Ihmepelastuminen gazassa

INN kertoo artikkelissaan oudommista tapauksista, joita pidetään ihmeinä. Tarinasta kertoi rabbi Lazer Brody INN:n edustajalle. Hän sai puhelun mieheltä, joka kertoi seuraava: ”Poikani palvelee Givati-prikaatissa, jonka tehtäviin kuului siivota Gazan kaupungin ympäristön alueita. Erään talon ulkopuolella heitä lähestyi mustiin pukeutunut nainen, joka huusi heille arabiaksi: Ruchu min hon – menkää pois täältä, se on vaarallista. Sotilaat ajattelivat, että ehkä nainen halusi suojella omaisiaan, mutta kuitenkin menivät toiseen taloon rykmentin komentajan luvalla. Sama nainen ilmestyi sinnekin käskien heitä heti poistumaan. Sotilaat ajattelivat, että ehkä taloja yhdisti salatunneli, minkä johdosta nainen varoitti heitä. He jättivät tämänkin talon rauhaan siirtyen kolmannen luo, mutta sama nainen ilmestyi sielläkin samalla varoituksella. Sotilaat tunsivat kylmiä väreitä selkäpiissään, ja he ottivat yhteyttä insinööriosastoon, jonka tehtäviin kuului tuhota miinoitetut talot. Nämä tulivat paikalle ja havaitsivat, että kaikki kolme taloa oli miinoitettu.” Tapahtumaa puitiin eri tilanteissa, kunnes Machon Meir yeshivan johtaja, kuultuaan asiasta, kysyi entisen päärabbin Mordechai Eliyahun pojalta rabbi Shmuel Eliyahulta, oliko tapauksella yhteyttä hänen isänsä poistumisella sairaalasta kesken vaikeaa sairautta voidakseen rukoilla Raakelin haudalla. Mordechai Eliyahu vastasi poikansa kysyessä asiasta, että hän rukoillessaan Raakelin haudalla kolmesti pyysi tätä rukoilemaan sotilaille suojelua, jotka taistelevat Israelin kansan puolesta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/129532
084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


miinoitetuista taloista kirjoitti:

INN kertoo artikkelissaan oudommista tapauksista, joita pidetään ihmeinä. Tarinasta kertoi rabbi Lazer Brody INN:n edustajalle. Hän sai puhelun mieheltä, joka kertoi seuraava: ”Poikani palvelee Givati-prikaatissa, jonka tehtäviin kuului siivota Gazan kaupungin ympäristön alueita. Erään talon ulkopuolella heitä lähestyi mustiin pukeutunut nainen, joka huusi heille arabiaksi: Ruchu min hon – menkää pois täältä, se on vaarallista. Sotilaat ajattelivat, että ehkä nainen halusi suojella omaisiaan, mutta kuitenkin menivät toiseen taloon rykmentin komentajan luvalla. Sama nainen ilmestyi sinnekin käskien heitä heti poistumaan. Sotilaat ajattelivat, että ehkä taloja yhdisti salatunneli, minkä johdosta nainen varoitti heitä. He jättivät tämänkin talon rauhaan siirtyen kolmannen luo, mutta sama nainen ilmestyi sielläkin samalla varoituksella. Sotilaat tunsivat kylmiä väreitä selkäpiissään, ja he ottivat yhteyttä insinööriosastoon, jonka tehtäviin kuului tuhota miinoitetut talot. Nämä tulivat paikalle ja havaitsivat, että kaikki kolme taloa oli miinoitettu.” Tapahtumaa puitiin eri tilanteissa, kunnes Machon Meir yeshivan johtaja, kuultuaan asiasta, kysyi entisen päärabbin Mordechai Eliyahun pojalta rabbi Shmuel Eliyahulta, oliko tapauksella yhteyttä hänen isänsä poistumisella sairaalasta kesken vaikeaa sairautta voidakseen rukoilla Raakelin haudalla. Mordechai Eliyahu vastasi poikansa kysyessä asiasta, että hän rukoillessaan Raakelin haudalla kolmesti pyysi tätä rukoilemaan sotilaille suojelua, jotka taistelevat Israelin kansan puolesta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/129532

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu