Te jotka olette kahlinneet ajattelunne järkeen ja logiikkaan, kysyn ahdistaako mahdollisuuksien rajallisuus? Onneksi omaa ajatteluani tälläiset ahtaat rajat eivät sido.
järjen vangit
ahdistaako?
33749
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
uskot rakastavaan Jahveen, joka pistää tsunamit alulle?
Vapautuneesti varmaan uskot, että nainen on luotu kylkiluusta?
Uskomattoman vapauttavaa on uskoa, että kaksituhatta vuotta sitten kuollut puuseppä/saarnaaja herää kuolleista ja
nousee tuhansien vuosien kuluttua pelastamaan sinut.
hahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahaaa!!
Aloitukseni ei liity millään tavalla kristinuskoon vaan siinä esitettiin kysymys ajattelun sitomisesta järkeen ja logiikkaan.
ovat minusta hyviä työkaluja. Varsinkin tutkittaessa maailmankaikkeutta.
Järki ja logiikka on nimittäin aika monelta
uskikselta kadoksissa, kun aletaan tutkia pintaa
syvemmältä.
Ei.
Miten hyödynnät järjettömyyttä elämässäsi?
Olisi kiva kuulla lisää siitä, millaisia mahdollisuuksia järjen kahleista irrottautuminen avaa.
Onko sinulla jokin erityinen tekniikka, jolla pidät itsesi järjettömyyden tilassa? Liittyvätkö päihteet jotenkin asiaan?
Vaikka en tavallisesti vastaa sellaisiin kysymyksiin, jotka on annettu vastauksena kysymyksiin, niin teen nyt poikkeuksen ja vastaan.
"Miten hyödynnät järjettömyyttä elämässäsi? "
Voin olla onnellinen sellaisista asioista, joille ei ole järjellisiä perusteita.
"Onko sinulla jokin erityinen tekniikka, jolla pidät itsesi järjettömyyden tilassa?"
Ei ole mitään erityistä tekniikkaa.
"Liittyvätkö päihteet jotenkin asiaan? "
Ei oikeastaan.
Lainaus: "Voin olla onnellinen sellaisista asioista, joille ei ole järjellisiä perusteita."
Ja siis me emme voi olla?
"Lainaus: "Voin olla onnellinen sellaisista asioista, joille ei ole järjellisiä perusteita."
Ja siis me emme voi olla? "
Eikö olisi epäloogista olla onnellinen jostain sellaisesta, mille ei ole järjellisiä perusteita? Ja jos ei ole, niin miksi ei?
Se että voin olla onnellinen vaikka kaikelle ei juuri nyt löydykään järjellistä selitystä, ei ole epäloogista.
Sinähän se tässä kaikelle selitystä kaipaat, ja koska et kaikkea voi järjellä selittää, pistät sen yliluonnollisen tms. piikkiin.
Minä myönnän onnellisena ettemme voi kaikkea tietää nyt ja jatkan elämää. Sinä se perustelet asioita yliluonnollisuudellla, koska muuten et kait voisi olla onnellinen.
Tämä alkaa käymään ihan oikeasti mielenkiintoiseksi, joten jatkan hieman. Olin hieman epätarkka, joten on paikalla vähän täsmentää. Tarkoitin, että voi olla onnellinen jonkin konkreettisen syyn vuoksi, jolle ei ole loppujen lopuksi mitään järjellistä perustetta.
Tälläinen rajattomuus mahdollistaa sen, että esimerkiksi köyhä voi olla onnellinen kaikista niistä miljoonistaan jotka ovat hänen mielestään pankkitilillään. Todellisuudessa hänellä ei tarvitse olla senttiäkään tilillä rahaa, mutta kuvitellut rahat voivat tehdä hänestä erittäin onnellisen.
Voisiko siis sanoa, että joitakin ihmisiä kylmä järki ja logiikka ahdistaa ja toisia se ei ahdista?
Kyllä tiukoille ottaisi kehitellä iloa itsepetoksesta.
Jos henkilön ajatuksen kulku on irrationaalista, niin silloin voi olla mahdollista, että hän on 100% varma jostain omituisesta asiasta. Jos itse uskoo johonkin, niin eihän kyse silloin ole itsepetoksesta.
>>Jos henkilön ajatuksen kulku on irrationaalista, niin silloin voi olla mahdollista, että hän on 100% varma jostain omituisesta asiasta. Jos itse uskoo johonkin, niin eihän kyse silloin ole itsepetoksesta.
suoli24 lakkasi toimimasta kun koetin vastailla päivällä. Nyt ei ole kerennyt illalla aiemmin.
Lainaus: "Tarkoitin, että voi olla onnellinen jonkin konkreettisen syyn vuoksi, jolle ei ole loppujen lopuksi mitään järjellistä perustetta."
Nyt pitää olla tarkkana. Katsos kun tuo "järjellistä perustetta" on sellainen sanamuoto, että sen voi käsittää lähes kuinka haluaa.
Eli otamme jonkin järjettömän tapauksen. Ja jotta saadaan keskustelu taajuudelle, jossa molemmat (toivottavasti) ovat samassa tilanteessa, niin kuvitellaan näin.
Nuoripari on kolme vuotta yrittänyt saada lasta. Nyt viimein on nainen raskaana. Se on vaatinut hedelmöityshoitoa ja kaikenlaista.
Nainen synnyttää mutta kuolee synnytyksessä. Käy vielä niin että vastasyntynyt lapsikin kuolee. Mies jää yksin, ja kokee kaksi valtavaa menetystä.
Onko tämä mielestäsi järjetöntä?
Se on surullista ja henkeni puolesta toivon ettei kukaan joutuisi tuollaista kokemaan.
Jos esimerkki on mielestäsi hyvä nyt kun haluamme puhua järjettömyydestä, niin bra. Jos ei, niin heitä joku itsellesi sopivampi.
Tuo köyhä jolla on miljoonia kun ei oikein käy mielestäni esimerkkinä järjettömyydestä. Ihminen voi olla onnellinen vähävaraisenakin. Ja ihminen voi tulla onnelliseksi luopuessaan massiivisista säästöistä.
Ei raha ole onnellisuuden tai järjellisyyden mittari. Raha on vain rahaa.
Itse olet sellaisessa ansassa, ettet edes näe ulospääsyä. Täysin ymmärrettävää, että mieleesi nousi tuollainen kysymys. Projisointi on matalaotsaisten harrastus.
http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/usk/03a_analyyttisen.shtml
Itse juuri kerroin vapaudestani, enkä mistään ansasta.
Niin.
Mutta mikä on järjen vastakohta?
Järjettömyys...
kun on kallio jalkojen alla. Järkensä tallominen on pitkän päälle epäterveellistä.
"Järkensä tallominen on pitkän päälle epäterveellistä. "
Joissakin tapauksissa näin voi olla, mutta uskon, että joissakin tapauksissa perusteeton optimismi ja luottavaisuus voi olla ihan hyväksi.
Optimistinen ja luottavainen voi olla olematta harhojen ja valheiden vallassa kuten uskovainen.
Tarkoitatko, että asioissa tulee säilyttää tietty realismi ja pyrkiä olemaan niissä rajoissa optimistinen ja luottavainen? Mitä mieltä olet ihmisistä jotka kokevat tälläiset rajat liian ahdistaviksi?
>>Mitä mieltä olet ihmisistä jotka kokevat tälläiset rajat liian ahdistaviksi?
"Minulle oli helpotus, kun tajusin, että olen osa tätä suurta kaikkeutta ja kuolema kohtaa meistä joka ikisen samalla tavalla. Ei siis taivaita eikä helvettejä kuoleman jälkeen. "
Kuulostaa siltä, että sinulle riittää se onni, mitä täällä maanpäällä voi saavuttaa. Etkä sen suurempaa onnea edes kaipaa.
lause.
>>En halua elää ruusunpunaisessa haavemaailmassa, mikä ei ole totta.
ajatella, että kun on kaupassa käytyään laittanut ruuat jääkaappiin, niin ne ovat siellä tallessa käyttöä odottamassa, sen sijaan että muumipeikko on vienyt ne pyrstötähdelle.
Järki ja logiikka vapautti minut aikoinaan uskomasta tyhjänpäiväisiin taikauskoihin. En koe olevani mitenkään päin kahlittu. Päin vastoin, vapaampi kuin koskaan ennen.
Ettet vain ole siirtynyt yhdestä äärimmäisyydestä toiseen? Vaikka näin olisi niin, eikai siinä mitään jos koet olevasi nykyisin onnellisempi.
Ihme, että idiooteille ylipäätään vastataan.
"Ettet vain ole siirtynyt yhdestä äärimmäisyydestä toiseen?"
Kerro ihmeessä enemmän nk. kultaisesta keskitiestä uskomisen ja ei uskomisen suhteen, mikä mielestäsi on ilmi selvästi olemassa?
Huohhhh...
Aika monia ihmisiä järjettömyys valitettavasti sitoo ja kahlitsee varsin konkreettisesti:
http://www.kepa.fi/kumppani/501/?searchterm=None
Tässä vähän lisää ihmisistä joita järjen ahtaat rajat eivät ole turhaan haitanneet ja kumma kyllä en ole yhtään kateellinen eikä minua ollenkaan ahdista se, etten kykene samaan:
http://www.religionnewsblog.com/14864/lion-kills-man-who-said-god-would-save-him
http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2007/03/se-o-loppu-ny.html
http://richarddawkins.net/article,788,A-hundred-residents-of-a-Russian-village-have-refused-to-switch-to-new-passports-because-they-believe-the-documents-bar-codes-contain-satanic-symbols,Reuters
http://teknokekko.vuodatus.net/blog/6261
http://www.humanitas-international.org/showcase/chronography/documents/luther-jews.htm
http://www.religionnewsblog.com/19044/wiley-s-drake
http://www.religionnewsblog.com/23062/religious-insanity-3
http://www.logosmedia.fi/artikkeliarkisto/pedofilia.html
http://freethinker.co.uk/2008/08/12/religious-cult-starves-demonic-toddler-to-death-–-because-he-wouldn’t-say-‘amen’-after-meals/
http://fi.wikipedia.org/wiki/David_Koresh
http://fi.wikipedia.org/wiki/Westboron_baptistikirkko
http://www.darwinawards.com/darwin/darwin2008-16.html
"Te jotka olette kahlinneet ajattelunne järkeen ja logiikkaan"
Miksi sellaisen, joka ei usko jumaliin, pitäisi olla kahlinnut ajattelunsa mihinkään? Tunnettu ateisti Richard Dawkins sanoi eilen YLE Teemalla, jotain sellaista, että sen jälkeen kun hän käsitti, ettei jumalaa ole, kaikki mahdollisset ajatusmallit tulivat mahdollisiksi ja elämä muuttui toden teolla jännittäväksi.
ja kuvittelua, ei sen kummempaa ja tietenkin tyhmyyttä.
antaudun ylivertaisen älykkyytesi edessä. Nyt äkkiä otan raamatun käteen ja alan katua.
Nätti puluseni, kiltti puluseni, älä lennä pois.