...minussa heräsi taas ajatuksia tuosta Nato-jäsenyysasiastamme, joka näkyy olevan Suomelle ikuisuuskysymys. Saa nähdä, riittääkö ikuisuuskaan siitä päättämiseen, sillä Suomi voi tulla päätökseensä sitä ennen, ehkä pikemmin kuin tajuammekaan.
Pääministeri Vanhaselta en muuta odottanutkaan kuin asian takeltelevaa pyörittelemistä, ja ihan odottamani oli myös presidentti Halosen mitäänsanomaton esitys. Mutta harmitti, kun tuleva puolustusvoimain komentajakin kenraaliluutnantti Ari Puheloinenkin –viisaana, mutta hieman varovaisena tunnettu mies – niin kovin pyöreästi käsitteli asiaa, josta jo nykyinen komentaja amiraali Juhani Kaskeala vuonna 2006 oli selväsanaisempi (lainaan hänen haastatteluaan Rauhanturvaaja-lehden numerossa 6/2006):
Amiraali Kaskealalta kysytään: ”Rauhanturvaoperaatioita ovat toteuttaneet YK, EU ja Nato. Mikä noista tahoista mielestänne tulevaisuudessa nousee tärkeimmäksi vastuunkantajaksi maailman kriisipesäkkeissä ja mikä niistä on Suomen kannalta mieluisin?”
Kaskeala vastaa: ”Perinteisestihän olemme osallistuneet YK-operaatioihin, mutta tätä nykyä toimimme lähinnä Naton ja EU:n johdossa. UNIFIL Libanonissa on ainoa YK-johtoinen operaatio, johon osallistumme suuremmalla joukolla. Balkanilla olemme osana Naton ja EU:n joukkoja. Kaikilla näillä on oma roolinsa.
YK:lla ei ole riittävää kykyä johtaa isoja operaatioita kentällä, koska johtamiseen tarvittavat rakenteet puuttuvat. YK:n historiassa Ruanda ja Bosnia ovat murheellisia esimerkkejä epäonnistuneista rauhanturvaoperaatioista. Nato Yhdysvaltain johdolla lopetti sodan Bosniassa sekä Kosovossa. Bosnia on jo siirtynyt EU:lle ja niin käynee ennen pitkää Kosovossakin.
YK on varsin viisaasti antanut operaatioita aliurakoitaviksi sekä Natolle että EU:lle, kun omat resurssit eivät ole riittäneet. EU pystyy puuttumaan kriiseihin kokonaisvaltaisesti. Natolla on suorituskykyä sotilaallisesti vaativienkin kriisinhallintaoperaatioiden toteuttamiseksi".
Samassa lehdessä haastateltu silloinen eduskunnan puhemies Paavo Lipponen sanoi asiasta näin:
”Nato-johtoiseen sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistuimme ensi kertaa 1996 Bosnia-Hertzegovinassa IFOR-operaatiossa ja nyt olemme mukana Naton johtamassa KFOR:ssa, jossa valtuudet käyttää voimatoimia perustuvat YK:n peruskirjan lukuun VII, aktiiviset toimenpiteet rauhaa uhkaavissa tilanteissa.
Tulevaisuudessa pelkään rauhanturvaamistehtävien ja sotilaallisen kriisinhallinnan entisestään monimutkaistuvan. Toivon Suomen ylläpitävän hyvää mainettaan rauhanturvaamisen ”suurmaana” ja säilyvän aktiivisena”.
Lipposelta kysytään seuraavaksi, että onko aihetta Max Jakobsonin harmitteluun, että Suomessa käytävä Nato-keskustelu on pinnallista eivätkä siihen osallistu valtakuntamme eri vaikuttajatahot.
Lipponen vastaa: ”Max Jakobson on oikeassa Nato-keskustelun pinnallisuudesta. Turvallisuuspolitiikassa on tultu nyt siihen vaiheeseen, että ”kyllä” tai ”ei” eivät enää riitä. Nato-jäsenyys ja sen vaikutukset ovat niin moniulotteinen kysymys, että se on selvitettävä samalla kun valmistellaan seuraava turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko. Perustelut puolesta ja vastaan ovat tärkeämpiä kuin kilpaa lauotut kannanotot, joita puolueiden ei mielestäni tarvitsisi uusia ennen selonteon valmistumista".
Ei toteutunut Lipposen toive tuossa uudessa selonteossakaan.
- - -
Kun jään tästä viikonloppuvapaalle ja armaani henkilökohtaiseksi palvelijaksi – vai olisiko asetelma toisinpäin – ja heti alkuviikosta olemme kahden päivän Viron matkalla Tallink-Siljan uudella aluksella Baltic Princessalla, niin toivottelen nyt hyvät viikonloput ja alkuviikot ja läksiäisikseni jätän luettavaksenne opettavan ja mielestäni hauskankin tarinan, jonka olen joskus aikaisemminkin täällä esittänyt ja esitin tänäänkin, mutta lukutaidottomaksi ilmenneelle henkilölle; ehkäpä täällä on joku lukutaitoinenkin, joka myös osaa nauttia hyvistä ja opettavista tarinoista.
Tarina on ”omin sanoin oikaistu” Edgar Wallacen kirjasta ”Sandi ja Joen kansa” (Sanders of The River). Tarinassa on montakin sellaista opetusta, jotka käyvät opetukseksi täälläkin. Opetukset liittyvät myös tuohon Nato-kysymykseen ja tietenkin myös Keskustan politiikkaan:
- - -
Kaukana Afrikan sydämessä, Suuren Joen varrella, maassa, joka oli kaikilta luonnonantimiltaan rikas, asui aikoinaan, edellisen vuosisadan alkupuolella, Ochorin kansa. Se viljeli maata ja kasvatti karjaa ja voi hyvin – kunnes tulivat köyhemmissä maissa asuvat naapurikansat isisiläiset tai akasavalaiset ja ryöstivät raukat ochorilaiset putipuhtaiksi. Ne veivät myös heidän vuohensa ja parhaat nuoret naisensa.
Tämä tapahtui aina vuosittain; isisiläiset tänä vuonna, akasavalaiset seuraavana. Sillä rikkaan maan tarjoama helppo elämä oli veltostuttanut ochorilaiset niin, että heidän miehensä olivat arempia kuin Isisin tai Akasavan naiset, kuten Wallace kuvaa.
Ochorilaiset vihdoin turvautuvat siirtomaaisännän edustajaan komissaari Sandersiin. Päällikön johdolla heitä tuli joukko kaukaa viiden päivämatkan takaa alas jokea pitkin tapaamaan miestä, joka edusti Suurta Valkoista Kuningasta, joka asui jossain kaukana Suuren Meren takana.
Päällillö Ojombi pyysi, että Sanders tarttuisi asiaan ja käskisi Isisin ja Akasavan kuninkaita palauttamaan heidän vuohensa. Naisista ei olisi niin väliä, mutta vuohet ovat hyödyllisiä, perusteli päällikkö. Päällikkö myös pyysi, että Sanders lähettäisi puk-a-pukilla (Sandersin siipirataslaivalla) jokea pitkin hänen kansansa suojaksi Sandersin johdossa olevan hausakomppanian, jolla oli ha-ha-ha (konekivääri), joka kylvi kuolemaa.
Sanders lupasi hoitaa asian niin, että Isisin ja Akasavan kuninkaat palauttavat vuohet, tai jos ne on jo syöty, maksavat säkin suolaa kustakin vuohesta. Hän arveli saavansa myös ainakin osan naisista palautetuiksi. Mutta hän ei voinut suostua hausakomppaniaan koskevaan pyyntöön, sillä sitä tarvittiin usein monissa paikoissa laajaa ja levotonta maata. Nigerian pohjoinen, islamilainen kansa hausat on aina ollut ja on edelleen tunnettu erinomaisista sotilaistaan.
Mutta sen sijaan Sanders antoi päällikölle uuden, mahtavan ju-jun, jumalan, jonka hän käski asettaa Ochorin maan rajalle, näkyvälle paikalle jokipenkalle. Sen voima varmasti pysäyttää jokaisen vihamielisissä aikeissa maahan tulevan, vakuutti Sanders. Ja ellei se pysäytä, hän tulee ja ripustaa maahan tunkeutujan puuhun, hän lisäsi.
Onnellisina laulaen lähti ochorilaisjoukko melomaan jokea ylös kotiseutujaan kohden mukanaan mahtava ju-ju, jollaista ei ollut millään muulla kansalla. He pystyttivät ju-jun joen penkalle siten kuin Sanders oli käskenyt.
Pian levisi sana ochorilaisten uudesta mahtavasta ju-justa sekä Isisin että Akasavan maahan. Molempien maiden kuninkaat lähettivät tiedustelijoitaan katsomaan, pitikö huhu ju-justa paikkansa, ja tiedustelijat palasivat kalpeina ja vavisten kertoen ju-jun näkemisenkin kammottavasta vaikutuksesta heihin. Varsinkin siinä ju-jussa olevat paholaisen merkit saivat heidät pelon valtaan ja melkein sokaisivat heidät.
Niin sai Ochorin kansa elellä rauhassa, kun naapurit eivät enää uskaltaneet hyökätä maahan, jota suojeli sellainen ju-ju. Ochorin maahan kulkeutui myös Bosambo, joka oli karannut liberialaisesta rangaistusvankilasta. Kun hän tuli rauhallisissa aikeissa ocorilaiset ottivat hänet ystävällisesti vastaan, kestitsivät häntä, rakensivat hänelle majan ja antoivat päällikön 15-vuotiaan tyttären hänen vuoteensa lämmittäjäksi.
Bosambo oli kotoisin Crun rannikolta, ja siis varas, esittelee Wallace hänet. Mutta Bosambo oli vankiloissa oppinut lukutaidon ja englantia. Ochorin kuningas vei myös vieraansa katsomaan kansan mahtavaa suojelijaa, Sandersin antamaa ju-jua. Se oli pitkän metalliputken päässä oleva valkoiseksi maalattu suurikokoinen taulu, jossa luki suurin, mustin kirjaimin: NO ADMITTANCE (Pääsy kielletty).
Bosambo huomasi tilaisuutensa tulleen. Hän ei suinkaan paljastanut ju-jun salaisuutta päällikölle tai muille ochorilaisille. Päinvastoin, hän kertoi että myös Suuren Valkoisen Kuninkaan majan portilla on samanlainen ju-ju (Bosambo kertoi siellä kaukaisessa maassa käyneensä ja sivumennen mainitsi, että Suuri Valkoinen Kuningas on hänelle sukua), ja joka ei sitä kunnioita, hän kuolee.
Bosambosta tuli päällikön neuvonantaja. Ja pian päällikkö kuoli. Hän kuoli Onnellisten Unien Metsässä, jonne rakentamaansa majaan Bosambo oli johdattanut hänet saamaan lisää voimaa ja viisautta. Pian kuoli myös hänen poikansa, eli kruununperijä, samalla tavalla. Ja niin Bosambosta tuli ochorilaisten päällikkö. Ja häntä ruvettiin kutsumaan kuninkaaksi!
Ja millainen kuningas hänestä tulikaan! Naapurit kertoivat hänen tehneen ochorilaisista miehistä leijonasydämisiä taistelijoita, joiden nimikin herätti jo kauhua naapurimaissa, ja niin Isisin kuin Akasavankin kuninkaat lähettivät ochorilaisille vuosittain naisiaan ja arvokkaampiakin lahjojaan kuten vuohia ja suolaa, jottei vain ochorilaisten tarvitsisi ryhtyä sotien ryöstämään niitä heiltä.
Bosambosta tuli niin suuri, että hänen kävelynsä Ochorissa kerrottiin järisyttävän maata myös Isisissä ja Akasavassa. Mutta hän pysyi kuuliaisena Suuren Valkoisen Kuninkaan edustajalle komissaari Sandersille, joka oli tyytyväinen siksi, että hänen laajalla alueellaan vallitsi rauha!
- - -
Mitä opetuksia tuo tarina siis voisi tarjota tänne?
No, minusta se ensinnäkin kertoo täällä esiintyvistä kepulaisista. He olisivat muuten arkoja ja pelokkaita, mutta heillä on suuri ju-ju! Se ju-ju on ke-pu! Se pysäyttää kaiken pahan ja antaa varman turvan sitä kunnioittaville.
No, on myös minulla ja eräillä muilla ju-ju. Se on Na-to! Sen me uskomme pitävän viholliset loitolla ja siihen myös toivomme panemme.
Niin, se Onnellisten Unien Metsä, jonne Bosambo johdatti päällikkönsä kuten tämän pojankin onnellisia unia näkemään. Se oli alue, joka kuhisi unitautia levittäviä kärpäsiä. Unitauti on siitä miellyttävä, että siihen kuollaan onnellisena.
Sanders oli saanut vihiä Bosambon aikeista ja lähetti hausakersantti Abibun ottamaan selvää asiasta. Hän tuli metsään, kun päällikkö vielä eli, mutta ei halunnut lähteä sieltä pois, koska näki niin onnellisia unia. Niin päällikkö sitten kuoli. Kun Sanders torui Abibua, että miksi hän niin antoi tapahtua, sanoi Abibu arabiaksi – kielellä, jolla voidaan ilmaista paljon kaunista:
”Herra, se mies oli onnellinen Onnellisten Ajatusten Metsässä. Miksi olisin tuonut hänet maahan, jossa ei ole aurinkoa eikä onnea, vaan yö, kipu ja tuskia”. ”Olet filosofi”, sanoi Sanders ärtyisenä. ”Olen Profeetan seuraaja, ja kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu Jumalan viisaasta tahdosta”, sanoi Abibu.
Täälläkin on myös Onnellisten Ajatusten Metsä. Sekin on kepu. Ja varsinkin näin vaalien alusaikana siellä tarjotaan hyvin onnellisia unia. Ne unet ovat kyllä monelle kuolemaksi, mutta mikäpä minä olen niihin puuttumaan. En mikään, vaan otan kanolaispoika Abibun viisaan asenteen – kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu Kansan Kaikkivaltiaan tahdosta!
Pääministeri Vanhaselta en muuta odottanutkaan kuin asian takeltelevaa pyörittelemistä, ja ihan odottamani oli myös presidentti Halosen mitäänsanomaton esitys. Mutta harmitti, kun tuleva puolustusvoimain komentajakin kenraaliluutnantti Ari Puheloinenkin –viisaana, mutta hieman varovaisena tunnettu mies – niin kovin pyöreästi käsitteli asiaa, josta jo nykyinen komentaja amiraali Juhani Kaskeala vuonna 2006 oli selväsanaisempi (lainaan hänen haastatteluaan Rauhanturvaaja-lehden numerossa 6/2006):
Amiraali Kaskealalta kysytään: ”Rauhanturvaoperaatioita ovat toteuttaneet YK, EU ja Nato. Mikä noista tahoista mielestänne tulevaisuudessa nousee tärkeimmäksi vastuunkantajaksi maailman kriisipesäkkeissä ja mikä niistä on Suomen kannalta mieluisin?”
Kaskeala vastaa: ”Perinteisestihän olemme osallistuneet YK-operaatioihin, mutta tätä nykyä toimimme lähinnä Naton ja EU:n johdossa. UNIFIL Libanonissa on ainoa YK-johtoinen operaatio, johon osallistumme suuremmalla joukolla. Balkanilla olemme osana Naton ja EU:n joukkoja. Kaikilla näillä on oma roolinsa.
YK:lla ei ole riittävää kykyä johtaa isoja operaatioita kentällä, koska johtamiseen tarvittavat rakenteet puuttuvat. YK:n historiassa Ruanda ja Bosnia ovat murheellisia esimerkkejä epäonnistuneista rauhanturvaoperaatioista. Nato Yhdysvaltain johdolla lopetti sodan Bosniassa sekä Kosovossa. Bosnia on jo siirtynyt EU:lle ja niin käynee ennen pitkää Kosovossakin.
YK on varsin viisaasti antanut operaatioita aliurakoitaviksi sekä Natolle että EU:lle, kun omat resurssit eivät ole riittäneet. EU pystyy puuttumaan kriiseihin kokonaisvaltaisesti. Natolla on suorituskykyä sotilaallisesti vaativienkin kriisinhallintaoperaatioiden toteuttamiseksi".
Samassa lehdessä haastateltu silloinen eduskunnan puhemies Paavo Lipponen sanoi asiasta näin:
”Nato-johtoiseen sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistuimme ensi kertaa 1996 Bosnia-Hertzegovinassa IFOR-operaatiossa ja nyt olemme mukana Naton johtamassa KFOR:ssa, jossa valtuudet käyttää voimatoimia perustuvat YK:n peruskirjan lukuun VII, aktiiviset toimenpiteet rauhaa uhkaavissa tilanteissa.
Tulevaisuudessa pelkään rauhanturvaamistehtävien ja sotilaallisen kriisinhallinnan entisestään monimutkaistuvan. Toivon Suomen ylläpitävän hyvää mainettaan rauhanturvaamisen ”suurmaana” ja säilyvän aktiivisena”.
Lipposelta kysytään seuraavaksi, että onko aihetta Max Jakobsonin harmitteluun, että Suomessa käytävä Nato-keskustelu on pinnallista eivätkä siihen osallistu valtakuntamme eri vaikuttajatahot.
Lipponen vastaa: ”Max Jakobson on oikeassa Nato-keskustelun pinnallisuudesta. Turvallisuuspolitiikassa on tultu nyt siihen vaiheeseen, että ”kyllä” tai ”ei” eivät enää riitä. Nato-jäsenyys ja sen vaikutukset ovat niin moniulotteinen kysymys, että se on selvitettävä samalla kun valmistellaan seuraava turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko. Perustelut puolesta ja vastaan ovat tärkeämpiä kuin kilpaa lauotut kannanotot, joita puolueiden ei mielestäni tarvitsisi uusia ennen selonteon valmistumista".
Ei toteutunut Lipposen toive tuossa uudessa selonteossakaan.
- - -
Kun jään tästä viikonloppuvapaalle ja armaani henkilökohtaiseksi palvelijaksi – vai olisiko asetelma toisinpäin – ja heti alkuviikosta olemme kahden päivän Viron matkalla Tallink-Siljan uudella aluksella Baltic Princessalla, niin toivottelen nyt hyvät viikonloput ja alkuviikot ja läksiäisikseni jätän luettavaksenne opettavan ja mielestäni hauskankin tarinan, jonka olen joskus aikaisemminkin täällä esittänyt ja esitin tänäänkin, mutta lukutaidottomaksi ilmenneelle henkilölle; ehkäpä täällä on joku lukutaitoinenkin, joka myös osaa nauttia hyvistä ja opettavista tarinoista.
Tarina on ”omin sanoin oikaistu” Edgar Wallacen kirjasta ”Sandi ja Joen kansa” (Sanders of The River). Tarinassa on montakin sellaista opetusta, jotka käyvät opetukseksi täälläkin. Opetukset liittyvät myös tuohon Nato-kysymykseen ja tietenkin myös Keskustan politiikkaan:
- - -
Kaukana Afrikan sydämessä, Suuren Joen varrella, maassa, joka oli kaikilta luonnonantimiltaan rikas, asui aikoinaan, edellisen vuosisadan alkupuolella, Ochorin kansa. Se viljeli maata ja kasvatti karjaa ja voi hyvin – kunnes tulivat köyhemmissä maissa asuvat naapurikansat isisiläiset tai akasavalaiset ja ryöstivät raukat ochorilaiset putipuhtaiksi. Ne veivät myös heidän vuohensa ja parhaat nuoret naisensa.
Tämä tapahtui aina vuosittain; isisiläiset tänä vuonna, akasavalaiset seuraavana. Sillä rikkaan maan tarjoama helppo elämä oli veltostuttanut ochorilaiset niin, että heidän miehensä olivat arempia kuin Isisin tai Akasavan naiset, kuten Wallace kuvaa.
Ochorilaiset vihdoin turvautuvat siirtomaaisännän edustajaan komissaari Sandersiin. Päällikön johdolla heitä tuli joukko kaukaa viiden päivämatkan takaa alas jokea pitkin tapaamaan miestä, joka edusti Suurta Valkoista Kuningasta, joka asui jossain kaukana Suuren Meren takana.
Päällillö Ojombi pyysi, että Sanders tarttuisi asiaan ja käskisi Isisin ja Akasavan kuninkaita palauttamaan heidän vuohensa. Naisista ei olisi niin väliä, mutta vuohet ovat hyödyllisiä, perusteli päällikkö. Päällikkö myös pyysi, että Sanders lähettäisi puk-a-pukilla (Sandersin siipirataslaivalla) jokea pitkin hänen kansansa suojaksi Sandersin johdossa olevan hausakomppanian, jolla oli ha-ha-ha (konekivääri), joka kylvi kuolemaa.
Sanders lupasi hoitaa asian niin, että Isisin ja Akasavan kuninkaat palauttavat vuohet, tai jos ne on jo syöty, maksavat säkin suolaa kustakin vuohesta. Hän arveli saavansa myös ainakin osan naisista palautetuiksi. Mutta hän ei voinut suostua hausakomppaniaan koskevaan pyyntöön, sillä sitä tarvittiin usein monissa paikoissa laajaa ja levotonta maata. Nigerian pohjoinen, islamilainen kansa hausat on aina ollut ja on edelleen tunnettu erinomaisista sotilaistaan.
Mutta sen sijaan Sanders antoi päällikölle uuden, mahtavan ju-jun, jumalan, jonka hän käski asettaa Ochorin maan rajalle, näkyvälle paikalle jokipenkalle. Sen voima varmasti pysäyttää jokaisen vihamielisissä aikeissa maahan tulevan, vakuutti Sanders. Ja ellei se pysäytä, hän tulee ja ripustaa maahan tunkeutujan puuhun, hän lisäsi.
Onnellisina laulaen lähti ochorilaisjoukko melomaan jokea ylös kotiseutujaan kohden mukanaan mahtava ju-ju, jollaista ei ollut millään muulla kansalla. He pystyttivät ju-jun joen penkalle siten kuin Sanders oli käskenyt.
Pian levisi sana ochorilaisten uudesta mahtavasta ju-justa sekä Isisin että Akasavan maahan. Molempien maiden kuninkaat lähettivät tiedustelijoitaan katsomaan, pitikö huhu ju-justa paikkansa, ja tiedustelijat palasivat kalpeina ja vavisten kertoen ju-jun näkemisenkin kammottavasta vaikutuksesta heihin. Varsinkin siinä ju-jussa olevat paholaisen merkit saivat heidät pelon valtaan ja melkein sokaisivat heidät.
Niin sai Ochorin kansa elellä rauhassa, kun naapurit eivät enää uskaltaneet hyökätä maahan, jota suojeli sellainen ju-ju. Ochorin maahan kulkeutui myös Bosambo, joka oli karannut liberialaisesta rangaistusvankilasta. Kun hän tuli rauhallisissa aikeissa ocorilaiset ottivat hänet ystävällisesti vastaan, kestitsivät häntä, rakensivat hänelle majan ja antoivat päällikön 15-vuotiaan tyttären hänen vuoteensa lämmittäjäksi.
Bosambo oli kotoisin Crun rannikolta, ja siis varas, esittelee Wallace hänet. Mutta Bosambo oli vankiloissa oppinut lukutaidon ja englantia. Ochorin kuningas vei myös vieraansa katsomaan kansan mahtavaa suojelijaa, Sandersin antamaa ju-jua. Se oli pitkän metalliputken päässä oleva valkoiseksi maalattu suurikokoinen taulu, jossa luki suurin, mustin kirjaimin: NO ADMITTANCE (Pääsy kielletty).
Bosambo huomasi tilaisuutensa tulleen. Hän ei suinkaan paljastanut ju-jun salaisuutta päällikölle tai muille ochorilaisille. Päinvastoin, hän kertoi että myös Suuren Valkoisen Kuninkaan majan portilla on samanlainen ju-ju (Bosambo kertoi siellä kaukaisessa maassa käyneensä ja sivumennen mainitsi, että Suuri Valkoinen Kuningas on hänelle sukua), ja joka ei sitä kunnioita, hän kuolee.
Bosambosta tuli päällikön neuvonantaja. Ja pian päällikkö kuoli. Hän kuoli Onnellisten Unien Metsässä, jonne rakentamaansa majaan Bosambo oli johdattanut hänet saamaan lisää voimaa ja viisautta. Pian kuoli myös hänen poikansa, eli kruununperijä, samalla tavalla. Ja niin Bosambosta tuli ochorilaisten päällikkö. Ja häntä ruvettiin kutsumaan kuninkaaksi!
Ja millainen kuningas hänestä tulikaan! Naapurit kertoivat hänen tehneen ochorilaisista miehistä leijonasydämisiä taistelijoita, joiden nimikin herätti jo kauhua naapurimaissa, ja niin Isisin kuin Akasavankin kuninkaat lähettivät ochorilaisille vuosittain naisiaan ja arvokkaampiakin lahjojaan kuten vuohia ja suolaa, jottei vain ochorilaisten tarvitsisi ryhtyä sotien ryöstämään niitä heiltä.
Bosambosta tuli niin suuri, että hänen kävelynsä Ochorissa kerrottiin järisyttävän maata myös Isisissä ja Akasavassa. Mutta hän pysyi kuuliaisena Suuren Valkoisen Kuninkaan edustajalle komissaari Sandersille, joka oli tyytyväinen siksi, että hänen laajalla alueellaan vallitsi rauha!
- - -
Mitä opetuksia tuo tarina siis voisi tarjota tänne?
No, minusta se ensinnäkin kertoo täällä esiintyvistä kepulaisista. He olisivat muuten arkoja ja pelokkaita, mutta heillä on suuri ju-ju! Se ju-ju on ke-pu! Se pysäyttää kaiken pahan ja antaa varman turvan sitä kunnioittaville.
No, on myös minulla ja eräillä muilla ju-ju. Se on Na-to! Sen me uskomme pitävän viholliset loitolla ja siihen myös toivomme panemme.
Niin, se Onnellisten Unien Metsä, jonne Bosambo johdatti päällikkönsä kuten tämän pojankin onnellisia unia näkemään. Se oli alue, joka kuhisi unitautia levittäviä kärpäsiä. Unitauti on siitä miellyttävä, että siihen kuollaan onnellisena.
Sanders oli saanut vihiä Bosambon aikeista ja lähetti hausakersantti Abibun ottamaan selvää asiasta. Hän tuli metsään, kun päällikkö vielä eli, mutta ei halunnut lähteä sieltä pois, koska näki niin onnellisia unia. Niin päällikkö sitten kuoli. Kun Sanders torui Abibua, että miksi hän niin antoi tapahtua, sanoi Abibu arabiaksi – kielellä, jolla voidaan ilmaista paljon kaunista:
”Herra, se mies oli onnellinen Onnellisten Ajatusten Metsässä. Miksi olisin tuonut hänet maahan, jossa ei ole aurinkoa eikä onnea, vaan yö, kipu ja tuskia”. ”Olet filosofi”, sanoi Sanders ärtyisenä. ”Olen Profeetan seuraaja, ja kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu Jumalan viisaasta tahdosta”, sanoi Abibu.
Täälläkin on myös Onnellisten Ajatusten Metsä. Sekin on kepu. Ja varsinkin näin vaalien alusaikana siellä tarjotaan hyvin onnellisia unia. Ne unet ovat kyllä monelle kuolemaksi, mutta mikäpä minä olen niihin puuttumaan. En mikään, vaan otan kanolaispoika Abibun viisaan asenteen – kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu Kansan Kaikkivaltiaan tahdosta!
Vastaukset 14
Vanhimmat
lähteenä? MITEN SINÄ PYSTYT OTTAMAAN semmoista paskaa?
Minulle tulee paha olo jo pelkästä ajatuksesta juoda giniä.
jota maalaisliitto käytti sisäpolitiikan välineen ja tämä onneton kepulainen kansanosa vielä siihen uskoo. Mutta onneksi lähestymme länsimaisia puolueoloja (kepu 19% ja siitä alas) ja sen jälkeen ehkä uskallamme ottaa paikkamme kansakuntien joukossa. Vanhanen tosiaan on hauska huitomisellaan ja loputtomalla epävarmuudellaan. Sinä sentään entisenä aktiiviupseerina ymmärrät näistä asioista huomattavasti yli keskiarvon. Itse Häkämiehen kurssikaverina Rukista, meillä reservinupseerilla ei ole käytännön kokemuksia. Tosin olin juurin rykmentin esikunnan kokoonpanolla kertausharjoituksissa ja yllätys oli se, että komentokielenä oli englanti ja valmistumista Nato-joukkojen kanssa toimimiseen.
Oikein mukavaa laivamatkaa ja jos ehdit käy katsomassa vanhaa KGB´n majaa siellä, aika synkkä ja kepulainen paikka.
Kun huitelet sitä gin-jaffaa, niin kerropa luuletko sen Baltic Princessin blondin istuvan sun pöytään ja imaisevan sinisellä kierrepillillä juomaa odottaen sinun älykästä kommenttia joka kostuttaa tämän jalkovälin....
Käden kanssa on helppo matkustella, morsian aina mukana!
"Käden kanssa on helppo matkustella, morsian aina mukana!"
Ei kai, eihän sonnimies matkustele, käyttää kättään vain siellä salotorpassaan Tanjan kuvia lumoutuneena tuijotellessaan.
hihansuuhun, ja mene narsismissasi naisille itseäsi esittelemmään.
Taidat olla oikeastikkin ruskeanreiän ritari.
Kapteenin arvoa tuommonen "mies" ei ansaitse, vaikka se on kiertoteitä inumalla tullutkin.
hajuvesiperseestä edes siihen, että osaisi räkänsä noin miehekkäästi niistää, puhumattakaan että rukkaseen.
Shifonkiliina tuollaiselle miehenkuvalle täytyy olla.
Korkeintaan voisi yrittää sillä ruskealla kielellään nuolaista.
Hieno tarina tuo Joen kansasta kertova, mutta väärässä paikassa täällä. Vaikka kepu voi monelle olla Onnellisten Unien Metsä, niin tällä palstalla on enimmäkseen vain hyvin onnettomia, yksinäisiä ihmisiä. Tuosta tarinasta niille tulee entistäkin pahempi olo. Hyi sinua kapi, kun kerrot hyviä tarinoita väärälle yleisölle!
säälittävä punikkireppana.
persuja ja punikkeja olevan, aina ruikuttavia surkimuksia joilla ei ole mitään muuta kuin saitilla rksyttää.yäk, yäk.
Kehuisin noin hauskaa juttua vaikka se olisi sonnimiehen kirjoittama. Mutta ei varmaan tule tilaisuutta kehumiseen. Sekö noin ottaa pannuun, kun tähtenne on sellainen surkimus-törkimys eikä teiltä löydy parempaa?
kuura aamua. Onhan meillä sinä.
Mikäpä on kepureppanan elellessä.
Se loppukertomus. On opettava ja hauska, on, on. Ei sellaisia pysty muut esittämään, ei, ei. Niin on. Vaikka itse sen sanonkin.
Kapi.
miksi sitten täälä saitilla on vain onnettomia kepulaisia? Siksi kai, etteivät pysty olemaan muuta kuin ovat. Usko kepuunkin jo pahasti horjuu. Kateutta ja vihaa täynnä muita kohtaan ovat.
Siis ei pidä paikkaansa nämä
"heillä on suuri ju-ju! Se ju-ju on ke-pu! Se pysäyttää kaiken pahan ja antaa varman turvan sitä kunnioittaville".
"Unitauti on siitä miellyttävä, että siihen kuollaan onnellisena".
Onnellisten unien metsässä tosiaan olemme myös Nato-asiassa. Kuolemaksi se uni voi meillekin koitua. Siis sama mieltä olen tästä
"No, on myös minulla ja eräillä muilla ju-ju. Se on Na-to! Sen me uskomme pitävän viholliset loitolla ja siihen myös toivomme panemme".
Kun perustuslaki edellyttää, että sen laatuista ulkopolitiikkaa kuin Nato-jäsenyyteen valmistautuminen on, pitäisi tehdä yhteistoiminnassa valtioneuvoston ja tasavallan presidentin kanssa, ja jälkimmäinen vastustaa, niin eihän siitä mitään tule.
Niinpä minusta oli aika hyvä ompromiissi, että todetaan liittoutumisella olevan "vahvoja perusteita". Hyvä asia on myös, että ylös kirjattiin tavallaan itsestäänselvyytenä, että liittyminen edellyttää laajaa poliittista yksimielisyyttä ja kansan tukea, käytännössä vastaavaa äänstystä kuin EU-jäsenyydestä tehtiin.
Tämä oli minusta parasta, mitä Halosen kanssa voi saada aikaan. Se, että pääministeri ja uusi puolustusvoimien komentaja puhuvat "pyöreitä", oli tässä tilanteessa vain kohteliasta tasavallan presidenttiä kohtaan.
Nyt pitää vain toivoa, että EU-vaalien paneelikeskustelut nstavat Naton sen verran asiallisesti esiin, että puolueiden johto alkaa ottaa muutakin kuin vältteleviä kannanottoja, jonka jälkeen Nato-jäsnyys on 2011 eduskuntavalien ja 2012 preidentinvaalien yksi pääteema.
Silloin kansan enemmistö jo Natoa kannattaakin ja kahdell tuolilla istuvat poliitikot (osa kepulaisista ja demareista) uskaltavat tula mukaan Naton kannattajien joukkoon.
Natoahan eivät periaatteesta vastusta muut kuin vasurit, persut ja Paavo Väyrynen.
Loput merkittävistä poliitikoistmme vain "vastustavat", eli politikoivat asialla peloissaan siitä, että jos joku luulee heidän "kannattavan", niin suosio laskee.
Avoimesti Naton kannalla ovat jo kokoomus (kannatus kasvaa), melko varmasti rkp, iso osa demareista ja merkittävä määrä myös keskustalaisia ja vihreitäkin, vaikka kaikki muut kuin kokoomus haluavatkin vielä "istua aidalla" kun se, että valitsisi kummalle puolelle hyppää ei ole poliittisesti palkitsevaa.
-Jäbä