Tiedoksi SHERIFFILLE ja YLLÄPIDOLLE. Tämä EI ole massapostitus. Toistan: EI OLE! Tällaista tekstiä täsmälleen näillä sanoilla EI OLE postitettu tänne koskaan.
Minä olin evankelista. Ilosanoman julistaja, sitähän se tarkoittaa. Tulin uskoon nuorena aikuisena. Ainahan minä olin Jumalaan uskonut, mutta sitten löysin sen kaikkein tärkeimmän, tajusin Jeesuksen ristinkuoleman merkityksen. Hän oli kuollut minun puolestani; minun sijaisenani. Menin uskovien kasteelle ja liityin helluntaiseurakuntaan. Tietysti kielilläpuhuminen tuli myös, kun sain Pyhän Hengen kasteen, ja onhan minulla pari muutakin armolahjaa, kuten henkien erottaminen.
Pikkuhiljaa minulle selkeni, mikä olisi tehtäväni Herran elopellolla - minusta tulisi evankelista. Nuorten evankelista. Seurakunnat, telttakokoukset, nuortenillat, katutapahtumat, aktiot... Kaikessa olin innolla mukana. Kitarani soi Jeesuksen kunniaksi, ja laulun lahjaani käytin hänen ylistämiseensä.
Monia, monia sieluja sain voittaa Herralle, kun pidin väkeviä todistuspuheenvuoroja ja lauloin, halleluja! Näin jopa, kuinka vangit vapautuivat rikoksen kahleista ja antoivat elämänsä Jeesukselle. Minusta tuli arvostettu jäsen seurakunnassani, ja sanani alkoi painaa päätöksenteossa. Rahallisesti en hyötynyt, mutta nousin väkeväksi veljeksi, jota ei kukaan arvostellut.
En siis voi mitenkään ymmärtää, miten nyt olen päätynyt tänne. En ollut vielä täyttänyt viittäkymmentäkään, kun eräänä aamuna en vain noussutkaan vuoteeltani. Kesken uneni tunsin, kuinka nytkähdin irti ruumiistani, ja sieluni lähti huimaan nousuun läpi tunnelin kohti kirkasta valoa. Tunnelin päässä minua odotti olento, näöltään kirkas kuin hehkuva rauta, ahjosta nostettu, ja täynnä pyhyyttä. Hän johdatti minut tänne. Tätä paikkaa kutsutaan tuonelaksi. Tämä on helvetin odotushuone. Kun viimeinen tuomio pidetään, täällä olijat lähtevät sen jälkeen helvettiin.
Kaikki tuonelan asukit ovat hämäriä, haamumaisia hahmoja, jotka laahustavat epätoivoisina ympäriinsä tässä jatkuvassa hämärässä usvassa tai istuvat maassa vajonneina syvään suruun ja katumukseen. Tämä paikka on täynnä epätoivoa, ja katumusta väärin eletystä elämästä. Minä olen -tai olin- evankelista. Minunhan ei siis pitäisi olla täällä.
Kun ihmettelin äsken ääneen kohtaloani, eräs vieressäni seissyt hahmo sanoi: "Me tänne päätyneet olemme seuranneet sinunkin elämääsi. Muistathan, miten Raamatun kertoman mukaan elävien ihmisten ympärillä on suuri pilvi todistajia? Se ei tarkoita ainoastaan enkeleitä...”
”Eräänä päivänä sinä vain suljit korvasi Pyhän Hengen ääneltä, kun Hän moitti sinua. Eräänä päivänä internetin keskustelupalstalla sinä paadutit sydämesi. Toiset ihmiset huomasivat tilasi, ja he varoittivat sinua sydämesi kovuudesta ja siitä, ettet huomannut omia syntejäsi, mutta olit kyllä muita kohtaan kova ja sydämetön, etkä kuitenkaan katunut kovuuttasi. Niin sinun lampunjalkasi siirrettiin pois paikoiltaan ja sinun liekkisi sammutettiin." Näin tuo yksi uskalsi sanoa minulle, evankelistalle, nuorisonohjaajalle, arvostetulle helluntaiveljelle! Miksi minä olen täällä? Onko tämä vain pahaa unta?

Vastaukset 5
Vanhimmat
pilvilinnoissaan.
Toiset enemmän ja toiset vähemmän.
Kaikki tuo on vain lähtöisin oman pään sisältä ja todellista on vain sen mukana tulevat ulkoiset käytöstavat jotka sekoittuvat muihin omaksuttuihin käytöstaoihin oli ne sitten huonoja tai hyviä ja heijastuvat sitten kokonaisuutena ympäristöön.
Olet omaksunut ylimielisyyden käytöstapojesi ohjenuoraksi ja tunnet sen helvetiksi kun sinut on pudotettu mitättöminä pitämiesi oikeasti hyvien ihmisten taholta takaisin maankamaralle.
Kyseessä on massapostitus ja jo kertaalleen poistetun viestin uudelleen kirjoittaminen.
Eli kaksi rikosta foorumin sääntöjä vastaan.
Sama viesti on myös täällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000038302201#22000000038302201
ja myös täällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000038336879#22000000038336879
Ylempänä sheriffi kertoi, mikä on massapostitus: SAMAN viestin lähettäminen USEALLE palstalle! Tuo EI OLE sama viesti, eikä sitä ole lähetetty USEALLE ERI PALSTALLE! Jos ja kun se sinussa herätti omantunnon tuskia, niin tee parannus synneistäsi!
viestin voisi aivan hyvin lähettää kerran usemmalle palstalle, eikä se silti olisi massapostitusta. Jaetaanhan me samanlaisia traktaattejakin monille ihmisille.
Kirjoitteleeko tämä tyyppi jostakin tuonelasta vai mitä se meinaa.
Jollakin on ylimääräistä aikaa ja mielikuvitus kulkee.