* Kysy jotakuta, voisiko hän alkaa lenkkikaveriksesi. Monien mielestä yhdessä liikkuminen auttaa pitämään liikuntaharrastusta yllä.
* Kuuntele musiikkia tai äänikirjoja kestävyysliikuntaa harrastaessasi. Esimerkiksi reippaan musiikin avulla matka sujuu vauhdikkaammin. Jos sinulla on kannettava soitin (mp3-tai vastaava musiikkisoitin), tee soittolistoja, jotka rytmittävät vaikkapa kävelylenkin vaiheita. Laita alkuun hitaampia kappaleita, keskivaiheille nopeita kappaleita ja loppuun taas tasoittelevaa, hidastempoisempaa musiikkia. Noudata kappaleiden tempoa. Älä tee soittolistasta liian pitkää, vaan rajoita kesto lenkkisi pituuden mukaan.
* Aseta tavoitteita ja palkitse itsesi saavutettuasi ne.
* Anna itsellesi liikuntaläksyjä aina seuraavaa päivää tai viikkoa varten. Muista pitää myös lepopäiviä.
* Pidä harjoitteluhetkistä kiinni ja merkitse ne kalenteriisi.
* Pidä kirjaa siitä, mitä teet. Huomioi myös edistyminen. Lihasvoiman ja kestävyyden kehittyminen alkaa näkyä noin kuukauden kuluttua harjoittelun aloittamisesta.
* Ymmärrä sekin seikka, että aina et saa näkyviä tuloksia nopeasti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että liikkuminen ja tehty työ olisi ollut hyödytöntä.
http://www.tohtori.fi/?page=6771267&id=3900192

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tavoitteita pitää olla kun kuntoillaan mitä tähänsa. Itse olen käynyt punttisalilla kohta 30-vuotta ja nyt ikää 48v ja ennen kun täytän 50v niin penkkipunnerruksessa pitää päästä tavoitteeseeni eli 150kg penkistä. Enätykseni 10vuoden takaa 140kg ja nyt säännällistä harjoittelua lokakuusta 2008 ja menne jo 120kg penkistä. Jos käy vaikka säännöllisesti lenkillä niin puolen vuoden jälkeen voi testat kuntonsa vaikka cooperin testissä ja jos jaksaa 3000metriä niin on hyvässä kunnossa. Kuntosaliharjoittelun lisäksi pelää nuoruuden harrastusta eli koripallo kun ovat mitat kohdallaa eli pituus 204cm ja paino 120kg. Ilman tavoitteita kuntoilu oli mitä tahansa on aika tasapaksua.
tuohan 3 kilsaa ei ole edes kuntsarin arvoinen
siihen pystyy ketä vaan vaikka isolla kalja mahalla
sitten puhutaan cooperista kun juoksee 4 kilsaa ja risat ja penkistä sun pituudella pitäs lähteä joh 200 kiloa helposti tuolla vuosi määrällä harjoitusta
eihän ammattilaiset edes harjoittele noin kauan salilla kun tuo vanhuus iskee ennemmin..
Saliharjoittelu ei ole kokoajan ollut säännöllista ja pitää sitä töissäkin käydä. Kun en käytä mitään nappeja enkä muita kemiallisia lisä-aineita enkä ruokavaliota niin 130kg pääsee helposti mutta siitä ylöspäin pitää harjoitella vuosia säännöllisesti ja välilla ollut taukoja.
Ne jotka nostavat penkiltä yli 180kg sanovat että 150kg jälkeen kilon lisäykset ovat tiukassa ja kroppa ei oiken kestä selläisiä painoja. 10 vuoden takaa ennätys 140kg. Kesään mennessä se menne jos paikat kestää.
Monilla se kaveri vaan vaihtuu aika tiuhaan, vaikka harrastus pysyy samana. Jos ei löydä heti hyvää, niin pitää käydä monta läpi...