SuojelusEnkelit

Kertokaahan nyt hyvät uskon oppineet, Missä suojelusenkelit luuras kun tsumani yllätti kaukoidässä muutama vuosi sitten ja tappoi yli 200 000 ihmistä?
221350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

kyseessä enkelien rangaistusoperaatio, kun syntisiä ihmisiä rangaistaan? Ihmisethän ovat kaikkein katkerimpia ja vihaisimpia, kun eivät saa jatkaa syntielämäänsä. Katsoisin, että syntisimpiä ovat länsimaiset turistit. Paikalliset asukkaat ovat köyhiä ja taloudellisesti riippuvia turisteista. Thaimaa on varmaan mielenkiintoinen lomakohde. Mutta jotain oksettavaa minusta on tällainen länsimainen lomapröystäily. Uskon että enkelit ovat sitten poimineet sieltä omansa pois parempaan talteen.

Äänestä
  • Kyllä ne suojelusenkelit olivat siellä myös.

    Sitäpaitsi nämä sielut jotka "kuolivat" tsunamissa olivat suunnitelleet sen jo ennen kuin syntyivät tänne. Se oli sellainen rakkaudellinen teko joka muistutti maailmaa siitä mikä on tärkeintä. Ja he myös onnistuivat siinä.

    Samaten kuin ne jotkat poistuivat täältä WTC-tapahtumassa.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Kyllä ne suojelusenkelit olivat siellä myös.

    Sitäpaitsi nämä sielut jotka "kuolivat" tsunamissa olivat suunnitelleet sen jo ennen kuin syntyivät tänne. Se oli sellainen rakkaudellinen teko joka muistutti maailmaa siitä mikä on tärkeintä. Ja he myös onnistuivat siinä.

    Samaten kuin ne jotkat poistuivat täältä WTC-tapahtumassa.

    Moni sielu varmaan myös suunnittelee tulevansa raiskatuksi lapsena ja sitten kärsivänsä tästä koko loppuelämänsä. Tämänlaiset "rakkaudelliset" teot sitten lisäävät jotenkin hyvää henkeä maailmassa luoden toivoa meille muille?

    Näkemyksi maailmasta on minun mielestäni enemmän kuin vähän höyrähtänyt.

    Äänestä

  • tsunamissa." kirjoitti:

    on järkevämpää kun tietää että itsellä on kontrolli sen sijaan että asioita vain tapahtuu ilman minkäänlaista loogisuutta ja jonkun ulkopuolisen voiman kautta.

    Raiskaus opettaa jollekin jotakin. Ja raiskaus ei ole mitään iankaikkisuudessa hengelle. Mutta se mitä teet yhdelle teet kaikille.

    Äänestä

miksi niiden ihmisten olisi pitänyt säästyä? Kaikella on aikansa. Luonto tulee tappamaan vielä lisää. Ja sinä et sille voi yhtään mmitään. Joku valmistautuu kuolemaan vakavuudella. Toinen heittäytyy ikuisuusolennoksi ja euroopanomistajaksi lomamatkoillaan. Ja kappas kummaa? Veivi karkaa!

Äänestä

Se oli tarkoitettu niin, että niiden sielujen oli jo tarkoitus "mennä kotiin" (= henkimaailmaan).

Meidän "päivämme ovat luetut" jo siitä päivästä lähtien kun SYNNYMME tälle planeetalle.

Ja sitten kun "kongi kilahtaa", se kilahtaa joki Thaikkulassa tsunamin viemänä tai sitten esim. Suomessa jossain auto-onnettomuudessa tms...

Äänestä
  • ...siis JOKO Thaikkulassa...

    Äänestä

  • jenny. kirjoitti:

    ...siis JOKO Thaikkulassa...

    Jos tuolla tsunamialueella olisi ollut varoittavat laitteet, niin varmasti olisi ihmisiä pelastunut. Mutta se on se raha, jota ihminen on niin kitsas käyttämään yhteisön hyväksi. - Sama esim Suomessa, kun junaraiteille, joissa on vain poimut. Maksaa rahaa rakentaa turvalliset ylikulkusillat raiteiden yli tai tunnelit. Kuinka moni Suomessakin on joutunut rataturman uhriksi? Ja tämän kaiken voi ihminen tehdä ennakolta. Monissa muissakin asioissa välinpitämättömyys ja raha ratkaisevat.

    Äänestä

  • matka käy. Mistähän johtuu, että Thaikkulan koneet usein reistailee? Nytkin kone jäi Intiaan. Olen samaa mieltä, että päivämme ovat ennakkoon luetut, on Raamatussa mainittu. Kongi kolahtaa ajallaan! Ei ne mitään pyhiinvaellusmatkoja ainakaan monelle ole. Elämähän voi päättyä kotinurkilla jne. Suuret joukkosurmat ovat silti järkyttäviä sinänsä.Enkelit ovat silti jokapaikassa ja voivat viimehetkellä estää jonkin onnettomuuden, mistä on tälläkin palstalla esimerkkejä.

    Äänestä

  • Luonnonkatastrofi, johon ih... kirjoitti:

    Jos tuolla tsunamialueella olisi ollut varoittavat laitteet, niin varmasti olisi ihmisiä pelastunut. Mutta se on se raha, jota ihminen on niin kitsas käyttämään yhteisön hyväksi. - Sama esim Suomessa, kun junaraiteille, joissa on vain poimut. Maksaa rahaa rakentaa turvalliset ylikulkusillat raiteiden yli tai tunnelit. Kuinka moni Suomessakin on joutunut rataturman uhriksi? Ja tämän kaiken voi ihminen tehdä ennakolta. Monissa muissakin asioissa välinpitämättömyys ja raha ratkaisevat.

    amerikkalaiset ottivat yhteyttä johtavaan virkamieheen, joka vähätteli asiaa, eikä toiminut varoittaakseen. Joku voi muistaa tarkemmin.

    Äänestä

  • Metsäm. kirjoitti:

    matka käy. Mistähän johtuu, että Thaikkulan koneet usein reistailee? Nytkin kone jäi Intiaan. Olen samaa mieltä, että päivämme ovat ennakkoon luetut, on Raamatussa mainittu. Kongi kolahtaa ajallaan! Ei ne mitään pyhiinvaellusmatkoja ainakaan monelle ole. Elämähän voi päättyä kotinurkilla jne. Suuret joukkosurmat ovat silti järkyttäviä sinänsä.Enkelit ovat silti jokapaikassa ja voivat viimehetkellä estää jonkin onnettomuuden, mistä on tälläkin palstalla esimerkkejä.

    Jep. Enkeleitä on joka paikassa ja jos he saavat Korkeammalta KÄSKY estää jokin onnettomuus/todennäköinen kuolema, he kyllä myös tekevät sen!

    Mutta myös käänteisesti...kun on "aika lähteä", se todella ON.

    Äänestä

  • jenny. kirjoitti:

    Jep. Enkeleitä on joka paikassa ja jos he saavat Korkeammalta KÄSKY estää jokin onnettomuus/todennäköinen kuolema, he kyllä myös tekevät sen!

    Mutta myös käänteisesti...kun on "aika lähteä", se todella ON.

    Olen joskus kullut, että Konginkankaan bussiturmassa juuri vähän ennen onnettomuutta olisi bussin sisällä ilmestynyt enkeli. Jotkut olisivat kiroilleet, jotkut taas kääntyneet Jumalan puoleen. Tietääkö kukaan tästä?

    Äänestä

  • ottoalli kirjoitti:

    amerikkalaiset ottivat yhteyttä johtavaan virkamieheen, joka vähätteli asiaa, eikä toiminut varoittaakseen. Joku voi muistaa tarkemmin.

    Kyllä nykyisin varoitussysteemit ovat olemassa,
    varoituksetkin lähtevät liikkeelle,
    mutta eri asia on, että thaimaalaiset ajattelivat, että matkailu kärsii, jos noin
    vain varoitellaan. Eli kyllä siinä raha
    painoi kaikkein eniten. Tieto kyllä oli,
    halua toimia ei.

    Äänestä

  • sunnyriver kirjoitti:

    Pysytään nyt aiheessa. Suojelusenkeleitä ei nähtävästi riittänyt kaikille.

    Entä ne muut maat jotka kärsivät samasta tsunamista, eikö niitäkään napannut ahneena kuunnella uskovaisten jenkkien varoituksia?

    Äänestä

  • jenny. kirjoitti:

    Jep. Enkeleitä on joka paikassa ja jos he saavat Korkeammalta KÄSKY estää jokin onnettomuus/todennäköinen kuolema, he kyllä myös tekevät sen!

    Mutta myös käänteisesti...kun on "aika lähteä", se todella ON.

    itse enkeli ihanainen. Systerin kanssa fanitetaan sinua. Saakait täällä ihastellakin, kun aina vaan morkataan ja kiistellään.

    Äänestä

  • Viis virkamiehistä kirjoitti:

    Pysytään nyt aiheessa. Suojelusenkeleitä ei nähtävästi riittänyt kaikille.

    Entä ne muut maat jotka kärsivät samasta tsunamista, eikö niitäkään napannut ahneena kuunnella uskovaisten jenkkien varoituksia?

    Oletan, että esirukoilijoita ei ollut tarpeeksi.

    Samahan kävi Sodoman ja Gomorran kohdalla.
    Aabraham kävi pitkään Herran kanssa kauppaa,
    kuinka paljon uskovia on löydyttävä, että
    Herra menee väliin ja estää sen,
    mitä Sodoma ja Gomorra olivat omilla toimillaan
    hankkineet, eli tuhon.
    He eivät olleet halunneet olla Jumalan suojassa,
    vaan tekivät kaikkea sitä, mikä osoitti heidän mieluummin kuuluvan saatanan jengiin.
    Yrittivätpä vielä raiskata Jumalan
    viestinviejätkin.

    Eli jos he eivät halunneet olla Jumalan suojassa, he olivat saatanan jengissä.
    Jos olisi ollut tarpeeksi esirukoilijoita,
    Jumala olisi mennyt väliin eikä jättänyt heitä
    oman herransa eli saatanan rusikoitavaksi.

    Ja kyllähän tässä tsunamitilanteessa kansainvälinen varoitus tuli Thaimaahankin,
    sitä vain ei otettu tarpeeksi vakavasti. Porukoita ei evakoitu, koska turistien puolen päivän loma ja kapakoiden puolen päivän tulot
    olisivat menneet pilalle, jos hälytys olisikin ollut liioiteltu.
    Joku arvioi jossakin väärin, Jumalan syyksi
    sitä ei tarvitse pistää.
    Samoin kävi syksyisessä koulusurmassa,
    poliisi arvioi väärin aseenkantoluvan
    sallimisen.
    Siinäkin varoitus tuli jo useaa päivää ennen.
    Eikä siinä kyllä missään nimessä Jumalan tahto
    ollut, että opiskelijat surmataan.
    Saatana vain oli saanut liian suuren vallan
    yhden ihmisen aivoissa. Ei siihen enempää
    tarvita.

    Esirukousta tarvittaisiin enemmän ja toisaalta sitten, kun tulee Jumalaltakin varoitus, se
    pitäisi ottaa tosissaan, vaikka se ei ihan tarkkana tulekaan. Usein vain esim. sana
    liikenneturma tai ampuminen, ehkä paikannimi
    mainitaan. Puhun tässä ensimmäisenä itselleni.
    Vaikka on se ilo niillä kerroilla, kun
    lehdistä sitten lukee läheltä piti -tilanteita,
    joissa ihmiset ovat pelastuneet. Niin kuin nyt nämä Virosta palanneet eläkeläiset, joiden
    bussi syttyi palamaan. Siitäkin Jumala varoitti
    etukäteen, että sellainen vaara on olemassa.
    Ja kukaan ei vahingoittunut vakavasti!
    Sellaiset ovat niitä ilon hetkiä, tsunamit
    taas suuren surun hetkiä.

    Englannin kielessä ilmaistaan esirukous sanalla
    intercession. Siinähän tuo alku merkitsee välissä, väliin. Eli sananmukaisesti esirukoilijan tehtävä on mennä väliin silloin, kun jokin tilanne on jäänyt saatanan käsiin tai
    olosuhteet ja todennäköisyydet pettävät ja
    tarvitaan Jumalan yliluonnollista apua. Normaalit
    luonnonlait eivät enää riitä. Esim. mannerlaattojen jännitteet ovat kasvaneet liian suuriksi. Ja siitä, välittävätkö ihmiset näissä tilanteissa, keskittyvätkö rukoustaisteluun, riippuu pitkälti, missä päin enkelit milloinkin
    toimivat tai missä Jumala puuttuu tilanteisiin
    yliluonnollisella voimallaan.

    Äänestä

  • Viis virkamiehistä kirjoitti:

    Pysytään nyt aiheessa. Suojelusenkeleitä ei nähtävästi riittänyt kaikille.

    Entä ne muut maat jotka kärsivät samasta tsunamista, eikö niitäkään napannut ahneena kuunnella uskovaisten jenkkien varoituksia?

    Eilen minulle tuli ahaa-elämys lukiessani juttua
    tästä Johanssonista, moottoripyötäjengin johtajasta, joka otti kyytiin Mellunmäen metrikseltä Aaltosen Remun veljen surmasi
    hänet toisenkin miehen samalla tavalla.

    Hänhän on ottanut ja tullut uskoon.
    Mutta se ahaa-elämys, se tuli siitä, että muistin yhtäkkiä, kuinka eräs espoolainen uskova pari vuotta sitten soitti aika usein ja kerta kuin kerta oli yksi puheenaihe se, että hänelle on annettu taakka moottoripyöräjengeistä. Hän rukoilee, että
    sieltä alkaisi tulla ihmisiä uskoon.
    Ja Jumala vastasi kyllä häijyimmästä
    päästä aloittaen!
    Se teki iloiseksi.
    No, on siellä kyllä vielä rukousta ja työtä
    jäljelläkin.

    Äänestä

Voisiko tämä olla muistutus ihmisille, että...?

Äänestä
  • lupa tietää päiviensä määrää.Pitää olla joka hetki valmis menemään Jumalan kasvojen eteen siksi ei kaikilla ole samaa ikää.Ei Hänelle ole eläviä ja kuolleita kaikki Hänelle elävät.

    Äänestä

Eli pakanoita vaan mitä ilmeisemmin rangaistiin.

Äänestä
  • Sitä me emme voi sanoa, Jumala yksin tietää, ja Hän on ollut voimallinen pelastamaan sieltäkin omansa, vaikka yhdenkin luokseen. Enkeli on voinut sieltä siis hakea Jumalan valitun/valitut.

    Äänestä

  • että rangaistiin.Jos ihmiset tietäisivät kuoleman ihanuuden he eivät jaksaiai elää.Mutta se on kuin presidentin linnan kutsut sinne mennään vain kutsusta.Kehitys maan päällä täytyy ensin käydä loppuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Raimo O kirjoitti:

Kertokaahan nyt hyvät uskon oppineet, Missä suojelusenkelit luuras kun tsumani yllätti kaukoidässä muutama vuosi sitten ja tappoi yli 200 000 ihmistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu