Ainakaan te, jotka olette tehneet halveksituksi lapsikasteen.
Olen lapsena kastettu ja aina Jumalaan uskonut ihminen, mutta aivan nuorena, aivan lapsena sain kutsun tulla uskomaan Jumalan Sanaan/Jeesukseen. Oikeastaan se kutsu esitettiin minulle kahdesti ja onneksi otin sen toisella kertaa vastaan jo vähän varttuneenpana.
Alkoi ilon ja onnen aika, sillä sainhan heti huomata, että Jeesus elää. Tunsin sen itsessäni.
Tuota iloa ja onnea kesti aikansa, sillä sen jälkeen alkoi kova kasvatus ja astiani tyhjennys. Se oli niin kovaa, että en nyt viitsi sitä tässä edes kertoa.
Hyvä, että säilyin hengissä sen tyhjennyksen aikana, enkä olisi säilynytkään, jos Jumala ei olisi laittanut raja-aitoja ympärilleni ja pitänyt huolen hengissä säilymisestäni.
Yhtäkki, kuten oli alkanutkin, se päättyi ja alkoi uudelleen onnen ja tasapainon aika, joka on sen jälkeen aina kestänyt.
Mutta tässä tulee nyt se asia, jota lapsikasteen halveksijat eivät kykene uskomaan.
Oli kulunut melkein vuosi jo tuota uutta hyvää, iloista ja rauhallisesta aikaa ja olin kiinnittynyt Sanaan puhdistetun astian voimalla, kun tapahtui yllätys, kuulin hengellisillä korvillani, miten minua kutsuttiin nimeltä, siis tältä nimeltäni, jolla minua on aina kutsuttu.
Huomasin kuuntelevani hengellisillä korvillani tarkasti tätä kutsua ja tiesin heti, että Jumala oli asialla. Oli ilo havaita, että omistin toiset korvat näiden näkyvien korvien lisäksi:), eli sain huomata, että sisälläni oli henki-ihminen, joka oli herännyt kuulemaan.
Jumala avasi näin kanavan ja Hän teki sen Itse. Minä en olisi sitä ikinä kyennyt tekemään.
Tapahtui toinen ihme, sain syntyä ylhäältä uudeksi ja se on niin ihmeellinen asia, että en osaa siitä kertoa. Jumala synnytti minut aivan Itse ja sain armolahjoja. Hän siis antoi kaiken lisäksi minulle lahjoja, vaikka mielestäni olisi pitänyt olla toisinpäin, että minä olisin antanut Hänelle lahjoja silkasta kiitollisesta mielestä, mutta niin vain kävi, että Hän antoi lahjat minulla.
Ehkäpä minun lahjani on tämä Sanan uskollisuus, sillä koko tämän pitkän ajan, jolloin sain syntyä uudeksi tähän päivään asti olen todistanut Jeesuksen elävyydestä ja rakastan Häntä koko sydämestäni, sillä Häntä ei voi olla rakastamatta ja tuo rakkaus ilmenee myös rakkautena lähimmäisiäni kohtaan, eli hyvänä hedelmänä.
Jumala toimii omiensa kohdalla oman päätäntävaltansa mukaan, eikä meillä kaikilla ole samanlainen tie. Minun tieni on kyllä ihmeellinen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.