Tämä ennustus

Nouriel Roubini ennusti tarkasti tulevan maailmanlaajuisen laman jo vuonna 2006.

Viime vuoden helmikuussä hän ennusti katastrofaalisen rahoitusmarkkinoiden romahduksen, jota keskuspankit eivät onnistu estämään, mikä johtaa lainoihin sekaantuneiden isojen pankkien konkursseihin ja osakkeiden jyrkkään laskuun.

Ennusteille naureskelivat monet arvovaltaiset tahot Suomessakin. Hämmästyttävää näissä ennusteissä on niiden lähes erehtymätön tarkkuus.

Olisi kaveri melkoisen profeetan maineessa jos olisi helluntailainen mutta tämä herra (lempinimeltään "Tuomion tohtori", taloustieteen professori) on perustanut ennustuksensa järkeen.

Mistä johtuu, etteivät ns. profeetat kykene näin tarkkoihin ennustuksiin.

Ilmastonmuutos on myös asia, joka ennustettiin jo 50-luvulla. Ei silloinkaan helluntailaisten toimesta vaan tiedemiesten joille heillekin naureskeltiin. USAssahan helluntailaisevankelistat pitivät ilmastonmuutosta viime vuosiin saakka vasemmiston ja tiedemiesten hölynpölynä.

Esimerkikso myös poliitiikan ja konfliktien tutkijat osaavat ennustaa kriisejä huomattavasti profeettoja tarkemmin.

Parhaiten profeetat onnistuvat ennustuksissa, joiden ennustaminen oikean suuntaisesti hyvällä osumaprosentilla onnistuu keneltä tahansa asioita ja niiden syy-seuraus-suhteita tarkastelemalla.
3131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

EN KOSKAAN olelukenut mistään, että profeetta ennustaa.
Eikös profeetta välitä Jumalalta tietoa, mitä Hän halua ilmoittaa ihmisille?

Äänestä
  • ...koskaan kuullut/nähnyt/lukenut profetiaa, joka pyrkii ennustamaan tulevaa?

    Äänestä

Helluntailaiset sekoittavat profeetat ja profetoimisen armolahjan keskenään. VT:n ja alkuseurakunnan ajan jälkeen ei enää ole ollut ammattiprofeettoja välittämässä Jumalan sanaa, koska se, mitä parannuksen tekemiseksi tarvitaan, on jo kirjoitettu Raamattuun. Nyt on käytössä vain profetoimisen armolahja, joka tarkoittaa Raamatun mukaan kehoittamista ja lohduttamista, mutta ei ennustamista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toteutui kirjoitti:

Nouriel Roubini ennusti tarkasti tulevan maailmanlaajuisen laman jo vuonna 2006.

Viime vuoden helmikuussä hän ennusti katastrofaalisen rahoitusmarkkinoiden romahduksen, jota keskuspankit eivät onnistu estämään, mikä johtaa lainoihin sekaantuneiden isojen pankkien konkursseihin ja osakkeiden jyrkkään laskuun.

Ennusteille naureskelivat monet arvovaltaiset tahot Suomessakin. Hämmästyttävää näissä ennusteissä on niiden lähes erehtymätön tarkkuus.

Olisi kaveri melkoisen profeetan maineessa jos olisi helluntailainen mutta tämä herra (lempinimeltään "Tuomion tohtori", taloustieteen professori) on perustanut ennustuksensa järkeen.

Mistä johtuu, etteivät ns. profeetat kykene näin tarkkoihin ennustuksiin.

Ilmastonmuutos on myös asia, joka ennustettiin jo 50-luvulla. Ei silloinkaan helluntailaisten toimesta vaan tiedemiesten joille heillekin naureskeltiin. USAssahan helluntailaisevankelistat pitivät ilmastonmuutosta viime vuosiin saakka vasemmiston ja tiedemiesten hölynpölynä.

Esimerkikso myös poliitiikan ja konfliktien tutkijat osaavat ennustaa kriisejä huomattavasti profeettoja tarkemmin.

Parhaiten profeetat onnistuvat ennustuksissa, joiden ennustaminen oikean suuntaisesti hyvällä osumaprosentilla onnistuu keneltä tahansa asioita ja niiden syy-seuraus-suhteita tarkastelemalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu