Oliko taas

Lasten nettikirkossa häiriköitiin taas
19.1.2009 19:33 ILTALEHTI

Keskustelupalsta suljettiin jo toistamiseen viikon sisällä.

Lasten nettikirkon keskustelualue jouduttiin jälleen sulkemaan asiattoman kielenkäytön takia. Chatti ehti olla maanantaina auki vain tunnin verran.

- Vaikutti siltä, että keskusteluun osallistui aikuisia tai isoja lapsia, kertoo Vantaan seurakuntien verkkotoimittaja Antero Harju.

Keskustelualue piti sulkea myös sen julkistamispäivänä viikko sitten, kun reaaliaikaiseen chattiin osallistui ihmisiä, joiden viestit olivat silloinkin asiattomia.

Kaiken kaikkiaan esi- ja alakouluikäisille tarkoitettu lastenkirkko.fi -palvelu on osoittautunut suosituksi, sillä viikon aikana nettikirkossa on käynyt jo yli 13 000 eri kävijää. Nettikirkossa lapset voivat tutustua kirkkotilaan ja uskonasioihin.

STT
4159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kirkon propagandaosasto on vaan keksinyt uusia kujeita.

Äänestä

helluntailaisten tekosia.

Äänestä
  • Todella kieroa porukkaa, ihan siis tämän palstan ulkopuolellakin ja etenkin lasten värväämisessä. Hyi saatana, oikein kylmiä väreitä tuli takautumien kanssa...

    Äänestä

  • ..nuorena lahkoon väännettävä...eikö nämä hellareiden-hellureit ole juuri harrastaneet lapsiin sekaantumista?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ateistien tekosia??? kirjoitti:

Lasten nettikirkossa häiriköitiin taas
19.1.2009 19:33 ILTALEHTI

Keskustelupalsta suljettiin jo toistamiseen viikon sisällä.

Lasten nettikirkon keskustelualue jouduttiin jälleen sulkemaan asiattoman kielenkäytön takia. Chatti ehti olla maanantaina auki vain tunnin verran.

- Vaikutti siltä, että keskusteluun osallistui aikuisia tai isoja lapsia, kertoo Vantaan seurakuntien verkkotoimittaja Antero Harju.

Keskustelualue piti sulkea myös sen julkistamispäivänä viikko sitten, kun reaaliaikaiseen chattiin osallistui ihmisiä, joiden viestit olivat silloinkin asiattomia.

Kaiken kaikkiaan esi- ja alakouluikäisille tarkoitettu lastenkirkko.fi -palvelu on osoittautunut suosituksi, sillä viikon aikana nettikirkossa on käynyt jo yli 13 000 eri kävijää. Nettikirkossa lapset voivat tutustua kirkkotilaan ja uskonasioihin.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu