Tekö saatte

Matteuksen mukaan Jeesus sanoo oikeudenkäyntinsä aikana ylipappi Kaifaalle: ".

..Ja minä sanon teille: vastedes TE SAATTE NÄHDÄ Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä" (26:64).

Toisin sanoen Jeesus osoitti sanansa Kaifaalle ja juutalaisen suuren neuvoston jäsenille, joiden hän lupasi näkevän oman jumalallisuutensa siis heidän elinaikanaan sekä tulemisensa taivaan pilvissä takaisin. Näin ei tapahtunut, vaan Kaifas ja muutkin Kaifaan aikalaiset ovat kuolleet.
499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

supranaturalisti, jonka teoria hänen omasta paluustaan falsifioitui.

Valitettavasti tämän palstan yliluonnolliset olennot kuolemattomine sieluineen eivät oikein käsitä Jeesuksen paluuteorian epäonnistumista, johtuen varmaan evoluutiossa heille kehittyneestä ymmärryksen tasosta.

Äänestä

aika pysähtyy ja lakkaa olemasta.Ei ole kiire mihinkään, sillä ei ole aikakäsitettä.
Näin , kuten ennustettu on, että Jeesus on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Myös siis kuolleet tulevat näkemään.
Kuolleet ovat ilmeisesti " tuonelassa" , koska Jeesus astui tuonelaan ja nousi kolmantena päivänä kuolleista.

Kysyt: Tekö saatte nähdä ?
Vastaan: Me kaikki saamme nähdä!

Äänestä
  • saamme nähdä, koko maailman asujaimisto, elävät ja kuolleet, täytyy kerätä samalle seudulle.
    Luther ei hyväksynyt ajatusta pyöreästä maasta, koska se oli vastoin Jeesuksen lupausta, että kaikki saavat nähdä.

    p.s. Jeesus oli kuolinpäivänsä iltana paratiisissa ryövärin kanssa. Ei tuonelassa.

    Äänestä

puhui viimeisestä tuomiosta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nähdä? kirjoitti:

Matteuksen mukaan Jeesus sanoo oikeudenkäyntinsä aikana ylipappi Kaifaalle: ".

..Ja minä sanon teille: vastedes TE SAATTE NÄHDÄ Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä" (26:64).

Toisin sanoen Jeesus osoitti sanansa Kaifaalle ja juutalaisen suuren neuvoston jäsenille, joiden hän lupasi näkevän oman jumalallisuutensa siis heidän elinaikanaan sekä tulemisensa taivaan pilvissä takaisin. Näin ei tapahtunut, vaan Kaifas ja muutkin Kaifaan aikalaiset ovat kuolleet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu