Ei teiniviihdettä

Luin jostain, että Kotikadulla annetaan jatkossa enemmän tilaa nuorille näyttelijöille, ja että sarjaa myös muutetaan enemmän Salkkareiden tapaiseksi. Luulen, etteivät nuoret sitä silti ala katsoa isommin. Toivottavasti ei siis ainakaan kokonaan siirretä vanhaa kaartia sivuun.
3611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kotikadun meiningissä ei ole kotoisaa tunnelmaa enää. Ongelmia väännetään väkipakolla.

Palkintoja saanut kirjailijarouva lyöttäytyy yhteen dementoituneen potilaan kanssa ja käy varastelemassa myssyjä kauppakeskuksissa!

Onnin vävy on varmaan sen dementoituneen emännän poika, kyllä on sen verran älyvapaa ihminen, opettaja muka.

Poliisi saa kiittää avokkipappiaan terveydestään ja elämänhalunsa palautumisesta, joten hän palkitsee avokkinsa vikittelemällä naapurin rouvaa.
Rouvan miehestä ollan tekemässä mielenterveysongelmaista erakkoa.

Jannepastorin mielenliikkeitä ei ole kukaan ymmärtänyt enää kuukausiin. Onko hän saanut jonkun loisen Sudanista?

Onnin vuokralaiselle ilmaantuu opiskelijatoveri, jolla ei taatusti ole järjenlahjoja opiskeluun.

Käsikirjoittajista tuntuu olevan pulaa.

Äänestä
  • Naurettavaksi on Kotikatu mennyt. Taitaapa jäädä pois ainakin minun ohjelmistostani.

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    Naurettavaksi on Kotikatu mennyt. Taitaapa jäädä pois ainakin minun ohjelmistostani.

    Mihin tarvitaan toista Salkkarit-tyylistä sarjaa? Kyllä on vitsit vähissä yleläisillä. Salkkarit on ala-arvoista potaskaa, mutta Kotikatu on päässyt jo sen alapuolellekin. Miksi sinne on haluttu?

    Jos nuoria halutaan kosiskella kanavalle, pitääkö alkaa kilpailla huonoudessa????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanha kaarti kirjoitti:

Luin jostain, että Kotikadulla annetaan jatkossa enemmän tilaa nuorille näyttelijöille, ja että sarjaa myös muutetaan enemmän Salkkareiden tapaiseksi. Luulen, etteivät nuoret sitä silti ala katsoa isommin. Toivottavasti ei siis ainakaan kokonaan siirretä vanhaa kaartia sivuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu