USA on mätä. Se käyttää asevarusteluun kymmenen kertaan niin paljon rahaa, kuin olisi tarpeen todelliseen maan puolustukseen. Vieläkin vähempi riittäisi. Se käyttää aseisiin vuodessa yhtä paljon kuin muu maailma yhteensä. Budjetti aseisiin on 400 miljardia, eikä sekään taida enää riittää. Valtaosa tuosta rahasta kuluu muiden maiden sortamiseen ja alistamiseen. Tämän lisäksi tämä demokratian irvikuva sortaa omia kansalaisiaan surutta. 35 miljoonaa ihmistä USA:ssa elää äärimmäisessä köyhyydessä ja lukutaidottomien määrä kasvaa. Kokonaiset kaupungit kuten Detroit slummiutuvat täysin. Valtion ja kuntien osuus yhteiskunnan sosiaalimenoista on noin 1200 miljardia. Mikäli tuota summaa lisättäisiin esim. 350 miljardilla, jotka voitaisiin ottaa asevarustelusta ja silti säilyttää maailman tehokkaimmat puolustusvoimat, saataisiin maa ennennäkemättömään kukoistukseen ja hyvinvointiin. Sosiaaliset ongelmat voitaisiin ratkaista, koulutus- ja sivistystaso nostaa laaja-alaisesti sekä köyhyysongelma poistaa kerralla.
USA on ajautunut vähitellen todella kauas alkuperäisestä perustuslaillisesta unelmastaan ja ihannevaltiostaan. Demokratia on kutistunut näennäiseksi, sosiaalinen hyvinvointi ja tasa-arvoisuus on rapautunut muutamassa kymmenessä vuodessa mitättömäksi. 50-60 luvulla ay-liikkeen ajamat sosiaaliset uudistukset ja niitä seurannut yhteiskunnallinen hyvinvointi ja demokratisoituminen ovat historiaa. Maassa on jopa äänioikeus poistettu systemaattisesti yhä suuremmalta joukolta. Suuren kansanosan kurjistaminen on ajanut heidät rikollisuuteen ja slummeihin. Osalta rikollisilta on evätty äänioikeus, osa ei edes ymmärrä sitä peruskoulusivistyksenkin puuttuessa hakea (ilmoittautua äänioikeutetuksi).
Äärimmäinen ahneus on ajamassa maan taloudelliseen kaaokseen. Pääomien keskittyminen yhä harvempien käsiin on aina edeltänyt suurta lamaa. Lama on rakenteeltaan kysyntälama, koska ahneus johtaa varallisuuden keskittymiseen ja ostovoimaa ei siirry riittävästi kulutussektorille suhteessa tuotantosektorin kykyyn tuottaa tavaroita ja palveluita.
USA on perusihanteiltaan upea maa. Valitettavasti se on ajautunut demokratiasta kauemmas ja ahneiden vallan kautta kadottamassa hyvät ja arvostettavat ihanteensa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet oikeassa.Suomessakin rahaa palaa aseisiin.
inflaatio nolla.
Eikös se kapitalistille kelpaa.
sitä enempi Nokia,Ericsson ja muut eurooppalaiset
vientiyhtiöt häviää.