USA:n konsulaatti turvallisuussyistä kiinni

- USA:n konsulaatti ökyrikkaassa Persianlahden arabimaassa Dubaissa suljettiin yleisöltä turvallisuussyistä eilen keskiviikkona. Sulkemisen syistä USA:n turvallisuusviranomaiset eivät antaneet selitystä.

" Dubain viranomaisten antamien konsulaatin turvallisuutta koskevaan tietoon perustaen USA:n pääkonsulaatti Dubaissa suljetaan yleisöltä 21. tammikuuta 2009", kertoi konsulaatti verkkosivustoillaan antamassa lausunnossa. "Yhdysvaltojen lähetystö Abu Dhabissa on sen sijaan auki yleisölle."

USA:n lähetystön edustaja kieltäytyi antamasta yksityiskohtaisempaa tietoa sulkemisesta ja sen syistä, kertoo Reuters:

http://www.reuters.com/article/worldNews/idUSTRE50K1IB20090121

Konsulaatin sulkemisen takana eivät välttämättä ole islamistit ja arabimilitantit. Myös Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien liikemiehet ovat Wall Streetin finanssikriisin seurauksena kokeneet kovia aikoja.

Saudi-Arabian pörssi sen pääkaupungissa Rijadissa menetti viime vuoden lopulla markkina-arvostaan 62% prosenttia – jas tänä vuonna pudotus on jatkunut niin siellä kuin New Yorkissakin. Arabiemiraatin Dubaissa tilanne oli vieläkin synkempi sen pörssin putosi 75 prosenttia, kolmanneksi eniten koko maailmassa, edellään vain Reykjavik (94%) ja Moskova (75,5%).

Mielenkiintoinen yhteensattimako? Mutta viime maanantaina Dubain talouskonferenssissa esiintyi maailman tämän hetken kuumin nimi taloustieteen alalla: New Yorkin Columbian yliopiston taloustieteen professori Nouriel Roubini. Juuri se sama professori joka ennusti USA:n finanssikriisin johtavan globaaliin talouden taantumaan ja viimevuotiseen pörssien romahtamiseen.

Hän maalaili arabiliikemiehille Abu Dhabissa järkyttäviä uhkakuvia ’uudella mantereella’:

“ Wall Streetin ja maailman suurimpien pankkien Citibankin ja Bank of America’n valtavat ongelmat kertovat, että koko Bretton Woodsin pankkijärjestelmä vuodelta 1944 on konkurssissa.”
054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Arabiemiraatissa! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu