Makrotaloudessa puhutaan käsitteistä tuotantosektori ja kulutussektori. Nykyään nämä käsitteet koskevat voimakkaammin ja yhtenäisemmin koko maailmantaloutta kuin aiemmin, jolloin kunkin maan kansantalouden painopiste oli omassa maassaa merkittävämpi, ulkomaankaupan osuuden ollessa vähäisempi ja sisämarkkinoille tuotettujen tavaroiden ja palveluiden suhteellinen osuus suurempi.
Tekniikan ja tuotantomenetelmie kehitys on lisännyt paljon tuottavuutta suhteessa käytettyyn työpanokseen. Nykyään kyetään siis tuottamaan enemmän erityisesti tavaroita ja jossain määrin myös palveluita samalla ihmismäärällä kuin aiemmin. Tämä merkitsee ainakin materiaalisen elintason nousua. Kaikkien ihmisten tuottama lisäarvo muodostaa tuotannon kokonaismäärän.
Kulutussektori muodostaa tahon, joka ostaa ja kuluttaa tuotetut tavarat ja palvelut. Näin siis pelkistettynä, vaikka toki sekä kulutussektori että tuotantosektori ovat monitahoisia, muodostuen sekä yksittäisistä ihmisistä, yrityksistä jne.
Ihanne tilanen makrotaloudessa olisi tietysti se, että kaikille kynnelle kykeneville olisi töitä. Tämä ei tietenkään käytännössä koskaan toimi ideaalisesti, osaaminen, kysyntä ja tarjonta jne. eivät täydellisesti kohtaa. Tärkeintä makrotalouden toiminnan kannalta on tietenkin se, että kulutussektorilla on ostovoimaa suurin piirtein se määrä, jonka tuotantosektori kykenee tuottamaan, jotta tuotetut tavarat ja palvelut voidaan kuluttaa.
Tästä muodostuu hankala yhtälö. Toisaalta ihmisten motivoimiseksi ahkeruuteen ja yritteliäisyyteen tarvitaan tuloeroja, mitkä ovatkin sopivassa määrin paikallaan. Mutta tuloerojen kasvaessa voi käydä niin, että rahaa ei virtaakaan ostovoimaksi tuotantoa vastaavaa määrää, rahan kierto hidastuu ja kysyntä laskee. Tuottoa hakevia pääomia kasautuu harvojen käsiin enemmän kuin tuotantoa ylläpitäviin investointeihin tarvitaan, mukaan lukien niin koulutus, tekniikan kehittäminen ja uusiminen, infrastruktuuri jne. Tämä johtaa jo olemassa olevien omaisuusmassojen, kuten kiinteistöjen, raaka-aineiden jne. arvonnousuun ilman, että niihin olisi sitoutunut mitään todellista jalostusarvon lisäystä, työtä ja sen tuottamaa lisäarvoa tai materiaaleja.
Jos ostovoimaa ei ole tarpeeksi suhteessa tuotantoon, makrotalous voi ajautua työttömyyden kierteeseen, pahimmoillaan suureen lamaan. Nyt olemme lähellä tällaista tilannetta, vaikka se onkin verhoutunut finanssikriisin kaapuun. Pankeille voidaan järjestää lisää rahaa, niitä voidaan rohkaista lainaamaan sitä toisilleen. Mutta miten raha saadaan kuluttajille, jotta yritysten tavarat ja palvelut saadaan myydyksi. Velkaostovoima ei ratkaise tilannetta, se vain siirtää ongelmia, samalle tehden ne kaksin verroin pahemmiksi.
Heittäkääpä ajatuksia, miten kansalle voitaisiin saada velatonta ostovoimaa, joka riittäisi ylläpitämään kysyntää niin paljon, että koko tuotantosektorin kapasiteetti voitaisiin pitää korkealla prosenttiosuudella käynnissä, sen muodostavat ihmiset töissä? Itselläni on asiasta toki ajatuksia, joista olen kirjoitellutkin, mutta nyt en aio niitä tuoda enemmälti esille. Odotan muiden näkemyksiä, jotta näen, miten tämän maan ihmisten talouspoliittinen ajattelu makaa.
Tekniikan ja tuotantomenetelmie kehitys on lisännyt paljon tuottavuutta suhteessa käytettyyn työpanokseen. Nykyään kyetään siis tuottamaan enemmän erityisesti tavaroita ja jossain määrin myös palveluita samalla ihmismäärällä kuin aiemmin. Tämä merkitsee ainakin materiaalisen elintason nousua. Kaikkien ihmisten tuottama lisäarvo muodostaa tuotannon kokonaismäärän.
Kulutussektori muodostaa tahon, joka ostaa ja kuluttaa tuotetut tavarat ja palvelut. Näin siis pelkistettynä, vaikka toki sekä kulutussektori että tuotantosektori ovat monitahoisia, muodostuen sekä yksittäisistä ihmisistä, yrityksistä jne.
Ihanne tilanen makrotaloudessa olisi tietysti se, että kaikille kynnelle kykeneville olisi töitä. Tämä ei tietenkään käytännössä koskaan toimi ideaalisesti, osaaminen, kysyntä ja tarjonta jne. eivät täydellisesti kohtaa. Tärkeintä makrotalouden toiminnan kannalta on tietenkin se, että kulutussektorilla on ostovoimaa suurin piirtein se määrä, jonka tuotantosektori kykenee tuottamaan, jotta tuotetut tavarat ja palvelut voidaan kuluttaa.
Tästä muodostuu hankala yhtälö. Toisaalta ihmisten motivoimiseksi ahkeruuteen ja yritteliäisyyteen tarvitaan tuloeroja, mitkä ovatkin sopivassa määrin paikallaan. Mutta tuloerojen kasvaessa voi käydä niin, että rahaa ei virtaakaan ostovoimaksi tuotantoa vastaavaa määrää, rahan kierto hidastuu ja kysyntä laskee. Tuottoa hakevia pääomia kasautuu harvojen käsiin enemmän kuin tuotantoa ylläpitäviin investointeihin tarvitaan, mukaan lukien niin koulutus, tekniikan kehittäminen ja uusiminen, infrastruktuuri jne. Tämä johtaa jo olemassa olevien omaisuusmassojen, kuten kiinteistöjen, raaka-aineiden jne. arvonnousuun ilman, että niihin olisi sitoutunut mitään todellista jalostusarvon lisäystä, työtä ja sen tuottamaa lisäarvoa tai materiaaleja.
Jos ostovoimaa ei ole tarpeeksi suhteessa tuotantoon, makrotalous voi ajautua työttömyyden kierteeseen, pahimmoillaan suureen lamaan. Nyt olemme lähellä tällaista tilannetta, vaikka se onkin verhoutunut finanssikriisin kaapuun. Pankeille voidaan järjestää lisää rahaa, niitä voidaan rohkaista lainaamaan sitä toisilleen. Mutta miten raha saadaan kuluttajille, jotta yritysten tavarat ja palvelut saadaan myydyksi. Velkaostovoima ei ratkaise tilannetta, se vain siirtää ongelmia, samalle tehden ne kaksin verroin pahemmiksi.
Heittäkääpä ajatuksia, miten kansalle voitaisiin saada velatonta ostovoimaa, joka riittäisi ylläpitämään kysyntää niin paljon, että koko tuotantosektorin kapasiteetti voitaisiin pitää korkealla prosenttiosuudella käynnissä, sen muodostavat ihmiset töissä? Itselläni on asiasta toki ajatuksia, joista olen kirjoitellutkin, mutta nyt en aio niitä tuoda enemmälti esille. Odotan muiden näkemyksiä, jotta näen, miten tämän maan ihmisten talouspoliittinen ajattelu makaa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olen aiemminkin ehdottanut palkkojen alentamista. Tuloerot eivät muutu miksikään kun ahneutta vähennetään ensimmäisenä vuonna pelkästään vaikka yhden prosentin, seuraavana vuonna toinen prosentti ja niin edelleen. Jos palkan alennusta jatketaan vaikka viisi vuotta ja SAK jatkaisi palkanalennuskampanjaa vaatimalla lisää työntekijöitä töihin, sillä kysyntä on kasvanut niin paljon, että lisä käsiä tarvitaan.
Vanhaselta tuli muistaakseni hyvä kommentti, kun hän ehdotti osakkeen omistajia hillitsemään osinkojen nostoja. Jos yritysten työntekijät olisivat itse yhtiönsä osakeenomistajia, niin asia olisi vieläkin parempi. Niin sen pitäisi lailla määrättynä ollakin.
Miten palkan alennukset pienimmissä tuloluokissa (SAK) lisäävät kulutussektorin ostovoimaa? Kun siis ajatellaan koko maailman makrotaloutta. Eikö pikemminkin pitäisi leikata tuloja suuremmissa tuloluokissa ja jakaa rahaa pienimpiin tuloluokkiin, jossa rahat siirtyvät suoraan ostovoimaksi ja sitä kautta kysynnäksi.
Ehdotat, että yritysten työntekijät olisivat itse yhtiönsä omistajia. Kansa siis omistaisi firmat. Eikö se ole sama kuin sosialismi? Mutta sitä en ymmärrä, miten ostovoima lisääntyy, jos rahaa annetaan työntekijöille nykyistäkin vähemmän. Silloin ostovoima vähenee.
Meinaatko, että SAK:n neuvottelijat ja johtajat eivät osaa käyttää palkanalennus-työkalua muutoin kuin alentaakseen omien jäsentensä palkkoja?
Olen aiemmin ehdottanut, että palkan alennus koskisi ensimmäisenä vuonna vain suuri palkkaisia eli kaikkia, jotka tienaavat 1681 euroa bruttona kuussa. No sanotaan, että yläraja voisi olla 1.681.000 euroa kuussa tienaavat. Sillä ylärajalla ei ole väliä sillä parempi on kaikkien hyväksyä periaate, että: "Se mikä kerran menee ylöspäin, tulee myös joskus alaspäin."
SAK:n neuvottelijat tosiaan voivat käyttää Palkan alennus-työkalua myös kaikkien ammattiryhmien mukaan saamiseksi talkoisiin. Malttia vain pitää olla. Yksi prosentti ensimmäisenä vuonna on hyvä alku.
Pienenä laskuesimerkkinä voisin kertoa, että yritysjohtajalla esim. paperitehtaan johtajalla, joka saa mahtavat 4000 euroa kuussa palkkaa bruttona ja hänen tuloveroasteensa on 40%. Hänen nettoansionsa ennen palkan alennusta 2.400 euroa ja palkan alennuksen jälkeen hänen nettoansionsa on samat 2.400 euroa kuussa. Hänen yrityksensä tai työnantajansa palkka kulut vähenevät hänen osaltaan 72 euroa kuussa, kun oletetaan, että palkan sivukulut ovat 80% buttopalkasta.
Nyt sinä voisit kertoa, että mikä tästä yhtälöstä vielä puuttuu? Kerro, mikä instanssi tulee vielä tähän talkooseen mukaan. Lue ja laske tarkkaan kaikki luvut ja kerro meille se puuttuva luku sekä kuka se instanssi on joka vähän luovuttaa saamisiaan.
Vastaa nyt vain ensin alkuperäiseen kysymykseen. Miten ostovoima lisääntyy niiden palkkoja alentamalla, joilta ostovoimaa puuttu.
Ostovoimaa voidaan ja pitää antaa kansalle se määrä, mitä kyetään tuottamaan tavaroita ja palveluita, jotta talous toimisi. Lisäksi ostovoimaa pitää antaa sellaisille ihmisille, joilla on kysyntää niille tavarjoille ja palveluille.
Yritän yksinkertaistaa, jotta ymmärtäisit. Jos telkkareita ja kännyköitä valmistetaan tuhat kappaletta, pitää ostovoimaa antaa tuhannelle sellaiselle niiden ostamiseen, joilla on jotakuinkin niihin tarve. Jos ostovoimaa tavalliselle kansalle tulee vain viidelle sadalle ja toisen viiden sadan ihmisen ostovoima meneekin yhdelle, niin ei se ruoja osta niitä viittä sataa kännykkää ja telkkaria, kun ei tarvitse niitä niin paljon. Jostain syystä pyörit ajatuksissasi nyt mikrotaloudessa, kun keskustellaan makrotalouden näkökulmasta. Ja koko maailmaa koskien palkana alennus näkökulmasi ei muuta mitään. Jos koko maailmassa laskettaisiin palkkoja puolella ja se lasku siirtyisi suoraan hintoihin, ei mikään muuttuisi. Se on eri asia, kun puhutaan jonkun alueen kilpailukyvystä toisiin nähden, mitä ilmeisesti yrität selittää, mutta markotalouden ongelia se ei ratkaise ja sen ongelmat syö taas Suomenkin talouden, vaikka lopulta ruvettaisiin tekemään työtä ilman palkkaa.
Liian suuret tuloerot ja siitä seuraavat pääomien keskittyminen, sitä seuraava rahan kierron häiriintyminen ja ostovoiman liiallinen vähäisyys suhteessa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden määrään on makrotalouden ongelma. Suurlaman aiheuttaja.
olet pyörinyt makrotalouden piirissä niin pitkään, että et ymmärrä käytännön elämästä enää riittävästi.
Perusasiat on ensin oltava selvät. Ei eletä velaksi missään suhteessa. Itse olen elänyt mutta nyt on velat maksettu, joten itselläni on omaa kokemusta.
Tuhlailu, kuten lomien pitäminen... juuri niin loman vietto...tuhlaillen, esim. lentokoneella Välimerelle ym. on tuhlailua. Sinne ne ostovoimat hupenevat. Tiedät mitä tarkoitan, en viitsi edes kirjoittaa, koska tiedän, että 20 kirjoittajaa haukkuu kohta.
Juttu jatkuu toiste...Nyt töihin.
on nykyään tietääkseni jo korkeampi kuin kotitalouksien säästöt. Mielestäni yksi syy tähän kulutuslamaan on juuri se ,että hyvinä aikoina on holtittomasti velkaannuttu.
Juuri koettu ylipitkäksi venytetty korkeasuhdanne on omiaan vauhtisokaisemaan ihmiset,tavalliset kuluttajat.
Ja nyt pitäisi saada kulutusrahaa entistä enemmän! Vanhaa sairautta pahennetaan väärillä lääkkeillä.
Bjarne Kallis totesi taannoin ,ettei kukaan ole lamasta kuluttamalla selvinnyt.
Mietipä, mistä kotitalouksien velkaantumisaste on tullut.
Tavaroita ja palveluita on kyetty kansalaisten toimesta tuottamaan enemmän, mitä heille on annettu velatonta rahaa niiden ostamiseen. Ymmärrätkö?
Eli suurpääoman omistajat ja tavallisetkin isotuloiset ovat saaneet rahaa reilusti yli oman kulutustarpeen ja tuotannollisiin investointeihin tarvittavan rahan, joten he ovat ryhtyneet antamaan kansalle lainaksi rahaa, jotta nämä kykenevät ostamaan tavarat ja palvelut, jotka samainen kansa työllään tuottaa. Vaan eihän se pitkään toimi.
Velkaantumista ei olisi kotitalouksissa syntynyt, jos heille olisi maksettu palkkoja sen verran, mitä tarvitaan samojen ihmisten aikaansaaman tuotannon ostamiseen.
ei voi olla totta! Tuo johtaisi aina vain pahempaan velkaantumiseen.
Yksinkertaisilla selityksillä ei asioita hoideta.
Eihän se pahempaan velkaantumiseen johtaisi, jos rahaa annettaisiin kansalle ilman velkaa se määrä, millä saataisiin tuotetut tavarat ja palvelut kulutettua. Nytkin velkaantuminen johtuu nimenomaan siitä, että ostovoimaa on annettu velaksi, ei tarpeeksi palkkoina.
aiheuttaisivat todennäköisesti hurjan inflaation.
Ja sitten nuo suuret palkanlisät voisivat innostaa entistäkin vastuuttomamapaan ostohysteriaan ja sitä kautta lisävelkaantumiseen -kuitenkin.
Puhutaan nyt makrotalouden ihan perusasioista.
Makrotalous on tasapainossa, kun kulutussektorille tulee ostovoimaa oikea määrä ja oikeaan paikkaan suhteessa tuotantoon.
Palkankorotukset niissä tuloluokissa, joissa ne synnyttävät ostovoimaa kulutussektorille, tasapainottavat tilanteen, jossa ihmisillä ei ole rahaa ostaa niitä tavaroita ja palveluita, jotka he kykenevät tuottamaan.
Nyt, kun pääomat ovat keskittyneet ja kasautuneet liikaa, tulematta suoraan ostovoimaksi siinä määrin, mitä kokonaistuotannon ostamiseen tarvitaan, niitä virtaa ostovoimaksi esim. siten, että sitä lainataan niille, joilla ei ole tarpeeksi ostovoimaa, mikä ei ratkaise ongelmaa, vaan siirtää ja pahentaa sitä.
Jos asiat olisi hoidettu oikein, kotitalouksien ei olisi tarvinnut velkaantua, vaan ne olisivat voineet ostaa samat tavarat ja palvelut ansiotuloillaan, mitä ovat ostaneet nyt velaksi. Jos kansa, joka viime kädessä aikaansaa tuotantosektorin tuotannon, saa käyttöönsä ostovoiman, joka tuon tuotannon kuluttamiseen tarvitaan, homma pelaa täydellä teholla.
Mitään ostohysteriaa ei synny tuossa tasapainotilanteessa, koska silloin myöskään ei jää pääomamarkkinoille yli terveen investointitarpeen olevia pääomia, eli kulutusluottojen tarjonta on paljon vähäisempää, lisävelkaantumista ei voi syntyä, kun tarjolla ei ole siihen edes rahaa, se on jaettu oikeassa suhteessa tuotantoon sinne, missä tuotetuille tavaroille ja palveluille on tarvetta.
Tämä on aivan kansantalouden peruskysymyksiä. Kansalaiset muodostavat loppujen lopuksi sekä tuotanto- että kulutussektorin. Homma pelaa täydellä teholla ja hyvin vain silloin, kun ostovoimaa annetaan sellaisille kuluttajille, jotka tarvitsevat ja ovat halukkaat ostamaan nuo tuotetut tavarat ja palvelut, sellainen määrä mikä tarvitaan niiden ostamiseen.
Koitan vääntää rautalangasta ja yksinkertaistettuna, laajennettuna suurempaan tuotesortimenttiin ja väestömäärään homma pelaa aivan samoin.
Kuvitellaan, että työkykyisiä ja -ikäisiä ihmisiä olisi miljoona. He työskentelisivät tuotantosektorilla ja tietysti myös muodostaisivat kulutussektorin. He tuottaisivat miljoona leipää, miljoona ateriaa, miljoona maitoa päivässä, miljoona autoa kymmenessä vuodessa ja miljoona televisiota kymmenessä vuodessa sekä miljoona yksikköä muita tavaroita ja palveluita, joiden käyttöikä on kymmenen vuotta. Jotta talous toimisi vakaasti, heille tulisi maksaa palkkoja sellainen määrä, että he voisivat ostaa nuo tavarat ja palvelut velkaantumatta, nuo määrät tuossa ajassa, missä ne kyetään tuottamaankin. Osa näistä tuotantosektorilla työskentelevistä työskentelisi tehtävissä, joita tarvitaan tuotantokoneiston ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi, samoin kuin yhteiskunnan palveluiden ja muiden tukipalveluiden parissa. Näin ollen tosiasiassa noin puolet tästä väestä tuottaisi nuo kulutettavat tavarat ja palvelut. Kaikelle tuolle kansalle kuitenkin tulisi rahaa omista tehtävistään sen verran, että ostovoima olisi tarvittava ostamaan koko tuotannon.
Jos tuolle miljoonalle ihmiselle ei tulisi ansioiden kautta sitä ostovoimaa, mitä heidän tuottamiensa tavaroiden ja palveluiden ostamiseen tarvitaan, homma häiriintyisi. Tämä tapahtuu aina niin, että tuloerot kasvavat ja pääomat keskittyvät, jolloin väestöllä ei ole rahaa ostaa niitä tavaroita ja palveluita, mitkä he kykenevät tuottamaan ja joillekin tulee rahaa paljon enemmän, mitä he voivat kuluttaa, yksi ihminen ei voi ostaa vaikkapa sataa autoa kymmenessä vuodessa, hän ei tarvitse niitä. Mitä tapahtuu rahalle, joka hänelle tulee. Osa siitä ohjautuu hyödyllisiin investointeihin, joka oli jo huomioitu alkuperäisessä tilanteessa. Mutta kun pääomat keskittyvät liikaa, hän ja muut jotka saavat liian suuren osan tuotantosektorin tuotantopalkkioina ja osinkoina, laittavat rahansa pankkiin ja muuhun sijoitustoimintaan. Koska kansalle on annettu liian vähän ostovoimaa, he yrittävät saada kertyneille pääomilleen tuottoa lainaamalla sitä kulutusluottoina kansalle, eli kansalle annetaan ostovoimaa velaksi. Se ei toimi kauaa, koska miten he voisivat aikaa myöden selvitä veloistaan, jos heillä ei ole rahaa tarpeeksi edes kuluttamaan niitä tavaroita ja palveluita, joita tuottavat.
Tämä on aivan yksinkertaista kansantalouden peruskauraa. Sellaista mallia ei ole, eikä tule, joka toimisi pitkään, jos kansalle ei anneta ilman velanottoa sen verran ostovoimaa, mitä kansa kykenee tuotantosektorilla toimiessaan tuottamaan tavaroita ja palveluita.
Eli palkanlisät oikeisiin tuloluokkiin, jossa ne menevät kulutukseen, eivät lisää ostohysteriaa, vaan pitävät kulutuksen tasapainossa siihen tuotannon määrään, mitä me kaikki yhteisellä työpanoksellamme pystymme tuottamaan. Lisävelkaantumistakaan ei silloin synny, koska velattoman ostovoiman/rahan kulkeutuminen sinne, missä se kohdistuu tuotantoa vastaavaksi kulutukseksi, estää liiallisten pääomien kertymisen, jolloin sitä ei edes ole tarjolla liiallisessa määrin kulutusluottoihin. Kansa ei voi velkaantua, kun velkarahaa ei ole tarjolla liikaa, mutta se ei ole tarpeenkaan, koska he saavat kulutuksessa tarvittavan määrän ostovoimaa palkkoina, ilman velkaa.
Kaikki nämä ongelmat johtuvat siis loppujen lopuksi siitä, että tuloerot ovat kasvaneet liian suuriksi ja johtaneet pääomien keskittymiseen, jolloin kulutussektorilla ei ole tarpeeksi suurta velatonta ostovoimaa, jotta se vastaisi kykyämme tuottaa tavaroita ja palveluita. Suuret tuloerot ja pääomien keskittyminen lyö näin lopulta nilkkaan myös niitä, joille ne pääomat keskittyvät, koska niille on enää mahdoton saada tuottoa ja reaalitalouskin jumittuu rahan kierron häiriintymisen vuoksi.
Puhutaan nyt makrotalouden ihan perusasioista.
Makrotalous on tasapainossa, kun kulutussektorille tulee ostovoimaa oikea määrä ja oikeaan paikkaan suhteessa tuotantoon.
Palkankorotukset niissä tuloluokissa, joissa ne synnyttävät ostovoimaa kulutussektorille, tasapainottavat tilanteen, jossa ihmisillä ei ole rahaa ostaa niitä tavaroita ja palveluita, jotka he kykenevät tuottamaan.
Nyt, kun pääomat ovat keskittyneet ja kasautuneet liikaa, tulematta suoraan ostovoimaksi siinä määrin, mitä kokonaistuotannon ostamiseen tarvitaan, niitä virtaa ostovoimaksi esim. siten, että sitä lainataan niille, joilla ei ole tarpeeksi ostovoimaa, mikä ei ratkaise ongelmaa, vaan siirtää ja pahentaa sitä.
Jos asiat olisi hoidettu oikein, kotitalouksien ei olisi tarvinnut velkaantua, vaan ne olisivat voineet ostaa samat tavarat ja palvelut ansiotuloillaan, mitä ovat ostaneet nyt velaksi. Jos kansa, joka viime kädessä aikaansaa tuotantosektorin tuotannon, saa käyttöönsä ostovoiman, joka tuon tuotannon kuluttamiseen tarvitaan, homma pelaa täydellä teholla.
Mitään ostohysteriaa ei synny tuossa tasapainotilanteessa, koska silloin myöskään ei jää pääomamarkkinoille yli terveen investointitarpeen olevia pääomia, eli kulutusluottojen tarjonta on paljon vähäisempää, lisävelkaantumista ei voi syntyä, kun tarjolla ei ole siihen edes rahaa, se on jaettu oikeassa suhteessa tuotantoon sinne, missä tuotetuille tavaroille ja palveluille on tarvetta.
Tämä on aivan kansantalouden peruskysymyksiä. Kansalaiset muodostavat loppujen lopuksi sekä tuotanto- että kulutussektorin. Homma pelaa täydellä teholla ja hyvin vain silloin, kun ostovoimaa annetaan sellaisille kuluttajille, jotka tarvitsevat ja ovat halukkaat ostamaan nuo tuotetut tavarat ja palvelut, sellainen määrä mikä tarvitaan niiden ostamiseen.
Koitan vääntää rautalangasta ja yksinkertaistettuna, laajennettuna suurempaan tuotesortimenttiin ja väestömäärään homma pelaa aivan samoin.
Kuvitellaan, että työkykyisiä ja -ikäisiä ihmisiä olisi miljoona. He työskentelisivät tuotantosektorilla ja tietysti myös muodostaisivat kulutussektorin. He tuottaisivat miljoona leipää, miljoona ateriaa, miljoona maitoa päivässä, miljoona autoa kymmenessä vuodessa ja miljoona televisiota kymmenessä vuodessa sekä miljoona yksikköä muita tavaroita ja palveluita, joiden käyttöikä on kymmenen vuotta. Jotta talous toimisi vakaasti, heille tulisi maksaa palkkoja sellainen määrä, että he voisivat ostaa nuo tavarat ja palvelut velkaantumatta, nuo määrät tuossa ajassa, missä ne kyetään tuottamaankin. Osa näistä tuotantosektorilla työskentelevistä työskentelisi tehtävissä, joita tarvitaan tuotantokoneiston ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi, samoin kuin yhteiskunnan palveluiden ja muiden tukipalveluiden parissa. Näin ollen tosiasiassa noin puolet tästä väestä tuottaisi nuo kulutettavat tavarat ja palvelut. Kaikelle tuolle kansalle kuitenkin tulisi rahaa omista tehtävistään sen verran, että ostovoima olisi tarvittava ostamaan koko tuotannon.
Jos tuolle miljoonalle ihmiselle ei tulisi ansioiden kautta sitä ostovoimaa, mitä heidän tuottamiensa tavaroiden ja palveluiden ostamiseen tarvitaan, homma häiriintyisi. Tämä tapahtuu aina niin, että tuloerot kasvavat ja pääomat keskittyvät, jolloin väestöllä ei ole rahaa ostaa niitä tavaroita ja palveluita, mitkä he kykenevät tuottamaan ja joillekin tulee rahaa paljon enemmän, mitä he voivat kuluttaa, yksi ihminen ei voi ostaa vaikkapa sataa autoa kymmenessä vuodessa, hän ei tarvitse niitä. Mitä tapahtuu rahalle, joka hänelle tulee. Osa siitä ohjautuu hyödyllisiin investointeihin, joka oli jo huomioitu alkuperäisessä tilanteessa. Mutta kun pääomat keskittyvät liikaa, hän ja muut jotka saavat liian suuren osan tuotantosektorin tuotantopalkkioina ja osinkoina, laittavat rahansa pankkiin ja muuhun sijoitustoimintaan. Koska kansalle on annettu liian vähän ostovoimaa, he yrittävät saada kertyneille pääomilleen tuottoa lainaamalla sitä kulutusluottoina kansalle, eli kansalle annetaan ostovoimaa velaksi. Se ei toimi kauaa, koska miten he voisivat aikaa myöden selvitä veloistaan, jos heillä ei ole rahaa tarpeeksi edes kuluttamaan niitä tavaroita ja palveluita, joita tuottavat.
Tämä on aivan yksinkertaista kansantalouden peruskauraa. Sellaista mallia ei ole, eikä tule, joka toimisi pitkään, jos kansalle ei anneta ilman velanottoa sen verran ostovoimaa, mitä kansa kykenee tuotantosektorilla toimiessaan tuottamaan tavaroita ja palveluita.
Eli palkanlisät oikeisiin tuloluokkiin, jossa ne menevät kulutukseen, eivät lisää ostohysteriaa, vaan pitävät kulutuksen tasapainossa siihen tuotannon määrään, mitä me kaikki yhteisellä työpanoksellamme pystymme tuottamaan. Lisävelkaantumistakaan ei silloin synny, koska velattoman ostovoiman/rahan kulkeutuminen sinne, missä se kohdistuu tuotantoa vastaavaksi kulutukseksi, estää liiallisten pääomien kertymisen, jolloin sitä ei edes ole tarjolla liiallisessa määrin kulutusluottoihin. Kansa ei voi velkaantua, kun velkarahaa ei ole tarjolla liikaa, mutta se ei ole tarpeenkaan, koska he saavat kulutuksessa tarvittavan määrän ostovoimaa palkkoina, ilman velkaa.
Kaikki nämä ongelmat johtuvat siis loppujen lopuksi siitä, että tuloerot ovat kasvaneet liian suuriksi ja johtaneet pääomien keskittymiseen, jolloin kulutussektorilla ei ole tarpeeksi suurta velatonta ostovoimaa, jotta se vastaisi kykyämme tuottaa tavaroita ja palveluita. Suuret tuloerot ja pääomien keskittyminen lyö näin lopulta nilkkaan myös niitä, joille ne pääomat keskittyvät, koska niille on enää mahdoton saada tuottoa ja reaalitalouskin jumittuu rahan kierron häiriintymisen vuoksi. ..
Heh. Ostohysteria on vähän kuvitteellinen juttu. Mikä ostoyhsteria se on, jos ihmiset saavat rahaa kyetäkseen ostamaan ne tavarat, jotka he yhdessä tuottavat?
Ja eihän siinä rahan määrä lisääntyisi minnekään, jos se vain annettaisiin oikeaan paikkaan, niille jotka tarvitsevat tuotetut tavarat ja palvelut, joilla on halu ja tarve ostaa niitä. Eikös vain, että rahat jaettuna tuhannelle ihmiselle tuhannen matkapuhelimen ostamiseen parin vuoden aikana ovat enemmän tarpeen kuin samat rahat yhdelle, joka ei kuitenkaan tarvitse eikä osta niitä puhelimia? Miten turvaat niiden työpaikat, jotka tuottavat nuo puhelimet, jos rahat jaetaan niin, ettei ole ihmisiä, jotka ne kykenevät ostamaan, vaan ne menevät yhdelle, joka ei sitä rahaa paljon ostamiseen tarvitse?
Kuten todettu, rahan määrää ei tässä lisättäisi, vaan jaettaisiin oikein, jotta saadaan aikaan kysyntä tavaroille, mitkä kyetään samalla porukalla tekemään. Lisävelkaantumista ei voi tulla, kun se yksi ei saakaan sitä tuhannen ihmisen ostoiman suuruista rahaa, mikä nykysysteemissä kulkeutuu velaksi niille, jotka sen rahan käyttää ostamiseen.
Mars kansantaloustieteen perusteiden opiskeluun, niin voit jatkossa keskustella asioista oikeiden perustietojen pohjalta.
Kun kerran metsän omistajille verot puolitettiin metsäkaupan tuloista. Voisi pienituloisille sairaspäivärahalla, työttömyyspäivärahalla,liittojenpäivärahalla ym.vastaavalla toimeentulotuella eläviä ihmisiä voisi auttaa vuoden verovapaudella. Se ainakin toisi edes vähän helpotusta ostovoimaan.
Verohelpotus pienituloisille auttaa ostovoiman lisäämisessä, jos vastaavasti veroja kiristetään suurituloisilta, joiden rahoista nytkään vain pieni osa tulee ostovoimaksi.