Näin alkuun minä VIHAAN rasismia!!!!!!!!!!!!
Miten tavanomaisen kiusaamisen voi erottaa rasismista?
Rasismin määritelmä on rotuennakkoluulot, rotuerottelu, rotusyrjintä, oman rodun suosiminen ja rotukiihkoilu.
Jos kiusataan yksilötasolla yhtä vähemmistön edustajaa, mutta ei kerrota tälle syyn olevan edellämainittu, onko kyseessä silloin tavanomainen kiusaaminen?
Mielestäni tavanomainen kiusaaminen on ihan yhtä vakava juttu. Minä vihaan rasismia, jo pelkästään sen takia, että tavanomaista kiusaamista ei pidetä sen rinnalla yhtään minään. Jos rasistisia piirteitä löytyy, niin silloin tavanomaiselta kiusaamiselta vaikuttava teko on rasistinen ja rasistinen kiusaaminen on rikos.
Mielestäni on hulluutta, että jonkun voi kiusata hulluksi, eikä se ole edes rikos, mutta vähäisinkin rasismiin liittyvä kiusaaminen on.
Voitaisiinhan järjestää kiusaamiskilpailu, johon tyyliin kaikki pääsisivät mukaan ja eniten kiusanneet saisivat pieniä palkintoja. Kiusattu tulisi hulluksi ja kiusaajat vain nauttisivat pikkupalkinnoistaan ja elämästään. Ehtona tähän kisaan olisi se, ettei kisan kiusattu saisi olla vähemmistön edustaja. Jos tällaista kisaa verrattaisiin suomen kaikkien vähemmistöjen kokemaan syrjintään, niin kiusaamiskilpailun kiusattu peittoaisi kiusatuksi tulemisessa aivan kaikki vähemmistöt.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vaikka rasismin sanotaan Suomessa olevan rikos, niin se on todellisuudessa vain silmän lumetta. Tosiasiassa Suomessa ei käytönnössä koskaan edes yritetä saattaa rasistiseen rikokseen syyllistynyttä vastuuseen. Vain muutamia rasisteja on Suomen historiassa tuomittu vaikka kaikki ymmärtävät rasistisia rikoksia tehtävän kymmeniä tuhansia vuosittain.
Rasistiseen rikollisuuteen kuuluu myös törkeät pahoinpitelyt, tapon ja murhan yritykset, tuhopoltot, vahingonteot, pelottelu kansanmurhalla yms. joten voit katsoa syntyneesi onnellisten tähtien alla jos tulet "kiusatuksi" muutoin kuin rasistisin perustein.
Rasismin uhreille ei ole mieltä olla kateellinen, edes koulukiusattujen, vammaisten, lyhyiden, vasenkätisten, homoseksuaalien, työttömien, ikäsyrjittyjen ym. jotka tälläkin palstalla ajoittain marisevat rasismin kohteiden autuaasta asemasta.
Mitä tulee kysymykseesi, niin vastaus on yksiselitteinen. Kiusaaminen rasistisin motiivein(salatuinkin) on rasismia. Muusta syystä tai muita keinoja hyväksikäyttäen se taas ei ole rasismia vaikka kohde kuuluisikin johonkin vähemmistöön joka rasismin kohteeksi tässä maassa joutuu.
Rasismin kohde kyllä useimmiten tietää tuleeko kaltoin kohdelluksi rasistisin vai muilla perustein vaikkei siitä älämölöä pitäisikään. Tosiasia jota ei oikein tunnuta ymmärtävän valkoloisten parissa.
Ei sillä etteikö vakava koulukiusaaminen pitäisi mielestäni sekin kriminalisoida, todennäköisesti siitä olisi apua myös rasismin kohteille joilla mitään oikeusturvaa ei ole tällä hetkellä lapsena eikä aikuisena.
Ah, Suomi. Maa joka taisteli natsien rinnalla, luovutti juutalaisia kaasukammioon ja murhasi kylmäverisesti juutalaisia omalla maallaankin. Sama meno jatkuu, juutalaiset ja romanit ollaan vain "ajanmukaistamassa" muslimeihin. Muuten mikään ei ole muuttunut. Edes se, ettei asiasta saa eikä voi puhua ääneen. Jos liian äänekkäästi kannatat rasismia joudut vaikeuksiin. Jos liian äänekkäästi kannatat antirasismia joudut vaikeuksiin. Suomalaista tasapuolisuutta ja puoluettomuutta parhaimmillaan?
NatsiFinlandia forever!