Onko hän

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200901248971438_uu.shtml

En mitenkään voi käsittää, että ministeriksi pääsee yhtä heikoin eväin kun on päässyt roonperi. Jokainen kaduntallaaja näkee ja tietää, ettei kirkuvaa työvoimapulaa ole koskaan ollut eikä koskaan tule mutta roonperin mielestä kahden vuoden kuluttua kipristelemme valtavan työvoimapulan kourissa.

Sanon suoraan; Tuo akka on mielestäni huomattavasti tyhmempi kuin saapas.
3196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vaikka työttömiä riittää jo ennestään ja määrä lisääntyy vuosi vuodelta, niin ei näistä ole enää työntekijäksi. näin on päätetty korkeimmalla taholla siitä lähtien, kun henkilö saa tittelin "työtön". tämän jälkeen voi olla ainoastaan harjoittelija, työelämään tutustuja tai ilmaistyöntekijä. mutta työllinen ei. siksi niitä työntekijöitä tarvitaan muualta paikkaamaan työvoimapulaa.

Äänestä
  • ja täällä olevista mamuistako muka apua työvpomapulaan----ja vitut

    Äänestä

Cronberg kuuluu thoorssilaisiin ja höpötyksensä ainoa tarkoitus on puolustaa hallitsematonta maahanmuuttoa jota pieni ja etupäässä vanhoista mummoista koostuva thors-kopla harjoittaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mielipuoli?? kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200901248971438_uu.shtml

En mitenkään voi käsittää, että ministeriksi pääsee yhtä heikoin eväin kun on päässyt roonperi. Jokainen kaduntallaaja näkee ja tietää, ettei kirkuvaa työvoimapulaa ole koskaan ollut eikä koskaan tule mutta roonperin mielestä kahden vuoden kuluttua kipristelemme valtavan työvoimapulan kourissa.

Sanon suoraan; Tuo akka on mielestäni huomattavasti tyhmempi kuin saapas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu