Adventismi

Adventismi=jehovalaisuus. Kummassakin on samoja harhoja, kuten Jeesus-miikkaeli, tyhjiin raukeaminen ja tyhjän maan oppi tuhatvuotisen valtakunnan aikana. No, ovathan jehovalaiset lähempänä totuutta siinä, etteivät he haahuile yksin juutalaisille kuuluvan sapatin perään niin kuin adventistit.
11177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ihmetyttää kun adventistit itse sanovat että olet väärässä ja kuitenkin toistat samaa Miikaelia jatkuvasti. Voisitko nyt selvällä suomenkielellä selittää minullekin miten adventistit ajattelevat - kun he eivät tunnu tietävän sitä edes itse - jos sinuun on luottaminen.

alex

Äänestä
  • Kertaus on opintojen äiti. Jos et sattumalta lukenut viestiäni hiukan alempaa, niin pistän sen vielä kerran tähän.

    Siinä tulee kirjat, sivunumerot ja vielä kaupan päälle lainaus kyseisestä kohdasta.

    Joten seuraavaksi tulee syy siihen, miksi useat ihmiset kehtaavat väittää adventtikirkon opettavan, että Arkkienkeli Mikael on Jeesus:

    Ellen G White, adventtikirkon profeetta, samaistaa kristuksen arkkienkeli Mikaeliksi useissa teoksissaan erittäin selvin sanan kääntein.

    Esimerkiksi Daniel 10:13 puhuu Mikaelista yhtenä enkeliruhtinaista, joka tuli Danielin avuksi. Mutta EGW:lle tämä Raamatun sanallinen, kirjaimellisesti ymmärretty merkitys ei kelpaa, vaan EGW väittää:

    "For three weeks Gabriel wrestled with the powers of darkness, seeking to counteract the influences at work on the mind of Cyrus; and before the contest closed, CHRIST HIMSELF came to Gabriel's aid." -Prophets and Kings (Profeetat ja kuninkaat) s.572

    Muita EGW:n opetuksia, joissa hän samastaa Mikaelin ja Kristuksen, ilman tukea Raamatun teksteistä:

    "Satan the tempter had claimed the body of Moses because of his sin; but Christ the Saviour brought him forth from the grave." -Desire of Ages (Aikakausien Toivo) s.421

    Moses passed through death, but Michael came down and gave him life before his body had seen corruption. Satan tried to hold the body, claiming it as his; but Michael resurrected Moses and took him to heaven. Satan railed bitterly against God, denouncing Him as unjust in permitting his prey to be taken from him; but Christ did not rebuke His adversary, though it was through his temptation that the servant of God had fallen. He meekly referred him to His Father, saying, "The Lord rebuke thee." -Early Writings, s. 164.

    Väittäessään luotua enkeliruhtinasta Mikaelia Kristukseksi Ellen G White

    a) tekee jälleen yhden lisäyksen Raamattuun

    b) kiistää tosiasiallisesti tai vähintään pienentää Kristuksen tosi jumaluuden areiolaisittain

    c) on ristiriidassa Raamatun kanssa, kuten kymmenissä muissakin kohdissa.

    Mutta Raamatussa Mikael on yksi enkeliruhtinas muiden enkeliruhtinaiden joukossa, luotu olento (1 Tess. 4:16 , Juuda 9, 2 Piet. 2:11, Ilm.12:7 ).

    Kristus sen sijaan ei ole yksi muiden joukossa, vaan yksi ainoa: tosi Jumala ja tosi ihminen, ei ollenkaan enkeleihin verrattavissa.

    Äänestä

  • Puskista huutelija kirjoitti:

    Kertaus on opintojen äiti. Jos et sattumalta lukenut viestiäni hiukan alempaa, niin pistän sen vielä kerran tähän.

    kertaa ja osoitettu, että te höpäjätte vääriä väitteitä.

    Äänestä

He ovat uskossaan Iankaikkiseen Jumalaan ja Hänen poikaansa Jeesukseen Kristukseen paljon syvällisempiä kuin sinä, eivätkä hauku ketään.
Jehovantodistajien kristillisyyttä ei eroita mikään muu kuin se, etteivät he hyväksy VÄÄRÄÄ ja jäljestäkäsin lisättyä kolminaisuus oppia.

Äänestä
  • keskustelu Eedenin puutarhassa.
    "Tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".
    Ikäänkuin jommalla kummalla lahkolla sananvääntelemisen taidolla olisi joku avain ylimaaliseen tietoon,gnostilaisuuteen ja se sitten pelastaisi.
    Menkää kummatkin siihen paikkaan joka on valmistettu perkeleelle ja hän vääristeleville enkeleilleen.Saivartelu raamatun jakeilla omaksi hyödyksi on laittomuutta.Ja mihin Jeesus sanoo sellaisten menevän?
    Keskittykää kummatkin ennemmin Herran pienten ja vähäisten huomioimiseen ja heille hyvän tekemiseen,ei oman korvan kutkuttamiseen,niin teillä on aarre taivaissa.

    Äänestä

niimpä et sinä voi senkummemmin sanoa olevasi oikeassa kuin hekään.

Äänestä
  • kiero-lahkoa.Kummatkin viisastelee tietämisellään:"Että tämä se meidän oppi on se oikea oppi".
    Vääntelevät ja kääntelevät raamatunkohtia.Oikeaa nippelipeliä.Samalla uskotaan että muu touhu jää näkymättömiin,mutta eipäs jää.
    Kun ottaa silmiltään pois ruusunpunaiset adventisti-oppi laput tai jehovantodistaja-laput tulee esille karmea totuus.
    Valkeuden enkeliksi tekeytyvän saatanan harhaa.Päältä valkoista mutta sisältä täynnä kuolleiden luita.
    Jeesuksen sanat fariseuksille sopii myös adventisteille ja jehovalaisille:"Te kyykäärmeen sikiöt".
    Sanoo nimimerkillä: 35 vuotta jehovantodistaja nippelipeliä ja tarpeeksi sitä toista.

    Äänestä

  • old_profile_32580 kirjoitti:

    kiero-lahkoa.Kummatkin viisastelee tietämisellään:"Että tämä se meidän oppi on se oikea oppi".
    Vääntelevät ja kääntelevät raamatunkohtia.Oikeaa nippelipeliä.Samalla uskotaan että muu touhu jää näkymättömiin,mutta eipäs jää.
    Kun ottaa silmiltään pois ruusunpunaiset adventisti-oppi laput tai jehovantodistaja-laput tulee esille karmea totuus.
    Valkeuden enkeliksi tekeytyvän saatanan harhaa.Päältä valkoista mutta sisältä täynnä kuolleiden luita.
    Jeesuksen sanat fariseuksille sopii myös adventisteille ja jehovalaisille:"Te kyykäärmeen sikiöt".
    Sanoo nimimerkillä: 35 vuotta jehovantodistaja nippelipeliä ja tarpeeksi sitä toista.

    Jeesuksen sanat fariseuksille, sopii myös adventisteille ja jehovalaisille:>

    Niin, ja ne sopivat myöskin minulle ja sinulle!

    Kaikki olemme vajavaisia ja Jumalan kirkkautta vailla.

    Äänestä

SYY
siihen, miksi useat ihmiset kehtaavat väittää adventtikirkon opettavan, että Arkkienkeli Mikael on Jeesus:

Ellen G White, adventtikirkon profeetta, samaistaa kristuksen arkkienkeli Mikaeliksi useissa teoksissaan erittäin selvin sanan kääntein.

Esimerkiksi Daniel 10:13 puhuu Mikaelista yhtenä enkeliruhtinaista, joka tuli Danielin avuksi. Mutta EGW:lle tämä Raamatun sanallinen, kirjaimellisesti ymmärretty merkitys ei kelpaa, vaan EGW väittää:

"For three weeks Gabriel wrestled with the powers of darkness, seeking to counteract the influences at work on the mind of Cyrus; and before the contest closed, CHRIST HIMSELF came to Gabriel's aid." -Prophets and Kings (Profeetat ja kuninkaat) s.572

Muita EGW:n opetuksia, joissa hän samastaa Mikaelin ja Kristuksen, ilman tukea Raamatun teksteistä:

"Satan the tempter had claimed the body of Moses because of his sin; but Christ the Saviour brought him forth from the grave." -Desire of Ages (Aikakausien Toivo) s.421

Moses passed through death, but Michael came down and gave him life before his body had seen corruption. Satan tried to hold the body, claiming it as his; but Michael resurrected Moses and took him to heaven. Satan railed bitterly against God, denouncing Him as unjust in permitting his prey to be taken from him; but Christ did not rebuke His adversary, though it was through his temptation that the servant of God had fallen. He meekly referred him to His Father, saying, "The Lord rebuke thee." -Early Writings, s. 164.

Väittäessään luotua enkeliruhtinasta Mikaelia Kristukseksi Ellen G White

a) tekee jälleen yhden lisäyksen Raamattuun

b) kiistää tosiasiallisesti tai vähintään pienentää Kristuksen tosi jumaluuden areiolaisittain

c) on ristiriidassa Raamatun kanssa, kuten kymmenissä muissakin kohdissa.

Mutta Raamatussa Mikael on yksi enkeliruhtinas muiden enkeliruhtinaiden joukossa, luotu olento (1 Tess. 4:16 , Juuda 9, 2 Piet. 2:11, Ilm.12:7 ).

Kristus sen sijaan ei ole yksi muiden joukossa, vaan yksi ainoa: tosi Jumala ja tosi ihminen, ei ollenkaan enkeleihin verrattavissa.    

Äänestä
  • ei ensinkään lue, että "yksi enkeliruhtinaista". Se on tasan kääntäjien tulkinta.

    Alkutekstissä lukee "yksi ruhtinaista", joka voi viitata enkeleihin tai sitten vaihtoehtoisesti kolmiyhteiseen Jumalaan. Tämä JÄLKIMMÄINEN on se, miten adventistit ja EGW asian ymmärsivät.

    että se siitä teidän motkotuksestanne.

    Äänestä

Adventtilaisilla ja Jehovan todistajilla ei ole yhteisiä oppeja.

Jehovan todistajat ovat joskus 1800 luvun lopulla plagioineet Danielin selityksiä kyllä.

Mikään mistä puhutaan samoina oppeina ei mene yksi-yhteen.

Tunnen Jehovan todistajien opin hyvin lapsuudestani, olen istunut konventeissa, koklouksissa, kirjat on, ja lehdet tulleet vuosikausia.

Sen sanon että kaikissa kristillisissä piireissä on yksilöinä Herran omia sen valon mukaan minkä omistavat vilpittömänä omantuntonsa valossa Herran edessä.
Myös Jehovan todistajissa katolisissa ja mormonikirkosta ilen tavannut myös aitoja oikeita kristittyjä.
Mormonilähetyssaarnaajapoikien kanssa meillä oli aina hauskaa yhdessä. Viihdyimme keskenämme ja olivat mieluisia vieraita.
Valitettavasti he eivät enää ylittele rajoja kaiketi kustannussyistä, vaan lähetys hoidetaan omasta maasta.
Kaikissa piireissä olen nähnyt aitoja hurskaita kristittyjä.
Tekevät ahkeraan lähetystyötäkin.
Minäkin jaoin 150 000 kpl Raamattuopiston kortteja eli lähestyin ihmisiä toisella tavalla, ja muutakin työtä oli, en ylpeile, ei siitä ole kysymys. Lähetystyö on lähimmäisrakkautta, ei sen kummempaa.

Minulla ja Jehovan todistajilla on joitakin kysymyksiä ettei JT srk ole omantuntoni paikka vaikka omistavat hienoja isoja seurakuntia.
On heissä aina ystäviäni ollut, enkä ole kenellekään tuomarina koskaan missään.

Kukahan hän on joka laulaa radiossa niin suloisesti juuri nyt, pitää kuunnella?
Kaunis ja hellunen miesääni.
Rakastan ihmisinstrumenttia, oli se sitten tekniikalla tai muuten vain laulettu.
"Kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää, katsoo kevääseen, seisoo erillään, ja kestää joka tuulen ja sään, vaikket sitä nää....jne....
Jossain alla maan ne kaiken aikaa punoneet on yhteen juuriaan...." ?
Se oli Juha Tapio, sanoivat juuri.
Kari Tapiolla on sharmikas ääni.

Minä en tiedä mitä tarkoitat "tyhjiin raukeamisopilla" en ole koskaan kuullut.

Oppi 1 000 ajasta on Raamatun oppi, JT:llä se on " 1 000 valtakunta"
Minä puhun tuhatvuotiskaudesta, koska en nääe valtakuntaa siten kuin he.
Ilm 20 luku. Katso itse Raamatustasi.

Lepopäivä taas kuuluu 10 käskyn lakiin joka on aina voimassa. (Matt 5:17-18) Ja lopun ajan pyhät erottuvat näin juuri tässä asiassa: Ilm 14:12.

Joten älkää panko halvalla lepopäivän pyhittäjiä, ja alkuperäisen raamatullisen lepopäivän viettäjiä.
Omantunnon kysymys tiedon mukaan kumman päivän pyhittää tänään, siis tänään, i dag alltså.

Juutalaisuudella ja adventtilaisuudella ei ole yhteistä mitään.
"Juutalaiset" olivat Juudan jälkeläisiä. Eivät sen kummempia.

Kaikki ovat ihmisiä, verta ja lihaa riippumatta missä elää, ja minkä värinen on nahka päällä.

Miikael on hiukan kinkkinen juttu, on Jean Calvinin, ransakalainen uskonpuhdistaja, eli 1500 luvulla teologia johon raamatuntutkijat ovat eri piireistä laajasti yhtyneet.
Ei tekemistä adventtiopin kanssa siten.
Adventtikirkko syntyi joskus 1865.

Jeesus on Luoja, ei luotu, ja ei enkeli.
Enkelien ylipäällikkö.
Kyse on ollut lähinnä Jeesuksen ilmestymismuodoista pelastushistoriassa ja alkukielen merkityksistä.

Jehovan todistajat tunnustavat "täydellisyyden lain" "Rakasta Luojaasi koko sydämestäsi ja lähimmäistäsi nk. itseäsi" mutta sen ulkopuolelle jää lepopäivä vietto.
Alunperin tuo täydellisyyden laki on annettu yhteenvetoja lain merkityksestä, ja on sitä edelleenkin.

Jehovan todistajien mukaan profetian lahjaa ei ole esiintynyt Jeesusken jälkeen, mutta Raamatun mukaan se oli varsin yleinen lahja alkuseurakunnaxssa seurakunnan rakennuksekski kun ei UT:tä ollut vielä kasassa ja Jeesus oli juuri ollut, ja ihmiset vielä paljolti tooran ajoissa jota vastaan taisteloi niin Paavali kuin muutkin.

Olen sanonut että noin 30 oppia pitää muuttua, ennen kuin minun omatuntoni antaisi periksiJT seurakuntaan.
Nämä ovat aika ratkaisevia.

Lisäksi oon joukko asioita jotka eivät ole kuitenkaan pelastuskysmyksiä, mutta eri tulkintoja.

Tämäkin asia on aina hyvä ymmärtää.

Tämä mm.

Jumalan siunausta
jari laurila

Jumalan siunausta
jari laurila

Äänestä

Kommentoi aloitusta

=jehovalaisuus kirjoitti:

Adventismi=jehovalaisuus. Kummassakin on samoja harhoja, kuten Jeesus-miikkaeli, tyhjiin raukeaminen ja tyhjän maan oppi tuhatvuotisen valtakunnan aikana. No, ovathan jehovalaiset lähempänä totuutta siinä, etteivät he haahuile yksin juutalaisille kuuluvan sapatin perään niin kuin adventistit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu