Kastettiinko...

Lapsia siihen aikaan kun raamattu puhuu että Johanne kastoi aaikuisia.???Ja miksi näin tapahtui?Kysyn Mohikaanilta..vanhin veli hän on tähän vastaamaan.

vastauksista jo etukät.KIITOS.!
6278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lapsien kastaminen kuuluu uuteen liittoon.

Lapset kuuluu niihin kaikkiin kansoihin jotka Jeesus käski kastaa opetuslapsikseen ja sitten opettaa heille käskyt.

Helluntailaisuus syntyi Los Angelesissa vasta 1900-luvun alussa, eli helluntailainen oppi on jälkikäteen kylvettyä oppia.

Äänestä
  • Onko helluntailainen niinkuin pesukarhu.
    Pitää pestä se joka siihen liittyy...???

    Äänestä

  • "Lapsien kastaminen kuuluu uuteen liittoon."

    sanotaan, että lapset pitää kastaa?

    Äänestä

kaste Kristukseen, vaan se oli parannuksen kaste kun ensin tunnustivat syntinsä, saadakseen vanhurskauden , menetettyään sen syntielämällään, eli lainrikkomisen vuoksi!
* Se, että Jeesuskin otti parannuksen kasteen, Hän siin asettui syntisen paikalle, ei omien syntien vaan, "Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin", ja tietäessään tehtävänsä, oli alistua ihmisen tasolle,ja näin Jeesuskin täytti vanhurskauden lain vaatimalla tavalla, ihmisenä.

* Ei tietenkään kastettu vauvoja, eikä lapsiaakaan, koska Johanneksen kaste oli PRANNUKSEN kaste,tai parannukseen, eikä vauvat ja pikkulapset luonnollisettikkaan voineet tarvita, mitään kasteita, koska eivät olleet tehneet hyvää eikä pahaa.

Äänestä
  • Jeesuksen koska Jeesus syntisenä sitä pyysi.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Jeesuksen koska Jeesus syntisenä sitä pyysi.

    Jeesus ei tosin ollut eikä ole syntinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


leahim kirjoitti:

Lapsia siihen aikaan kun raamattu puhuu että Johanne kastoi aaikuisia.???Ja miksi näin tapahtui?Kysyn Mohikaanilta..vanhin veli hän on tähän vastaamaan.

vastauksista jo etukät.KIITOS.!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu