poistit tuon äskeisen aloituksen, vai ylläpitoko sen poisti. Se oli huumorilla höystetty, mutta totisessa mielessä laitettu ja sen tarkoitus oli saada ihmiset huomaamaan, kuinka nöyrä Jeesus oli täällä Ihmisen Poikana ollessan ja näin tutkimaan omia hedelmiä, että löytyykö meistä sitä samaa nöyryyttä.
Jeesus alensi kaikessa Itsensä ihmisen rinnalle, eikä näin ollen katonut saaliikseen olla Jumala, toisten yläpuolella ollen, vaan Hän oli koko maallisen vaelluksensa ajan ihminen, ihmisen rinnalla.
Pestesssään opetuslastensa jalat Hän antoi meille sellaisen esimerkin, että vain ahtaasta portista sitään päässet voivat elää sen esimerkin mukaisesti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
ei tuo viesti ollutkaan hävinnyt, vaikka äsken se ei minuun koneellani näkynyt.