Varokaa ravintola Artobellia

AngryCustomer

Olin tilaamassa nälkääni pizzaa ja soitin kyseiseen Artobelli-ravintolaan. Heti alkuun kävi ilmi, että heidän mainostamansa lounastarjous ei ole voimassa ja luulenkin, että olisivat veloittaneet pizzoista liikaa. Seuraavaksi hädin tuskin suomea puhuva henkilö ilmoittaa, että heillä ei ole tonnikalaa! Ok, sain pizzat kuitenkin tilattua ja toimitusajaksi luvattiin tunti, mikä on mielestäni kovin pitkä aika, koska kotini ei ole kovin kaukana paikasta. Odotettuani pizzoja 1,5 TUNTIA yritän soittaa pizzeriaan, mutta sielä ei enää vastata puheluuni!!! Yritin 3 kertaa n. 10 minuutin sisällä soittaa sinne, mutta näkivät puhelimesta numeroni ja jättivät vastaamatta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun yritin kyseisetä paikasta jotain tilata ja jäi yllättäen viimeiseksi. Pizzat jäivät kokonaan saamatta ja mitään paikasta ei minulle niistä ilmoitettu. Ala-arvoista toimintaa ja kehottaisin kaikkia miettimään kahteen kertaa, että haluavatko kyseisen paikan ruokiin koskea. Epäilen, että ruuan laadussa ja raaka-aineiden tuoreudessakin saattaa olla huomauttamista, kun suhtautuminen asiakkaisiinkin on näin välinpitämätöntä.

17

3318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nimi,

      mikä lienee sen tausta?

      • PeKKKKa

        Veikkaan ulkomaalaistaustaa...


    • Ettet vaan ?

      Ethän vaan kiroillut puhuessasi puhelimessa? Nuorilla ihmisillä on puhuessaan tapana käyttää naisen sukuelimen nimitystä välimerkkien paikalla. Ei innosta asiakspalveluun eikä kuulosta kovinkaan fiksulta. Jos et 'syyllistynyt' kiroilemiseen, niin vika lienee sitten pizzeriassa kuten kerroit.

      • AngryCustomer

        Jos olisin kiroillut, en olisi täälä valittamassa. Ikäni puolesta minua ei luokitella enää nuoreksi, vaikka pizzaa tilasinkin.

        Kuinkohan moni nuori kiroilee tilatessaan pizzaa? Aika kaukaa haettua...


      • AngryCustomer kirjoitti:

        Jos olisin kiroillut, en olisi täälä valittamassa. Ikäni puolesta minua ei luokitella enää nuoreksi, vaikka pizzaa tilasinkin.

        Kuinkohan moni nuori kiroilee tilatessaan pizzaa? Aika kaukaa haettua...

        joo aika on ohittanut artobellin, niin tarjoilun laadun kuin muunkin suhteen...

        pienillä muutoksilla saattasi saadakin paikasta viihtyisän,(olen ko. hlölle puhunut jo vuosia sitten, mutta mitään ei tapahdu, asiat menevät kuuroille korville, niin kuin monimuukin on asioista maininnut)., mutta jollekin paikkahan pienillä korjailuilla olisi ok. ensi paikka, vaikkaetnis taustaiselle uudelle yrittäjälle , joita pizza ja kebab alalla riittää.

        Ymmerstassa on avattu kebab pizzeria, joka on ihan toista laatua kuin tämä bangladesh raustaisen miehen pitämä keskikalja roihala...

        kaikki tuo on totta mitä puhut, eikä ne ruuatkaan ole kaksisiakaan eikä täytteitä ole kuin murtoosa verrrattuna muihin paikkoihin niin Espoossa, kun Kauniaisisssakin

        että tämmöistä


      • ohi ja kovaa

        Tuli asia selväksi, en moisesta paikkaa tilaa mitään en pistä jalkaani ovesta sisään. Muuten koko Granin jää auttamattomasti väliin, liikunpa autolla tai junalla. Hei, toi palvelun nopeus liippaa läheltä Kauniaisten terveyskeskus jonotus aikaa, joskin toimenpiteen sieltä saanee!


    • laatutavaraa

      Olen jo väsynyt tilaamaan näiltä mamuilta pizzoja.
      Kerran seurasin paikan päällä miten koko suku
      korjaa autoa vieressä ja eikun samoilla kourilla
      tekemään pizza! Onneksi se ei ollut omani.

      • rasistinen kommentti.

        Niin se vaan Kauniainen vie mainettaan ihan uusille ulottuvuuksille.


    • karvakädeltä

      että sellasta. Suosittelen lämpimästi.

    • ii

      Artobelli ei tule edes mieleen kun pitäisi saada pizzaa. Kotipizza kauppakeskus Granissa on ihan toista luokkaa. Terveyskeskus sen sijaan toimii moitteettomasti. Kiitos siitä!

      • on siis ihan

        valinnanvaraakin niissä pitserioissa et se ei oo niinkuin ainoa se joku.


    • II.I

      "Pizzat jäivät kokonaan saamatta ja mitään paikasta ei minulle niistä ilmoitettu."

      > ELI ET SAANUT pitsoja, silti epäilet laatua, rasismiako ?


      "Epäilen, että ruuan laadussa ja raaka-aineiden tuoreudessakin"

      > MITENKÄ VOIT edes epäillä tuollaista, kun et ole saanut ruokaa ?


      Olipa vahva syytös, lieneekö Rasismista ?????????????

      otetaan selvää

    • ,.,.,.

      Ajattelin tilata perhe pitsan numero:31.Fantasia ja tilasi myös 0,5 limun. Hän kysyi osoitetta annoin ja sit kerroin visalla ja hän sanoi et ei onnistu ja iski puhelimen korvaan. Soitin joku 10 min myöhemmin ja luurin nostettiin ja laitettiin pöydälle. Kun ensimmäisen kerran soitin niin vaan kuului mmm mmm mmm.. Todella huonoa asiakaspalvelua mitä olen koskaan saanut. Pitsasta en voi sanoa mitään kun en ole saanut semmoista koskaan. En kyllä enää jatkossa tilaa täältä mitään koskaan..

      • jjjjjjjjjjjjj

        "Tilasin pizzan ja salaatin kotiin, tulos: salaatti oli tosi pieni ja onneton, pannupizza oli ilmeisen pilaantuneen makuinen, ja yrittäessäni soittaa ja valittaa lyötiin kolmesti luuri korvaan. En taida enää tilata täältä mitään."


    • Tuloko ripulia ! ?

      Olitpa rohkea, tuliko mieleen että he eivät käytä WC-paperia vaan pyyhkivät sillä kädellä perseensä millä ripottelevat esim. tinjamia.

    • Momsin torakat

      Joo,mut entäpäs se ostarin Moms - aivan karseeta ja ala-arvoista "sianruokaa",lisäksi likaiset paikat.Ei ole hinnat ihan kohdillaan!Kauniaisissa tosin kaikki on nykyään laskusuhdanteessa eli kylän paras rafla vastaa paikan yleistasoa.....

    • fiiafani

      Supermarjosta tutun Sofian (FIIAN) sinkku biisi nyt kuunneltavissa osoitteessa http://www.youtube.com/watch?v=gptc4h_-jKQ myös fanisivut facebookissa FIIA nimellä :) käykäähän kuuntelemassa ja tykkäämässä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2916
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe