Bush Kiitos

Kiitos sinulle Bush, minusta olit hyvä presidentti, vaikka sinua homot haukkuivat paljon ja vastustivat, mutta uskalsit olla erimieltä heidän synnillisen elämäntapansa kanssa.

Sydämellinen kiitos, Bush:in kaltaistaan suurmiestä ja presidenttiä Usa enää koskaan saa.

Buch:in ansioista Usa on saanut olla 7 vuotta rauhassa terrorismilta, toisin kuin islamin edessä nöyristelevä Eurooppa.
16320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Yhdysvaltain huonoin presidentti ja sitä tosiasiaa ei muuta se, että hän sonoo olevansa uudesti syntynyt Kristitty.

Hänen tekonsa puhuvat vastaan kaikkea Kristillisyyttä.
Hänen aikanaan USA:ssa on rikkaat entisestään rikastuneet ja köyhät köyhtyneet.

Käsky älä tapa koskee myös presidenttiä ja sitä käskyä vastaan hän on rikkonut mm. Irakissa - tapattanut tuhansia omankansa miehiä ja naisia Irakialaisista puhumattakaan.

Huhujen mukaan Bush teetetti rakastajattarellaan abortin toisessa osavaltiossa missä se oli sallittu ja samaanaikaan oli aviossa Lauransa kanssa ym. Kaksinaismoralisti

Äänestä
  • aika hyvin kahden presidentti kauden aikana,ei ollut mikään tyhjän toimittaja.Kaikkien aikojen epäsuosituin presidentti koko Usan historiassa.

    Äänestä

  • Propagandaan uskovan väärä arvio. Tässä nähdään, miten ihmisille voidaan syöttää mitä tahansa valheita.

    Bush oli todella hieno presidentti. Auttoi paljon Afrikan köyhiä maita, puutui uhkiin ajoissa, eikä niin kuin meidän ”pressa” ihmettelee vasta jälkeenpäin ja siinä on valtava ero, Bush oli suuri presidentti.

    Eikä meidän suomalaisten kannata puhua mitään:

    nimikristitty Suomi:

    Puhdasta 100% alkoholia yli 10 L / hlö. /vuosi

    yli 10 000 aborttia?

    Nykyinen presidenttimme ex-setan pj. ja ajaa edelleen heidän juttujaan, eikä koko kansan etua.

    Kansankirkossa, transu-papit vaihtaa sukupuolta homopappeja ja lesbopappeja!

    On Suomikin sodassa tappanut ja on mukana Afganistanissa? Mitä ihmeellistä siinä on, eikö sodassa tappaminen kuuluu asiaan!? No, tietenkin sinä pärjäät ilman!

    •   Bush on kansainvälinen suuri presidentti hän pelasti maailman, vaikka omat vähän kärsivätkin.

    Äänestä

  • tähtipöllö, kirjoitti:

    Propagandaan uskovan väärä arvio. Tässä nähdään, miten ihmisille voidaan syöttää mitä tahansa valheita.

    Bush oli todella hieno presidentti. Auttoi paljon Afrikan köyhiä maita, puutui uhkiin ajoissa, eikä niin kuin meidän ”pressa” ihmettelee vasta jälkeenpäin ja siinä on valtava ero, Bush oli suuri presidentti.

    Eikä meidän suomalaisten kannata puhua mitään:

    nimikristitty Suomi:

    Puhdasta 100% alkoholia yli 10 L / hlö. /vuosi

    yli 10 000 aborttia?

    Nykyinen presidenttimme ex-setan pj. ja ajaa edelleen heidän juttujaan, eikä koko kansan etua.

    Kansankirkossa, transu-papit vaihtaa sukupuolta homopappeja ja lesbopappeja!

    On Suomikin sodassa tappanut ja on mukana Afganistanissa? Mitä ihmeellistä siinä on, eikö sodassa tappaminen kuuluu asiaan!? No, tietenkin sinä pärjäät ilman!

    •   Bush on kansainvälinen suuri presidentti hän pelasti maailman, vaikka omat vähän kärsivätkin.

    onko näin?

    Äänestä

  • issaki kirjoitti:

    onko näin?

    tosin hän edusti äänestäjiään ja maataankin: arvoja, Usa:n kansaa, mikä koostuu monista uskonnoista ja kansalaisryhmistä.

    EU:n homojen propaganda Bushista, joka ei suostunut ajamaan pahuutta vain sekoitti kaikki asiat ja pilasi paljon hyvää. Häpeä homoille, he ovat syypäitä nykyiseen lamaan:

    2.Tim. 3:1-5

    "1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
    2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
    3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
    4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
    5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta."

    Homouden valheet, itserakkaus ja petollisuus oli liikaa taloudelle... jopa kapitalismille.

    Huomatko lähes sama lista:
    Room. 1:26-31

    "26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
    27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
    28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
    29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
    30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
    31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;"

    Äänestä

sanoo raamattu,mitä kertoo 2 turhaa sotaa ja tuhansien ihmisten tapattaminen,kaaos taloudessa ja rikkaiden kyltymätön ahneus.Ovatko ne uskovan miehen aikaansaannoksia?

Äänestä
  • Jos Bush ei olisi puuttunut asevoimalla, Saddam olisi saanut toimia, niin Israel olisi pommitettu maan tasalle ja hän olisi pitänyt koko maailmaa pelonvallassa tähän asti. EU:n selkärangattomat valtiot ei enää kykene mihinkään muuhun kuin suomettuneeseen toimintaan islamin edessä.

    Saddam maksoi eläkettä, jokaiselle perhelle ja tapatti lapsensa eli mitä nämä Gazassa elävät arabit tekivät, kun lähettivät lapset itsemurhapommeja täynnä Israeliin.

    Saddam ampui ohjuksia monia jopa Israeliin. Oli sodassa lähes kaikkien naapuriensa kanssa ja tappoi omaa kansaansa mielettömästi, kidutti, tappoi molemmat vävynsätkin, jopa laski kurdivähemmistön päälle lentokoneilla kemikaaleja tappaen kokonaisia kaupunkeja ja kyliä!!!

    Saddam olisi saanut ainakin 5 - 10 sotaa aikaan tänä aikana, sekä tappanut varmasti tuhansia israelilaisia ja naapureitaan, omista irakilaista puhumattakaan.

    Et näköjään erota esivaltaa, mutta Raamattu sanoo, että "esivalta ei turhaan miekkaan kanna"!
    (Room.13) Bush oli sodassa terroristeja vastaan ja Saddam oli yksi sellainen, joka tuki niitä ja valmisti niitä. Ne ehdittiin siirtää ilmeisesti Jordaniaan tai Syyriaan piiloon tai haudattiin erämaahan, niin, että ei kukaan ihminen löydä.

    USA:ssa on uskonnon vapaus ja Bush ei sitä mitenkään rajoittanut, jos hän olisi ollut paha mies varmasti hän olisi vainonnut kristittyjä, mutta hän ei vainonnut edes islamin harjoittajia.

    Olet yksi toinen propagandan uhri.

    Bush on historian suuripia jos ei suurin presidentti.

    Äänestä

  • tähtipöllö, kirjoitti:

    Jos Bush ei olisi puuttunut asevoimalla, Saddam olisi saanut toimia, niin Israel olisi pommitettu maan tasalle ja hän olisi pitänyt koko maailmaa pelonvallassa tähän asti. EU:n selkärangattomat valtiot ei enää kykene mihinkään muuhun kuin suomettuneeseen toimintaan islamin edessä.

    Saddam maksoi eläkettä, jokaiselle perhelle ja tapatti lapsensa eli mitä nämä Gazassa elävät arabit tekivät, kun lähettivät lapset itsemurhapommeja täynnä Israeliin.

    Saddam ampui ohjuksia monia jopa Israeliin. Oli sodassa lähes kaikkien naapuriensa kanssa ja tappoi omaa kansaansa mielettömästi, kidutti, tappoi molemmat vävynsätkin, jopa laski kurdivähemmistön päälle lentokoneilla kemikaaleja tappaen kokonaisia kaupunkeja ja kyliä!!!

    Saddam olisi saanut ainakin 5 - 10 sotaa aikaan tänä aikana, sekä tappanut varmasti tuhansia israelilaisia ja naapureitaan, omista irakilaista puhumattakaan.

    Et näköjään erota esivaltaa, mutta Raamattu sanoo, että "esivalta ei turhaan miekkaan kanna"!
    (Room.13) Bush oli sodassa terroristeja vastaan ja Saddam oli yksi sellainen, joka tuki niitä ja valmisti niitä. Ne ehdittiin siirtää ilmeisesti Jordaniaan tai Syyriaan piiloon tai haudattiin erämaahan, niin, että ei kukaan ihminen löydä.

    USA:ssa on uskonnon vapaus ja Bush ei sitä mitenkään rajoittanut, jos hän olisi ollut paha mies varmasti hän olisi vainonnut kristittyjä, mutta hän ei vainonnut edes islamin harjoittajia.

    Olet yksi toinen propagandan uhri.

    Bush on historian suuripia jos ei suurin presidentti.

    tuliko maapallo paremmaksi elää Bushin aikana?

    Äänestä

  • rettu kirjoitti:

    tuliko maapallo paremmaksi elää Bushin aikana?

    Usa on enää ainoa vapaa itsenäinen maa maailmassa, mutta onko sitä enää Obaman jälkeen?

    Maailma olisi ollut vieläkin parempi jos Bush olisi saanut yhteistyössä viedä hyviä projektejaan eteenpäin, mutta näitä Suomen kaltaisia homouden ja islamin saastuttamia valtioita oli liikaa, jotka vastustivat kaikkea mitä ikinä Bush teki.

    On ollut suuri häpeä olla suomalainen.

    Äänestä

varjele meitä uudestisyntyneiltä usan presidenteiltä. nyt kun tästä yhdestä päästään eroon 20.1.2009, niin eihän sen jälkeen tule enää meidän elinaikanamme vastaavaa herätyksen kokenutta henkilö johtamaan maailman mahtavinta valtiota? eihän?

george "usan huonoin presidentti kautta aikojen" bush jättää jälkeensä hirvittävät talouden ongelmat. niitä maksavat tämänkin maan työttömiksi jäävät helluntailaiset. sama ääliön jäljiltä jää jäljelle myös pari sotaa. samoin ympäristökysymykset ovat jääneet vaille ratkaisua.

siis herra, vielä kerran me pyydämme. varjele meitä näiltä uudestisyntyneiltä ääliöitä!! voit toki sallia heidän saarnata kotikirkoissaan homoja, aborttia, tiedettä ja toisuskovaisia vastaan. mutta älä päästä heitä enää uudestaan politiikassa merkkipaikoille. amen.

Äänestä
  • että Bush ei ole uudestisyntynyt kristitty vaan okkultisti Luciferin palvoja. Kuuluu okkultistiseen Skull and Bones salaseuraan. Puhuu kyllä Jumalasta usein, mutta ei tarkoita kristinuskon Jumalaa vaan illuminaattien jumalaa Luciferia. Sodat ovat näille illuminaateille eräs ihmisuhrin muoto heidän jumalalleen paholaiselle, selittänee öljyn kanssa osittain tämän mielettömän Irakin sodan.

    Äänestä

  • Minusta Usa:ssa on asiat paljon paremmin kuin meillä nyt. Siellä on toivoa ja elämää, täällä vaan valitetaan ja kaikki haukutaan mennen tullen.

    En tiedä onko Bush uudestisyntynyt vai ei? En ota siihen kantaa. Puhu työstä, mitä hän teki, olisi hän voinut olla Valkoisessa talossa ja antaa maailman seota ja terroristien tappaa ja tehdä mitä vaan.

    Tämä maailma ei pysy järjestyksessä ilman aseita, 11. syyskuuta noin 5000 ihmistä kuoli NY:ssä terroristi iskussa. Tiedämme, että islam on sotaa täynnä siinä ei armoa tunneta edes siviilejä kohtaan. Lähes kaikki uhrit Iranissa on itsemurhapommittajien tekemiä ja eri islamististen ryhmien keskinäisiä sotia. Niitä olisi käyty, joka tapauksessa, oli sinne tullut asioita järjestelemään kuka tahansa.

    USA:n sotilaat eivät tappaneet siviileitä miten sattui, mutta kun terroristit ovat siviilipuvuissa.

    Suomi saa hävetä silmät päästään, kun emme mitenkään auttaneet USA:ta, päin vastoin haukuimme USA:ta minkä ehdimme, pressamme myötä.

    Häpeä meille, olemme anteeksipyynnön velkaa Bushille.

    Äänestä

  • tähtipöllö, kirjoitti:

    Minusta Usa:ssa on asiat paljon paremmin kuin meillä nyt. Siellä on toivoa ja elämää, täällä vaan valitetaan ja kaikki haukutaan mennen tullen.

    Bushin teki virkaanastujaisten jälkeen virkamieskunnassa puhdistuksen ja laittoi pätevien virkamiesten ja ammattianalyytikkojen tilalle "uskovia", jotka papukaijan tavoin toistivat terrorismin vastaista sotaa.

    Iso joukko erittäin päteviä tiedustelupalvelun asiantuntijoita korvattiin näillä papukaijoilla. Samoin kävi isolle joukolle talousasiantuntijoita.

    Tämä messiaanista sotaa toistava papukaijaporukka keksi Irakin joukkotuhoaseet ja lähti messiaaniseen sotaan täysin tekaistuin todistein.

    Käytännössä öljy- ja aseteollisuus käytti hyväksi hyväuskoisia uskovia ihmisiä. Bushin tekaistulla todisteilla tehdyjen hyökkäysten jäljiltä:
    -aseteollisuudella menee paremmin kuin koskaan
    -Usan talous on totaalisen konkurssin partaalla

    Ja pisteenä i:n päälle: Terrorismi on laajentunut historiallisen voimakkaasti.

    Laskun maksaa vähäosaiset hyväuskoiset.

    ja hyäuskoisista naiiveista.

    Äänestä

  • yksinkertaisuus kirjoitti:

    No, tietenkin sinua ottaa päähän, kun Bush on onnistunut homojen kovasta vastustuksesta huolimatta liian hyvin. Maa on ollut vapaa 7 vuotta terrorismista. Islam on uskonto, missä rauha on utopiaa, ihminen varsinkaan naiset ja lapset eivät ole minkään arvoisia.

    Terroristien kanssa ei neuvotella, Obama, eikä kukaan.

    Vain totuuden myyminen ja kompromissit on vaihtoehdot, terrorismin laajenemisen syyt löytyy islamin uskonnosta ja sen luhistumisesta, siksi Paholainen pitää suurta vihaa. Jumala rakkaus murtaa idän pimeitä uskontoja.

    On liian aikaista arvostella Bushia vasta vuosien kuluttua sinäkin näet paremmin Bushin arvon. Nyt et omista kuin EU:n propaganda uutiset, tietolähteenä, ja niiden saastuttaman mielen.

    Äänestä

  • tiilikasa kirjoitti:

    ja hyäuskoisista naiiveista.

    taitaa vedättää teitä kaikkia nimimerkillään, joka on alkuperäisen tähtipöllön nimimerkki lisättynä pilkulla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tähtipöllö, kirjoitti:

Kiitos sinulle Bush, minusta olit hyvä presidentti, vaikka sinua homot haukkuivat paljon ja vastustivat, mutta uskalsit olla erimieltä heidän synnillisen elämäntapansa kanssa.

Sydämellinen kiitos, Bush:in kaltaistaan suurmiestä ja presidenttiä Usa enää koskaan saa.

Buch:in ansioista Usa on saanut olla 7 vuotta rauhassa terrorismilta, toisin kuin islamin edessä nöyristelevä Eurooppa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu