Luistelu hyvänä lisänä painoharjoittelussa

Säännöllisesti kuntosalilla kävijänä olen vakuuttunut luistelun positiivisesta vaikutuksesta nimenomaan pohkeiden ja ulompien pitkien reisilihasten harjoittelussa. Luisteluliikkeellä saadan myös optimaalinen venytystila nivusseutuun ja vahvistuvatpa siinä ikäänkuin huomaamatta lähentäjä-ja loitontajalihaksetkin. Pelkkä sisätiloissa raudan parissa äheltäminen maistuu välillä puulle, vaikkakin silmänilona on salilla muutama nainen, joilla muodot kohdillaan. Aina toppuuttelen heitä, etteivät liian kovaa treenaa. Naisellisuus pitää säilyttää. Harvaa miestä miellyttää nyljettyä oravaa muistuttava naisvartalo. Kyllä luonto on tarkoittanut, että luontaiset muodot säilytetään ja vain painoharjoittelulla hieman ehkä kiinteytetään. Toinen ääripää taas on selluliitti keijut , joita välillä näkee salilla niitäkin. Siinä on siiderillä ja monenlaisilla naksuleilla saatu sohvan nurkassa kehitettyä kehoon muotoja, joita onkin sitten työ ja tuska kiinteämmiksi jalostaa. Itse olen omaksunut kuntosaliharjoittelun jo armeijassa, jossa palvelin Lennostossa. Siellä kova kunto on ihan välttämättömyys. Muutoinkin hävittäjälentäjien on elettävä nuhteetonta ja kurinalaista elämää. Ehkä olisinkin jatkanut lentäjänä siviilissäkin, mutta sukuni yritykset kutsuivat johtotehtäviin. Sukupolvenvaihdos ei aina kysy sitä mikä sattuisi miellyttävämpää sillä hetkellä olevan.
1143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

aika pinnallista. ulkonäkökeskeinen olet. kun noin ajattelet. vaihda hyvä ihminen alaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


athletico-79 kirjoitti:

Säännöllisesti kuntosalilla kävijänä olen vakuuttunut luistelun positiivisesta vaikutuksesta nimenomaan pohkeiden ja ulompien pitkien reisilihasten harjoittelussa. Luisteluliikkeellä saadan myös optimaalinen venytystila nivusseutuun ja vahvistuvatpa siinä ikäänkuin huomaamatta lähentäjä-ja loitontajalihaksetkin. Pelkkä sisätiloissa raudan parissa äheltäminen maistuu välillä puulle, vaikkakin silmänilona on salilla muutama nainen, joilla muodot kohdillaan. Aina toppuuttelen heitä, etteivät liian kovaa treenaa. Naisellisuus pitää säilyttää. Harvaa miestä miellyttää nyljettyä oravaa muistuttava naisvartalo. Kyllä luonto on tarkoittanut, että luontaiset muodot säilytetään ja vain painoharjoittelulla hieman ehkä kiinteytetään. Toinen ääripää taas on selluliitti keijut , joita välillä näkee salilla niitäkin. Siinä on siiderillä ja monenlaisilla naksuleilla saatu sohvan nurkassa kehitettyä kehoon muotoja, joita onkin sitten työ ja tuska kiinteämmiksi jalostaa. Itse olen omaksunut kuntosaliharjoittelun jo armeijassa, jossa palvelin Lennostossa. Siellä kova kunto on ihan välttämättömyys. Muutoinkin hävittäjälentäjien on elettävä nuhteetonta ja kurinalaista elämää. Ehkä olisinkin jatkanut lentäjänä siviilissäkin, mutta sukuni yritykset kutsuivat johtotehtäviin. Sukupolvenvaihdos ei aina kysy sitä mikä sattuisi miellyttävämpää sillä hetkellä olevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu