Takkulasta puheenjohtaja!

Mielestäni seuraavassa puoluekokouksessa matti Vanhasen olisi aika väistyä. Puolueessamme on monia kyvykkäitä seuraajia, mutta yksi on ylitse muiden: Hannu Takkula. Mies on rauhallinen, mutta energinen. Raitis, urheilumiehiä, kristillisen vakaumuksen läpitunkema, komea ja yhteistyökykyinen. Hän edustaisi myös maakuntien ääntä paremmin kuin eteläsuomalainen Vanhanen. Kokemusta on myös kansainvälisestä politiikasta: hyvät toimivat yhteydet mm. Yhdysvaltoihin ja Lähi-Idän suurvaltaan Israeliin.

Hannu puheenjohtajaksi ja pääministeriksi!
10209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kaiken muun lisäksi Hannu on vakaa ihmissuhteissaan ja se jos mikä merkitsee vastuullisissa tehtävissä olevien henkilöiden työkykyyn ja taitoon ajatella ja toimia johdonmukaisesti ja selkeästi.

Äänestä
  • Valitettavasti ykstattaa uskovaisessa ei ole valtiomiesainesta. Kenties vetoaa keskustan uskovaisiin, mutta kansallisesti politiikkaa hoidetaan nykyisin ei-kristillisesti. On se vaan kummallista miten miten mieheltä riittää ymmärrystä, harrasti Israel sitten millaista politiikkaa tahansa. vai oliko se vitsi?

    Äänestä

  • hjut kirjoitti:

    Valitettavasti ykstattaa uskovaisessa ei ole valtiomiesainesta. Kenties vetoaa keskustan uskovaisiin, mutta kansallisesti politiikkaa hoidetaan nykyisin ei-kristillisesti. On se vaan kummallista miten miten mieheltä riittää ymmärrystä, harrasti Israel sitten millaista politiikkaa tahansa. vai oliko se vitsi?

    Pääministeri ja muuta ministeri ainesta löytyy Vanhasen jälkeenkin,jos realistisesti katsotaan että seuraavan hallituksen pääministeri on kokoomuksen miehiä,niin kuin näyttää kallupit.

    Takkula Tiilikainen ja Kaikkonenkin ovat tulevaisuuden miehiä keskustassa,ja Vanhasestakin saa vielä hyvän valtiovarain tai ulkoministerin.
    Että ei syytä huoleen hallituspaikka on varma.
    Näin on näreet..

    Äänestä

  • Kaupunki keskustal, kirjoitti:

    lähde mukaan ja sinunkin taloushuolet ohi. Tehdään näin kunnon kepulaisten tapaan:

    haen seksiseuraa
    Kirjoittanut: Sonnimies 28.10.2008 klo 13.21

    sinä ison tilan poika tule rakastajaksi keskustalaiselle vanhemmalle herrasmiehelle?

    Äänestä

  • Kaupunki keskustal, kirjoitti:

    Pääministeri ja muuta ministeri ainesta löytyy Vanhasen jälkeenkin,jos realistisesti katsotaan että seuraavan hallituksen pääministeri on kokoomuksen miehiä,niin kuin näyttää kallupit.

    Takkula Tiilikainen ja Kaikkonenkin ovat tulevaisuuden miehiä keskustassa,ja Vanhasestakin saa vielä hyvän valtiovarain tai ulkoministerin.
    Että ei syytä huoleen hallituspaikka on varma.
    Näin on näreet..

    Kyllä hän ulkona on aina ja kaikesta jo nytkin. Kielitaitonsakin puolesta, muusta puhumattakaan.

    Äänestä

  • Kaupunki keskustal, kirjoitti:

    Pääministeri ja muuta ministeri ainesta löytyy Vanhasen jälkeenkin,jos realistisesti katsotaan että seuraavan hallituksen pääministeri on kokoomuksen miehiä,niin kuin näyttää kallupit.

    Takkula Tiilikainen ja Kaikkonenkin ovat tulevaisuuden miehiä keskustassa,ja Vanhasestakin saa vielä hyvän valtiovarain tai ulkoministerin.
    Että ei syytä huoleen hallituspaikka on varma.
    Näin on näreet..

    Todella kummalista, että pääministeriä etsittäisiin oikeen urakalla jostakin näreiköstä, Lapista tai muualta kehitysalueilta. Kyllä olisi parempi kun syöttiläät ja muu rupusakki pitäisi pienempää ääntä, jotta me saamme täällä päakaupungissa asiat päättää ja kansantuloa (nettoa) kasvattaa, kun mehän ne verotkin maksetaan ja syrjäseudut elätetään. Osataan siis tämä päämisteriasiakin hoitaa. Eli jos ei jostakin kumman syystä Kataisesta tehdä niin varmasti ei hänen tilalleen jostakin toista landepaukkua panna toimeen. Aika säälittävä on tuo nurmijärven mieskin, mutta ei sitä sentään tarvitse hävetä kun on edes riittävän pitkä, eikä tynkä-taneli kuten politrukit yleensä ovat. Aho oli pitkä ja Lipponen. Pituus on erittäin varteenotettava tekijä. Muuten se nyt sama, nainen tai lyhyt mies-yks. lysti.

    Äänestä

Olen tavannut kerran Hannun ja hänen esiintymisensä ja puheensa sisältö tekivät vaikutuksen. Olisi erittäin hyvä valinta puolueen puheenjohtajaksi. Jättäisin siirtymisen toiseen puolueeseen tekemättä jos saisimme keskustalle arvojohtajan.

Äänestä
  • Se olisi klassinen "itseään polveen ampuminen" Kepulle, kun valittaisiin Takkula puheenjohtajaksi.
    Minä en hänen TV:n Israel puollustuksen jälkeen arvosta "centinkään" vertaa.
    Olisihan se mielenkiintoista, että Kepun puheenjohtaja kannattaisi seuraavissa presidentin vaaleissa kristillisten Bjarne Kallista.

    Äänestä

  • Hannussa on myös erittäin paljon sellaista, joka vetoaa meihin naisiin. Jotain sellaista, mitä ei esim. tyyppi etelän miehestä löydy.
    Aitoa pohjois-suomen miehen alkukantaista seksuaalista vetovoimaa. minä itse ainakin aina hivenen kiihotun, kun Hannun jossakin televisiossa näen - puhumattakaan siitä, jos hänet vastatusten elävässä elämässä kohtaa.

    Äänestä

  • Keskustan tyttö Rovaniemeltä kirjoitti:

    Hannussa on myös erittäin paljon sellaista, joka vetoaa meihin naisiin. Jotain sellaista, mitä ei esim. tyyppi etelän miehestä löydy.
    Aitoa pohjois-suomen miehen alkukantaista seksuaalista vetovoimaa. minä itse ainakin aina hivenen kiihotun, kun Hannun jossakin televisiossa näen - puhumattakaan siitä, jos hänet vastatusten elävässä elämässä kohtaa.

    Vaikken homoseksuaali olekaan, niin täytyy myöntää, että Hannu vetoaa olemuksellaan myös miehisen mieheen. Sympaattinen mutta jämerä kaveri, rehellinen Lapin mies!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hannu on idolini! kirjoitti:

Mielestäni seuraavassa puoluekokouksessa matti Vanhasen olisi aika väistyä. Puolueessamme on monia kyvykkäitä seuraajia, mutta yksi on ylitse muiden: Hannu Takkula. Mies on rauhallinen, mutta energinen. Raitis, urheilumiehiä, kristillisen vakaumuksen läpitunkema, komea ja yhteistyökykyinen. Hän edustaisi myös maakuntien ääntä paremmin kuin eteläsuomalainen Vanhanen. Kokemusta on myös kansainvälisestä politiikasta: hyvät toimivat yhteydet mm. Yhdysvaltoihin ja Lähi-Idän suurvaltaan Israeliin.

Hannu puheenjohtajaksi ja pääministeriksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu