Tunnen sen nyt luissani ja ytimissäni. Rauhan toiveet lepäävät kansainvälisen yhteisön hartioilla ja nyt kun on saatu USA:n pressax kerrassaan potra kristitty poika, jonka nimessä on sekä juutalaisia että islamilaisia osasia, niin avot!
HYVÄ! :D
Lähi-idän rauha lähestyy...
9
259
Vastaukset 9
- hirvas
keinoin saada koskaan rauhaa, toivoa sellaista toki pitää.
Olihan edellinen pressakin kristitty adventisti, ja minusta hän ei ollut kovinkaan rauhaa rakastava, puhumattakaan Israelin nykyjohdosta.
http://www.youtube.com/watch?v=tOjTLNDrkOc- matiasson
>>George W. Bush on metodisti, mutta teologisesti konservatiivi. Bushin kääntymys alkoholistista uskovaiseksi vetosi kristillisiä arvoja korostaviin äänestäjiin. Bush ei kuitenkaan ole minkään kristilliseen oikeistoon kuuluvan järjestön jäsen, eikä hän ole tukenut kaikkia sen tavoitteita. Kristillisen oikeiston painostuksen jälkeen Bush kuitenkin nimitti Korkeimpaan oikeuteen kaksi aborttia vastustavaa katolilaista tuomaria. Poliitikkona Bush on käyttänyt hyväkseen uskonnollista retoriikkaa.Metodisteja on maailmalla arviolta noin 75 miljoonaa, eli jonkin verran enemmän kuin luterilaisia, joita on noin 63 miljoonaa. Kuuluisia metodisteja ovat Hillary Clinton ja George W. Bush. Suomen Metodistikirkossa on jäseniä 650.
- todé
Obaman on valittava joko arabien tai Israelin ystävyys. Jos hän voisi olla kamu kummankin osapuolen kanssa, rauha olisi taattu, mutta arabimaailma ei tule koskaan hyväksymään muuta, kuin Israelin täydellisen katoamisen kannattamista.
- Usot sie?
Muslimit luulevat, että Mahdi tulee Jerusalemiin. Samalla juutalaiset luulevat samasta persoonasta, että messias tulee. Jeesukseen uskovat puolestaan tietävät, että hän on Antikristus.
Muslimit luulevat, että Isa on tullut, mutta Jeesukseen uskovat tietävät, että hän on väärä profeetta. Lapsellinen ja sinisilmäinen !!!
- merim.raimo
meillä Jeesuksen rauha, ja Juutalaiset sen saavat vasta kun ovat suuressa ahdingossa ja avuksi huutavat Jeesusta !
...ja Avot! :D
- issaki
heitä pitää Jumalan lapsiksi sanottavan,sanoi Jeesus vuorisaarnassaan.Koskee myös lähi-itää.
Tmä sotaisa julmuus saisi jo loppua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361780- 72599
- 49590
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38589- 65575
- 30566
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522
