Kristityt käyttävät usein ristiriipuksia. Mitäs luulette, jos Jeesus tulee takaisin, haluaako hän tosiaan nähdä ensimmäiseksi ristin? Ehkä se on syy siihen, ettei toista tulemista ole vielä tapahtunut. Sehän on vähän sama juttu kuin mennä Jackie Onassiksen luo kiikaritähtäinriipuksen kanssa.
puuseppä populisti
ei oo tulos
5119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kyllähän Hän kaiken tietää.
kun kyselee:
"Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: "Missä sinä olet?"
"Eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat koolle ja asettuivat Herran eteen. Myös Saatana oli heidän joukossaan. 7 Herra kysyi Saatanalta: "Mistä sinä tulet?"
Uudesta testamentista:
”Kun Jeesus nosti silmänsä ja näki paljon kansaa tulevan tykönsä, sanoi hän Filippukselle: "Mistä ostamme leipää näiden syödä?"”
”Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina muodoltansa.
”Mutta hän sanoi heille: "Miksi olette hämmästyneet, ja miksi nousee sellaisia ajatuksia teidän sydämeenne?”
”Mutta kun he eivät vielä uskoneet, ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: "Onko teillä täällä jotakin syötävää?"
”Mutta hän on lausuva: 'Minä sanon teille: en tiedä, mistä te olette. Menkää pois minun tyköäni, kaikki te vääryyden tekijät”
Olisiko Hänen pitänyt sanoa tosta vaan asioita?
Kysythän sinäkin lapselta mitä hän tekee vaikka tiedät jo itse.
Onhan se toisen aseman parantamista.
selityksiä tähän maailmaan mahtuu