Jerusalem Post:
Hamasin taistelijat ovat koonneet yhteen satoja Fatahin edustajia epäilyksenalaisina Israelin auttamisesta Cast Lead operation aikana.
Fatah kertoi että epäilyn alaiset henkilöt vietiin kouluihin ja sairaaloihin jotka Hamas oli muuttanut kuulustelukeskuksiksi.
Fatahin edustaja kertoi Jerusalem Postille että vähintään 100 heidän miehistään on tapettu tai haavoitettu, joitain on kidutettu, Hamasin sotilaallisen siiven Izaddin Kassamin ja Internal Security Forcen eli sisäisen turvallisuuspalvelun taholta.
Viranomaisten mukaan ainakin kolmelta pidätetyltä oli puhkaistu silmät, heidän syyttäjiensä taholta, sillä perusteella että heidän väitetään antaneen tietoa Hamasin olinpaikoista sodan aikana.
Hamasin edustajat syyttivät Presidentti Mahmoud Abbasin ja hänen vakoojiensa kertoneen Israelilasille Hamasin sisäministerin Said Siamin liikeistä, Siam tapettiin kun IAF iski hänen veljensä kotiin Gazassa viime viikolla.
Hamas on nyt osoittamassa omaa turhautumistaan ja vihaansa Fatahin jäseniä (palestinan hallituksen jäseniä siis) kohtaan.
Fatah aktiivit kertoivat että ainakin 80 heidän jäsenistään oli joko ammuttu tai heidän jalkansa tai kätensä olivat katkaistut siitä hyvästä että he mukama olivat rikkoneet kodeissaan pysymis kieltoa.
Hamas on myös takavarikoinut kännykät ja tietokoneet jotka kuuluivat Fatahin jäsenille.
Fatah aktiivit kertoivat mm. eräs entinen Fatahin turvallisuusmies oli ammuttu molempiin jalkoihin sen jälkeen kun häntä oli ensin kidutettu.
Hamasin jäsenet “kidnappasivat” Fatahin jäseniä mm heidän läheistensä jotka olivat kuolleet sodassa, hautajaisista. Hamas tappoi mm 80 vuotiaan Fatahin jäsenen ensin hakattuaan miehen neljä poikaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ilmeisesti palestiinalaisia SAA ja PITÄÄKIN kiduttaa ja tappaa, kunhan sen tekee HAMASIN kaltainen TERRORISTIJÄRJESTÖ, jolla on useita arveluttavia kytkentöjä näihin järjestöihin.
Tässäkin taas paljastuu natsien todellinen pahuus.
että toisen muslimin kiduttaminen tai ampuminen ei
ole rikos, vaan se on uskonnollista kasvatusta tai
paratiisin täyttämistä!
Miten luotettava on Israelin sotasensuurin antama tieto? Israel myöntää 20 valkoisen fosforin käyttötapausta,kun ei pysty kieltämäänkään, todisteet ovat liian vahvat. Tutkii myös muita ilmoitettuja tapauksia.
Israel on kieltäytynyt ilmoittamasta fosforia käyttäneiden pataljoonien komentajien nimiä, ettei heitä asetettaisi syytteeseen sotarikoksista.