Sula teräs

Ihan muistutuksen vuoksi retardeille, ettei pääse unohtumaan:

"Kun Lockerbiessa räjähti
21.12.2008 18:23, päivitetty 21.12. 18:29   

Skotlantilaisen Lockerbien kylän asukkaat muistavat ikuisesti 20 vuoden takaisen talvi-illan. Tuolloin 270 ihmistä sai surmansa, kun matkalaukkuun kätketty pommi räjähti ja tuhosi Pan Am -lentoyhtiön koneen kylän yllä.

Enemmistö kuolleista oli amerikkalaisia, jotka olivat matkalla kotiin joulunviettoon. Lisäksi taivaalta sataneet hylynkappaleet tappoivat 11 lockerbielaista.

Kyläläiset kuvailivat sunnuntaina, kuinka räjähdys värjäsi taivaan oranssiksi ja koneen osia, kerosiinia ja ruumiita satoi maahan.

-Katselin televisiota kotona tyttäreni kanssa. Juoksin ulos talosta ja näin osan lentokoneen rungosta syöksyvän talon yli. Sitten ilmaan kohosi satoja metrejä korkea tulipallo, kertoi 62-vuotias Marjory McQueen.

"Teräsovi suli kuin voi"

Koneen putoamispaikalle kiirehti myös nykyisin eläkkeellä oleva poliisikomisario George Stobbs.

-Maassa oli valtava kraatteri ja oli kuuma. Näin teräsoven sulavan kuin joku olisi lämmittänyt puhalluslampulla voita, hän muisteli.

Terrori-iskun jälkeen ruumiiden ja lentokoneen hylyn osia löydettiin jopa 130 kilometrin päässä Lockerbiesta. Romun joukossa lojui myös joululahjoja kääreissään.

Paikallisen papin mukaan lockerbielaiset haluavat jo unohtaa terroriteon. Kylässä ei järjestettykään samanlaista suurta muistotilaisuutta kuin iskun kymmenvuotispäivänä.-Halusimme pitää tilaisuuden niin hillittynä ja vaatimattomana kuin mahdollista, sanoi pappi Sandy Stoddart.

Korvausten saaminen
kesti 20 vuotta

Terrori-iskun tutkinnan aikana brittiläiset ja yhdysvaltaiset tutkijat tekivät yli 12000 kuulustelua 54 maassa. Jäljet johtivat lopulta Libyaan, joka suostui luovuttamaan epäillyt vasta YK:n asettamien pakotteiden jälkeen.

Iskuista tuomittiin vuonna 2001 libyalainen tiedustelu-upseeri, joka istuu elinkautista tuomiotaan skotlantilaisessa vankilassa.

Libya maksoi syksyllä ensimmäiset korvaukset iskun uhrien perheille. Se on parantanut iskun jälkeen kansainväliseksi hylkiöksi vajonneen Libyan ja länsimaiden välejä.
STT-AFP-DPA

iltasanomat 21.12.2008"

Sula teräs siis ei ole mahdottomuus lentokonepalojen yhteydessä.

-jetzt doktor
19486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

sitten tiistai-illan päivystyksen älyttömällä huuhaa-hörhöilylläsi, retard.

NISTin insinööri John Gross ei ole edes kuullutkaan mistään sulasta teräksestä, hän ei tiedä kenenkään edes maininneen, että sulaa terästä olisi ollut WTC:n raunioissa.

Joten miksi ihmeessä hörhöilet sulan teräksen puolesta, onneton virkkariretard?

Äänestä
  • En hörhöile sulan teräksen puolesta, vaan yritän saada selitettyä retardeille heidän kielellään, ettei sula teräs ole ainakaan olisi mahdotonta.

    Olen itsekin käynyt NIST:in rapotit läpi useaan otteeseen ja olen vakuuttunut, ettei sulaa terästä ole. Retardeja vain ei saa tästä vakuuttumaan. En aio jäädä kakkoseksi retardeille, joten ammun sitten tällä artikkelilla alas retardien mielisairaat väitteet termiiteistä ym.

    Äänestä

  • -jetzt doktor kirjoitti:

    En hörhöile sulan teräksen puolesta, vaan yritän saada selitettyä retardeille heidän kielellään, ettei sula teräs ole ainakaan olisi mahdotonta.

    Olen itsekin käynyt NIST:in rapotit läpi useaan otteeseen ja olen vakuuttunut, ettei sulaa terästä ole. Retardeja vain ei saa tästä vakuuttumaan. En aio jäädä kakkoseksi retardeille, joten ammun sitten tällä artikkelilla alas retardien mielisairaat väitteet termiiteistä ym.

    laavavirta sitten oli raunioitten alla?
    Saviko siellä savusi ja kuumana hehkui viikkokausia,jonka kuumuus tatiotiin sateliiteillakin.

    On kuvia,että palomiesten kertomuksia virtaavasta teräksestä....tai "savesta"...HÖHÖHÖHÖÖÖÖÖ..ja mikäs se iso möltti on,joka on ikään kuin meteoriittikivi,,,,=sulanu rautamöhkäle...mikä se on?....HÖHÖHÖHÖÖÖ..Lueppa jäpikkä vähäsen muutakin,kuin vaan Bushin mantroja...HÖHÖHÖHÖÖÖ..MULKKU!

    Äänestä

  • RemulusRomulus kirjoitti:

    Katselepa tuosta alta pari videota, niin ei tarvi turhaan tyhmänä hörhöillä. Varsinkin ensimmäinen video on hupaisa noin puolenvälin paikkeilla, kun eräskin retardien vuosikaudet hörhöilemä "sulan metallin lammikko" paljastuu työmaavalaisimen valoksi.

    9/11 Debunked: WTC - No Pools of Molten Steel
    http://www.youtube.com/watch?v=7YXzjAKJQOg

    9/11 Debunked: "Molten Metal" Explained
    http://www.youtube.com/watch?v=DhHzMttUKO0

    Äänestä

  • werbwrbtbtr kirjoitti:

    et vastannut edelliseen kysymykseeni?Etkö pysty?HÖHÖHÖHÖÖÖ...En viitsi edes aukaista linkkejäsi,koska tiedän,että materiaalisi on samanhenkisten ihmisten,jotka tappavat ihmisiä vain rahan vuoksi.

    Sanottakoot nyt kuitenkin kellareissa oli viikkojen ajan yli tuhannen asteen kuumuus koko ajan.
    Palomiehet eivät voineet raivata,enenbkuin laavavirta oli sammunut.

    On selvää,että termiittiä on jouduttu käyttämään "muutama kilo"jotta tommoset rakennukset saatiin alas ja prosessi jatkui jäyyeiden alla rajuna tietty viikkoja.HÖHÖHÖHÖÖÖÖ..Mieti ja ajattele vähäsen MULKKU..HÖHÖHÖHOOO...Jos osaat?(no et osaa..tiedetään)HÖHÖHÖHÖHÖÖÖÖ.

    Äänestä

  • RomulusRemulus kirjoitti:

    Sinua "totuuden etsijää" ei siis kiinnosta totuus ollenkaan. Sinua kiinnostaa vain tuo aivoton HÖHÖHÖÖ-hörhöilysi. Hohhoijaa.

    Katso nyt vain ne videot, niistä löytyy vastaukset kysymyksiisi. Kellareissa ei ollut mitään "yli tuhannen asteen kuumuutta" viikkojen ajan, eikä mitään "laavavirtoja". Ne ovat pelkkää salkkari-huuhaa-paskaa.

    Äänestä

  • whgtrgweg kirjoitti:

    kuule jäpykkä niin,ettei mikään näistä neljästä ns.terrori-iskusta kestä virallisen tahon tutkimuksia,paitsi filunkisti.

    On turha väitellä enään oikeastaan..Ainut toivomukseni on,että joskus totuus tulisi julki,mutta epäilen,koska jenkit ei kestäisi totuutta.
    Tai mistä tietää jos musta mies pistää tuuleen?..HÖHÖHÖHÖÖÖ..

    Olet mielisairas huuhaa-hörhö. Hanki ammattiapua.

    Äänestä

  • whgtrgweg kirjoitti:

    Sinua "totuuden etsijää" ei siis kiinnosta totuus ollenkaan. Sinua kiinnostaa vain tuo aivoton HÖHÖHÖÖ-hörhöilysi. Hohhoijaa.

    Katso nyt vain ne videot, niistä löytyy vastaukset kysymyksiisi. Kellareissa ei ollut mitään "yli tuhannen asteen kuumuutta" viikkojen ajan, eikä mitään "laavavirtoja". Ne ovat pelkkää salkkari-huuhaa-paskaa.

    jäpikkä edelleen vaan väität,ettei ollut mitään laavavirtoja!HÖHÖHÖÖÖ...Olet väärässä,kuten yleensä...MULKKU

    Äänestä

  • RemulusRomulus kirjoitti:

    jäpikkä edelleen vaan väität,ettei ollut mitään laavavirtoja!HÖHÖHÖÖÖ...Olet väärässä,kuten yleensä...MULKKU

    Katso ne videot.

    Äänestä

  • rebnetynty kirjoitti:

    Katso ne videot.

    katso enää SUUREN SAATANAN VALHEELLISIA VIDEOITA!

    Äänestä

  • whgtrgweg kirjoitti:

    Sinua "totuuden etsijää" ei siis kiinnosta totuus ollenkaan. Sinua kiinnostaa vain tuo aivoton HÖHÖHÖÖ-hörhöilysi. Hohhoijaa.

    Katso nyt vain ne videot, niistä löytyy vastaukset kysymyksiisi. Kellareissa ei ollut mitään "yli tuhannen asteen kuumuutta" viikkojen ajan, eikä mitään "laavavirtoja". Ne ovat pelkkää salkkari-huuhaa-paskaa.

    huuhaa-paskaa, vaan paikalla olleiden palo- ja pelastusmiesten suusta kuultua.

    Äänestä

  • RomulusRemulus kirjoitti:

    katso enää SUUREN SAATANAN VALHEELLISIA VIDEOITA!

    Pelkäätkö että joutuisit ehkä lopettamaan hörhöilysi?

    Äänestä

Lentokoneissa ei ole teräsovia.

Äänestä
  • Kuka sanoi että se ovi oli lentokoneessa? Lockerbien tapaus sai nimensä siitä kun kone tuli tonttiin kyseisessä kylässä tuhoten taloja.

    Äänestä

Teräsovi? Ei sula kerosiinipalossa. Valehtelee.

Äänestä

Nootti pannuhuone laskut.
Pankki keksinnöt

Äänestä

Eipä sitä vielä 2009 tiedetty miten Soroksen salaliitto toimii, oltiin vain tälläkin palstalla että mitenkä Republikaani on paha.

Nyt tiedämme paremmin.

Koko "9/11 totuus" oli Soroksen ja Clintoneiden maksama Republikaanien panettelu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-jetzt doktor kirjoitti:

Ihan muistutuksen vuoksi retardeille, ettei pääse unohtumaan:

"Kun Lockerbiessa räjähti
21.12.2008 18:23, päivitetty 21.12. 18:29   

Skotlantilaisen Lockerbien kylän asukkaat muistavat ikuisesti 20 vuoden takaisen talvi-illan. Tuolloin 270 ihmistä sai surmansa, kun matkalaukkuun kätketty pommi räjähti ja tuhosi Pan Am -lentoyhtiön koneen kylän yllä.

Enemmistö kuolleista oli amerikkalaisia, jotka olivat matkalla kotiin joulunviettoon. Lisäksi taivaalta sataneet hylynkappaleet tappoivat 11 lockerbielaista.

Kyläläiset kuvailivat sunnuntaina, kuinka räjähdys värjäsi taivaan oranssiksi ja koneen osia, kerosiinia ja ruumiita satoi maahan.

-Katselin televisiota kotona tyttäreni kanssa. Juoksin ulos talosta ja näin osan lentokoneen rungosta syöksyvän talon yli. Sitten ilmaan kohosi satoja metrejä korkea tulipallo, kertoi 62-vuotias Marjory McQueen.

"Teräsovi suli kuin voi"

Koneen putoamispaikalle kiirehti myös nykyisin eläkkeellä oleva poliisikomisario George Stobbs.

-Maassa oli valtava kraatteri ja oli kuuma. Näin teräsoven sulavan kuin joku olisi lämmittänyt puhalluslampulla voita, hän muisteli.

Terrori-iskun jälkeen ruumiiden ja lentokoneen hylyn osia löydettiin jopa 130 kilometrin päässä Lockerbiesta. Romun joukossa lojui myös joululahjoja kääreissään.

Paikallisen papin mukaan lockerbielaiset haluavat jo unohtaa terroriteon. Kylässä ei järjestettykään samanlaista suurta muistotilaisuutta kuin iskun kymmenvuotispäivänä.-Halusimme pitää tilaisuuden niin hillittynä ja vaatimattomana kuin mahdollista, sanoi pappi Sandy Stoddart.

Korvausten saaminen
kesti 20 vuotta

Terrori-iskun tutkinnan aikana brittiläiset ja yhdysvaltaiset tutkijat tekivät yli 12000 kuulustelua 54 maassa. Jäljet johtivat lopulta Libyaan, joka suostui luovuttamaan epäillyt vasta YK:n asettamien pakotteiden jälkeen.

Iskuista tuomittiin vuonna 2001 libyalainen tiedustelu-upseeri, joka istuu elinkautista tuomiotaan skotlantilaisessa vankilassa.

Libya maksoi syksyllä ensimmäiset korvaukset iskun uhrien perheille. Se on parantanut iskun jälkeen kansainväliseksi hylkiöksi vajonneen Libyan ja länsimaiden välejä.
STT-AFP-DPA

iltasanomat 21.12.2008"

Sula teräs siis ei ole mahdottomuus lentokonepalojen yhteydessä.

-jetzt doktor

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu