Uhrataanko

Uhrataanko Suomen kansa kilpailukyvyn takia?
Ei tänne ulkomaalaiset yrittäjät tule kun ei täällä ole kuin mielenterveysongelmaisia ja yli-stressaantuneita ihmisiä. Suomi on menossa sitä kohti mistä Venäjä on jo nousemassa. Ehdotan YLEISLAKKOA, tää on ainut keino, millä hallituksen tyylin voi muuttaa. JEP JEP !!!!!!!!!
7237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onnittelut suomenkansalaisten petturi suomenvaltiolle, se tekee parhaillaan juuri sitä mitä venäläiset yrittivät viime sodissa tehdä, tuhota suomen kansan!
Suomeen saatiin valtion taholta tahallisin toimenpitein suurtyöttömyys, piti väen väkisin tehdä pudokkaita jotka eivät enää nyt kelpaa töihin kun ammattitaito on vanhentunut, helvetti, koko ammatti on jo voinut poistua työmarkkinoilta!

Valtio onnistui tekemään kaiken muun paitsi IT superhyper huippuosaamista vaativat työt kannattamattomiksi suomessa, niinpä nuo työt on menneet ulkomaille ja töitä ei suomessa ole kuin noille kouralliselle huippuosaajia. Niitäkin pitää tuoda ulkomailta kun suomesta ei löydy tarpeeksi osaavia.

Tähän kun lisätään yhtälö että suomessa on eu:n huonoimmat palkat, eu:n ankarin verotus ja eu:n kalleimmat hinnat, on suomessa suomalaisen eläminen mahdotonta!

Joten onneksi olkoon suomen paskavaltio, olette alittaneet kaikki kansalaisten odotukset!!!!!

Äänestä

  • Minä haastan jokaisen suomalaisen kouluttamaan itseään! Älkää jääkö teidän "petturihallituksenne"(jonka itse muuten äänestitte) uhreiksi! Ottakaa vastuu omasta elämästä ja tehkää siitä jotain! Koulutus etenkin korkea sellainen on varma tae työhön! Ei ihan sataprosenttista työttömyyttä olekkaan! Siitä pitävät huolen jotkut ja harvat suomalaisista jotka eivät työtä tee! Toivon jokaisen ihmisen joka on tyytymätön eläämäänsä miettivän syitä tyytymättömyydelleen sekä keinot miten itse voisi itseään auttaa! Suurin osa ihmisten vaikeuksista( yksilötasolla) on itseaiheutettua! Joten reippaasti kohti tulevaisuutta ja rohkeasti suunnittelemaan elämää pitkällä jänteellä!

    Äänestä

  • Ai jai kirjoitti:

    Minä haastan jokaisen suomalaisen kouluttamaan itseään! Älkää jääkö teidän "petturihallituksenne"(jonka itse muuten äänestitte) uhreiksi! Ottakaa vastuu omasta elämästä ja tehkää siitä jotain! Koulutus etenkin korkea sellainen on varma tae työhön! Ei ihan sataprosenttista työttömyyttä olekkaan! Siitä pitävät huolen jotkut ja harvat suomalaisista jotka eivät työtä tee! Toivon jokaisen ihmisen joka on tyytymätön eläämäänsä miettivän syitä tyytymättömyydelleen sekä keinot miten itse voisi itseään auttaa! Suurin osa ihmisten vaikeuksista( yksilötasolla) on itseaiheutettua! Joten reippaasti kohti tulevaisuutta ja rohkeasti suunnittelemaan elämää pitkällä jänteellä!

    mutta työtön kaverini(inssi metallialalta), nauroi ääneen luettuaan tuon kirjoitelmasi. Työttömyys on sellainen asia, jota eivät tunnu edes talousoppineet käsittävän, työttömyyttä kuitenkin pitää olla, täystyöllisyys aiheuttaisi tässä systeemissä inflaatiota, ja sitä edes EU ei hyväksy, täystyöllisyyttä ja siitä seuraavaa inflaatiota.

    Mikä kumma ku ei puhuta ku työttömyydestä, ajatelkaa hallituksen toimintaa , miten se toimii. Mieti muutakin asiaa ku työttömyys , ajattele hallituksen talouspolitiikan linjoja, jota kokoomus harjotti hallituksessa oloaikana , nyt seuraukset pikkuhiljaa alkaa näkyä. Et silleen
    Jep Jep Jep!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • ajattelua kirjoitti:

    mutta työtön kaverini(inssi metallialalta), nauroi ääneen luettuaan tuon kirjoitelmasi. Työttömyys on sellainen asia, jota eivät tunnu edes talousoppineet käsittävän, työttömyyttä kuitenkin pitää olla, täystyöllisyys aiheuttaisi tässä systeemissä inflaatiota, ja sitä edes EU ei hyväksy, täystyöllisyyttä ja siitä seuraavaa inflaatiota.

    Tarkoitin vain et elämäsi on aika pitkälle sellainen minkä siitä teet! Voit syyttää muita, tai voit miettiä mitä itse voi tehdä asian parantamiseksi! Helppoa syyttää muita, miksi ei mieti mitä itsessä voi muuttaa työnsaamiseksi! Naurattaa vain tyypit jotka aina valittaa, että kaikki on niin väärin ja ei saa töitä! Mä olen mm. muuttanut työn perässä, olen kouluttanut itseäni, olen tehnyt epämielyttäviä töitä kun parempaa ei ole ollut tarjolla. Pääpointti et työttömyys lamauttaa ja järjestelmä on omiaan passivoimaan työtöntä.

    Mä olen huomannut omien kokemusten pohjalta, että on parempi, kun ottaa asiaksi kehittää itseään vastaamaan vaatimuksia, kuin jäädä kotiin miettimään järjestelmän vikoja!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Urpot kirjoitti:

Uhrataanko Suomen kansa kilpailukyvyn takia?
Ei tänne ulkomaalaiset yrittäjät tule kun ei täällä ole kuin mielenterveysongelmaisia ja yli-stressaantuneita ihmisiä. Suomi on menossa sitä kohti mistä Venäjä on jo nousemassa. Ehdotan YLEISLAKKOA, tää on ainut keino, millä hallituksen tyylin voi muuttaa. JEP JEP !!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu