koskevat päätökset tehdään laajemmissa puitteissa kuin yhden työpaikan kahvihuoneessa.
Kokoomuksen nousemisessahan ei olisi mitään hyötyä, jos ei se johtaisi mihinkään muutoksiin. Mitä väliä sillä on, minkä nimisiä heppuja siellä hallituksessa pyörii. Kyse on teoista, MUUTOKSISTA.
Kun Kokoomus saa laajempaa kannatusta maakunnissa, voitte totutella ajatukseen, että Helsinki ei tule olemaan se maailman napa.
Ja Kokoomus tulee saamaan ENTISTÄ LAAJEMPAA KANNATUSTA MAAKUNNISSA.
http://www.youtube.com/watch?v=iu6oEyViqxw
Noinhan se on. Kun Kokoomus on nyt ottamassa merkittävää asemaa koko maassa, Helsinki keskeisyys vähenee pakostakin. SDP on leimallisesti, paljon leimallisemmin kuin Kokoomus, kaupunkipuolue, samoin Vihreät. Kun on Kepu maalaispuolue, niin yleispuolueelle näin alueellisella jaolla tarkasteltuna tilaa, ja Kookoomus on tuon tilan ottanut haltuunsa.
SDP:n alamäki tulee olemaan vielä huimaa, eikä Kepunkaan kannatus oikene ennenkuin siitä on sulanut kaikki uskollisimpia peruskannattajia lukuunotamatta, siis noin 18%. Molemmille
Kokoomuksen lajentuminen maseudulle saa takuulla vauhtia kannatuksen kasvun yötä, kun paikallisyhdistyksiin hakeutuu koko ajan uusia jäseniä.
Ensi eduskuntavaaleissa nämme, että kokoomus saa maaseudulle paljon lisää uusia ja päteviä ehdokkaita, jotka syövät eniten juuri aiemmin maaseudulla yksinvaltaa pitäneen keskustan kannatusta.
Suhtautuminen muutoksiin on hyvin kulttuurisidonnainen asia. On olemassa ihmisryhmiä, jotka arvostavat printeistä ja kunnioittavat perimäänsä, uuden rakentaminen tapahtuu siis vanhan pohjalle. Rakennuskulttuurissa tämä tapa on ehkä selkeämmin nähtävissä, vanhat kulttuurikaupungit ovat hyvinkin omaleimaisia.
Muutos pelkästään itseisarvona ei kannata koskaan, muutoksen hakemiseen tulee olla perusteltavissa olevat syyt. Mikäli käy, kuin Lääkelaitoksen tapauksessa, että muuttoa perustellaan sillä, että uudistumista toiminnassa saadaan aikaan ja rekrytointi helpottuu ja ihmisten pysyvyys työpaikassaan on vakaampaa. Silloin voi ihmetellä, että samaan aikaan, valitetaan sitä, että laitoksen työntekijöiden vaihtuvuus on ollut suurta ja samaan aikaan ilmoitetaan, ettei vaikka koko henkilökunta irtisanoutuu, sillä ei ole merkitystä. Mikäli henkilökunnalta pyydetään selvitystä ja päätökset tehdään ennen selvitysten valmistumista, suunnitelmallisuudesta voi tuskin puhua.
Lääkelaitoksen muuttaminen on aika pieni asia, tämä on totta. Laitos tulee toimimaan, alkuvaikeuksien jälkeen, varsin hyvin myös Kuopiossa. Ongelmallista tässä tilanteessa on se, että asioita on hoidettu huonosti, niiden valmistelussa on hutiloitu, työntekijöitä ei ole kuultu jne.. Tämä on poikkeuksellisen kehnoa hallintokulttuuria, näin ei vain voida sivistysvaltiossa toimia, ei edes ministerin ominaisuudessa.
Ministerillä on poliittinen vastuu, tämä on henkilökohtainen moraalinen aksinooma, ministeri vastaa myös siitä kuvasta, jonka hän puolueestaan antaa. Ennen kaikkea ministerillä on vastuu siitä, että kansalaiset voivat luottaa, äänestäessään edustajiaan siihen, että valtionhallinnon asioita hoidetaan asianmukaisesti ja vastuuta tuntien.
Kokoomuksen kannatukseen tämä moraalinen vastuukysymys ei muuten liity, ainoastaan siinä tapauksessa yhtymäkohtia voi olla, jos puolueen vallankäyttö käy mielivaltaiseksi, kannatuksen lisääntyessä.
Epäilen, että henkilökuntaa ja viraston johdon mielipidettä on aluksi kuultu. Pian on kuitenkin selvinnyt, että siltä suunnalta esitetään niin vahvoja vasta-argumentteja, ettei niitä kyetä järkevästi torjumaan. Sen vuoksi alueellistamista uskon varmuudella ajava ministeri on päättänyt ratkaista asian niin, että jätetään vastustavat näkemykset huomioimatta ikään kuin sellaisia ei olisi olemassakaan.
Olisi mukava, jos joku penkoisi esiin ja julkistaisi henkilöstön vasta-argumentit ja niiden perustelut.
Jos ne ovat vain tasolla: "me emme halua Kuopioon", niin ei niillä suurta painoa ole, jos laitoksen siirrolle on yhteiskunnallisia perusteita.
Eilen tv:ssä vilahtanut kyltti "lääketurvallisuus vaarantuu" sai hieman sairaala-alaa tuntevn vaimoni kysymään ihmeissään: "Miten niin vaarantuu? Siirtymäikahan on viisi vuotta."
Minusta tuntuu, että henkilökunnan muutoshaluttomuus on saanut aikaan ideariihen, jossa on keksitty propagandisesti vetoavampia perusteluja, kun keskustaa ja Hysälää halutaan nyt poliitisesti kurmottaa siitä, että lääketietellinen ja lääkitsemisalan osaamiskeskus aiotaan lääkelaitoksen tuoman vahvistuksen avulla synnyttää Kuopion yliopiston, lääkäri- ja farmaseuttikoulutuksen ja erinomaisen keskussairaalan osaamista täydentämään.
Se, että sinä puhut "uskon varmuudella ajamisesta", menee jo ... enpä viitsikään sanoa, etten pilaa aamuasi.
Varmasti työntekijöitä on aluksi kuultu, mutta ongelmana, näin työntutkijan näkökulmasta, on ollut se, että vasta-argumentteja ei ole annettu ja keskusteluja ei ole käyty. Tuloksen on turhautunut henkilökunta, joka kokee itsensä ylikävellyksi.
Hallituksen kannalta pulmallisinta on se, että ko. henkilökunta on varsin korkeasti koulutettua ja heidän verkostoitumisensa on ollut hyvää, näin äänillä on kantavuutta. Toisen tyyppisen laitoksen siirto ei olisi näin suurta media näkyvyyttä aikaan saanut.
Pääargumentit liittyvät siihen, että viraston toiminnalliset edellytykset heikkenevät. Pääosin ne heikkenevät juuri siitä, että asintunteva henkilökunta ei halua muuttaa työnsä perässä, kun esim. puolisille ei voida taata uudessa sijaintipaikassa mitään työtä.
Ehkä sairaala-alaa tunteva vaimosi on asiassa suurempi asiantuntija kuin lääketeollisuus ja apteekkariala. Kummaltakin suunalta on tullut vakavia epäilyä sen suhteen, että lääkkeet saattavat loppua toiminnan asiantuntemuksen vähetessä ja asioiden hoidon olennaisesti hidastuessa. Tämä asiantuntijuuden väheneminen liittyy myös lääketurvallisuuden vaarantumiseen, mikä on tuotu esille Lääkelaitoksen henkilökunnan ja johdon osalta. Ehkä he eivät sitten itse tunne omaa alaansa.
Muutoksia poliittisella kentällä tapahtuu juuri siksi, että ihmiset haluavat yhteiskunnallisia muutoksia. Puheet, joilla ei ole mitään tulevaisuuden kaikupohjaa, ne ovat pelkkää "politikointia".
Minä todellakin olen niin lapsellinen, että uskon siihen, kun sanotaan esimerkiksi, että maata tulee kehittää tasapuolisesti yms.
Tällaiset rajutkin toimenpiteet, ne perustuvat yhteisesti sovittuihin arvoihin ja päämääriin. Mikäli vain puhuttaisiin arvoista, eikä ne johtaisi mihinkään konkreettiseen toimintaan...olisi kaikki varsin turhaa, jopa äänestäminen. Se olisi kait sitten sitä "turhaa illusiota", mistä Matti Vanhanen puhuo...siis että turha nähdä syy yhteyttä äänetämisen ja vaikuttamisen välillä. Niinhän sen voisi tulkita.
Ns. pyramidi-malli ei ole enää se, miten toiminnot hahmotetaan. ..eli ylhäätä ala, hkistä periferiaan. Sellainen ajattelu on historiaa.
Yleensä muutokset perustuvat tarpeeseen, ei niinkään tahtoon pelkästään. Arvojen pohjalta sitten päätetään, kuinka muutos on perusteltu ja myös miten se toteutetaan.
Arvojen välillä on varsin usein ristiriitaisia näkemyksiä. Lääkelaitoksen henkilökunnan arvoissa toimivuus oli tärkeämpi arvo, kuin muutos ja muutto. Hallituksen toimikunnan arvona oli alueellistaminen, en lähde väittelemään näiden arvojen oikeellisuudesta, paremmuudesta puhumattakaan.
Kritisoin sitä, ettei arvokeskustelua käyty. En myöskään näe mitään muutosta itseisarvona, se ei ole kehitystä.
Äänestäminen on turhaa silloin, jos ihmisille ei kerrota päätöksenteon perustalla olevia asioita ja heitä pidetään ainoastaan hallintoalamaisina.
Helsingin mieltäminen pyramidin huippuna ja muun maan pitäminen periferiana, on vähintäänkin outoa ajattelua.
Toisaalta on sanottu, että Kuopiosta läytyy hyvin asiantuntevaa henkilökuntaa, koska sitä koulutetaan siellä koko ajan koko maan tarpeisiin.
Lääkkeiden toimitusvarmuus tuskin vaarantuu miksikään, kun siirtymäaika on viisi vuotta.
Kovin muutosvastarinnan pohjalta "ideoiduilta" nuo argumentit kuullostavat, kun tietää, mitä argumentteja kuopiolaiset esittävät sen puolesta, millaisen ksvupulssin kaupunki saa siitä, että se voi nyt paremmin kehittyä öääketieteellisen osaamisen alukekeskukseksi ja auttaa myös kaupungin lähikuntia parempaan tulevaisuuteen.
Pääasiahan tässä on koko toimialan kehitys ja myös alueellisten, ilman jatkuvaa valtion tukea toimivien kasvukeskusten luominen. Ne ovat niin hyviä tavoitteita, että ne kannattaa toteuttaa henkilöstön muuttohaluttomuudesta huolimatta.
Tällaisena asia on alkanut vähitellen näyttäytyä, jos sitä katselee tasapuolisesti - minusta ainakin.
-Jäbä