kannattavuus

Miettikääpäs miten monta lahkoa suomestakin katoais jos Valtio päättäis lopettaa valtionkirkon.

Kuinka moni maksaisi vielä kirkollisveroa sen verran kuin nyt ihan lahjoituksina..

Mitähän tapahtus vaikka viidessä vuodessa ?

taitaas tulla muutakin pohdittavaa kuin homokeskustelut.

Jt llä kulut peitetään ihan omista taskuista.
Toki testamenttejakin tulee. mutta kyllä niiden osuus on aika pieni. Usea vanhempi tietää omien lastensa tarvitsevan vähäistä pesämunaa kipeästi.

esim. niissä viidessä srkssa missä olen ollut, siellä lahjoituksia ( n.100 henkeä) ollut maks. 1200 euroo kuussa, ei se oo paljo julistajaa päälle.ja tostakin siis maksetaan ko. salin ylläpito kustannukset.

mikä vielä parasta; jokainenhan antaa oman tilanteensa mukaan.
9339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

useinkaan ovelle kysymään, että haluatko lahjoittaa kirkon toimintaan... Jt:n seurakunnassakaan ei koskaan rahaa pyydetä, siellä ei ole jäsenmaksuja eikä kolehtia tms. Tiliraporttikin esitetään srk:n edessä kerran kuussa. En ole itse hirveitä summia lahjoituslaatikkoon laittanut. Varmasti se summa minkä mieheni maksaa kirkollisveroa vuodessa, on huomattavasti suurempi. Ja tökeröintä mielestäni on, että kirkolle joudut maksamaan veroa jos olet yrittäjä, vaikket luterilaiseen kirkkoon kuuluisikaan!

Äänestä

"siellä lahjoituksia ( n.100 henkeä) ollut maks. 1200 euroo kuussa,"

12 euroa per lärvi per kuu (=72 markkaa). Tekee 20 000 jäsenen Suomessa 240 000 euroa kuussa ja lähes 3 miljoonaa euroa (18 miljoonaa markkaa) vuodessa. Verottomana. Plus konventit, joista Seura rahastaa seurakuntia rankemman kautta! Plus muut tulot, kuten sijoitusten korot ja testamentit.

Maailmanlaajuisesti lahjoituksia kertyisi näin laskien miljardin euron verran vuodessa. USA:n Vartiotornin tuloista vain pieni osa tulee lahjoituksista (netissä todisteet).

Amerikan Vartiotorni-seuran liikevaihto on virallisen dokumentin mukaan >900 miljoonaa euroa. Luopiot ovat arvioineet, että tämä on jopa noin puolet koko rahavirrasta, jolloin todellinen rahavirta olisi 2 miljardia euroa/vuosi. Ilmeisesti arvio on ollut tämän perusteella huikeasti alakanttiin.

Jehovien rahankeruu on tuon perusteella vieläkin suurempaa. Tosin kasvua on nykyisin vain kehitysmaissa.

Äänestä
  • Tuossa oli kyseessä siis ilmeisesti "paikallisten tarpeiden" lahjalaatikko. Sen lisäksi on vielä toinen, "maailmanlaajuisen työn" lahjalaatikko. Amerikassa on saleilla käytössä myös pankkikorttiautomaatteja.

    Rahavirrat ovat mahtavat.

    Äänestä

  • Manimanimaniiii kirjoitti:

    Tuossa oli kyseessä siis ilmeisesti "paikallisten tarpeiden" lahjalaatikko. Sen lisäksi on vielä toinen, "maailmanlaajuisen työn" lahjalaatikko. Amerikassa on saleilla käytössä myös pankkikorttiautomaatteja.

    Rahavirrat ovat mahtavat.

    "Rahavirrat ovat mahtavat."

    Samoin saarnaamistyö. Vartsikka maailman suurilevikkisin uskonnollinen lehti ja työtä tehdään 234 maassa.

    Vertailukohdaksi Google tietää myös kertoa valtionkirkon omaisuuden 1998-1999 vuosina, about 13-15 miljardia markkaa eli vähän yli pari miljardia euroa. Ja sekin laitos toimii vain Suomessa (ehkä jotain nimellistä ulkomaantoimintaakin löytyy).

    Äänestä

  • Critical-Masa kirjoitti:

    "suurilevikkisin"

    Tiedätkö mitä "levikki" tarkoittaa? Se on tilattavien ja maksettujen lehtien määrä, ei irtonumeroina tyrkytettävien tai komeron pohjalle kasaantuvien lehtien määrä.

    http://www.levikintarkastus.fi/Levikintarkastus/saannot.htm

    Äänestä

  • Critical-Masa kirjoitti:

    "Rahavirrat ovat mahtavat."

    Samoin saarnaamistyö. Vartsikka maailman suurilevikkisin uskonnollinen lehti ja työtä tehdään 234 maassa.

    Vertailukohdaksi Google tietää myös kertoa valtionkirkon omaisuuden 1998-1999 vuosina, about 13-15 miljardia markkaa eli vähän yli pari miljardia euroa. Ja sekin laitos toimii vain Suomessa (ehkä jotain nimellistä ulkomaantoimintaakin löytyy).

    Kirkon omaisuudeksi arvioitiin vuonna 1998 12 miljardia markkaa. Lukua laskettaessa kirkkorakennuksille arvioitiin hinta, jonka vastaavan uuden rakentaminen maksaisi.

    Mutta kirkolle ei varsinaisesti voida arvoa mitata. Milloinkas olet kuullut jonkun kirkon olleen kaupan? Sen vuoksi kirkkojen arvo otettiin vuoden 1999 jälkeen huomioon vain nimellisenä.

    12-15 miljardin omaisuus on sen jälkeen pysynyt vapaa-ajettelijoiden mielirääkäisynä.

    Tutkittua tietoa: http://www.evl.fi/kkh/ktk/kertomus96-99/nelivuotiskertomus-12.shtml#P1220_374577

    4. SEURAKUNTIEN TALOUDELLINEN ASEMA

    Vuoden 1998 tasetietojen mukaan seurakuntien omaisuuden arvo (ilman toimeksiantojen varoja, kuten hautainhoitorahastot) oli noin 12,0 mrd. mk, josta rakennukset muodostivat 5,7 mrd. mk, maa- ja vesialueet 1,0 mrd. mk, koneet ja kalusto 0,5 mrd. mk, aineettomat hyödykkeet (mm. atk-ohjelmat) 0,7 mrd. mk, rahoitusomaisuusarvopaperit 0,9 mrd. mk sekä rahat ja pankkisaamiset 2,6 mrd. mk. Varsinkin seurakuntien kirkkorakennusten ja niiden maapohjien sekä hautausmaiden rahallisen arvon määrittäminen on vaikeaa, koska tällaista omaisuutta ei käytännössä myydä eikä osteta. Seurakuntien laskentatoimen uudistamisen yhteydessä on omaisuuden alkuarvostus suoritettu vuonna 1999. Tasearvot voivat muuttua merkittävästi vuoden 1998 arvoista.

    Seurakunnat omistivat maata vuonna 1998 yhteensä noin 182 000 hehtaaria. Tämä ala edusti vain 0,6 % valtakunnan kokonaismaa-alasta. Seurakuntataloutta kohden laskettuna maaomistuksen keskikoko oli 391 hehtaaria. Seurakuntien maaomaisuudesta oli metsätalousmaata noin 173 000 hehtaaria, maatalousmaata noin 3 850 hehtaaria ja muuta maata noin 5 200 hehtaaria. Metsää omisti yhdeksän seurakuntaa kymmenestä, ja metsämaiden keskikoko oli noin 400 hehtaaria. Muuhun maahan sisältyi muun muassa hautausmaata noin 3 700 hehtaaria.

    Seurakuntien kassavarat ja talletukset vuoden 1998 lopussa olivat noin 2,6 mrd. mk. Siitä kertyi korkotuloja lähes 148 milj. mk, eli tuotto oli keskimäärin 5,7 %. Tätä voidaan pitää kohtuullisena, koska korkotaso on ollut matala ja esimerkiksi kuluttajahintaindeksi nousi vuonna 1998 vain 1,4 %. Talletusten määrä on noin 47 % seurakuntien vuosittaisista tulojen määrästä. Vuonna 1999 kassavarat nousivat jo 3,4 mrd. mk:aan.

    Seurakuntien sijoitettavissa olevasta varallisuudesta valtaosa oli vuonna 1999 pankkitileillä. Obligaatioita, sijoitusvakuutuksia, korkorahastoja ja yhdistelmärahastoja käytettiin jonkin verran, osakesijoittamista sen sijaan hyvin vähän. Sijoitusten hajauttaminen oli yhteydessä seurakunnan kokoon ja sijoitettavissa olevien rahavarojen määrään. Sijoituksia hajauttivat eniten suuret seurakuntayhtymät ja suuret kaupunkiseurakunnat ja vähiten pienet maaseutuseurakunnat.

    Seurakunnat ovat perinteisesti olleet varovaisia lainanotossaan. Kertomuskaudella seurakunnat vähensivät velkojaan siten, että velat vuonna 1995 olivat 259 milj. mk ja vuonna 1999 140 milj. mk eli 32 mk jokaista seurakuntalaista kohden.

    --------

    Maaliskuun 2004 kirkolliskokoukseen valmistuu kirkon uusi nelivuotiskatsaus 2000-2003. Siinä lienee uudet luvut käytössä.

    Äänestä

  • Critical-Masa kirjoitti:

    "Rahavirrat ovat mahtavat."

    Samoin saarnaamistyö. Vartsikka maailman suurilevikkisin uskonnollinen lehti ja työtä tehdään 234 maassa.

    Vertailukohdaksi Google tietää myös kertoa valtionkirkon omaisuuden 1998-1999 vuosina, about 13-15 miljardia markkaa eli vähän yli pari miljardia euroa. Ja sekin laitos toimii vain Suomessa (ehkä jotain nimellistä ulkomaantoimintaakin löytyy).

    Ei kaksi miljardi euroa ole uskonnollisista järjestöistä puhuttaessa mitenkään poikkeuksellisen suuri summa, monet järjestöt ovat paljon varakkaampia.

    Toiselta puolen on otettava huomioon, että Jehovan todistajilta puuttuu monia toimintoja ja toimintamuotoja, joita muilla järjestöillä on. Käytännössä merkittävää on vain Critical-Masan mainitsema saarnaamistyö. Vaikka työn mittasuhteet ovatkin kieltämättä vaikuttavat, niin toisaalta se ei vie paljon rahaa. Työhän tehdään vapaaehtoisvoimin, ilman taloudellista korvausta, vieläpä matka- ja muut kulut maksetaan todistajien omasta pussista. Kirjallisuuden ja lehtien tuottaminen vie tietysti rahaa, mutta siinäkin kustannukset ovat erittäin kohtuulliset. Kirjapainojen työntekijäthän työskentelevät lähinnä ruoka- ja ylöspitopalkalla, joten palkkakuluja ei käytännössä ole. Painokoneet ja kiinteistöt tietysti maksavat, mutta juoksevat kulut ovat materiaalikuluja lukuunottamatta erittäin kohtuulliset.

    Vertailu luterilaiseen kirkkoon on monessakin mielessä ongelmallista. Kirkon työmuodot ovat Jehovan todistajiin verrattuna erittäin moninaiset. Kirkolla on paljon sosiaalista ja yhteiskunnallista toimintaa, jotka Jehovan todistajilta puuttuvat. Kirkko ylläpitää esim. hautausmaita. Kirkolla on myös ulkomaantoimintaa, eikä se ole pelkästään nimellistä. Mainittakoon esim. Kirkon ulkomaanavun humanitääriset kohteet, Suomen lähetysseuran lähetystyö ja Suomen kirkon ulkomaalaistyö.

    Lisäksi kirkon järjestelmä on erilainen. Se perustuu palkattuun henkilökuntaan, myös papistoon. Palkkakulut työnantajakuluineen ovatkin seurakuntien suurin menoerä.

    Äänestä

  • Jehovalaisia on maailmassa 6 miljoonaa, Suomen luterilaisia vajaat 5 miljoonaa. Omaisuudenkin määrässä ovat tasoissa, alla olevan mukaan. Vartiotornin omaisuus on kasvanut erittäin nopesti (120 vuodessa) ainakin kirkkoon verrattuna (800 vuotta).

    --------

    "Voittoa tuottamattomalla hyväntekeväisyysjärjestöllä" Vartiotorni-seuralla on maailmanlaajuisesti kahden miljardin dollarin (euron) omaisuus. Tieto käy ilmi entisen Vartiotorni-seuran työntekijän työnhakuilmoituksesta, joka julkaistiin nettisivulla. Hän oli mukana "arkaluontoisissa, luottamuksellisissa ja epävakaissa liiketoimissa" vuosina 1986-1992 ja hallinnoi 28 miljoonan dollarin lainarahastoa ja 200:aa rakennushanketta, joiden vuotuinen arvo oli 200 miljoonaa dollaria. Nyt hän hakee työtä asiakaspalvelupäällikkönä.

    http://kent.steinhaug.com/forum/showthread.php?s=7dd2097d44bb3676a95b4a8f2da36536&threadid=2658

    http://www.geocities.com/ajay_jain_tx/BrentKnipfer-DeliveryManager.htm

    Äänestä

  • Dollarit vilisee kirjoitti:

    Jehovalaisia on maailmassa 6 miljoonaa, Suomen luterilaisia vajaat 5 miljoonaa. Omaisuudenkin määrässä ovat tasoissa, alla olevan mukaan. Vartiotornin omaisuus on kasvanut erittäin nopesti (120 vuodessa) ainakin kirkkoon verrattuna (800 vuotta).

    --------

    "Voittoa tuottamattomalla hyväntekeväisyysjärjestöllä" Vartiotorni-seuralla on maailmanlaajuisesti kahden miljardin dollarin (euron) omaisuus. Tieto käy ilmi entisen Vartiotorni-seuran työntekijän työnhakuilmoituksesta, joka julkaistiin nettisivulla. Hän oli mukana "arkaluontoisissa, luottamuksellisissa ja epävakaissa liiketoimissa" vuosina 1986-1992 ja hallinnoi 28 miljoonan dollarin lainarahastoa ja 200:aa rakennushanketta, joiden vuotuinen arvo oli 200 miljoonaa dollaria. Nyt hän hakee työtä asiakaspalvelupäällikkönä.

    http://kent.steinhaug.com/forum/showthread.php?s=7dd2097d44bb3676a95b4a8f2da36536&threadid=2658

    http://www.geocities.com/ajay_jain_tx/BrentKnipfer-DeliveryManager.htm

    Ihana mussukka oot, jaksat sitten ikuisesti uskoa KAIKEN, mitä netissä kerrotaan. Hyvä kun löytyy vielä noinkin herkkäuskoisia ihmisiä, jotka ei oo kadottanu luottamustaan informaatiotulvan lähteisiin...

    Tsemppiä, jatka vaan saarnaamistas ja oikean tiedon levittämistä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

selanne kirjoitti:

Miettikääpäs miten monta lahkoa suomestakin katoais jos Valtio päättäis lopettaa valtionkirkon.

Kuinka moni maksaisi vielä kirkollisveroa sen verran kuin nyt ihan lahjoituksina..

Mitähän tapahtus vaikka viidessä vuodessa ?

taitaas tulla muutakin pohdittavaa kuin homokeskustelut.

Jt llä kulut peitetään ihan omista taskuista.
Toki testamenttejakin tulee. mutta kyllä niiden osuus on aika pieni. Usea vanhempi tietää omien lastensa tarvitsevan vähäistä pesämunaa kipeästi.

esim. niissä viidessä srkssa missä olen ollut, siellä lahjoituksia ( n.100 henkeä) ollut maks. 1200 euroo kuussa, ei se oo paljo julistajaa päälle.ja tostakin siis maksetaan ko. salin ylläpito kustannukset.

mikä vielä parasta; jokainenhan antaa oman tilanteensa mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu