Olen havainnut Jyväskylän rauhanyhdistyksellä voimakkaita maallistumisen merkkejä. Olen myös kuullut siitä, kuinka Jyväskylän rauhanyhdistyksen jäsenet ovat maallistuneet. Seuratilaisuudet ovat muuttuneet latteammiksi. Paikalliset puhujat tuntuvat kiertelevän ja kaartelevan. Eivät ne enää pysty uskottavasti selittää raamattua. Olenko oikeassa, onko maallistumista tapahtunut, vai onko vain minun ajatusmaailma muuttunut väärään suuntaan?
Minulle se vain näkyy sellaisena, että etenkin nuoremmat ehostavat enemmän kuin ennen. Kuunnellaan sellaista musiikkia, mikä ei ole ihan sopivaa. Tosin yleistää ei pidä. Tiedän, että Jyväskylässä asuu paljon aidostikin uskovaisia!
Minulle se vain näkyy sellaisena, että etenkin nuoremmat ehostavat enemmän kuin ennen. Kuunnellaan sellaista musiikkia, mikä ei ole ihan sopivaa. Tosin yleistää ei pidä. Tiedän, että Jyväskylässä asuu paljon aidostikin uskovaisia!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eriseuraisuus ja maailmalliset himot ovat levittäytyneet myös Jyväskylän Jumalan lasten joukkoon. Jos ei homma ala muuttua heidät tuomitaan iänkaikkiseen kadotuksen vaivaan. Helvetti on heidänkin kohtalonaan silloin. Voihan itku ja hammasten kiristys.
En kyllä ymmärrrä, miksi himoja ei saisi olla. Eikö se ole vain hyvä ja normaali asia. Ei kait himojen takia helvettiin joudu.
nyt on paljon helponpaa miksi tämä tyyli ei kelpaa?.
Jos käydään kavereiden kanssa elokuvissa tai kaljalla so what? hankkikaa oma elämä.
Kaksi edellä ollutta viestiä paljastavat oleellisesti vl-seurakunnan ajatus- ja tunnemaailman.
V. 2009 toimii helvetillä pelottelu edelleen pelokkaisiin tynnyrissä pidettyihin siipirikkoihin.
Näinhän se näyttää menevän tämä vl-uskonto -laidasta toiseen ja äärestä laitaan.
Jyväskylän vanhemmat järjestivät johtokunnan käskemänä aikanaan vahtivuorot viikonloppuiltaisin kaupungille, ettei yksikään nuori autoile tai peräti kävele kartsalla illalla. Lisäksi elokuvateattereiden takaovilla oli viikonloppuisin vanhempien päivystys, että olisivat saaneet käräytettyä elokuvissa kävijät. Ihan vaan esimerkkeinä... nyt sitten ei uskalleta sormeaankaan nostaa millekään asialle.
Ei nimiä, ei avoimmuutta. Kuka pyörittää piiriä? Kotisivun moderaattori USAn kampuksella. Outoa.
http://www.jklry.net/index.php?p=yhteystiedot
Tunnen monta vl:ää Jyväskylästä ja olen ihmetellyt heidän meininkejään... Ovat aika suvaitsevaista sakkia!
ne siunaukselliset hoitokokoukset!
Nenää jos tulee hoitamaan.
Syyllistytte kaikki yleistämiseen ja yleiseen herjanheittoon! Hävetkää!!
Isolle firmalle mahtuu toki monenlaista, mutta kenellä on tuohon tyyliin vara kirjoitella, voisi tutkistella omaa sydäntään...jos tuntoakaan enää on!!