Lukekaahan historiasta, mikä on ollut tilanne alueella, ketkä ovat sitä hallinneet. Palestiinalaiskansaa ei ole ollut koskaan ja Palestiinalais-nimen antoi silloinen Rooman valtakunta.
Juutalaisia on ollut alueella koko ajan, jo ennen ajanlaskumme alkua. Vuoden n. 70 jälkeen heitä oli vähän, mutta oli kuitenkin. Tuon vuosiluvun jälkeen aluetta ovat monet hallinneet ja I maailmansodan tiimellyksessä mm. britit saivat alueen.
Silloin myös syntyi Transjordan ja kun juutalaisille annettiin lupa lähteä omaan, entiseen maahansa, tuli rajaksi Jordanjoki. Jordania annettiin palestiinalaisille. Arafatin joukko ei saanut olla Libanonissa ja Jordaniastakin heidät ajettiin pois terroristeina.(Jordan surmautti näitä tuhansia.) Lopulta Egypti antoi hallussaan olevan alueen, Gazan.
Kun JUutalaisia tuli II maailmansodan jälkeen lähes autioon maahan (itsenäistyi 1948), oli siellä n. 500 000 palestiinalaista ja jonkin verran juutalaisia. Maata isännöineet muut "herrat" eivät pitäneet huolta maan tuottavuudesta, vaan maa kasvoi "ohdaketta ja orjantappuraa" ja ruohoa, eipä juuri muuta.
Ympäristövaltiot aloittivat sodan Israelia vastaan ja kehottivat palestiinalaisia jättämään kotinsa,lähtemään pois alueelta, koska ajattelivat hävittävänsä juutalaiset nopealla sodalla, mutta toisin kävi.
Jos palestiinalaiset olisivat eläneet rauhassa juutalaisten kanssa, heillä ei olisi mitään hätää. Kuitenkin islamin oppi (jota ääri-islamistit edelleen käyttävät ohjeenaan) kehottaa käymään pyhää sotaa juutalaisia ja ei-islamisteja vastaan kaikin keinoin. Sen opin mukaan kukaan islamisti ei ole varma taivaaseen pääsystään muutoin kuin tekemällä Allahille mieleen;tappamalla juutalaisia ja kristittyjä mahdollisimman monta.
Minä en usko, että islamisti (ääri-) luopuu iskemästä muiden joukkoon. He opettavat lapsiaan vihaamaan niin kristittyjä kuin juutalaisia sydänjuuriaan myöten. He laittavat alakouluikäiset lapsensa niin koulussa kuin vapaa-aikana sellaiseen aivopesu- ja asekoulutukseen, että tuskin he koskaan oppivat ymmärtämään, mitä tarkoittaa naapurusten välinen rauhantahto. Kun jo pieni lapsi pitää (opetetaan ajattelemaan) molempia kansanryhmiä sikoina, elukoina tms. ja että ne pitää tappaa, menepä siinä puhumaan rauhasta, kun he ovat varttuneet nuoriksi ja täysi-ikäisiksi.
Pitäisi jo olla yleisesti tiedossa, että nämä eivät kunnioita elämää. Jo lapselle opetetaan, että on kunniakasta kuolla martyyrina Allahin puolesta. Niinpä islamisti käyttää ilman omantunnon tuskia lapsia, vaimoja, naisia, vanhuksia ihmiskilpinä. He vievät näitä niihin kohteisiin, jotka israelilainen tulee tulittamaan. (asevarastot kouluissa, "temppeleissä" yms.) Ainakin, kun israelilainen ilmoittaa, että lähtekää pois, sillä hajotamme sen paikan.(Oletteko ajatelleet, miksi Hamas kerää aseita mm. kouluihin?)
Tiedättekö, että suuri osa Palestiinaan lähetetyistä rahamääristä meni aikoinaan Arafatin ulkomaiden tilille ja aseisiin. Samoin on käynyt näidenkin aikaan. Niinpä sitten humanitäärinen apu ei mene sinne köyhälle kansalle vaan aivan muuhun. Sitten ovat tasen sinisilmäiset länsimaan lehdet voivottelemassa, kuinka on surkeata. Onhan se surkeata, mutta aivan muista syista eli omien terrorismista johtuvaa.
Länsimaiden yksipuolisuutta, samoin YLE:n toiminta on se, että esim. meille suomalaisille ei ole näytetty, kuinka usein raketteja on lennätetty Gazan alueelta Israelin puolelle ja millaista vahinkoa jo yksi sellainen aiheuttaa. Israel jätti Gazan hyvässä kunnossa palestiinalaisille ja oli sovittu, että nämä lopettavat raketti-iskun. Kuten edellä kirjoitin, nämä eivät pysty rauhaan, -tuskin kenenkään kanssa, koska omiaankin terrorisoivat.
Nämä asiat voitte tarkistaa, sillä tietoa on saatavilla -vielä-. YLE voisi paikan päältä lähettää tietoa myös Israelin tapahtumista, muutoin YLE suorittaa aivopesua, mikä pitää estää. Jos saamme monipuolista tietoa, kukin voisi muodostaa tasapuolisemman, oman näkemyksensä, mutta kun ei...

Vastaukset 8
Vanhimmat
teet täällä propagandaasi.
Kannattaisi perehtyä asioihin ja lukea laajemmin ettei avoimesti paljasta tyhmyyttään.
Mutta jos ei ole mitään menetettävää niin silloinhan voi kaikenlaista kirjoittaa.
Muisya kuitenkin, että täällä on fiksujakin lukijoita joita ei tyhmyydellä hämätä.
Uskovaiset keksivät satukirjoistaan, kuka mistäkin, niin lutterin lähettiläät, kuin muidenkin uskontojen diggaajat, lähi-idän probleemaan aina uskontoaan tukevia tulkintoja.
Totuus on nähtävissä tässä ja nyt: Israel ei ole noudattanut esim. viimeisintä YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä, puhumattakaan aiemmista, tai IAEA:n pyynnöistä päästä tarkistamaan Israelin ydinlaitokset ja pommien tuotanto. Puhumattakaan laittomista uudisasutuksista Palestiinalaisalueille, joilta alkuperäiset asukkaat häädetään puskutraktoreilla.
Miksi et kirjoittanut, mitkä sinun tietosi ovat. ei tuolla tavalla voi keskustella.
Älä jauha paskaa. Gazan asukkaat ovat muualta häädettyjä arabisukuisia ihmisiä ja heidän jälkeläisiään.
Gaza asutettiin vasta Israelin valtion perustamisen jälkeen ja asukkaat ovat Jordaniasta ja muista arabimaista karkoitettuja pakolaisia.
Koko alueen valtaapitävät niin myös palestiinalaiset viis veisaavat kansainvälisistä laeista, eikä vaan Israelin valtio yksin.
Tämä on valitettava tilanne, jolle me emme yksinkertaisesti voi yhtään mitään.
voisit kommentoida alkupräisen kirjoituksen ajatuksia. Ei niistä kaikista tarvitse olla samaa mieltä.
Ylimielisesti esität tuntevasi asioiden laidan paremmin. Kertoisit sitten niitä totuuksia.
Todellista tietoa historiasta. Hyvä!
Kiväärinpiipun takaa.Israelilla on ollut koko olemassa olonsa aikana vain yksi demokratia.
Israelin demokratia näkyy sitten parhaiten kiväärin piipun takaa.Ja vielä jenkkien tuella.
Jos tuo jenkkien tuki puuttuisi israelilta.Niin ei Israelilaisilla olisi minkäänlaisia elimmahdollisuuksia olemassa tuolla lähi-idässa.
Oletko tarkastellut myös Hamasin tekoja? Epäilen, joten katsopa
www.youtube.com/watch?v=eTGbP55HGi8. Lisäksi voisit lukea P.Sartola:Tähtäimessä Israel sekä tutkia Koraanista, mitä käsketään Allahin tahdon täyttämiseksi tehdä juutalaisille sekä kristityille. Sitäkö haluat? On ääri-ilamisteja mutta myös rauhaa rakastavia, mutta kumman luulet voittava?