Vitun kirjastojuttu ja muuta paskaa

dsfdsgfdg

Kävin päivällä kirjastossa. Lainasin kaksi kirjaa itsepalveluautomaatilta. Menin uimaan. Uin 4000 metriä. Lähdin pyöräilemään kotiin. Menin vielä kirjastoon. Lainasin Norman Vincent Pealen kirjan myönteinen ajattelu. Laite piippasi. Menin lainaamaan kirjan uudestaan. Lähdin. Kone piippasi taas. Ilmeisesti kyse oli niistä kahdesta kirjasta. Lainasin nekin uudestaan siltä akalta.

Tämä vituttaa minua, koska vaikutin varkaalta, mitä en ole.

Täällä maalla on niin saatanan tylsää, että pitää monta kertaa päivässä juosta kirjastossa. Kun ei lukeakaan jaksa. Ei tällaisten opintotukien eteen kannata liikaa rehkiä, usein pääsee läpi vanhoilla tenttikysymyksillä.

Vituttaa, että luin koko tenttikirjan, koska en tiennyt, että netissä on vanhoja tenttikysymyksiä. Vituttaa, että en lukenut vanhaa tenttikysymystä, koska en ymmärtänyt niistä jutuista mitään. Ehkä tämä on se syy, miksi minua ei tarvittu Helsingin yliopistossa.

Vituttaa, että tenttikirjóiksi laitettiin kaksi kirjaa, joista toinen on muidenkin kuin minun mielestäni tavattoman vaikea. Siitä kuulemma kitistään kurssipalautteessa joka ainoa vuosi, mutta silti sitä ei vedetä pois. Miten helvetissä sellainen kirja, josta kukaan ei mitään ymmärrä, palvelee oppimista.

Ja sitten vituttaa The Secret. Kirja lupaa, että kun minä vain alan kuvittelemaan, että minulla on punainen urheiluauto, niin universumi lähettää sen luokseni...tämä on mielestäni jopa vielä typerämpää kuin typerämpien helluntalaisten jutut. Kuinka vitussa kukaan voi uskoa tällaista soopaa? Jos menetelmä toimisi, kaikki kuvittelisivat itselleen urheiluatoja, taloja, lomamatkoja, miljoonia jne. Mutta kun tämä maailma ei toimi niin. Menestyksestä joutuu aina maksamaan täyden hinnan etukäteen.

On se hyvä, että on edes tällainen palsta jossa voi itkeä koettelemuksiaan. Mielestäni tämä on loistava keksintö.

5

1395

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dsffs

      Vituttaa tapani viikkotolkulla laiskotella ja hukata arvokasta opiskeluaikaa. Teoria ei kiinnosta, mutta muutakaan paikkaa ei ole.

      Vituttaa hampaiden reiät, lihominen ja oma kaunaisuus.

      • Anonyymi

        Yleensä vituttaa, poikkeuksena se, että kirjastossa pääsee paskalle yhteiskunnan kustannuksella. Nauti!!


    • dfttd

      Vituttaa, että intin esimiehet kiusasivat minua, kuten myös uskovaiset ja tummahipiäiset.

      Vituttaa, että en käynyt katsomassa viime vuoden puolella tenttejä enkä tiedä mitä kysyttiin.

      Vituttaa, että valitan, vaikka The Secret kertoo, että se ei kannata, koska valittaminen vetää puoleensa lisää valittamisen aihetta ja muita valittajia.

    • fawewwd

      minua vituttaa ihan vitusti rumat muijat!

      • Anonyymi

        Yleisnero paavo väyrynen on tehnyt tutkimuksen, ettei vitukseen kuole.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      574
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      494
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe