Katsoitko sarjaa Mitä uskoa? Jotenkin teki mieleni huutaa Lilli Riihirannalle, että päästä hyvä ihminen irti. Minäkin päästin kerran irti, irti ihan kokonaan, vuosikymmeneksi tai kahdeksi. Ei kukaan voi uskoa väkisin. Mutta rakastaa voi aina. Rakastaa ja ihmetellä voi kertomustakin, ihmeellistä satua. Evankeliumissa on viisautta niin monessa tasossa, että se hämmästyttää kerta kerran jälkeen. Jeesus voi olla sinulle tie, totuus ja elämä tai tie, totuus, tämä elämä ja satu suuremmasta. Se riittää. On raastavaa etsiä uskoa väkisin, mutta on armollista tutkia elämän ihmettä, sen mieltä ja mielettömyyttä. Usko ja rukous tulevat, kun ovat tullakseen. Usko itsessään on lahjaa yksin. On hyvä päästää irti, olla levollisin mielin ja rehellisesti ateisti, tunnustaa oman uskon olemattomuus, erota kirkostakin, jos rehellisyys sitä vaatii, ja kuitenkin rakastaa. Tai on hyvä olla levollisin mielin mitä tahansa uskovan ja ateistin väliltä - olla vain - ja kasvaa hiljaa rakastamaan. Kokonaisuudesta irrotetut ihmeet eivät ole evankeliumien keskeistä sisältöä. Ei keskeistä sisältöä ole edes tuonpuoleisuus, vaan ilosanomaan käsittämättömän viisaalla tavalla punottu armo ja rakkaus. Ylösnousemusihme, ja ne muut ihmeet, tulevat todeksi vasta armonnälän ja armonkokemuksen, ymmärryksen kautta, eletyn elämän ja Jumalan kosketuksen kautta. Siinä on Sanan voima. Ehkä sinun aikasi ei ole vielä uskoa. Ehkä sinun aikasi nyt on elää tätä päivää jalat maassa päivä kerrallaan, jotta jonakin päivänä, oikeaan aikaan, olisit valmis ottamaan vastaan uskon lahjan sellaisena, kuin se juuri sinulle on tarkoitettu. Usko on ihme itsessään. Se hämmästyttää.
Uskominen on uskomatonta
ei etsijä vaan etsitty
7351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mitä tekemistä aivan luonnollisella tunteella, rakkaudella, on lööperiin uskomisen kanssa.
Jos tälle linjalle lähdetään, niin eikö rakkauskin ole pelkkää aivokemiaa - materiaa, ja eikö sekin ole lööperiä. Antaa nyt valta tunteille ja ruveta rakastamaan jotakin pääasiassa hiilestä, vedystä ja hapesta koostuvaa möhkälettä, jota ihmiseksi kutsutaan. Miksi rakentaa elämää tunteiden varaan, jos tunteet ovat materian harhaa, hiukkasten liikettä? Ei tunteita voi mitata ihmisen ulkopuolelta ja tosiksi todistaa. Vain käyttäytymisestä ja kemiallisia muutoksia sekä niiden yhteyttä, fyysistä tapahtumista, voidaan mitata, mutta tunne on pelkkä kokemus, uskon asia. Mistä tunne muka tulisi aineeseen?
Mitä tekemistä luonnollisella asialla, rakkaudella, joka merkitsee mm. toimintaa geeniperimäämme kantavien jälkeläisten eloonjäämisen varmistamiseksi, onkaan lööperiin uskomisen kanssa?
Rakkaus, tunteet, usko ym. tuntemukset ovat juuri niitä aivokemian tuottamia tuntemuksia. Tämä aivokemia on todennettua faktaa eikä sinänsä mitään ihmeellistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tunteilla olisi merkitystä. Ihminen niinkuin muutkin eläimet toimivat täysin tunteidensa ja aistimuksiensa eli juuri tämän aivokemian varassa. Tunteet ovat siis elinehto.
Uskonnollinen uskokin on ainoastaa tätä samaa aivokemiaa. Muuta todellista se ei ole. Usko voi olla jollekin tärkeää toiselle yhdentekevää. Taustalla on vain erilainen aivokemia.
Pitäkää uskovat kemianne minä pidän omani. Ei tässä muusta ole kysymys.
"Mutta rakastaa voi aina. Rakastaa ja ihmetellä voi kertomustakin, ihmeellistä satua."
Missä niputin rakastamisen ja uskomisen yhteen?
Ihminen voi rakastaa ja uskoa tai rakastaa ja olla uskomatta. Ihmisellä voi olla yhtä aikaa rakkaita unelmia ja rakkaita todellisia arjen hetkiä.
Mutta kun kerran kysyt, kysyn minäkin. Etkö itse ota vastaan mieluiten sellaista, mistä pidät tai mistä olet kiinnostunut? Vaikea on ottaa vastaan lahjaa, joka on vastenmielinen tai yhdentekevä. Tuputtaisitko itse ystävällesi sellaisia lahjoja, joita tiedät hänen inhoavan? Ja miksi Jumala antaisi sinulle lahjana jotakin, jota vihaat tai pidät yhdentekevänä? Ehkä Jumala odottaa, kunnes oma mielesi on otollinen vastaanottamaan.
nipu niputusta "...vaan ilosanomaan käsittämättömän viisaalla tavalla punottu armo ja rakkaus."
Kuka tervejärkinen pitää lahjana sekoamista, jossa aletaan uskoa jeesus-hölynpölyyn?
Ei usko ollut itsestäänselvyys minullekaan. Lahjana sen sain ihan yllättäen silloin, kun en sitä edes etsinyt. Ja juuri tuo uskon uskomattomuus tekee uskosta niin tavattoman rakkaan ja arvokkaan aarteen minulle. On häkellyttävää ymmärtää koko sydämestä, kuinka hullua on uskoa, ja kuitenkin uskoa.